Ilmo kertoo:
Hei vaan te siellä ruudun toisella puolella. Toivottavasti teillä on ollut mukavampi viikonloppu kuin minulla.
Noin viikko sitten söin aamupalakseni raakaa kalkkunaa. Sen jälkeen tuli huono olo ja pulauttelin kalkkunan jämiä sen verran moneen kertaan suustani, etten ole tapauksen jälkeen suostunut koko lintua syömään.
Henkilökunta alkoi hössöttää ja varasi minulle ajan kissanpistimöön.
Kutsun tuota paikkaa kissanpistimöksi, koska siellä pistellään pieniä viattomia kissoja inhottavilla piikeillä.
Tänään tuli sitten tuomiopäivä, ja mentiin sillä hurisevalla jutulla pistimöön.
Oli kyllä kaikista inhottavin pistelykerta. Mokomat surauttivat ensin kaulastani turkin pois! Kuvitelkaa! Kaulaan tehtiin iso neliö, joka vieläpä kutitti inhottavasti sen jälkeen, kun turkki oli ajeltu. Miten nyt kehtaan mennä enää treffeille, kun kaulassa on omituinen laikku? :( Olin niin pöyristynyt moisesta käytöksestä, että rimpuilin niin paljon kun kissavoimillani kykenin, jotta pääsisin karkuun.
 |
| Tässä kurkistelen säikähtäneen oloisena kopastani kotioloissa. Eihän missään näy piikkejä? |
Sen jälkeen minua yritettiin muutamaan otteeseen pistää melkein puolen tassun kokoisella piikillä. Kummallisia ovat kyllä nuo ihmiset, kun kuvittelevat minun pysyvän kiltisti paikoillani, kun iso piikki lähestyy kaulaani.
Lopuksi minulle tuikattiin vielä piikki takajalkaan. Olettivat, että olisin sen vaikutuksesta rauhoittunut, mutta en voi kyllä tuollaisessa kidutuspaikassa rentoutua vähääkään. Niinpä jatkoin sinnikkäästi pyristelyä, kun yrittivät vieläkin lähestyä piikin kanssa.
Henkilökunta kertoo:
Voihan verikoe. Henkilökunta ei kyllä millään aavistanut kissaa ottaessaan, että eläinten lääketieteellinen tutkiminen voi olla näin haastavaa. Tämä ei ollut nimittäin ensimmäinen kerta, kun eläinlääkärissä on ollut haasteita.
Meidän top-3 kamalimmat eläinlääkärikokemukset ovat:
1) Toukokuu 2016. Kissoista yritettiin ottaa verikoetta muutama viikko rabiesrokotteen annon jälkeen, jolla piti todistaa, että rabieksen vasta-ainepitoisuus veressä on riittävä. Molempia kissoja yritettiin pistää useampaan kertaan kumpaankin etutassuun, mutta kissat aina ovelasti vetäisivät tassunsa pois piikin lähestyessä.
Lopputulos: Monta piikitettyä tassua, eikä yhtään verta purkissa.
Ratkaisu oli tuolloin, että varattiin CatVetistä aika, jossa kissaklinikan loistava henkilökunta sai kokeet otettua ensimmäisellä yrityksellä molemmista kissoista, ilman rauhoittamista. Ikävä CatVettia!
2) Lokakuu 2016. Asuttiin tuolloin melko kaukana CatVetistä, joten vielä toisenkin kerran erehdyttiin menemään tuolle epäonniselle eläinlääkäriasemalle. Tällä kertaa kissoilta oli tarkoitus poistattaa hammaskivet, joten ajattelin, että kun homma tehdään nukutuksen alaisena, niin eiköhän tuollainen rutiinitoimenpide hoidu ilman ongelmia, kun olin myös jutellut tämän eläinlääkärin kanssa mahdollisesta rauhoitusaineyliherkkyydestä.
Kuinkas kävikään. Ensimmäisenä vuorossa oli Roope, joka vietiin toimenpidehuoneeseen. Henkilökunta ei ollut paikalla todistamassa, mitä tarkalleen ottaen tapahtui, mutta ilmeisesti kissa sai jonkin sortin hepulin siinä vaiheessa, kun kanyyli olisi pitänyt tuikata tassuun nukutusaineen saamiseksi kissaan. Homma jouduttiin jättämään kesken. Tästä kirjoitettiin tuolloin blogipostauskin.
