Näytetään tekstit, joissa on tunniste sairas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sairas. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. joulukuuta 2023

Roopen viimeiset päivät

Kyynelten läpi joudun kertomaan suru-uutiset. Roope-kissa siirtyi vehreimmille metsästysmaille 5.12.2023. 

Ikävä on riipaisevan kova ja tuntuu vaikealta käsittää, ettei kissaystävä ole enää täällä kanssamme. 

Roopen vei huonoon kuntoon kasvain maksan sappitiehyeessä. Koska kissalta löytyi myös toinen kasvain, ei leikkaushoitoa lähdetty yrittämään.

Kissat ovat taitavia piilottamaan oireita ja on vaikea sanoa, milloin sairaus tarkalleen ottaen alkoi näkyä. Näin jälkikäteen ajatellen olisi ollut merkkejä - kotona useammin ja pidempään pörräävät kärpäset (kun toinen kissoista ei jaksanut enää niitä metsästää) ja lisääntynyt apaattisuus. Havahduin kuitenkin kunnolla vasta viime sunnuntaina, kun ruokahalu lakkasi ja Roope piiloutui yläkerran sängyn alle pimeimpään nurkkaan. Myös oksentelua oli jonkin verran. 

Maanantaina yläkertaan linnoittautunut Roope jaksoi vielä tulla portaille kurkkimaan, kun alakerrasta kuului ruokakupin kolinaa. 

Eläinlääkärissä tehtiin verikokeet ja saimme lähetteen ultraan ja tarkempiin tutkimuksiin huonojen maksa-arvojen perusteella. Roopea koitettiin hoitaa pahoinvointia estävällä ja ruokahalua lisäävällä lääkkeellä, mutta näistä ei ollut merkittävää apua. Oksentaminen lakkasi, mutta kissa ei edelleenkään suostunut syömään juuri mitään. 

Tiistaiaamuna kissan iho oli muuttunut keltaiseksi. Roopelle aloitettiin nesteytys ja kipulääkitys. Viedessäni Roopea eläinlääkäriltä toiselle ultrausta varten hän oli vain varjo entisestään. Turkki pesemättä, mustuaiset suurentuneet rauhoittavista lääkkeistä, IV-letku tassussaan, kantokopin takaseinämää vasten kyyhöttämässä. Olimme kuitenkin kovasti siinä uskossa, että kissa toipuisi tästä kaikesta, kunnes saimme kuulla huonot uutiset, jotka näkyivät jo meidät vastaanottaneen eläinlääkärin kasvoilta. 

Järkytys ja suru oli suuri, kun pidin sylissä viimeistä kertaa eläinystävääni, johon minulla oli muodostunut niin syvä side näiden yhdeksän yhteisen vuoden aikana. Itkien silittelin vielä kissan kaikki lempikohdat läpi ja hautasin kasvot turkkiin. Minun elämäni kissa. Ilmon rakas velipoika. Sitten oli aika, Roope hengitti viimeisen henkäyksensä ja siirtyi Sateenkaarisillalle. 

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Taas eläinlääkäriin ja eliminaatiodieettikuulumiset

Roopen tunnelmia videolla menneestä viikosta:


Roope-parka on ollut jo seitsemän päivää kaulurin urhi. Ensimmäisen parin päivän aikana näytti siltä, että tassu menee huonompaan suuntaan. Sen jälkeen vaiva alkoi kuitenkin parantua ja tällä hetkellä kolmesta varpaanvälistä kaksi näyttää jo ihan ok:lta, mutta tuo kolmas yhä vaan märkii. Tosin viimeksikin tassun paranemisessa taisi kestää pari viikkoa, vaikka oli samanlainen puhdistussetti ja vielä antibiootit sen lisäksi.



Koska kissat täytyy joka tapauksessa rokotuttaa vielä tämän vuoden puolella, päädyttiin varaamaan aika eläinlääkäriin huomiselle sekä rokotuksiin että tassutarkastukseen. Kokeillaan tällä kertaa vertailun vuoksi toista, isompaa ja ketjuna toimivaa eläinlääkäriklinikkaa. Jospa tassuun löytyisi voide, joka parantaisi vaivan nopeammin.

