Muistokirjoitus Roopelle

Muistan sen päivän kuin eilisen, kun tapasin sinut kunnolla ensimmäistä kertaa. 7-viikkoisen pikkuruiset kynnet tarrasivat paitaani, kun lähdit päättäväisesti kiipeämään kohti olkapäätäni. Näin oli kissa valinnut omistajansa ja painanut tassunkuvan ikuisesti sydämeeni.

Emokissasi vietiin steriloitavaksi, kun olit luovutusiässä. Sinä taisit olla ainut pennuista, joka koitti palata maitobaariin ollessasi 14-viikkoinen. Sellainen mammanpoika olit. Tykkäsit seurata tekemisiäni ja makoilla sylissäni. Parasta oli se, jos samalla rapsutin leuan alta. Siitä sinä nautit oikein kovasti.

Olit paras päiväunikaveri. Joskus yölläkin lohdutitte Ilmon kanssa vuorotellen, kun migreenin tai stressin vuoksi en saanut nukuttua. Sinä et elämää turhaan stressannut, vaan rohkeasti ja ennakkoluulottomasti menit uusiin tilanteisiin. Hötkyily ei myöskään ollut luonteenpiirteesi. Löysit aina aikaa ja mukavan paikan itsellesi ottaa pienet torkut. 

Muutit kanssamme uusiin paikkoihin, ensin Lauttasaaresta Matinkylään ja lopulta tänne Australiaan. Tunnuit viihtyvän täällä. Sinusta kehkeytyi todellinen suuri metsästäjä, niin taitavasti pidit kotimme puhtaina erilaisista tunkeutujista, liskoista, kärpäsistä, perhosista. Tykkäsit myös napata ruokapöydältä ylimääräistä syötävää, kun silmäni väitti. Joskus haukkasit palasen paahtoleipää ja juoksit saalis suussa täysillä karkuun kissapuun alaosaan, jonne säilöit löytämiäsi aarteita.

Yhteiset tekemisemme sisälsivät temppuilua ja leikkimistä. Spesiaalitemppusi oli seisominen kahdella jalalla ja kehräsit aina hurjan kovasti, kun sait siitä palkinnoksi herkkuja. 

Lelujen osalta sinulla oli yksi suosikki ylitse muiden - värikäs fleecenauha, jota jaksoit noutaa päivästä ja vuodesta toiseen. Kaipaan näitä hetkiä kanssasi.

Fleece-innostus alkoi jo 1-vuotiaana tästä kankaan kappaleesta

Myöhempi fleece-lelu

Australiassa sinua kohtasi uusi mullistus, kun perheeseemme syntyi ensimmäinen lapsi. Alkuhämmennyksen jälkeen totuit kaikenikäisiin lapsiin, mutta erityisesti tykkäsit vauvoista. Toisen lapsen synnyttyä et enää arastellut uutta perheenjäsentä yhtään, vaan tulit usein syliini nauttimaan lämmöstä ja maidon tuoksusta, kun imetin vauvaa. Joskus myös tulit vauvan viereen makoilemaan hänen äännellessään, ikäänkuin sanoen, että ei hätää, olen tässä.

Veljesi Ilmo-kissa oli sinulle äärimmäisen tärkeä, jaoittehan koko elämänne yhdessä. Pesitte toisenne kissapuussa ja nukuitte päivittäin vierekkäin. 

Lähdettyäsi pois Ilmo haisteli ihmeissään monta kertaa kantokoppaa, jossa et tullutkaan takaisin ja tassutteli ympäriinsä etsien sinua. Koitamme pitää täällä Ilmosta erityisen hyvää huolta, jotta hän sopeutuu elämään yhden kissan perheessä. 

Roope-kissa, minulla on sinua hirmuinen ikävä. Kaipaan sitä, kuinka puskit jalkojani aamulla, kehräysääntäsi, kimeää mih -nau'untaa, kuinka tulit makoilemaan syliini. Kotimme tuntuu paljon tyhjemmältä ilman sinua. Lähdit luotamme nopeasti ja olisin toivonut, että edessä olisi ollut vielä monta vuotta kanssasi. Onneksi meillä on yhteisistä seikkailuistamme jäljellä monta ihanaa muistoa. 

Kiitos näistä yhdeksästä vuodesta, jotka sain viettää kanssasi.

Roopen viimeiset päivät

Kyynelten läpi joudun kertomaan suru-uutiset. Roope-kissa siirtyi vehreimmille metsästysmaille 5.12.2023. 

Ikävä on riipaisevan kova ja tuntuu vaikealta käsittää, ettei kissaystävä ole enää täällä kanssamme. 

Roopen vei huonoon kuntoon kasvain maksan sappitiehyeessä. Koska kissalta löytyi myös toinen kasvain, ei leikkaushoitoa lähdetty yrittämään.