No, eikun vaan CatVettiin ja siellä kaikki hoitui taas tosi hienosti, ilman ongelmia.
3) Kolmas tapaus sattui tosiaan tänään. Vietiin Ilmo paikalliselle kissaeläinlääkärille, joka hoiti Roopen tassua helmikuussa. Alussa kaikki sujui tosi hyvin. Ilmo ja Roope saivat molemmat tutustua vastaanottohuoneeseen ja Ilmo erityisesti tykkäsi eläinlääkäristä, joka osasi rapsuttaa kissaa juuri oikealla tavalla.
 |
| Odotushuoneessa oli kissa-aiheista luettavaa |
Jutusteltiin eläinlääkärin kanssa Ilmon oksenteluista samalla, kun eläinlääkäri teki Ilmolle perustarkastuksen. Sovittiin, että kissasta otetaan verikokeet, jotta nähdään, ettei maksa-, haima- tai munuaisarvoissa ole mitään poikkeavaa.
 |
| Ilmon oksennuspäiväkirja oli mukana |
No, eihän se taaskaan mennyt putkeen. Ongelmat alkoivat siitä, kun kissa vietiin erilliseen toimenpidehuoneeseen verikoetta varten. Henkilökunta ei nähnyt, mitä huoneessa tapahtui, mutta kokeen otossa kesti ja kesti. Kun lopulta Ilmo tuotiin takaisin, oli eläinlääkäri saanut noin 3/4 osa purkkia verta, mutta sen jälkeen Ilmo oli saanut pyristeltyä itsensä pois neulasta.
 |
| Etsi kuvasta Roope |
Sen jälkeen koitettiin kerran siten, että henkilökuntakin oli pitämässä Ilmoa paikoillaan. Ilmo pysyi hetken ihan kiltisti paikoillaan, mutta suonen etsimisessä kesti tosi pitkään ja sitten kissa alkoi taas pyristellä sen verran paljon, että oli päästettävä vapaaksi. Ilmo ei ole millään tavalla aggressiivinen tai muuta. Ainoastaan rimpuilee sen verran paljon, että neulaa on haastava saada suoneen.
Lopuksi Ilmolle kokeiltiin vielä antaa rauhoitusaine. Koitin rauhoitella kissaa, mutta Ilmo oli ehkä noin minuutin tai pari pakoillaan ja sen jälkeen taas viipotti iloisesti ympäri huonetta. Toinenkin eläinlääkäri tuli pitelemään Ilmoa paikoillaan, mutta tuokin yritys loppui siihen, että kissa pyristeli sen verran, ettei neulaa saatu osumaan suoneen.
 |
| "Huh, jokohan täältä uskaltaisi tulla ulos" |
Se niistä tutkimuksista sitten. Verta saatiin sen verran, että voidaan tarkistaa valkosolujen ja punasolujen määrä, mutta noita muita arvoja ei tuosta määrästä saada otettua. Prkl.
Mitä Ilmon kanssa sitten seuraavaksi? Eläinlääkäri ehdotti, että kissalle aloitetaan eliminaatiodieetti. Pitäisi tutkia eri raakavaihtoehtoja ja keksiä sopiva proteiinin lähde, jota Ilmo ei ole syönyt aikaisemmin, ja syöttää totuttelujakson jälkeen pelkästään sitä seuraavat pari kuukautta. Mitäköhän ihmettä sitä tuolle kissalle syöttäisi... Eläinlääkärin ehdottamia vaihtoehtoja oli mm. krokotiili ja hevonen. Itse pohdin, että kaniini voisi olla hyvä, kun se on tällä mantereella melkoinen riesa ja tuholaiseläin, jos sitä jostain löytäisi.
Jos oksentelumäärät kasvavat edelleen, niin eläinlääkärin ehdotus oli, että kissa nukutetaan, otetaan täydet verikokeet ja otetaan samalla ultra.