Kaulurin kanssa liikkumiseen Roope on sopeutunut viikossa paremmin. Vähän liiankin hyvin, koska kissa on onnistunut pari kertaa joogaamaan itsensä sellaiseen asentoon, että on saanut kielensä osumaan takajalkaan. Myöskin kiipeäminen raapimispuun ylätasolle on onnistunut sen verran ketterästi, että henkilökunta päätti olla purkamatta puun yläosaa.

Mieluisaa tötterön pitäminen ei tietenkään ole. Kauluri tuntuu jonkin verran kutittavan ja kissa rapsuttaa aina kaulaansa autuaana, kun härpäkkeen ottaa pois. Tilattiin netistä puhallettava kauluri, jotta päästään kokeilemaan, olisiko se tuota muovikapistusta mukavampi.




Loppuun pikakuulumiset Ilmon eliminaatiodieetistä: Ilmeisesti yhden eläinlajin valmiiksi pakatulle raakaruualle olisi täällä enemmänkin kysyntää, koska krokotiiliruuan valmistajalla tuli toimitusongelmia ja ruoka loppui koko Australian mantereelta :'-D Onnistuttiin onneksi kahmimaan saman sarjan kalkkunaa sen verran pakkaseen (sitä samaa, joka näkyi kissojen synttäripäivän videossa), että sillä ollaan pärjäilty. Kalkkunakin myytiin loppuun melko pian krokotiiliruuan loppumisen jälkeen, eikä kaksi viikkoa sitten tehtyä tilausta olla vieläkään pystytty toimittamaan.

Koska me ei varsinaisesti haluta olla lisäämässä krokotiililihan kulutusta, niin kalkkuna on se, mitä jatkossakin aiotaan Ilmolle syöttää. Viime viikolla kokeiltiin myös varovaisesti naudanlihaa, mutta kissa alkoi välittömästi oksentamaan uudestaan, joten ollaan sen jälkeen tiukasti pysytty pelkässä kalkkunassa. Toivotaan, että saadaan pian tuo uusi satsi. Muuten pitänee hakea kalkkunaa kaupan lihatiskiltä ja kokeilla, jos se pysyisi sisällä.

Dieetillä ollaan oltu nyt suunnilleen neljä kuukautta, heinäkuun puolivälistä alkaen. Ensimmäisen kuukauden ajan syötettiin krokotiilia ja sen jälkeen tuota kalkkunaa, vähän lohta, ja nautaa. Näistä nauta aiheutti selvästi oksenteluja, kun taas kalkkuna ja lohi ovat pysyneet sisällä ongelmitta.
"Kalkkunaa, krokotiilia.. kaikki käy! Kunhan murkinaa tulee säännöllisesti kuppiin"





sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Tötterön paluu

Olisipa tällä kertaa kyse kesäisistä jäätelötötteröistä, mutta ei:
"Jos katse vois tappaa..."
Roopen helmikuinen tassuhaava teki paluun. Vasemmasta takajalasta on taas lähtenyt karvaa. Viimeksi tuo vaiva oli vain yhdessä varpaanvälissä. Nyt haavauma ei ole niin iso kuin viimeksi, mutta karvaa oli lähtenyt pieni määrä useamman varpaan välistä ja myös ison polkuanturan yläpuolelta.



Viikon verran odottelin, jos nuo paranisivat ilman kauluria, mutta kun edistystä ei tapahtunut, oli pakko kaivaa muovihärpäke esille.