Kissat ovat taitavia piilottamaan oireita ja on vaikea sanoa, milloin sairaus tarkalleen ottaen alkoi näkyä. Näin jälkikäteen ajatellen olisi ollut merkkejä - kotona useammin ja pidempään pörräävät kärpäset (kun toinen kissoista ei jaksanut enää niitä metsästää) ja lisääntynyt apaattisuus. Havahduin kuitenkin kunnolla vasta viime sunnuntaina, kun ruokahalu lakkasi ja Roope piiloutui yläkerran sängyn alle pimeimpään nurkkaan. Myös oksentelua oli jonkin verran. 

Maanantaina yläkertaan linnoittautunut Roope jaksoi vielä tulla portaille kurkkimaan, kun alakerrasta kuului ruokakupin kolinaa. 

Eläinlääkärissä tehtiin verikokeet ja saimme lähetteen ultraan ja tarkempiin tutkimuksiin huonojen maksa-arvojen perusteella. Roopea koitettiin hoitaa pahoinvointia estävällä ja ruokahalua lisäävällä lääkkeellä, mutta näistä ei ollut merkittävää apua. Oksentaminen lakkasi, mutta kissa ei edelleenkään suostunut syömään juuri mitään. 

Tiistaiaamuna kissan iho oli muuttunut keltaiseksi. Roopelle aloitettiin nesteytys ja kipulääkitys. Viedessäni Roopea eläinlääkäriltä toiselle ultrausta varten hän oli vain varjo entisestään. Turkki pesemättä, mustuaiset suurentuneet rauhoittavista lääkkeistä, IV-letku tassussaan, kantokopin takaseinämää vasten kyyhöttämässä. Olimme kuitenkin kovasti siinä uskossa, että kissa toipuisi tästä kaikesta, kunnes saimme kuulla huonot uutiset, jotka näkyivät jo meidät vastaanottaneen eläinlääkärin kasvoilta. 

Järkytys ja suru oli suuri, kun pidin sylissä viimeistä kertaa eläinystävääni, johon minulla oli muodostunut niin syvä side näiden yhdeksän yhteisen vuoden aikana. Itkien silittelin vielä kissan kaikki lempikohdat läpi ja hautasin kasvot turkkiin. Minun elämäni kissa. Ilmon rakas velipoika. Sitten oli aika, Roope hengitti viimeisen henkäyksensä ja siirtyi Sateenkaarisillalle. 

2023 kuulumiset

 Heheii pitkästä aikaa! Me ei koskaan suunniteltu lopettavamme bloggaamista, mutta kaikki tylsät ihmisjutut ovat pitäneet henkilökunnan kiireisenä, eikä aikaa koneen ääressä istumiselle ole oikein ollut. Ajattelimme kuitenkin, että ainakin näin kerran vuodessa olisi kiva käydä kirjoittamassa vähintään jokin kuulumispostaus ja kurkistamassa, mitä muille kissoille ja heidän henkilökunnilleen kuuluu. 

Meille ei ole tapahtunut isompia muutoksia sitten viime kerran. Täällä samassa paikassa vietämme edelleen makoisia kissanpäiviä. Enimäkseen tähystämme puussa ympäristön tapahtumia ja hyppäämme alas, kun jotain kiinnostavaa tapahtuu. Roopen erikoisosaamisalue on edelleen ihmisruokien metsästäminen keittiönpöydältä, kun taas Ilmo on enemmän kartalla naapuruston linnuista, hyönteisistä ja tuulessa liikkuvista lehdistä. 

Oma puu paras puu, tämä kyseinen jo vuodesta 2016 alkaen

Jonkin verran olemme vanhentuneet tässä vuosien varrella, lähinnä siten, ettei enää ihan jokainen lelu jaksa kiinnostaa ja veljenkin kanssa olemme enimmäkseen vaan tosi hyviä ystäviä. Veljespainimatseja tulee paljon, paaaaaaljon vähemmän kuin ollessamme nuoria. 

Henkilökunnan kuulumisista sen verran, että tässä viime kuukausina naishenkilön mahaan on alkanut kasvaa uusi tyyny, mikä on erityisesti ollut Roopen mieleen. Nyt kun kumparelaskettelusta on kokemusta jo aikaisemman 9 kuukauden osalta, tulee kissa mielellään kummun päälle kehräämään varsinkin iltaisin. 

Ilmo taas haaveilee, että pääsisi takaisin omaan huoneeseensa nukkumaan. Meidän toinen makuuhuone oli Ilmon käytössä öisin ennen ensimmäisen vauvan syntymää ja on nyt melkein kolmen vuoden ajan ollut lapsen hallussa. Ilmo yrittää yhä välillä livahtaa iltaisin huoneeseen, mutta valitettavasti taapero itse ei ole ainakaan vielä innostunut öisestä kissavieraasta unikaverina, kun on koko elämänsä tottunut nukkumaan ilman kissoja unipupun vieressä. Kissa on siten joutunut viettämään yönsä olohuoneen sohvalla Roopen vieressä. Aamuisin Ilmo menee kuitenkin uudelleen koputtelemaan taaperon huoneen ovelle ja silloin vastaanotto onkin yleensä parempi. Joinain aamuna henkilökunta on herännyt siihen, että lapsen huoneessa on valot päällä ja iloinen jutustelu meneillään lapsen ja kissan välillä. 

