Roopen eläinlääkärireissu

Suunnilleen vuosi sitten Roope sai ensimmäistä kertaa elämässään rentoutua ihan yksin kotona aurinkoläikässään sillä välin, kun Ilmon hampaita raaputettiin puhtaiksi eläinlääkärissä.

No, tänä vuonna kissanherkut jaettiinkin päinvastoin, koska Ilmon hampaat todettiin rokotuskäynnillä sen verran hyväkuntoisiksi, ettei hammashuoltoa tarvinnut varata tälle vuodelle. Toisin oli Roopen kanssa ja viime viikolla kissa joutuikin uusintakäynnille.

Ilmo: "Hehee, sano niille Kissanpistimön tädeille terveisiä!"

Roope: "Minuahan ei sitten pistellä millään piikeillä. Aion pyristellä vastaan kaikin voimin."

Roopen lisäksi myös henkilökuntaa jännitti kissan jättäminen yksin hammashoitoon. Roope on kerran muutama vuosi sitten suuttunut epävarmalle eläinlääkärille niin paljon, ettei nukuttamisesta tullut yhtään mitään eikä koko hammashuoltoa voitu suorittaa. Miten tänä vuonna meni? Annetaan Roopelle puheenvuoro.

Roope:

Aamulla ei ollut kissan mieli kovin iloinen. Oli hirmuinen nälkä ja ryntäsin niin innoissani koppaan odottamaan ruokaa, etten edes huomannut moneen sekuntiin ettei sitä olekaan tulossa! Ihmiset vain tyynesti kantoivat minut ruokailukopassani hurisevaan juttuun ja sitten mentiin. Olin niin tyrmistynyt, etten oikein osannut edes mitään sanoa. Vähän maukuilin sieltä takaluukusta, että voitaisko pysähtyä pienelle välipalalle. Ja Ilmoakaan eivät mokomat tajunneet ottaa mukaan.

Kun huomasin, että ollaan Kissanpistimössä, pörhistelin karvojani ja mau'uin mollivoittoisen sävelmän. Vastauksena minut kannettiin toiseen huoneeseen ja siellä pääsin vapaaksi. Hirmuisen mukava naisihminen silitteli ja leperteli siellä minulle niin kivasti, että höpsähdin täysin! "Juu aar saats a guut boi mai daarling" ja "vi vill häv lots of fun tugetö, Roup" se sanoi ja sydämeni suli ihan kokonaan. Eikä haitannut ollenkaan, vaikka eläinlääkärinainen kutsuikin minua toistuvasti Köydeksi (Rope). Pörhistelin häntääni, tutkin paikkoja ja mietiskelin, että henkilökuntakin voisi ottaa tuon kauniin naisen keksimän kutsumanimen käyttöön. Oikeastaan siinä vaiheessa unohdin koko henkilökunnan olemassaolon kokonaan, enkä hännänpäätänikään heilauttanut, kun lähtivät huoneesta.

Sitten jäin ihanan naisen kanssa kahdestaan, nukahdin hetkeksi ja kun heräsin, hampaat olivat hieman kipeät mutta muistot hyvät. Olin vielä melko uninen ja rentoutunut, kun minut siirrettiin koppaani ja en jaksanut yhtään maukua, kun henkilökunta vei minut hurisevalla jutulla takaisin kotiin.

Kotona odotti veljeni Ilmo, joka oli ollut koko päivän huolissaan, että minne katosin. Veli oli läheisyydenkaipuussaan nukkunut henkilökunnan sylissä. Kun kerroin kokemuksestani eläinlääkärinaisen kanssa, Ilmo ei ollut uskoa korviaan, vaan sähähteli vähättelevästi vastaan. Muka haisin niin Kissanpistimölle, ettei tarinani mukavasta naisesta voinut olla totta. Sitten me vähän pörhisteltiin ja painittiin, mutta loppuillasta oltiin taas kavereita.

Ilmo polo taisi olla Roopen katoamisesta enemmän hämillään kuin Roope, ja vietti päivänsä tiiviisti henkilökunnan läheisyydessä

Kirppuja!

Muutama päivä sitten silittelin hajamielisesti Ilmoa ja huomasin pieniä mustia hippuja kissan päänahassa.
Onkohan kissoilla hilsettä? oli ensimmäinen ajatus, joka putkahti päähäni. Ajattelin, että jotain roskia vain tarttunut kissan turkkiin. Tai ehkä siemeniä.

Unohdin hituset siltä illalta.

Seuraavana päivänä mies totesi, että oli nähnyt jotain mustaa Ilmon turkissa edellisenä iltana. Roope oli juuri silloin vieressäni, joten nappasin kissan kiinni ja totesin, että kas, Roopellakin on mustaa hitusta turkissa. Kääk. Roopella ei tuota hitusta kuitenkaan paljoa ollut, joten toiveikkaana ajattelin, että kyse on edelleen jostain satunnaisesta roskasta.