Helmikuussa käytiin vaivan vuoksi eläinlääkärissä, mutta mikroskooppinäytteestä ei löytynyt mitään erikoista. Jospa kauluri ja puhdistaminen Betadinella riittäisi tälläkin kertaa. Ihmetyttää vaan, mistä noita tulee. Viimeksi eläinlääkäri epäili, että tassuun olisi osunut jotain terävää, mutta taitaa olla kyse jostain muusta, kun vaiva päätti uusia.
"Pliiis, ottakaa se jo pois?"
Nyt kissapolo on istunut päätään roikottaen sylissäni jo pari tuntia, kun ensin tarpeeksi pitkään mönkeröi ympäriinsä ja kopsahteli nurkkiin. Toivottavasti tassu paranee nopsaa, niin saadaan Roope taas entiselleen.

Ilmo: "Sen siitä saa, kun litistää toisten häntiä ovien väliin!"


tiistai 13. helmikuuta 2018

Sairastelua ja eloa pönttö päässä

Huh, olipa viikonloppu. Roopen tassuvaiva parani ensin ihan hyvää tahtia, kunnes keskiviikon tienoilla löperö linja kaulurin käytön suhteen kostautui, kun toisen varpaan puoli haavasta oli auennut uudelleen. Ei siinä muu auttanut, kun asetella kauluri takaisin kissan päähän.

Miltä teistä ihmisistä tuntuisi, jos leikattaisi ämpäristä pohja pois ja eläisitte monta päivää muovinen renkula päässä?



Ensimmäinen yö kaulurin kanssa oli hermoja raastava. Ihminen heräsi useita kertoja, kun Roope kopsahteli tötterö päässään seinään ja huonekaluihin. Jossain vaiheessa yötä kolina loppui ja ihminen sai viimein nukuttua kunnolla. Aamulla selvisikin, että kissa oli onnistuneesti riuhtonut kaulurin pois itseltään ja muovihärpäke piti asetella uudelleen takaisin.

Säälitti kyllä Roope tuon kaulurinsa kanssa, erityisesti tuo kissan kiinni jääminen ovenkarmeihin ja muuhun, kun parka käveli liian läheltä. Roope ei voinut myöskään hypätä lempipaikalleen mikron eteen tähystämään, painia ollenkaan Ilmon kanssa, eikä tietystikään pestä itseään. Lähinnä kissa tyytyikin makoilemaan tai roikottamaan päätään onnettoman näköisenä. Ruoka-aikana henkilökunnan jalkoja puski karvaisen pään sijaan muoviympyrä.

Alla olevalla videolla Ilmo yrittää auttaa ahdingossa olevaa veljeään puremalla muovihärpäkkettä pois Roopen kaulan ympäriltä


Viikonloppuna kävi vielä siten, että henkilökunta sairastui johonkin norovirustyyppiseen kauhukokemukseen, jossa yhdistyi päivän mittainen aggressiivinen oksennustauti, ripuli ja kuume. Yhden kauluripotilaan lisäksi sänkyä kuluttivat vuorotellen kaksi huonovointista ihmistä. Ilmo selvisi meistä ainoana terveenä koko viikonlopun yli ja piristikin tokkuraista henkilökuntaa kehräämällä kainalossa ja muistuttelemalla ruoka-ajoista.

"Miksi kaikki vain makoilee ameeboina sängyssä eikä leiki Ilmon kanssa?"
Kyllä on helpotus olla taas terve ja syömiskykyinen! Roopekin pääsi tänään kauluristaan eroon, kun henkilökunnalla oli viimein tarpeeksi voimia tarkistaa, että tassuhaava on riittävän parantuneen näköinen. Jospa nämä sairastelut olisi nyt sairasteltu.

lauantai 4. helmikuuta 2017

Mahaongelmista toipuminen ja uusi aarre

Ensin lyhyet kuulumiset parin viikon takaisiin vatsaongelmiin.

Mahavaivat eivät ihan jääneet perjantaiaamuun, vaan jatkuivat jokseenkin lauantaihin saakka. Juuri kun Roope vaikutti olevan vähän paremmassa kunnossa iltaa kohden, meni Ilmon maha uudelleen sekaisin ja raukka juoksi jatkuvasti hiekkalaatikolla. Tuli myös todettua, ettei kaksi pitkäkarvaista ripulikissaa ja kokolattiamatto ole hyvä yhdistelmä. Molempien villapöksyt piti trimmata pikavauhtia hieman lyhyempään shortsimuotoon, kun mattoon alkoi ilmestyä kiihtyvään tahtiin ruskeita rantuja. Toki villahousut ovatkin olleet vähän liian kuumat näihin keleihin.