Enimmäkseen meillä on perhe-elämä sujunut leppoisasti. Lapsen ollessa 1,5 - 2,5 -vuotta oli tosin vaihe, jolloin sai tarkemmin seurata jälkikasvunsa tekemisiä ja pitää huolta siitä, ettei hän tylsyyksissään vedä kissoja hännästä tai jahtaa takaa. Nyt taas yli 2,5-vuotiaana on taas helpompi vaihe meneillään, kun lapsen empatiakyky alkaa kehittyä ja hän ymmärtää paremmin mikä tuntuu kissoista hyvältä tai pahalta. Taapero osallistuu myös ihan mielellään kissojen hoitoon ja antaa ruokaa aamuisin, joten uuden henkilökunnan kouluttaminen on hyvällä mallilla. 

"Moi vaan kaikille" T. Ilmo

"Onko pöydältä tippunut lihanpala? Ai pitäisi katsoa kameraan? Ei nyt ehdi" - Roope

Loppuvuoden kuulumisia

Kääks ääks, taas on vierähtänyt pari kuukautta edellisestä tekstistä, mutta ei hätää - täällä me olemme vielä. 

Pitänee tiivistää viimeisen parin kuukauden kuulumiset: 

• Kävimme jokavuotisella Kissanpistimöreissulla. Kaikki oli muuten kunnossa, paitsi Ilmo-rukkaa odottaa hammashuolto. 
• Roope päätti, että nykyinen hiekkalaatikko ei enää sovellu Hänen Kuninkaallisille Tassuilleen ja kakkasi mielenosoituksellisesti laatikon viereen muutaman viikon ajan. Lopulta henkilökunta vaihtoi käytössä olleet puupelletit paperinappuloihin ja kissa suostui taas tähtäämään ulosteensa oikeaan lootaan. Hurraa!
• Roope ja Ilmo täyttivät 7 vuotta! Jostain syystä tuo ihminen haluiaisi kirjoittaa tähän, että ihmisiässä olisivat peruskoululaisia, mutta tuohan on ihan hölmö vertaus, kun kissojen elämänkoulua ollaan sentäs käyty vuosikaudet.
• Roope on alkanut nauttia mini-ihmisen silityksistä. Henkilökunnan pitää vaan silmä tarkkana vahtia, ettei taapero innostu liikaa ja käytä liian rajuja otteita. Ilmo ei oikein perusta pikkutyypin hellyydenosoituksista ja pitää mieluummin etäisyyttä, mutta syöttötuolista tippuva ruoka kelpaa kyllä.
• Ollaan pitkästä aikaa ulkoiltu kissojen kanssa, vaikka henkilökuntaa vähän kammottaakin uuden kirppuepidemian mahdollisuus. Molemmat kissat on käsitelty kirppuja vastaan, joten ei pitäisi olla vaaraa, mutta edelliskerta traumatisoi sen verran, että jokainen pieni hitunen turkissa saa sydämen kurkkuun. 

"Kirppuja? Missä??"

"Ei täällä mitään kirppuja oo"

Mini-ihmisen ja kissojen ensimmäiset yhteisleikit

Henkilökuntamme nuorin jäsen on nyt kunniakkaasti ohittanut vauvaiän ja alkanut omaksua hyvää tahtia kissojen hoitoon vaadittavia asioita. Toki myönnettäköön, että jonkin matkaa on vielä siihen, että Roopen ja Ilmon voi täysin huoletta jättää juniorin hoiviin. Kissojen ruokintaa ei voi vielä sisällyttää taaperon päiväohjelmaan, koska hän todennäköisesti haluaisi maistaa itsekin, miltä Ziwipeakin kana maistuu. Juomakuppikin on pitänyt piilottaa turvalliseen paikkaan, koska lapsi on varsinainen vesipeto ja koittaa sukeltaa pienimpäänkin kippoon nestettä. Silitys sujuu jo ihan kelvollisesti, kunhan vain vahtii, ettei hännästä oteta kiinni. Leikitys - no - sanotaanko näin, että into ja halukkuus olisi kova, mutta minityyppi päästelee leikkiessään niin kummia ääniä, että sekä Ilmon että Roopen mielestä on parempi tarkkailla hurmioissaan käkättävää vauvaa muutaman metrin etäisyydeltä.

Muutamia kelvollisia leikittämisyrityksiä on jo nähty. Tässä pari esimerkkiä videoituna. 

