sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Ammattivalokuvaajalla kissojen kanssa

Meidän henkilökunta on näiden yhdessäolovuosien myötä osoittautunut ihan kelvollisiksi hoitajiksi, mutta välillä joku voisi suitsia noiden kummallisia päähänpistoja.

"Taas sillä on sellainen ilme, että kohta ollaan lähdössä tai tulossa tai puunaamassa hampaita tai lyhentämässä metsästysteriä"






Yksi marraskuinen päivä jäi erityisesti mieleen.

Oli taas eräs niistä päivistä, kun meidät houkuteltiin ensin herkkujen avulla koppaan. Pakkohan sinne oli mennä niiden herkkujen vuoksi, kun ei pientä naposteluhetkeä halua väliinkään jättää. Kohta sitten oltiinkin jo ulkona ja siinä ahtaassa hurisevassa jutussa, jossa on tullut kyllä tosi paljon oltua nyt viime kuukausina. 

Siinä mentiin piiitkä matka. 

Sitten pysähdyttiin ja mentiin johonkin tilaan. 

Meidät päästettiin muka vapaaksi ensin, mutta napattiinkin sitten kiinni.

Roope ja minä oltiin hermostuneita, kun ei ihan tiedetty, että ollaanko nyt siellä typerässä paikassa, jossa työnnetään piikkejä tassuihin, vai jossain muualla. 

Sitten tulikin joku vieras tyyppi sellaisen samanlaisen vempeleen kanssa, jolla henkilökunta aina välillä osoittelee meitä. 

Kuului räps räps räps räps räps räps. 

"Hirmuisen raskasta tämä blogikissan elämä"
Kotona tykkään olla kuvattavana ja katson sitä vempainta mielelläni, mutta tuolla vieraassa paikassa se ympäristö kieltämättä hermostutti! En saanut yhtään tutkia aluksi, että onko nurkan takana jotain epämiellyttäviä yllätyksiä, esimerkiksi koiria, imureita, petolintuja. Siksi muutaman räpsäyksen jälkeen oli pakko viestiä henkilökunnalle, että nyt malli tarvitsee pienen tauon, ja rimpuilin itseni vapaaksi. Löysin juuri sopivan sohvan, jonka alle pääsin väijymään nurkkia, prosessoimaan tilannetta ja muutenkin hengähtämään hetkeksi. 

Roope otti tilanteen vähän rennommin. Se vieras tyyppi olikin jostain saanut käsiinsä sen lempilelun, niin kivahan niillä oli siinä leikkiä. Kun Roope oleili siellä räpsyjen ja valojen ympäröimänä, niin minäkin rohkaistun tulemaan sieltä sohvan alta esiin ja sainkin sitten muutaman herkun. 

Sen jälkeen käänneltiin ja kutsutiin ja käskettiin istumaan ja pidettiin sylissä ja tuli lisää räpsräpsräsyjä, kunnes lopulta lähdettiin takaisin kotiin. 

"Ihan kiva homma, mutta voitaisko ensi kerralla lähteä hiirijahtiin eikä mihinkään ihmisten räpsjuttuun? 






Henkilökunta kertoo:  

Jo pidemmän ajan on ollut mielessä, että olisi kiva saada koko perheestä yhteiskuva, kissoineen kaikkineen. Sattumoisin saimme autonhuollosta lahjakortin valokuvaamoon, johon sisältyi noin 30 minuutin kuvaussessio ja valitsemamme printtikuva ilmaiseksi. Wau!

Mikään kiva ei tietystikään ole oikeasti ilmaista. Tämän mainostempauksen juju oli siinä, että 30 minuutin kuvauksen lopputuloksista sai tosiaan vain yhden, pienikokoisen kuvan ilmaiseksi. Muista sessiossa otetuista kuvista olisi joutunut maksamaan isoja summia, n. 200 eur/printtikuva, digikopiot n. 300 eur/kuva, sellainen iso usean kuvan sommitelma yli tonnin. Hinnoittelu perustui siihen, että kun kuvaaja käyttää aikaansa ja vaivaansa ja räpsii 30 minuutissa kymmenittäin onnistuneita otoksia, on hankalaa lähteä kuvaamosta yksi ainoa ilmainen printtikuva mukanaan. Paitsi näin pihinä suomalaisena...

Hinnastosta masentumatta soittelin kuvaamoon, että onnistuisiko perhepotretti kahdesta kissasta ja ihmisestä. Nyt olisi riskitön tilaisuus testata, että miten tuollaisen yhteiskuvan ylipäätään saisi onnistumaan. Kuvaamolle sopi, varattiin kuvausaika ja sovittuna ajankohtana hurautimme paikalle Roopen ja Ilmon kanssa.