Tälle aineelle löytyi kysyntää 




Vaivat menivät kuitenkin onneksi saman viikonlopun aikana ohitse. Lauantaina henkilökunta keitti molemmille kananlihaa, mitä tuli aluksi annettua liian iso annos kerrallaan ja se tulikin sitten samantien yläteitse ulos. Siitä viisastuneena annoimme pieniä suupaloja pitkin päivää ja sillä saatiin vatsa taas normaaliin toimintakuntoon. 

Toipilaskisuille piti tilata netistä lisää ruokaa, joten samalla tuli tilattua uusi lelu. Pitkä, värikäs fleecenaru näytti hauskalta. Henkilökunta myös arveli, että erityisesti Roope saattaisi kiinnostua nauhasta. Roopella on hyvin valikoiva lelumaku, mutta aikaisemmin itse kankaasta leikattu fleecepala sytytti kissan useaksi viikoksi. 




Kävikin sitten niin, että uusi lelu herättää niin suuria tunteita, että muutoin harvoin ja kiltin hiljaisesti miukuva Roope innostuu aina maukumaan kovaan ääneen, kun uusi, ihana pitkulaisriepu nostetaan kaapista esiin. Alla olevassa pimeähkössä videossa pieni ääninäyte.


Lelusta on saatu iloa irti jo usean illan ajan. Muutoinkin kyllä tuntuu, että Roope on ollut täällä vähän aktiivisempi ja riehakkaampi kissa kuin mitä aikaisemmin kotona Suomessa. Ehkä lisääntynyt valonmäärä on vaikuttanut kissaan positiivisesti.

"My preciousssss"

perjantai 20. tammikuuta 2017

Masuongelmia

Roopella ja Ilmolla on harvemmin ollut vatsavaivoja, eikä koskaan aikaisemmin kunnollista ripulia, mutta nyt on sitten sekin koettu.

Toissa-aamuna henkilökunta huomasi heti, että jokin oli vialla, kun Ilmo vetäytyi aamuruuan jälkeen sängyn alle murjottamaan. Normaalisti Ilmo on aamulla iloinen ja touhukas pieni kissa. Aamu sujuu usein Ilmon kanssa siten, että n. klo 9-11 välillä kissa on tehnyt ainakin yksi tai kaksi asiaa seuraavista: 
  • kantanut jotain leluaan heitettäväksi ja sanonut monta kertaa "kurrrnau", jos mitään ei tapahdu
  • käynyt kokeilemassa, ehtisikö päästä sohvaa suojaavan kankaan alle henkilökunnan huomaamatta
  • raapinut tassullaan ulko-ovea 
  • avannut makuuhuoneen lipastolaatikon
  • kirmaillut muuten vaan ympäriinsä
Keskiviikkona Ilmo ei kuitenkaan tehnyt mitään edellisistä ja kieltäytyi myöhemmin syömästä päiväruokaa. Hiekkalaatikosta löytyi nestemäistä ulostetta, mutta erityisen montaa kertaa Ilmo ei laatikolla käynyt, eikä myöskään oksentanut kertaakaan. Ruokalakko kesti n. 11 tuntia, jonka jälkeen Ilmo söi ihan normaalisti, mutta vaikutti vähän väsyneeltä. Seuraavana päivänä kissa oli onneksi taas normaali oma itsensä ja touhuili keskiviikonkin edestä. 

Mahakipuinen Ilmo


Torstai sujui ihan normaalisti, joten henkilökunta ajatteli, että vatsavaivat menivät ohi tältä erää. 