Lapsemme on onneksi eläinrakas ja tykkää hirmuisesti sekä kissoista ja koirista. Yksi hänen ensimmäisistä sanoistaan olikin luonnollisesti "kissa" (tosin lausuminen on vielä enemmän luokkaa kijjjjja). Hän on harjoitellut sanaa niin pontevasti, että kerran yöllisen heräämisen jälkeen pinnasängystä kuului kuiskaus "kissa.. kissa..." ennen nukahtamista. Vertailun vuoksi koiraa taapero ei osaa vielä sanoa, vaan koira on "ö, ö, ö, ö, ö", joka on mini-ihmisen mielestä se ääni, joka kadulla haukkuvista koirista kuuluu. 

Välillä myös hevoset ja koirat ovat "kissa", mistä Ilmo ja Roope ovat hieman loukkaantuneita. Esimerkiksi alla olevan kirjan eläin on vauvan mielestä ilmiselvä kissa. Taitaa olla pieni ihmismieli vielä yhtä erehtyväinen kuin Googlen tekoäly. 

"Kijjja"

Kissojen ja vauvan 8kk leikit

Mini-ihminen alkaa jo lähestyä taaperoikää. Liikkuminen kehittyy hurjaa vauhtia ja hän on myös alkanut kommentoida kaikkea näkemäänsä omalla kielellään. Vauvamme taitaa olla onneksi eläinrakas tyyppi. Kuvakirjoja katsellessa kissan kuva saa aikaiseksi iloisen kikatuksen. Samoin vaipanvaihto sujuu paremmin, jos samalla voi kujerrella kissanhiekkasäkin kissalle. 

Roope ja Ilmo pitävät tällä hetkellä vauvaan koronavirusaikaan soveltuvaa 1,5 metrin minimietäisyyttä. Tosin poikkeuksena nälän yllättäessä molemmat käyvät myös puskemassa mini-ihmistä ihan varuiksi, jos se olisi jo oppinut ottamaan kanapalat esille jääkaapista. Ilmo haluaisi myös kovasti nukkua vauvahuoneessa päiväunet, mutta on toistaiseksi saanut tyytyä päivystysvuoroon oven ulkopuolella. Vauvaa taas kiinnostaisi kovasti leikkiä kissojen kanssa, mutta kovaääninen naurunremakka ja hoippuva eteneminen saa kissat pysymään kaukana - ja hyvä niin. Eipähän tarvi toimia itse erotuomarina, kun pieni nyrkki saattaa välillä tarrata liian lujaa kiinni asioihin. Yllättävän samankaltaiset asiat kissoja ja mini-ihmistä kuitenkin kiinnostavat, joten eiköhän noista vielä leikkikaverit toisilleen saada.

Kuinka hyvin tekoäly tunnistaa somalikissan?

Android-puhelimien kamerasta löytyy nykyisin oletuksena Google Lens -niminen kuvantunnistussovellus, jota en ole aikaisemmin osannut hyödyntää. Google Lens vaikuttaa ensi silmäyksellä kameralta, mutta kuvan oton sijaan hakeekin kuvattavana olevasta kohteesta tietoja. Esimerkkinä voi katsoa kiinan kielistä menua puhelimen läpi, jolloin ruudulla näkyy suoraan käännös suomeksi. Tai osoittaa linssiä vaikkapa työpaikan tietokonetta kohden, jolloin Google Lens hakee mallin ja lisätietoja. Näppärä vehje!

Google Lensin löydettyäni piti tietysti ensimmäisenä testata, kuinka hyvin tekoäly osaa tunnistaa Roopen ja Ilmon rodun, kun osoitan kameralla kissoja. Tässä tulokset ja kuvankaappaukset siitä, mitä tietoja Google Lens kissoista näytti:

1. Roope = Munchkin. Väärin meni. Ehkä nuo pienesti mahan alta pilkottavat jalat hämäävät?

2. Roope = Turkkilainen angora. Selkäkuva on liene haastava, kun pitäisi tästä kulmasta hoksata, että juuri somalikissat ovat tämän värisiä.

3. Roope =  Fretti :D Nyt meni jo eläinlajikin pieleen...

4. Roope = somalikissa. Yllättäen tästä epämääräisestä räpsäyksestä algoritmi tunnisti ihan oikein!

5. Ilmo = siperiankissa. Kieltämättä kuvan siperialaisella on kaukaa katsottuna aika samanvärinen turkki kuin Ilmolla. 

6. Ilmo =  ragamuffin. Hmm, ehkä Ilmon silmät ovat samanlaiset kuin tuolla oikeassa alakulmassa olevalla ragamuffinilla?

7. Ilmo =  Maine Coon. Viilenee, viilenee. Tosielämässä 3,8 kiloista Ilmoa ei voi kyllä sekoittaa Maine Cooniin!

8. Ilmo  =  somalikissa! Viimein sain Ilmostakin kuvan, jonka Google Lens tunnisti ihan oikein. 

Lopputulos - Google Lens 2/8 oikein. Vähän vielä täytyy tekoälyn treenata. Ehkä koirarodut olisivat olleet helpompia?