Kuvaussession alussa oli pieniä ongelmia. Jouduimme odottelemaan ulkona edellisten kuvausten päättymistä. Päästyämme sisään studioon kuvaaja vaikutti kiireiseltä, joten nappasimme kissat suoraan kopasta syliimme ja istuimme sohvalle poseeraamaan. Virhe! Molemmat kissat rimpuilivat kuin viimeistä päivää, eikä ensimmäisestä yrityksestä saatu varmasti yhtäkään hyvää otosta.

Pian siinä tajusi, että pitää ottaa askel taaksepäin ja päästää kissat ensin rauhassa tutkimaan studiota, jotta rauhoittuisivat ja pysyisivät hetken nätisti paikoillaan. Ilmo säihkähti ensimmäistä kuvausyritystä sen verran, että meni useaksi minuutiksi piiloon sohvan alle. Stressaantuneista kissoista lähtee myös melkoisesti karvaa, ja pieni studio oli hetkessä kissojen karvoittama, kun veljekset juoksentelivat ympäriinsä. Henkilökunnan naisosapuolelle oli myöskin osunut päälle hame, joka suorastaan imaisi kaikki karvat itseensä, joten lopun kuvakulmat piti valita siten, ettei hame näy ollenkaan.

Sillä välin, kun kissat tekivät tuttavuutta studion kanssa, räpsäisi kuvaaja muutaman valokuvan meistä. Siinä ajassa Roope oli jo sen verran rohkaistunut, että kuvaaja koitti ottaa kissasta muutaman yksilökuvan. Mukana olleet herkut ja lelut tulivat tarpeeseen. Studion lasiseinät suoraan kadulle olivat vähän ongelmalliset, koska kissat välillä säikkyivät sitä, kun joku ohikulkija käveli lasin takana. Onneksi Ilmokin lopulta rentoutui hieman tutustuttuaan paikkoihin, ja pääsimme ottamaan lisää yhteiskuvia.

Roope ja Ilmo eivät juurikaan tottele stressaavissa tilanteissa tai vieraissa paikoissa. Kuvaustilanteessa kumminkin huomasi, että kouluttamisesta ja blogihommista oli ollut se hyöty, että tiesi niksejä, joilla kissojen huomion sai kiinnittymään samaan pisteeseen. Kokonaisuudessaan onnistuneen yhteispotretin metsästys oli kyllä haastavaa. Piti yrittää pitää oma ilme iloisena, kuunnella kuvaajan ohjeita ja keskittyä pitämään kissat paikoillaan ja rentoina. Kuvausten loputtua mietitytti, että tulikohan tuossa ajassa oikeasti yhtään hyvää otosta.

Lopputuloksia päästiin katsomaan noin viikko kuvausten jälkeen. Kissoista oli saatu muutama tosi onnistunut yksilökuva, jotka korkean hinnan takia jäivät kuitenkin valokuvaamoon. Yhteiskuvien joukosta ei löytynyt yhtään täydellistä otosta, mutta kaksi hyvää. Toisessa henkilökunnalla oli onnistuneet ilmeet, mutta erityisesti Ilmo näytti siltä, että oli parhaillaan rimpuilemassa kaikin voimin karkuun. Toisessa taas ihmishymyt olivat aavistuksen verran teennäiset, mutta Roope ja Ilmo näyttivät levollisilta.

Päädyimme jälkimmäiseen kuvaan, ja lopputulos on tässä, ta-daa (rajasin kasvomme pois kuvasta): 

Otin valokuvan printtikuvasta ja sen vuoksi värit eivät ole ihan kohdillaan









Lopputulos oli yllättävän kiva ottaen huomioon kuvauksiin käytetty aika. Ehdottomasti voisi ottaa joskus uudelleenkin kaikesta sählingistä huolimatta, ehkä päivittää tämä nykyinen kuva sitten joskus 5-10 vuoden päästä. 

torstai 18. tammikuuta 2018

Kissojen silmien värimuutokset iän myötä

Vanhoja kuvia katsellessa on kiehtovaa huomata, kuinka kissojen silmien väri on kehittynyt ikääntymisen myötä. Roope ja Ilmo ovat jo 3 v 4 kk vanhoja, joten todennäköisesti väri ei enää tuosta juurikaan muutu.

Somalikissan rotumääritelmän mukaan sompun silmät voivat olla väriltään voimakkaan meripihkan väriset, kellertävät tai vihreät. Jännästi molempien kissojen silmien sävy on ensin muuttunut pentukissan haaleasta tummaan ja sitten takaisin vaaleampaan väriin.