No, tänään perjantaina oli sitten Roopen vuoro. Roope on yleensä melko rauhallinen kisu ja lähinnä kerjää aamulla ruokaa kehräämällä henkilökunnan vieressä tai puskemalla jalkoja. Tänään oli kuitenkin epänormaali aamu, kun kissa henkilökunnan heräämisen jälkeen vain juoksenteli ympäriinsä ja sanoi "miau, miau, miau, miau" monta kertaa. Hetken henkilökunta luuli, että nyt oli vaan jotenkin tavallista enemmän vauhti päällä, mutta kun tuo vauhko juokseminen ympäriinsä vain jatkui ja jatkui, niin tuli huoli, että nyt kissalla on pakko olla kipuja ja huono olo, kun käytös ei ollut yhtään roopemaista. Sitten koitettiin antaa ruokaa, ja Roope ei syönyt ollenkaan, eikä tullut edes kupilleen nuuhkaisemaan. Sen jälkeen kissa parka kävi ripuloimassa pari kertaa hiekkalaatikollaan, juoksi hetken ympäriinsä ja maukui hätääntyneenä lisää, ja lopulta oksensi lattialle vähän eilistä ruokaa, karvaa ja nestettä. 

Henkilökunta oli jo etsimässä eläinlääkärin numeroa, mutta oksentamisen jälkeen ripulihepuli onneksi loppui ja kissa rauhoittui. Roope-parka kävi pari kertaa nuuhkaisemassa ruokakuppia, mutta päätti, että vielä ei ole ruokailun aika, ja meni nukkumaan. Noin kolmen tunnin päästä tapahtuneesta Roope söi jo muutaman kuivanappulan ja vetäytyi sen jälkeen takaisin nukkumaan. 

Roope piilossa majassaan


Toivottavasti kyse oli vaan jostain väliaikaisesta vatsapöpöstä :/ Kissoille on viimeksi annettu sisäinen ja ulkoinen loishäätö marraskuun alussa, joten madoista tuskin on kyse? Mietin, että olisiko hoitopaikasta voinut tarttua jotain, mutta kissat haettiin jo 6.1. takaisin, joten "jonkun" olisi pitänyt itää kaksi viikkoa ilman mitään oireita. Sitten on tietty mahdollista, että ruuasta olisi voinut tulla jotain, mutta kaikki kissoille syötetty raaka on ollut pakkasessa. Hmm. Mistäpä näistä tietää? 

Pitää seurailla tilannetta. Ilmo onneksi vaikuttanut täysin terveeltä kissalta ja toivottavasti vatsaongelmat jäävät Roopenkin osalta tähän aamuun. 

torstai 31. maaliskuuta 2016

Kissasairaanhoitajat

Henkilökunnan naisosapuoli oli eilen ihan onnettomassa kunnossa. Kömpi ylös ainoastaan juostakseen vessaan yökkimään, ja palasi sitten takaisin sänkyyn. Tätä olotilaa kesti melkein koko päivän. 

Roope ja Ilmo seurasivat ensimmäistä toimitusta vessassa huolestuneena ja päättivät, että nyt täytyy kyllä hoitaa henkilökunta kuntoon, jotta ruokaa saisi jatkossakin. 

Roope lepäilee usein henkilökunnan seurana myös sohvalla


Roope rauhallisena mammankisuna löysi heti paikkansa henkilökunnan sängyn jalkopäästä ja makasi siellä hievahtamatta vahtimassa potilaan unta. Kiltisti Roope seurasi myös sairasta kylpyhuoneeseen ja tarkkaili, että potilas pysyy oksentaessaan tolpillaan ja kipitti sitten kipeän perässä takaisin jalkopäähän nukkumaan. 

Ainoastaan kerran Roope nousi yksin ylös, kun piti käydä murisemassa eteisessä, kun lehdenjakaja kolisteli postiluukkua. 

Roope vahtimassa potilaan unta. Pimeä kännykkäkuva, kun voimat eivät riittäneet kameran hakemiseen



Ilmo ei jaksanut ihan niin tunnollisesti pitää seuraa potilaalle, mutta kävi aina välillä tarkastamassa, onko sairastaja vielä hengissä. 