Menneisyyden mini-ihminen 3-5 kk

Kissabloggaus ja muut kirjoittelut ovat jääneet viime viikkoina vähille. Samoin myös videoiden teko! Vauvan täytettyä neljä kuukautta öistä tuli rikkonaisempia, joten päivisin ei tullut juurikaan kuvailtua. Nyt lienee suunta taas kohti paremmin nukuttuja öitä.

Joitain otoksia kamerasta löytyi kissoista ja vauvasta noin 3-5 kuukauden iässä. Olisi tehnyt mieli kuvata lisääkin, mutta lähes 7 kk ikäinen vauva on niin kehittynyt verrattuna näihin klippeihin, että täytyy yrittää kuvata tämän hetken mini-ihmisestä toinen video. Nyt hän jo sentään kääntyilee selältä mahalleen ja toisinpäin, ryömii vauhdilla ympäriinsä, lähes konttaa ja osaa jo istuakin ilman tukea. Syö soseiden sijaan itse sormillaan ja tiputtelee kissoille syöttötuolistaan kanaa syötäväksi (ja bataattia ja porkkanaa ja avokadoa ja perunaa ja kaikkea muuta syömäkelvotonta, jolloin henkilökunta koittaa sukeltaa väliin). 

Mutta tämä video siis ajalta, kun molemmat kissat olivat sopeutuneet uuteen tulokkaaseen hyvin ja mini-ihminen makoili ennalta-arvattavasti lattialla siinä paikassa, mihin hänet oli aikaisemmin laskettu.

Kuinka totuttaa kissa kantokoppaan? + video

Roopen ja Ilmon kanssa on käytetty paljon aikaa, että kissat tottuisivat kantovälineihinsä. Ensin jo ihan pentuna, etteivät eläinlääkärireissut olisi niin kurjia. Tuolloin meillä ei ollut omaa autoa, joten totuttaminen oli lähinnä sitä, että kuljetuslaatikot olivat esillä ja kissat kävivät niitä aina välillä tutkimassa. Lisäksi opetimme kissoille käskyn "koppaan" ja palkitsimme koppaan menosta ja siellä olosta.

Viitisen vuotta sitten aloitimme kissojen ruokinnan kantokopassa ja vielä tänäkin päivänä Roope ja Ilmo syövät ruokansa omassa kopassaan. Kissat tietävät, kumpi on kumman (tosin lähinnä niiden sijainnista) ja juoksevat niihin automaattisesti, kun henkilökunta lähestyy ruokakupin kanssa. Kantokopparuokinta ratkaisi meidän tuolloisen ongelman, mikä oli se, että Roope kävi ryöväämässä ruokaa oman ruokailunsa päätteeksi Ilmon kupista. Sen lisäksi kuljetuslaatikosta on tullut jatkuvan ruokinnan myötä turvapaikka, jonne kissat kantavat lelujaan tai ihmisiltä saalistamansa kananpalan "piiloon".

Ilmo makoilemassa pesässään

Meidän koppaantotuttamistavat joutuivat koetukselle Australiaan muuton aikaan, kun kissat joutuivat viettämään muutaman vuorokauden lentokopassaan. Puolen vuoden ajan ennen lähtöä käytettiin erityisen paljon aikaa siihen, että kissat tottuisivat uuteen paikkaan. Kissat ruokittiin kuljetuslaatikossa, ja lisäapuna käytin Feliway-suihketta, jotta tuntisivat olonsa turvalliseksi. Samoin koppaa kanniskeltiin ympäriinsä sisällä ja ulkona siten, että kissat olivat sisällä, ja harjoiteltiin autossa oloa eläinlääkärireissuilla. Luulen tästä kaikesta ollen paljon hyötyä, koska matkan ja 10 päivän karanteenin jälkeenkään kissat eivät saaneet traumoja koppaan menosta, vaan suostuivat sinne edelleen mielellään menemään. 

Näistä kokemuksista kumpusi innostus tehdä oheinen video siitä, miten kissan saa tykästymään kantokoppaansa. Muitakin vinkkejä olisi kiintoisaa kuulla, jos videolta jäi jotain puuttumaan. 

Roope vauvakutsujen keskipisteenä

Roope kertoo: 

Meillä oli viime viikolla vauvakutsut. Mini-ihmisen lisäksi taloon ilmaantui kolme muuta 3-kuukautista mönkijää. Veljeni Ilmo ei ollut ihan varma, miten lattialla makoilevaan vauvalaumaan tulisi suhtautua, ja pysytteli juhlien ajan raapimispuussa tarkkailemassa tilannetta. Kaikkien yllätykseksi minä tykkäsin kovasti juhlista ja osallistuin itsekin kekkereihin. 

Ensimmäinen kiva juttu oli se, kun henkilökunta peitti meidän kylmän kivilattian pehmeällä peitolla. Siinä oli kissan mukava maata tuijottamassa noita harmittomiksi todettuja otuksia, jotka päästelevät välillä vaarallisen kuuloisia ääniä, mutta eivät osaa ollenkaan liikkua.