Seuraavassa muutamia kuvia havainnollistamassa muutosta.
Kissat taitavat olla tässä kuvassa n. 9 viikkoa. Silmien väri on jo alkanut kehittyä vastasyntyneen sinisävystä tummemmaksi
Tässä molemmat 4kk. Silmien väri on selvästi tummempi kuin pentukuvissa
Molempien silmien värin näyttäviä yhteiskuvia eri kuukausilta ei kissoista kovin paljoa ollut, joten aloitetaan Roopesta. Tässä Roope on 4kk

Roope 5kk
Roope 7 kk

Roope 9kk

Roope 1 vuotta

Roope 1v 4 kk 

Roope 1v 8kk, Roope ylempänä kuvassa. Kissan silmät näyttävät jo vaaleammalta kuin alle vuoden ikäisenä




Roope 2 v 2kk



Roope 3 v 4kk - Kutakuinkin tällainen on nykyinen silmien väri. Sanoisin, että 1-2 ikävuosien välillä sävy vaaleni hitusen, mutta 2 vuoden jälkeen ei ole juurikaan tapahtunut muutosta




Sen jälkeen Ilmon vuoro. Tässä kissa on 4kk. Vähän jotain sinertävänvihertävää näkyy mustuaisen lähellä. Muutoin mielestäni tuo väri on ruskea

Valaistuskin tietty vaikuttaa siihen, minkä väriseltä silmät näyttävät, ja sen vuoksi kuvia oli haastavaa valita, kun yritin löytää samanlaisessa valaistuksessa otettuja. Esimerkiksi tässä silmät näyttävät tosi tummilta, mikä ei vastaa todellisuutta.  Tässä Ilmo edelleen 4kk

Ilmo 5kk, ei juurikaan muutosta edelliseen
Ilmo 7 kk - Tässä kuvassa ja iässä Ilmon silmät alkoivat osoittaa vaalentumisen merkkejä


Ilmo 9 kk

11 kk

Ilmo 1v 5kk, selvästi vaaleampi kuin vuoden ikäisenä

1v 9kk

Ilmo 3v 3kk. Pidin Ilmoa melkein kahden vuoden ikään saakka keltasilmäisenä, mutta nykyinen sävy on kyllä enemmän vihreä kuin keltainen

Tältä Ilmon silmät näyttivät eilen

Olisi kiintoisaa nähdä kuvia muistakin kissoista eri ikävuosilta. Pohdin myös, että olisikohan kokenut kasvattaja voinut arvata silmien lopullisen värin jo pentukuvista? Varmasti kissojen vanhempien silmien väristä olisi myös voinut tehdä valistuneita veikkauksia.

maanantai 8. tammikuuta 2018

Pää alaspäin

Me ollaan yhdessä taas. Henkilökunta palasi kengurumaahan viime viikolla ja haki kissat hoidosta lauantaina. Nyt aikaerorasituksesta toipuneena jaksaa taasen kirjoitella kuulumisia.

Kotona taas!


Hoidossa oli sujunut ihan hyvin ottaen huomioon, että noin pitkäksi aikaa ei olla kissoja aikaisemmin jätetty tuonne kyseiseen kissahoitolaan. Jonkin verran Ilmo tuntui hoikistuneen loman aikana. Voi olla, että velipoika on käynyt napostelemassa pikkuveljenkin ruokia. Olisi pitänyt punnita kissat ennen lomaa, koska on hankala silmämääräisesti sanoa, että onko kissa oikeasti laihtunut vai eikö henkilökunta vaan muista, kuinka rimpula Ilmo olikaan? Ruoka on maistunut molemmille loman jälkeen hyvin, niin eiköhän ne mahdollisesti menetetyt grammat tule sieltä nopeasti takaisin.

Tänään kuvatessa Ilmo päätti itse, että sopiva poseeraus on esittää kuollutta

Vaikka talvinen loma Suomessa olikin tosi mukavaa vaihtelua arkeen, oli kotiin silti kiva palata. Automatkalla kissoja hakiessa kuului kopasta vain pientä maukumista, semmoista, että pitää tässä nyt muodon vuoksi vähän äännellä ja muistuttaa olemassa olostaan. Kun koppa laskettiin olohuoneen lattialle, alkoi sisältä kuulua kovaääninen PURRRRR, vaikkei ovi ollut vielä auki. Selvästi kisut tiesivät, että nyt ollaan taas tutussa paikassa.

"Jos tällä sais muutaman herkun?"


Tälle vuodelle on suunnitteilla yksi näyttelyttäminen ja yksi eläinlääkärikäynti. Näyttelykuukautta ei olla vielä päätetty ja lääkärissä pitäisi käydä hammaskiven takia. Viime vuosi oli siitä onnekas, että lääkärikäyntejä ei tarvinnut tehdä, ja siispä emme ole vielä päässeet tutustumaan paikalliseen eläinlääkäriin.
"Tässä tuolillakin onnistuu! Oonko nyt samoin päin kuin te siellä Suomessa?"

Saa nähdä, mitä kaikkea muuta jännittävää vuosi tuo tullessaan.
"Herkkuja?"