"KUKKUUUU! Et jaksais koko päivää siinä maata?"


Välillä Ilmo asettui potilaan rintakehän päälle makaamaan ja hurisemaan, jotta sairas paranisi ja tulisi taas leikkimään Ilmon kanssa. 

"Hurrrrpurrrr"



Ps. Sairasteluista ja vauhdikkaasta kuukaudesta huolimatta ollaan opeteltu vähän tässä kuussa pujottelua ja koitetaan saada viikonloppuna kuvattua kuukauden temppuvideo

lauantai 22. elokuuta 2015

Aamupahoinvointia

Henkilökunnan monipuoliseen tehtävänkuvaan kuuluu muun muassa kissojen oksennusten siivoaminen. Roope ja Ilmo eivät kovinkaan paljoa ole oksennelleet, ehkä keskimäärin pari kertaa kuussa.

Viime keskiviikkona henkilökunnan toinen osapuoli oli ruokkinut kissat aamulla ja lähtenyt jo töihin, kun toinen herättyään löysi riemuksensa olohuoneesta kaksi isoa kasaa puuromaista töhnää. Lähemmän tarkastelun jälkeen selvisi, että lattialta oli löytynyt kissojen lähes sulamaton broileriaamupala. Molemmat kisut söivät päivä- ja iltaruuat kumminkin ihan normaalisti.

Seuraavana aamuna henkilökunnan aamuvirkumpi osapuoli ruokki kissat vähän aiemmin ja päätyi itse todistamaan, kun Roope oksensi aamulihat ensin olohuoneen matolle, sitten eteisen matolle ja lopuksi yökki vielä keittiönkin matolle. Siivouksen aikana Roope-kisu vetätyi pöydän alle makoilemaan hieman apaattisena, ja vaisu reaktio herkkulaatikon avaamiseen paljasti, että kissalla taisi nyt oikeasti olla huono olo. Henkilökunta yritti tarjoilla vähän märkäruokaa, mutta Roope kävi vain pikaisesti nuuhkaisemassa ja palasi sen jälkeen turvapaikkaansa pöydän alle. Reaktiosta huolestuneena henkilökunta pystyi onneksi jäämään kotiin tarkkailemaan kissaa ja miettimään, pitäisikö lähteä eläinlääkäriin. Roope yökki vielä pari kertaa, mutta söi muutaman tunnin kuluttua jo kuivaruokaa ja loppupäivän ihan normaalisti, tosin kissa oli vaisumpi kuin yleensä.



Henkilökunta pohdiskeli, että olisikohan ruokavalion muutos voinut olla tähän syynä? Ruokailukerrat harvennettiin kolmeen jo yli kaksi viikkoa sitten, mutta tällä viikolla raakaruuan pitoisuutta on lisätty. Henkilökunta päätti varmuuden vuoksi syöttää muutaman päivän kissoille pelkästään teollista ruokaa.

Perjantaiaamuna Roope oli taas oma itsensä, eli istuskeli lavuaarissa henkilökunnan laittautuessa ja rallitteli ruokaa odotellessaan ympäri asuntoa. Aamuruokaa annettaessa Roope ei kuitenkaan suostunut syömään märkäruokaa ollenkaan, mikä oli melkoisen epäroopemaista. Raksut kumminkin maistuivat, ja illalla meni alas vähäinen määrä märkäruokakin.



Tänään aamulla kupissa oli taas märkäruokaa ja sama juttu: Roope ei koskenutkaan ruokaan, joten kokki toi lopulta kiltisti tilalle kuivaruokaa. Henkilökunta pohdiskeli, että ehkä aamunirsoilu johtuu nyt siitä, kun torstaina huonovointiselle kissalle tarjottiin märkäruokaa - ehkä Roope nyt yhdistää märkäruuan hajun aiempaan pahaan oloon?

Oksentelu ja huonovointisuus loppuivat kuitenkin torstaihin ja nyt Roope on onneksi vaikuttanut voivan hyvin.