Roopen paikka

Toiseksi henkilökunta taikoi jostain pöydälle herkullisia juustokakkupaloja, joista en tietenkään pystynyt pitämään tassujani erossa. Tai no niin kauan maltoin, kun vieraat eivät olleet vielä talossa. Kun vieraat olivat saapuneet, julistin kutsut alkaneeksi hyppäämällä pöydälle ja maistamalla valkosuklaapäällystettä. Jostain syystä henkilökunta ärähti vihaisena ja nuolaisemani kakkupala päätyi suoraan roskiin! Sitten, kun tarjoilujen aika viimein tuli, kaikki vieraat kieltäytyivät kakusta kohteliaasti. Kyllä minulle olisi kelvannut. Ehkä rikoin jotain kissalle tuntematonta protokollaa ja aloitin kakun liian aikaisin?

Muitakin kivoja juttuja juhlissa oli. Minulle tuotiin testattavaksi samanlaisia kärryjä, jotka jaan mini-ihmisen kanssa. Kävin kokeilemassa jokaista vaunukoppaa erikseen ja olin sitä mieltä, että erityisesti yksi niistä oli oikein kiva, ja halusin jäädä sinne nukkumaan. En ymmärrä, miksi henkilökunta oli ihan hermona ja kävi nappaamassa minut joka kerta alas, kun testaus oli käynnissä? Pitäähän kissan kokeilla huolella, että kärryt ovat tarpeeksi ergonomiset, jos meilläkin joskus päivitetään tuo nykyinen malli johonkin uuteen.

Yksi vieraista oli tuonut myöskin mukanaan hauskan pussin, josta roikkui jotain muovijuttua. Kävin aina välillä repimässä hampaillani muovia ulos, ja siitäkään henkilökunta ei tykännyt. Ihmeellistä kireyttä ilmassa. No, minulle sitten selitettiin, että muovijutun sisällä on pyyhkeitä, joilla pyyhitään vauvasta kakkaa pois. Se vähensi intoani koskea muoviin, vaikka kiva rapina siitä lähtikin. 

Kun vieraat olivat lähteneet, ihminen söi juustokakkupalat ihan itsekseen, eikä suostunut antamaan minulle edes pientä haukkua. Tylsä tyyppi.

Saaliin loppusijoituspaikka

Roope on löytänyt itselleen uuden oleskelupaikan kissapuun alalokerosta mini-ihmisen saapumisen jälkeen. 

Tänne luolaan on hyvä mönkiä piiloon, mikäli tilanne käy liian uhkaavaksi. Ympärillä olevat pehmustetut seinät vaimentavat mukavasti kissan herkille korville sopimattomia ääniä. Reiästä voi kurkistella varovaisesti, onko reitti jo selvä. 

Turvapaikkaan voi myöskin koittaa piilottaa taidolla ja viekkaudella metsästetyt asiat. Kuten esimerkiksi rapisevan jutun, joka löytyi viime viikolla ihmisten ruokapöydältä. Harmi vaan, jostain kumman syystä metsästys ei sujunut kovinkaan äänettömästi ja rapinaan havahtunut henkilökunta juoksi paikalle poimimaan saaliin parempaan talteen. 

Vauva ja kissat videolla

Mini-ihminen on jo 8 viikkoa vanha, joten aika päivitellä meidän kuulumisia. Öisin on nukuttu sen verran hyvin, että henkilökunta on ehtinyt istahtaa iltaisin alas ja yhdistellä siellä sun täällä kuvatut pätkät videoksi. 

Ilmo viihtyy siellä, missä sattuu ja tapahtuu ja tuleekin aina aamuisin vauvan huoneeseen tarkistamaan, että onko tyyppi vielä olemassa ja miten paljon se on yön aikana kasvanut. Mini-ihminen alkaa myös hoksata Ilmon olemassaolon ja seurailee kissaa kiinnostuneena katseellaan. 

Roopenkin kanssa meni viikot 4-6 paremmin, ja kissa alkoi selvästi tottua vauvan ääniin ja tuli jopa välillä Ilmon seurassa makuuhuoneeseen sosialisoimaan. Valitettavasti nyt 7-8 viikoilla mini-ihminen on alkanut ahkerasti harjoitella äänensä ylärekisteriä ja saanut jostain nupista käännettyä itkuvolyyminsa kaakkoon, joten Roope on taas ottanut etäisyyttä. Onneksi meillä on talossa kaksi kerrosta, niin kissa löytää aina jostain omaa rauhaa, eikä tarvitse väkisin kärvistellä toisen karmeassa huudossa. Roopelle on myös varattu oma Roope-time klo 20-24. Kun pikkutyyppi on nukkumassa, voi Roope vihdoin istua henkilökunnan sylissä rapsuteltavana, kuten Wanhoina Hyvinä Aikoina saattoi tehdä koska vaan! Ja on kissa kerran myös harjattu aamu viideltä, kun satuimme molemmat olemaan sopivasti samoihin aikoihin hereillä.