Ilmo: "Turkissa vilistelee kirppusirkus ja ihminen ei huomaa mitään"

Sitten otin Ilmon tarkempaan syyniin ja siihen kaatuivat ne haaveet. Ilmolta löytyi ihan selviä hituspesäkkeitä päästä ja muualta turkista. Furminaattori apunani kävin läpi turkkia milli milliltä läpi ja silloin löytyi ensimmäinen vilistelevä, elävä pirulainen. Säikähdin niin paljon, että vetäisin kädet pois kissasta ja ötökkä meni menojaan. Hetken keräsin rohkeutta ja jatkoin turkkitutkimusta. Melko pian löysin toisen litteän vilistelijän. Yritin napata otuksen sormillani, mutta ovat pahuksen vikkeliä. Kulkevat vielä ihan ihoa pitkin ja navigoivat niin näppärästi pitkässäkin kissan karvassa, että sain vain pienen näköhavainnon ja sen jälkeen meni menojaan. Pienen googlailun jälkeen diagnoosi oli selvä. Joukko kirppuja oli hyökännyt molempiin kissoihin ja valtaamassa hyvää tahtia itselleen lisää pinta-alaa lisääntymispuuhiaan varten. Yök!

Tällaisia mustia hituspesälleitä löytyi karvasta erityisesti korvien ja kainaloiden lähettyviltä

Ei auttanut muu kuin rynnätä kauppaan ostamaan vasta-aseita. Eläintarvikekaupan myyjä suositteli sekä välittömästi vaikuttavaa kirpuntappopilleriä että niskaan laitettavaa ainetta, joka pitää ötökät loitolla kuukauden ajan. Ilmo oli suivaantunut, kun hänen kaunis turkkinsa kasteltiin limaisella litkulla ja esitteli meille mitä taidokkaampia akrobatialiikkeitä koittaessaan nuolla ainetta pois turkistaan. Lopulta piti kaivella Roopelle aikoinaan ostettu puhallettava kauluri, jotta kissan nuoleminen saatiin aisoihin. Aine onneksi kuivui jo noin 15 minuutissa sen verran, että kaulurin poisottamisen jälkeen turkki ei enää kiinnostanut Ilmoa.

Lääkkeet vaikuttivat myös siten, että Roopen mielestä Ilmo alkoi haista niin ällölle, että Roope päästeli aina vihaista "mirr" ääntä Ilmon tullessa lähelle ja myöskin sähisi, jos Ilmo ei ottanut mirr-merkkiä tosissaan. Onhan se ymmärrettävää, ettei kovin pahalta haisevan kissan kanssa halua olla lähikontaktissa. Mietin pääni puhki, miten saan Ilmon haisemaan paremmalta. Lopulta keksin syöttää Ilmolle lohiöljyssä pyöriteltyä lihaa, mikä toimikin yllättävän hyvin. Kissat haisevat ihmisnenäänkin ihan kalalta lohiöljyä syötyään ja ilmeisesti fisulta haiseva Ilmo tuoksui Roopen mielestä tutummalle kuin kirpuntappolääke. Roopekin toki sai oman niskalitkunsa, mutta jostain syystä hajuhaitta ei häirinnyt toisin päin.

Ilmo nolona uimarengaskaulurissaan ja Roope vieressä toteamassa, että pahalle haisee

Lääkitys toimi onneksi hyvin. Parin tunnin päästä tarkistin tilanteen uudestaan ja nyt löysin molempien kissojen turkista pelkästään kuolleita kirppuja. Sen jälkeen imuroimme asunnon jokaisen neliösentin, pesimme kaikki tekstiilit ja myrkytimme kokolattiamaton, kissapuut ja varulta myös makuuhuoneen patjat. Myrkky oli ikävän hajuista kissojen nenälle ja varsinkin alakerran kissapuuta ovat molemmat vältelleet myrkytyksen jälkeen. Toivon, että aine jossain vaiheessa haihtuu sen verran pois, että kissat tekisivät paluun puuhunsa.

Olisi tietysti ollut liian helppoa, jos ongelma olisi loppunut tähän. Kun kirput eivät enää pystyneet perustamaan kotiaan kissojen turkkiin, oli seuraavaksi kokeiltava, josko ihmisessä pystyisi asustamaan. Vastaus on onneksi ei, mutta kerran molemmat meistä löysivät kirpun iholtaan ja sen jälkeen oli uusittava koko massiivinen siivousoperaatio.

Tänään on ollut ensimmäinen kirputon päivä, eikä kissojen turkistakaan ole enää löytynyt mitään, joten jospa ongelma olisi toistaiseksi selätetty. Kissoille pitää aloittaa säännöllinen kirppulääkitys matolääkityksen lisäksi ja seuraavat viikot pitää siivota tavallista tarkemmin ja useammin. Kävimme kissojen kanssa noin kuukausi sitten pihalla ulkoilemassa ja viikko sitten eläinlääkärissä rokotuksilla, joten epäilen, että toisella noista reissuista kirppu pääsi hyppäämään turkkiin ja aloittamaan huonosti päättyneen seikkailunsa.