Laatuaikaa viettämässä Roopen kanssa

Ensimmäinen viikko mini-ihmisen kanssa

Ilmo kertoo

Eräänä yönä olimme menossa Roopen kanssa nukkumaan, kun henkilökunnan naisihminen alkoi käyttäytyä erittäin epätavallisesti. Ensin se meni vesisuihkun alle istuskelemaan piiiitkäksi aikaa. Sitten alkoi pitää omituista, mouruavaa ääntä. Me Roopen kanssa livahdettiin sisään suihkuhuoneeseen, kun tuli sopiva tilaisuus, ja koitettiin tosi huolestuneena maukua henkilökunnalle, että nyt äkkiä pois sieltä veden alta! Turkki kastuu!

Henkilökunnalla oli selvästi jokin isompi tauti meneillään, koska seuraavana aamuna sitä lähdettiin viemään autolla sairaalaan. Me kissat jäimme koko päiväksi kahdestaan vahtimaan taloa, nukuimme ja odotimme, että milloin ne tulee takaisin. Lopulta mieshenkilökunta, eli meidän isikissi, palasi seuraavana yönä ja saimme ison kasan ruokaa.

Muutaman päivän päästä naisihminen palasi takaisin sairaalasta hyvin nuutuneen näköisenä, ja sillä oli jokin nyytti mukanaan. Meidän pikkuveli! Ensin koitettiin vältellä koko juttua Roopen kanssa, kun ei oikein tiedetty, miten tuollaiseen ihmispötkylään pitäisi suhtautua. Sitten uteliaisuus voitti, ja käytiin vuorotellen haistelemassa uutta tulokasta. 

Alussa pidin etäisyyttä, kun ei voinut tietää, mitä tuollaisen kissan kokoisen ihmisolennon päässä liikkuu

Naisihminen oli muuttunut sairaalareissun aikana. Molemmat vetäytyivät mini-ihmisen kanssa talon perimmäiseen huoneeseen, laittoivat oven kiinni ja möllöttivät enimmäkseen siellä. Me Roopen kanssa ei saatu ollenkaan siltä huomiota tai ruokaa, kuten normaalisti! Isikissi kävi meidät ruokkimassa, mutta muutoin palvelutaso oli ihan totaalisesti romahtanut, kun kaikki hössötys pyöri vaan mini-ihmisen ympärillä. Roope mammankissana kävi lopulta oven taakse vahtiin ja kun naishenkilö viimein kömpi ulos luolastaan, Roope meni vessaan ja kylpyhuoneeseen mukaan kehräämään, että annas nyt edes vähän silityksiä. Itse en olisi kyllä moiseen alistunut. Kyllä henkilökunnan pitää ensisijaisesti tulla kissan luo. Tosin pari kertaa livahdin huoneeseen katsomaan vauvaa, koska olihan se nyt melkoisen jännittävä otus. Ja sillä oli selvästi samoja kiinnostuksen kohteita kuin meillä - nukkuminen ja syöminen.

Järkytys! Kuka nukkuu meidän nukkumapaikassa?

Parin päivän kuluttua henkilökunta alkoi osoittaa tervehtymisen merkkejä ja kävi jo keittiössäkin asti puuhastelemassa jotain. Meidän kissojen hoito oli vaan edelleen vastuutettu isikissille. Päätin tehdä muutaman jekun, että molemmat muistaisivat taas paremmin, että mekin ollaan olemassa. Livahdin monta kertaa sisään kylpyhuoneen vaippakaappiin, vaikken muutoin noista muovijutuista piittaakaan. Yhtenä päivänä meillä kävi myös joku täti kylässä, joka lähdettyään jätti vahingossa ulko-oven auki. Voi mikä seikkailu! Pääsin viimein haistelemaan muiden kissojen jälkiä ja säksättämään linnuille lähietäisyydeltä. Olin juuri etupihan aidalla hiippailemassa, kun mieshenkilökunta harmikseni huomasi tilanteen ja tuli ulos huutamaan niin järkyttyneenä, että katsoin parhaakseni juosta kiltisti takaisin sisään. Roopea ei vapaa ulkoilumahdollisuus kiinnostanut, koska se tarjoutui samaan aikaan ruoka-ajan kanssa. Velipoika odotti kiltisti koppansa luona ruokakuppiaan sillä aikaa, kun minä kävin häntä pystyssä tutkimassa ihan itsekseni etupihan tiluksia.

Vielä yhdestä pienestä jekusta täytyy kertoa. Yhtenä aamuna aamiaisemme oli pahasti myöhässä, joten päätimme itse etsiä aamupalaa. Harmi vaan, Ryvita-näkkärit eivät olleet kovin maistuvia, joten jouduimme sitten kuitenkin maha kurnien odottamaan henkilökunnan heräämistä. 

Oikeastaan tuo paperipussi maistui meidän mielestä paremmalle, kun itse näkkileivät

Henkilökunta kertoo

Ensimmäinen viikko oli rankka, mutta vauva on ihana! Muutaman päivän jouduin viettämään lähes vuodelevossa, mutta nyt olo on jo melkein normaali. Kissojakin ehtii huomioimaan taas paremmin vauvanhoidon lomassa. 

Nyt kolmannella viikolla Ilmo tykkää jo viettää aikaansa samassa huoneessa vauvan kanssa, mikä on tosin sallittua vain silloin, kun henkilökunta on hereillä. Myös Roope on käynyt tekemässä tuttavuutta, aluksi hyvinkin innokkaasti. Kissan rohkeus koki kuitenkin pienen takaiskun, kun vauva sanoi kerran pelottavasti "höö!" Roopen ollessa hyvin lähellä, mitä kissa parka sitten säikähti. Edelleen Roope käy kuitenkin vähintään kerran päivässä varovaisesti haistelemassa vauvaa. Ehkä maidonhaju tuo mieleen kaukaisen häivähdyksen omasta pentuajasta. 

Ilmoa eivät ole pienet hööt haitanneet ja mini-ihmisen kanssa ollaan päästy jo parhaimmillaan näin läheisiin tunnelmiin. 

Valmistautumista mini-ihmisen tuloon videolla

Henkilökunta on jo pitkään uhonnut, että lähiaikoina tänne olisi saapumassa joku uusi tyyppi. Ilmeisesti sen saapumispäivän piti olla jo viime viikolla, mutta eipä ole kuulunut? Kuulemma joku virusjuttu on aiheuttanut ongelmia postipakettien saapumiseen, joten ehkäpä se on myös syynä siihen, ettei tätä uutta mysteeriolentoa ole vieläkään näkynyt?

No, koska täällä vieläkin odotellaan, niin meillä on ollut rutkasti aikaa kuvailla uusia kissavideoita. Tässä uusimmassa ihmetellään tuota isoksi pullistunutta mahaa ja myöskin tutustutaan kaikkiin uusiin jänniin tavaroihin, mitä tänne on ilmestynyt.

Kissojen Titanic ja muita kuulumisia

Kurrnau kaikille ja eloisaa elokuuta! 

Meillä jäi viime kuukauden postaukset tekemättä, mutta saatiin sentään yksi pieni elokuvanpätkä kuvattua. Tällä kertaa Ilmo ja Roope pääsivät ihan tosissaan näyttelemään, kun tehtiin oma kissaversio meidän yhdestä kaikkien aikojen lempielokuvastamme Titanic. 

Muutoin meillä on ollut rauhallinen talvi täällä menossa. Henkilökunnan naisihminen ei mene enää töihinjuttuun, vaan on seuraavan 11 kuukauden ajan kotona hoitamassa meitä. Ja ehkä vähän myös uutta perheenjäsentämme, jonka oletetaan saapuvan seuraavien viikkojen aikana. Toistaiseksi tuo mini-ihminen on ollut varsin harmiton tapaus mahan sisällä, joten eihän se paljoa voi meidän elämää mullistaa, eihän?

 Ilmo seuraa aamu-uutisista Victorian osavaltion koronaviruspäivitystä

Onneksi Länsi-Australiassa ei ole ollut moneen viikkoon sisäisiä tartuntoja, niin voidaan elellä täällä rauhallisin mielin. Toivottavasti Suomessakin säilyy tartuntatilanne maltillisena. 

Painajainen mysteeripahvilaatikossa

Näkevätköhän eläimet unia? Ainakin kissoja tarkkaillessa näyttäisi siltä, että Roopella ja Ilmolla on ihan oma unimaailmansa. Kissat liikuttelevat usein jalkojaan nukkuessaan ja joskus myös säksättävät samaan tapaan kuin ulkona pensaissa hyppiville linnuille. Kerran eläinlääkärireissun jälkeisenä yönä Ilmo maukaisi kovaäänisesti Mauuuuu, johon henkilökunta heräsi kykenemättä nukahtamaan enää uudestaan, Ilmon tuhistessa tyytyväisenä vieressä sikeässä unessa.

Tämänkertainen kissavideo kuvattiin jo joskus viime lokakuussa, mutta vaati sen verran editointia, ettei meinannut millään nähdä päivänvaloa - ennen kuin nyt. Minielokuvassa seikkaillaan Ilmon unimaailmassa, jossa kissa löytää olohuoneesta mysteeripahvilaatikon ja sujahtaa sisään... ja kuinkas sitten käykään.

Mysteeripahvilaatikko

Pikku-Ilmosta tuli vielä minimpi!

Elokuvan ohjaajana toimi luonnollisesti Roope. Tässä kissa vahtii, että editoinnin lopputulos täyttää ohjaajan vision ja laatuvaatimukset

Lopuksi sitten itse videoon: