tiistai 13. joulukuuta 2016

Kissa-artisti ensi vuoden X Factoriin?

Me ollaan viimeiset viikot seurattu hirmu jännityksellä ja innostuneina X Factor UK:ta ja Saara Aallon menestystä ohjelmassa.

"Herätä sit kun on Saaran vuoro laulaa."





"AI MITÄ, LAULOI JO?"


Saaran laulusuoritukset ovat olleet niin upeita, että mekin ollaan inspiroiduttu harjoittelemaan laulamista. Erityisesti Ilmo on ollut kovin innostunut uudesta harrastuksesta, joten kuvattiin tänään pieni lauluvideo. Henkilökunnan on pitänyt vähän säestää laulamalla mukana, jotta kissan on helpompi tavoitella oikeita äänenkorkeuksia, mutta eiköhän Ilmo vielä joku päivä laula ihan yksikseenkin. 

Koska Saaran kappaleet ovat kamalan vaikeita aloittelijalle, piti valita joku helpompi biisi. Päädyttiin sitten Matt Terryn laulamaan Silent nightiin (suomeksi Jouluyö, juhlayö). 


Jos jaksetaan tarpeeksi treenata, niin sopiva kisatavoite voisi olla X Factor Australia 2018.

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Viljaa, lihaa ja teippiä

Kissojen ruokavalio on koostunut viime aikoina vähän liiankin monipuolisista ainesosista. Ensimmäiset ruuat ostettiin täällä melko hätäisesti, eikä meidän lähettyvillä ole lemmikkieläintarvikkeita myyvää liikettä. Kotiin saapui Ziwipeaksia, joka oli hyvä löytö ja maistuu ongelmitta molemmille kissoille, mutta sen lisäksi 3 kg kuivaruokaa, jossa sitten olikin vähän yllättäen vain surkeat 35% kanaa ja ainesosaluettelossa toisena aineena maissi ja kolmantena vehnä. 

"Parasta ois, kun sais itse metsästää syötävänsä"


Henkilökunta sitten kuitenkin päätti, että nyt kun on kolme kiloa ruokaa niin kokeillaan edes, että miten ruoka kissoilla toimii. Melko pian kissojen ulosteet alkoivat haista ihan todella, todella pahalta. Niin kamalalta, että tiesi hyvin, kummalla tarpeella kissa oli käynyt, vaikka välissä oli ovi ja itse oli asunnon toisessa päädyssä. Kun muutaman päivän päästä vielä Roopen villapöksyihin tarttui epämääräisen tahmeaa, ruskeaa löysää, oli kokeilut kokeiltu ja aika siirtyä takaisin raakapainotteiseen ruokavalioon. 



Pienen tutkinnan jälkeen huomasi, että Australiassa on ihan kattava raakaruokatarjonta. Tosin kaikki kuljetusfirmat eivät toimita pakasteita kaikkiin osavaltioihin, niin sen suhteen pitää olla tarkkana. Löydettiin paikallinen toimija, jolta tilattiin minimitilaus 40 dollarilla (28 euroa). Tuolla hinnalla saimme 3 kg naudan sydäntä, 2 kg broilerijauhelihaa, 2 kg kanankauloja, 2 kg naudan poski/kielisekoitusta ja 1 kg naudan maksaa. Sydämet ja maksa olivat rennosti pakattuina vaan muovipussiin ilman mitään etikettiä, niin piti jonkin aikaa tiirailla muovin läpi, että erotti sisäelimet toisistaan. 

Ilmo tutkii Ikea-kassissa tuotua saalista
Näistä pitäisi saada vielä laskettua optimaalinen sekoitus ja ehkä lihaa tarvitaan lisää noiden sisäelinten lisäksi. Myös lisäravinteet pitäisi tarkistaa. Tällä hetkellä on kalaöljyä ja sinkkiä, mutta muut vielä puuttuvat. Henkilökunta tuotti raakaruuasta noin parikymmentä kokeilupussia joissa oli kanankaula, pala sydäntä ja vähän poskisekoitusta ja ihan hitunen maksaa, ja suosio oli kyllä huikea. Voi olla, että verhojen nakertelukin johtui pureskeltavan puutteesta, koska molemmat rouskuttelivat luita niin antaumuksella. Seuraavana aamuna tarjoiltiin taas Ziwipeaksia, jonka syötyään Ilmo meni edellispäivän raakaruokintapaikkalle ja sanoi monta kertaa "kurrnau", minkä henkilökunta tulkitsi siten, että raakaruokatarjoilu oli ollut kissalle enemmän mieleinen. Ulosteiden haju katosi suunnilleen vuorokaudessa sen jälkeen, kun viljaraksujen antaminen oli lopetettu. 

Ilmo rentoutuu ja tuulettaa tassuaan parvekelasiaidan alta


Tänään Roope päätti vielä hieman laajentaa ruokavaliotaan ja meni syömään pitkähkön pätkän kirkasta teippiä. Teippi oli liimattu kiinni, mutta kissa ilmeisesti nappasi hampailla kiinni repsottavasta kulmasta ja repäisi teipin irti. Purkkiparsaa ei tietenkään ollut tajunnut ostaa, parafiiniöljystä puhumattakaan ja näitä ainesosia on sunnuntai-iltana vaikea saada täältä. Kissa kuitenkin onneksi oksensi teipin ulos ja toivomme täällä kovasti, että oksennettu pätkä oli kokonainen. Roope oli muutaman tunnin vähän apaattisen oloinen, mutta nyt puolisen tuntia leikkinyt ja syönyt ihan normaalisti, joten toivottavasti vaara on ohitse. 

torstai 1. joulukuuta 2016

Aamuyön tuholainen

Aamut eivät useinkaan ole suosikkiaika vuorokaudesta. Varsinkin, jos herää jo viiden jälkeen siihen, että makuuhuoneen nurkasta kuuluu pientä rouskutusta. 

Ensin sitä puoliunissaan miettii, että näkeekö unta ja pitäisikö vain kääntää kylkeä ja jatkaa nukkumista. Kun sinnikäs "rousk, rousk, rousk" -ääni jatkuu, on pakko avata silmät. 

Ensimmäinen näky on kaksi kissanvintiötä tuijottamassa nurkasta silmät pyöreinä ja sen jälkeen reaktio on pitkä "AAARGH" -huuto, jonka seurauksena kissanpojat luikkivat piiloon sängyn alle. 

"SE on jotenkin päätynyt tänne Australiaan asti tekemään tuhojaan!"




"Pimennysverho olikin makuuni vähän tylsä tuollaisenaan.."




"Nyt on reunassa kivannäköinen pitsikuvio"



sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Uusi raapimispuu ja hiekkalaatikko

Kun henkilökunta päätti muuttaa kissoineen uudelle mantereelle, piti Roopelle ja Ilmolle hankkia melkein kaikki kissatarvikkeet uusiksi. Suomesta tutut verkkokaupat eivät harmiksemme kuljeta ihan näin kauas, joten täytyi heti tutustua paikalliseen tarjontaan. Meillä ei ole autoa käytössämme, mutta onneksi löytyi ihan kohtalainen verkkokauppa, joka tarjoaa ilmaisen kotiinkuljetuksen yli 49,99 dollarin ostoksille. Valikoima ei tosin ole lähellekään saksalaista laatua. Erityisesti ruokintapuolella riittää vielä ihmeteltävää, koska Suomessa syötyjä suosikkimärkäruokia ei ole täältä löytynyt ja useista ruuista puuttuu verkkokaupoissa kokonaan tuoteselosteet. Iso osa kissojen ruokavaliosta Suomessa koostui myöskin itse tehdyistä raakaruokasekoituksista, joiden oleellinen ainesosa oli Maukas -pakasteet. Tarkoituksena onkin ottaa työn alle sen selvittely, miten paikallisesta lihasta saisi sopivia raakaruokasekoituksia riittävän halpaan hintaan ja mistä hankkia sopivat lisäravinteet.

Uusien tarvikkeiden hommaamisessa on se hyvä puoli, että aikaisemmista on kertynyt kokemusta ja voi koittaa löytää vähän parempia ostoksia. Raapimispuiden osalta olisi hienoa omistaa joskus suomalainen Catmax. Täältä googlailinkin pitkään, löytyisikö jotain vastaavaa, joka olisi kokopuinen ja veisi yksirunkoisena vähän tilaa, mutta täydellistä puuta ei harmikseni löytynyt. Kovin moni verkkokauppa ei myöskään toimita Ausseihin ja ne jotka toimittavat, lisäävät usein ostohintaan sievoisen summan kuljetuskustannuksia.
"No kuules, tämä on ihan kelvollinen korvike"
Lopulta päädyimme ostamaan melko perinteisen puun, joka on käytössä osoittautunut ihan sopivasti. Kovin korkeaa puuta emme halunneet ostaa mahdollisten muuttojen takia (kun sitä yksirunkoista ei löytynyt), mutta puun täytyi silti olla tukeva. Uuden puun alaosa, jonne kissat voivat myös ryömiä sisään nukkumaan, onkin ollut käytännössä toimiva. Lisäksi pisin puomi on sen verran pitkä, että kissat mahtuvat kunnolla venyttäytymään pitkäksi raapiessaan puuta.

Ilmo tähystelee rennossa makoiluasennossa ylätasanteelta


Kissan hiekkalaatikon osalta muiden suositukset ovat myöskin tehonneet ja tekisi kovin mieli hommata oma Modkat meidän aiempien heiluriovellisten mallien sijaan. Modkatit ovat kuitenkin sen verran tyyriitä täällä, että päädyimme vastaavaan halpismalliin. Viikon käytön jälkeen vaikuttaa, että loota on ihan hyvä, vaikka edelleen mikrohiekkaa ropisee jonkin verran ympäriinsä kissojen hypätessä ulos laatikosta. Hiekkavalikoiman osalta täällä on tosi paljon myynnissä kaikenlaista luonnossa hajoavaa hiekkaa, joten pitäisi ehkä vielä antaa mahdollisuus jollekin isompirakeiselle tavaralle. Viime keväänä koetimme parin viikon ajan Öko Plussaa, mutta Ilmo ei tuolle vaihtoehdolle oikein lämmennyt, niin pitäisi sitten totuttaa kissa jotenkin hienovaraisemmin tai ehkä kokeilla isompirakeisempaa betoniittihiekkaa. Katsotaan, katsotaan.

Uusi kissanvessa




maanantai 21. marraskuuta 2016

Matkan päätös ja vihdoin uudessa kodissa

Viimein täällä!

Tänään Roope ja Ilmo vapautuivat karanteenista, jonka jälkeen edessä oli vielä viimeinen kuljetus kotiin Länsi-Australiaan, Perthiin. Pitkän päivän jälkeen kissat olivat kotona kolmen aikoihin, jolloin kantokoppa voitiin juhlallisesti avata.

Kissojen paluu jännitti kovasti. Mielessä oli kauhukuva surkeasti maukuvista ja nopeasti sängyn alle piiloon vilahtavista laihoista ja karvattomista ruipeloista. Yllätyimme, kun koppaa nostettaessa autosta Roope näytti oleskelevan ihan rennosti ja Ilmokin makoili rauhallisena. Koppa vietiin makuuhuoneeseen, jotta kissoilla olisi pieni alue kerrallaan tutustuttavana. Kun koppa avattiin, tuli esiin ihan entisen näköiset Roope ja Ilmo hännät reippaasti pystyssä.



Traumoja tai muita pidempiaikaisia merkkejä matka ei siis onneksi kissoihin jättänyt. Uuteen paikkaan on tutustuttu innolla, syöty normaalisti ja juotu tavallista enemmän. Myöskään mielenosoituksellisia ihmisten huomiotta jättämisiä ei henkilökunta kohdannut, vaan molemmat tulivat ihanasti puskemaan ja kehräämään.

Roope tähyilee uljaasti uudesta raapimispuusta


Karanteenissa henkilökunta ei päässyt koskaan vierailemaan. Kun karanteeniaikaa lyhennettiin vuonna 2014 30 päivästä 10 päivään (onneksi!), kiellettiin samalla myös vierailut. Karanteeniin sovitaan ainoastaan lyhyt tapaaminen noudolle, joka varattiin meidän tapauksessa paikallisen lemmikkieläinkuljetusyrityksen kanssa, mikä huolehti kissojen kuljettamisesta kotiovelle asti.

Ilmo löysi heti aitiopaikan paikallisten lintujen tarkkailuun



Nyt on kyllä kovin huojentunut olo, kun koko matka meni lopulta tosi sujuvasti ja pääsimme kaikki perille asti.

maanantai 14. marraskuuta 2016

Seitsemän päivää vielä

Selailin muutama päivä sitten kissaikävissäni vanhoja kuvia puhelimestani ja löysin samalla Roopesta ja Ilmosta ennenjulkaisemattomia otoksia. Kissat taitavat olla näissä kuvissa ihan vasta meille saapuneita, eli noin 14 viikkoisia.
Pienenä oli kivaa nukkua masut vastakkain

Ilmo hoitaa Roopea



Viime yönä tuli karanteenista sähköpostia, että tarkastukset on nyt tehty, kaikki hyvin, ja kissat pääsevät pois suunnitellusti 21.11. eli ensi viikon maanantaina. Samassa sähköpostissa tuli mukana pyyntö varata ajankohta, jolloin kissat noudetaan. Ajankohtaa varatessani tuolloin keskellä yötä huomasin Ilmon tietoihin ilmestyneen laskun, jossa oli kuvauksena "Recovery of Airline handling". Mietin tietysti heti ensimmäisenä päässäni, että Ilmon kohdalla on jouduttu tekemään jotain ylimääräisiä eläinlääkäritoimenpiteitä matkan jälkeen ja laskun kuvaus tarkottaisi suomeksi "Toipuminen lentoyhtiön käsittelystä".

Onneksi asia ei kuitenkaan ollut näin, vaan recovery tarkoitti tässä tapauksessa perimistä. Eli kyseessä oli siis maksu siitä, että kissat nostetaan pois koneesta ja rekisteröidään saapuneeksi. Maksu laskutetaan karanteenilta ja sen jälkeen karanteeni perii saman summan maahantuojalta. Eli kaikki edelleen ihan hyvin. Henkilökunta vaan täällä hermoilee...



No, onneksi on enää tosiaan viikko ja sen jälkeen kissat pääsevät pois!

perjantai 11. marraskuuta 2016

Perillä Australiassa

Vihdoin! 

Karanteenista saapui yöllä sähköposti, jossa kerrottiin, että kissat ovat päässeet turvallisesti perille asti.

Kuvia ei valitettavasti matkalta saatu, mutta toki matkan aikana oli jatkuva reaaliaikainen seuranta flightradar 24 -palvelun välityksellä. Alussa olikin heti jännittämistä, kun ensimmäinen lento oli noin tunnin myöhässä lumipyryn takia. 

Viimein matkalla. Siellä ne pienet lensivät Itämeren yli
 Hollannista saatiin lyhyt kuittaus siitä, että kaikki oli sujunut hyvin ja kissat saatettu seuraavalle lennolle. Siitä seuraavan sopivan seurantahetken koittaessa kissat olivatkin jo Intian yläpuolella.

"Ja oikealla näette Chhindwaran kaunoiset maisemia.."

Nyt odotellaan vielä, että kissat läpäisevät Melbournessa karanteenitarkastukset, mihin menee muutama päivä aikaa. Sen jälkeen tulee toivottavasti siitä, että kissat vapautetaan aikaisimpana mahdollisena hetkenä kymmenen päivän kuluttua, eli 21.11.

tiistai 8. marraskuuta 2016

Lähtö ja viime hetken leimahässäkkä

Pienet reissaajat on nyt saateltu onnistuneesti lennolle ja matka maailman toiselle puolelle alkanut. Viimeinen yö ennen matkaa nukuttiin melko huonosti. Ilmo taisi nähdä painajaisia maanantain eläinlääkärireissusta, koska maukaisi isosti Mauuuuu puoli viideltä yöllä unissaan. Tähän henkilökunta heräsi ja valvoi sen jälkeen pitkään Ilmon jatkaessa tyytyväisenä untaan.

Eilen käytiin tosiaan viimeisessä terveystarkastuksessa ennen lähtöä ja samalla ottamassa valtion viralliset ympyräleimat terveystodistukseen ja maahantuontilupaan. Kaupungin eläinlääkäri aiheutti viime hetken paniikin sanomalla, että moni on ottanut varmuuden vuoksi myös läänineläinlääkärin leimat papereihin. Ilmeisesti nämä on joskus aiemmin tarvittu, mutta jonkin voimaan tulleen lakimuutoksen myötä ei enää tarvittaisi. Itse en ollut tietysti moisesta leimatarpeesta kuullutkaan, joten siinä sitten mietittiin ja pohdittiin ja luettiin Australian vientimääräyksiä ja koko tapaaminen venyi 1,5 tunnin mittaiseksi. Eläinlääkäri kertoi myös lannistavan tarinan siitä, kuinka jonkun lemmikkieläimet olivat jääneet välilaskupaikalle Saksaan, kun jokin päivämäärä oli mennyt vanhaksi ja eläimet piti sitten lennättää takaisin Suomeen. Ja sanoi, että "olet sitten tänä vuonna meillä käynyt ensimmäinen, joka uskaltaa laittaa eläimet matkaan ilman noita leimoja". Lähdin tapaamisesta hämmentyneenä ja soittelin sitten ympäriinsä yrittäen saada varmistusta siitä, että tarvitseeko läänineläinlääkärin leimata vaiko ei. Aikaa leimojen hankkimiselle olisi ollut noin 24 tuntia, joten melko myöhään olisin ollut liikkeellä asian kanssa. Kuljetusfirman työntekijä onneksi etsi edellisten eläinkuljetusten Australiaan lähteneet paperit ja tarkisti niistä, että olivat menneet perille ilman läänineläinlääkärin leimaa - eli nyt voin olla melko luottavainen siitä, että paperit ovat kunnossa ja kaupungin/kunnaneläinlääkäri on riittävä taho leimaamaan ja allekirjoittamaan ne. Luulisi, että eläinlääkäri itse olisi pystynyt sanomaan asian varmaksi, mutta vastaaviin epäselvyyksiin toki törmää helposti, kun vientimääräykset vaihtelevat maittain, päivittyvät ja ovat joltain osin tulkinnanvaraisia.

Kissojen mukaan lähtenyt paperipino ja passit
Tämän päivän tavoitteena oli lähinnä väsyttää kissat mahdollisimman tehokkaasti ennen lentoa. Kissoja leikitettiin useampi tunti ja automatka kentälle sujuikin kohtuullisen rauhallisesti. Vielä vuosi sitten Roope ja Ilmo maukuivat suoraa kurkkua jokaisella automatkalla. Koppatotuttaminen, -ruokkiminen ja Feliwayn (kissoja kevyesti rauhoittava feromonisuihke) käyttö ovat johtaneet siihen, että kissat kyllä maukuvat edelleen, mutta vähemmän, harvemmin ja yleensä pienemmällä volyymilla verrattuna aikaisempaan. Pienen virheen kuitenkin tein siinä, että suihkutin Feliwayta ainoastaan ennen eläinlääkärireissuja, eikä oikeastaan muulloin. Lopputuloksena kissat ovat alkaneet yhdistää selvästi Feliwayn eläinlääkärireissuihin, ja esimerkiksi tänään suihkutuksen lopputuloksena oli se, että Roope ryömi sohvan alle piiloon. En sen vuoksi laittanut suihketta koppaan paria suihkausta enempää ja ihan kohtuullisen rauhallisesti kissat onneksi olivat ilmankin. Eikä Feliwayn vaikutus olisi missään nimessä koko matkaa kestänytkään.

Ilmo tähystelee lumisia puita ja Suomen lintuja - viimeinen kerta pitkään aikaan
Lähtöajan koittaessa kissat vietiin aluksi kuljetusfirman toimistolle. Siellä katsottiin vielä paperit läpi ja kiinnitettiin tarvittavat tarrat ja kunnollisempi juoma-astia kuljetuskoppaan. Kissat saivat sen ajan jaloitella valjaissa. Lopulta olikin aika lähteä terminaaliin. Kuvia herkässä ja surullisessa mielentilassa ollut henkilökunta ei juurikaan saanut napattua, paitsi tämän yhden juuri ennen kantokopan nostamista autoon ja kuljettamista kentälle.

Kissat tekevät kaksi välilaskua ja yöpyvät välissä kissahoitolassa, joten perillä Melbournessa Roope ja Ilmo ovat vasta varhain perjantaiaamuna. Päivitän kuulumisia viimeistään silloin, kun saan karanteenista tiedon, että kissat ovat päässeet onnistuneesti perille.
Koppa ja kissat lähtökunnossa






tiistai 1. marraskuuta 2016

Muuttopuuhissa

Meidän edellisestä muutosta on vain vuosi aikaa ja taas mennään.

Tällä kertaa meille ei tullut viime kerrasta tuttua muuttolaatikkokuormaa. Esineet ja asiat alkoivat vain hiljalleen kadota ympäriltä. Ensin lähti sohva ja iso kiipeilypuu, mikä aiheutti pienen hämmennyksen molemmille kissoille. Sen jälkeen jäi kumminkin vielä pienempi puu, joka muutaman päivän jälkeen hyväksyttiin kelvollisena korvikkeena nukkumapaikaksi.

Ilmo avustaa hyllyjen pyyhkimisessä


Sitten lähti paljon asioita, joihin Roope ja Ilmo eivät olleet juurikaan kiintyneet. Oli oikeastaan kivaa saada lisää iltarallitilaa ja kiipeilypaikkoja.

Mikron tilalle tuli oiva kissain tähystyspaikka



Viikonlopun aikana viimein loputkin tavarat katosivat. Kissat pakattiin mukaan ja ajeltiin samaan paikkaan, jossa Roope ja Ilmo olivat täyshoidossa kesällä pari viikkoa.

"Heippa puu!"
Uudessa paikassa on mukavaa ja tällä kertaa myös osa henkilökunnasta on mukana. Toinen puolikas järjestelee jo meidän uutta kotia. Kissoista tuntui myös huomaavan, että hoitopaikka olisi ennalta tuttu. Kesällä molemmat olivat saapumisen jälkeen vähän arkoja, Roope lymyili sohvan alla ja Ilmo maukui hämmentyneenä. Nyt sopeutuminen tapahtui tosi pikaisesti ja täällä oleilemme tyytyväisinä.

Hoitopaikasta löytyi lisää tähystysmahdollisuuksia



Roope vihjaamassa henkilökunnalle, että olisi taas nälkä






tiistai 18. lokakuuta 2016

Australiaan kissojen kanssa

Tuntuu tällä hetkellä vielä epätodelliselta, mutta totta se on: me kaikki muutamme ihan pian toiselle mantereelle!

Nyt kun kissojen paperit on viimein lähetetty lentojen varaamista varten ja päätös mukaan ottamisesta on siten lopullisesti lukittu, on hyvä hetki kertoa, mitä valmisteluja matka on tähän mennessä vaatinut. 

Ilmo ottaa rennosti lentokopan edessä. Kopan oveen on kiinnitetty nippusiteillä hyttysverkkoa, koska kissoilla on ollut tapana työntää tassujaan ulos rei'istä. 


Valmistelut alkoivat jo huhtikuun loppupuolella. Muutto ei ollut vielä tässä vaiheessa ihan varma, mutta koska lemmikkien tuontivaatimukset Australiaan ovat erittäin tiukat, kannattaa matkan suunnittelu aloittaa ajoissa epävarmuustekijöistä huolimatta. Koko vientiprosessi kestää vähintään noin seitsemän kuukautta. Täältä löytyy kätevä laskuri, jolla voi laskea matkaan kuluvan ajan ja aikatauluttaa eläinlääkärikäynnit. Täällä on 14 kohdan lista tehtävistä asioista ja tarvittavista dokumenteista ennen matkaa. 

Kissoilla oli valmiina jo mikrosirut ja yleisrokotukset, joten pääsimme suoraan hyppäämään kohtaan kolme ja rokottamaan kissat rabiesta vastaan. Sen jälkeen kissoilta otettiin toukokuussa verikoe, jolla varmistettiin, että vasta-aine rabiekselle on muodostunut. Verikokeen jälkeen täytyy vielä pysytellä poissa Australiasta 180 päivää, joten rabies ja verikoe kannattaa käydä hoitamassa hyvissä ajoin, mikäli lähdöstä voi tulla äkillinen päätös. 

Nippusiteestä tuli uusi lempparilelu




Kesäkuun alussa saimme varman päätöksen lähdöstä, joten oli myös aika edetä kissa-asioissa. Tällöin rabies-vasta-ainetestin tulokset ja muut tarvittavat paperit vietiin kunnalliselle eläinlääkärille, joka allekirjoitti ja leimasi virallisen todistuksen siitä, että kissojen verestä on löydetty tarvittava vasta-ainepitoisuus. 

Todistuksen saannin jälkeen haimme maahantuontilupaa, varasimme karanteenista paikan ja selvittelimme vaihtoehtoja kissojen kuljetukseen. Näiden vaiheiden aikana alkoi myös usean kuukauden kestänyt hermoilu siitä, että pitäisikö kissoja ottaa mukaan vai ei. Matkan pituus ja karanteenin olosuhteet jännittävät edelleen kovasti ja koko prosessi on ollut jo tähänkin mennessä henkisesti raskas, vaikka yhtään käpälää ei ole vielä viety Suomen rajojen yli. Stressiä lisää se, että eläinlääkärikäynnit, lentoliput ja karanteeni tulevat maksamaan yhteensä useita tuhansia euroja, joten vientipäätöstä täytyy punnita todella huolella ja tehdä laskelmat siitä, kuinka kuluista selviää. Lisäksi kissojen kanssa on huomattavasti hankalampi löytää perillä vuokra-asuntoa. 

Nippusiteen noutaja





Helpottavia tekijöitä päätökselle oli tieto siitä, että perillä tullaan hyvin todennäköisesti viettämään vähintään kaksi vuotta. Koska Ilmo ja Roope ovat rakkaita perheenjäseniä, olisi luopuminen ollut raskasta, joten näin on hyvä. Matkaan lähdetään kaikki yhdessä ja asioilla on tapana järjestyä.

Kissojen kuljetus päädyttiin järjestämään Travel Cargon kanssa. Eri lentoyhtiöillä ja -asemilla on erilaiset käytännöt eläinten kuljetusten suhteen, joten näin ensikertalaisina monimutkaisten vientivaatimusten viidakossa päädyttiin siihen, että tässä asiassa tarvitaan ammattilaisen apua. Australiaan ei saa tuoda lemmikkejä matkustamossa, eli viimeistään Australian lennolla eläinystävät täytyy kuljettaa ruumassa. Kissoja ei ole myöskään mahdollista nähdä Melbourneen saapumisen jälkeen ennen karanteenista vapautumista. Travel Cargolta olemme saaneet apua kuljetukseen liittyvissä asioissa jo pitkin syksyä, mutta lennot ostetaan vasta nyt. Pian täytyy myös vahvistaa alustavasti varattu karanteenipaikka. 

Roope syö lohturaksuja loishäätöaine niskassaan

Viimeiset toimenpiteet ennen matkaa on viedä kissat kaksi kertaa sisäiseen ja ulkoiseen loishäätöön ja lopuksi vielä viimeiseen terveystarkastukseen. Ensimmäisessä loishäädössä oli tarkoitus poistattaa samalla myös hammaskivet, mutta lähieläinlääkäri ei sitten saanutkaan Roopea nukutettua, mistä kerroimme edellisessä postauksessa, joten jouduimme vielä käymään erillisen reissun hammaskivien takia. Nyt on kuitenkin kaikki terveysasiat hoidettu ja jäljellä on enää yksi eläinlääkärikäynti, jossa saadaan hoidettua listan viimeiset kohdat. 

Lähtöön on enää muutama viikko, joten tässä vaiheessa päivät ovat pelkkää pakkaamista, tavaroiden poismyymistä ja hermoilua. Temppuja me ei todennäköisesti loppuvuodesta ehditä enää opetella, koska nyt on pakko keskittyä siihen, että kissat ovat maksimaalisesti totuttautuneet lentokoppaan ja perillä taas uuteen asuntoon. Palaamme kuitenkin temppujen pariin viimeistään ensi vuoden alusta!

Valmiina lähtöön?



lauantai 15. lokakuuta 2016

Kurja eläinlääkärikokemus

Tapahtui viikko sitten perjantaina. Roope-kissa kertoo: 

Aamun parhaita hetkiä on se, kun makuuhuoneesta kuuluu pientä pirinää kertoen siitä, että ihan kohta saa ruokaa! Henkilökunta on valitettavan hidas liikkeissään varhain aamulla, joten tapani on pujahtaa ovesta sisään kehräämään ja puskemaan, kunnes jotain viimein tapahtuu. Tänään heräsin hirmu aikaisin ja olin jo vähän ennen pirinä-ääntä tökkimällä kuonollani henkilökunnan poskea. Oli ihan kamala nälkä! Ikuisuudelta tuntuneen ajanjakson jälkeen henkilökunta kömpi viimein ylös ja tassuttelin reippaasti ruoka-kaapin kohdalle kertoen, että nyt olisi pienellä kissalla kova nälkä. 

"Voisin syödä vaikka kokonaisen peltopyyn!"





Ihmetykseni oli suuri, kun henkilökunta vaan touhuili omiaan jättäen minut kokonaan huomiotta. Useiden minuuttien päästä ihminen viimein lähestyi kantokoppaa ja menin rohkeasti sisään odottelemaan, kun ajattelin saavani ruokaa. Ilmo oli vähän epäileväisempi ja maukaisi varoituksena, että ruokakuppia ei näy henkilökunnan kädessä. Järkytykseksemme kävikin niin, että Ilmokin tuupattiin koppaan ja mitään syötävää ei ollut vieläkään missään! 

Koppa nousi ilmaan ja pian olimme kokonaan vieraiden hajujen paikassa hurinassa. Olin vähän närkästynyt huijauksesta ja hieman mau’uimme, vaikka olihan näitä reissuja nyt tehty aikaisemminkin. Pienen odottelun jälkeen päädyimme hyvin monenlaisille pelottaville eläimille haisevaan huoneeseen. Pääsin ulos kopasta, ja toivo heräsi hetkeksi - joko nyt saisi ruokaa? No ei. Hetkeä myöhemmin minua pideltiin kiinni ja jalkaani tuikattiin tosi inhottavan tuntuinen piikki. Se sattui ja maukaisin isoon ääneen, kun tuntui niin kipeästi.

"MAU"


Tässä vaiheessa olin jo melkoisen närkästynyt ja nälkäinen kissa. Minut laskettiin takaisin lattialle ja yhtäkkiä olo alkoi tuntua tosi omintuiselta ja huteralta. Olisin halunnut kävellä ympäriinsä, puskea kaikki oudot hajut pois ja valitella kurjaa tilaani, mutta sitten jalat petti ja hetken olin vaan kylmässä maassa makaava vötkäle, kunnes taas sain hetkeksi jalat alleni. Ilmo katsoi siinä vieressä, että mikä mulle tuli ja meni sitten myös makuulleen viereeni ja nuolaisi pari kertaa päälakea, mutta se ei kyllä siinä tilanteessa auttanut. Ilmo sitten kuljeksi siinä ympäriinsä. Olisin halunnut myöskin viipottaa ympäri huonetta ja hypätä pöydälle, mutta käpälät eivät enää totelleet, ja siinä sitten horjahdin muutaman kerran maate, nousin pystyyn ja horjahdin taas. Olin sisäisesti pienessä paniikissa, että mitä tämä nyt on ja mikseivät jalat tottele! Lopulta en enää päässyt oikein ollenkaan ylös, niin vieras tyyppi nappasi mut syliin ja sitten mut vietiin kokonaan pois huoneesta. llmo jäi sinne huoneeseen ihan hädissään maukumaan. 

"Mitä ihmettä täällä tapahtuu?"


Oudon hajuinen tyyppi vei mut toiseen huoneeseen, jossa toinen vieras piteli mua paikoillaan. Jalat eivät edelleenkään totelleet yhtään, mutta sisältä olin vihainen ja hirmu nälkäinen kissa. Kun sen jälkeen tyyppi satutti uudelleen tökkimällä neulalla tassuun, oli mittani ihan lopullisesti täynnä. Keräsin kaiken raivoni ja viimeiset tahdonvoimani ja rääkäisin oikein isosti ja riuhtaisin tassuni irti. Tyypit yrittivät lähestyä uudelleen, mutta olin niin vihainen, ettei siitä onneksi tullut enää mitään. Raivonpuuska kannatti, koska pääsin pikaisesti takaisin koppaani rauhoittumaan ja takaisin Ilmon luo. Sen jälkeen ei enää mennyt kovin kauan, kun menimme takaisin hurisevalla jutulla kotiin. Olin ihan poikki koko kokemuksesta enkä jaksanut protestoida kun ihan pari pientä maukaisua, mutta onneksi Ilmo hoiti munkin osuuden huutamalla niin kovaa, kun pienestä kissasta lähtee ääntä. 

"Kyllä nyt on taas pientä kissaa kiusattu"





Tämän viikon perjantaina oli taas sama juttu - henkilökunta ei antanut yhtään ruokaa aamulla, joten odotin jo pahinta. Lähdön sijaan kuitenkin leikittiin pari tuntia kivaa huiskaleikkiä, niin mentiin sitten Ilmon kanssa suhteellisen kiltisti ja väsyneinä boksiin, kun sen aika tuli. Hurinaosuus oli paljon pidempi kuin viimeksi, mutta olimme myös isommassa kopassa tällä kertaa ja mau'uimme vaan ihan pienesti. 

Perillä vähän pelotti, kun taas oltiin ihan vieraiden hajujen paikassa, mutta onneksi en haistanut yhtään koiraa, vaan pelkästään kissoja. Minut otettiin ensin kopasta ulos ja sitten tuikattiin niin nopeasti piikki takatassuun, etten ehtinyt oikeastaan edes huomata muuta kuin pientä jälkikirvelyä. Sitten Ilmo vietiin odotushuoneeseen valjastelemaan ja minut laitettiin pimeään ja lämpimään paikkaan, jonne nukahdin heti. Sen jälkeen heräsin ja ikenet tuntuivat vähän helliltä, mutta muuten oli tosi kiva olo. Ilmo tuotiin myöhemmin mun kanssa samaan paikkaan. Saatiin vähän ruokaa ja tarkkailtiin jonkin aikaa potilashuoneen tapahtumia. Lopulta henkilökunta tuli hakemaan ja vaikutti tosi tyytyväiseltä. Kotimatka oltiin ihan kiltisti. Nyt illalla ja tänä aamuna ollaan juotu paljon tavallista enemmän, mutta muuten olo on ollut tosi hyvä. 

maanantai 3. lokakuuta 2016

Syyskuun temppu: Hyppy olkapäälle

Kiitoksia ensin kaikille viime postauksen kommenteille! Tuntuu vähän helpommalta, kun niin moni oli lopulta sitä mieltä, että kissat kannattaisi ottaa mukaan. Kirjoittelen varmaan myöhemmin tällä viikolla lisää matkaan liittyvistä valmisteluista, mutta nyt on aika esitellä meidän syyskuun temppu.



Hyppy olkapäälle on temppu, jonka opettamista kissoille olen miettinyt tosi pitkään. Roopen ja Ilmon vaari Oliver oli tunnettu siitä, että kissa rakasti vieraitakin ihmisiä. Oliverin erikoisuus oli asettautua sulavasti eteisen piirongin päältä juuri sisään saapuneiden olkapäälle purisemaan tyytyväisenä. Henkilökunnallakin oli ikimuistoinen vastaanotto mennessään ensimmäistä kertaa tutustumaan Ilmon ja Roopen kasvattajaan, kun heti eteiseen tultaessa Oliver-kissa hyppäsi hetkeäkään epäröimättä hartioille kehräämään.

Ilmossa on välillä samankaltaisia piirteitä ja jonkin verran pohdiskelin sitä, että oppiikohan Ilmokin kerjäämään huomiota samalla tapaa, jos opetan kissalle tämän tempun. Huoli taisi kuitenkin olla turha, koska ainakin toistaiseksi Ilmo on tyytynyt olemaan sylissä ja hyppää hartioille ainoastaan käskystä.

Aloitimme temppuharjoittelun käyttämällä tuolia apuna. Kissat opettelivat ensin hyppäämään tuolin päälle nostetun jalan päälle. Ilmo oppi tuon osuuden nopsaa ja vaati sen jälkeen muutaman harjoittelukerran, ennen kun uskaltautui hyppäämään olkapäälle. Ensimmäisen onnistuneen hypyn jälkeen kissa kehräsi niin lujaa, ettei kovempaa purr-ääntä Ilmosta varmaan lähdekään.


Sen jälkeen koitin pari kertaa sulkea Ilmon toiseen huoneeseen, jotta voisin keskittyä Roopen opettamiseen, mutta Ilmo moukui oven ulkopuolella niin kovaäänisesti ja närkästyneenä, ettei Roopen yksityisopettamisesta tullut sitten oikein mitään. Viime kuukausina Ilmo on antanut treenata oven toisella puolella suhteellisen rauhassa, mutta jotenkin tämä temppu oli Ilmosta niin ihana, ettei kissa kestänyt sitä, että se niin tylysti suljettiin sen jälkeen pois porukasta.

Temppu oli Roopelle vähän haastavampi. Kissa on melkein kilon painavampi kuin Ilmo jo pelkästään reidellä vaappuminen ei aluksi ollut yhtään Roopen juttu. Saati sitten se, että siitä vielä ponnistaisi huterammalle olkapäälle. Tilaakaan ei oikein ollut, kun Ilmo-apina kiipesi nopeasti roikkumaan hartioille ensimmäisenä. Harjoiteltiin sitten Roopen kanssa reidelle/tuolin selkänojalle hyppäämistä, ja nuo kissa oppikin tosi hyvin. Parhaimmillaan Roopen etutassut kävivät olkapäällä, mutta sitä en saanut videolle toistettua. Ei tuosta enää paljoa jäänyt puuttumaan, että Roopekin olisi hypännyt hartioille, mutta vähän enemmän oltaisi tarvittu treenausaikaa.



Lopuksi vielä linkit edellisiin temppuihin:

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Maailman vaikein päätös

Vaihteeksi vähän vakavampaa tekstiä, johon toivoisin erityisen paljon rakentavia mielipiteitä ja kommentteja.

Kun Roope ja Ilmo päätettiin adoptoida pieninä ja rakkaina kissanrääpäleinä 14-viikkoisena, ei henkilökunnalla ollut aavistustakaan, missä tilanteessa nyt kahden vuoden päästä oltaisi.

Nyt tilanne on se, että henkilökunta on muuttamassa parin kuukauden päästä töiden vuoksi 15 000 kilometrin päähän Suomesta, mikä on noin ihmiselämän näkökulmasta katsottuna ainutlaatuisen hieno tilaisuus.

Ensin ihminen tarmollaan ja läpivientikyvykkyydellään päätti, että kissapojat lähtevät mukaan kaukaiseen maahan. Kuitenkin asiat ovat menneet niin, että mitä lähempänä lähtöpäivä on, sitä enemmän henkilökunta on alkanut epäröidä kissojen mukaan ottamista. 

Suurin epäröinnin syy on se, että onko kyseessä ihmisten itsekeskeinen päähänpinttymä eläinten omistamisesta vai eläinten suurinta hyvinvointia ajava päätös?

Kissojen kuljettaminen noin pitkän matkan aiheuttaa kovasti huolta. Kuljettamisesta vastaa Travel Cargo, joka on ammattilainen eläinkuljetuksissa. Ensimmäinen lento olisi noin 2,5 tuntia, jonka jälkeen kissat yöpyvät Hollannissa ja jatkavat vielä kaksi lentoa, joiden arvioidut kestot ovat jotain kymmenen tunnin luokkaa, välissä välilasku. Kissoja on kovasti totutettu matkustamaan, mutta silti tuo kesto on ihan hurjan pitkä. 

Perillä kissat joutuvat olemaan 10 päivää karanteenissa. 

Koko matka olisi aikamoinen kokemus pienelle eläinparalle. 

Mukaanottamista puoltaisi se, että ajatus luopua kahdesta perheenjäsenestä tuntuu käsittämättömän vaikealta. Kissat kuljettaisi ammattitaitoinen henkilökunta, jotka ovat huolehtineet lukuisten muiden kissojen, koirien, mustekalojen, pikkupandojen ja ties minkälaisten eläinten kuljetuksesta maapallon toiselle puolelle. Meillä ei myöskään ole lähipiirissä ihmisiä, jotka pystyisivät huolehtimaan kissoista kahden tai useamman vuoden ajan, joten jostain pitäisi löytää tuntematon, erityisen pätevä ja motivoitunut henkilökunta kahdelle vilkkaalle somalipojalle. 

Kävi asiassa miten tahansa, on meillä todella isoja muutoksia edessä. :(

Mitä tekisit vastaavassa tilanteessa?
Onko lennolle mitään vinkkejä?
Onko ajatuksia siitä, mitä muita vaihtoehtoja tilanteessa voisi olla?
Mitä kautta kissoille voisi löytää sopivan hoitopaikan / omistajan Suomessa kahdeksi vuodeksi (tai yli)? (en voi kuvitellakaan, että jättäisin mihinkään "myydään" -palstalle ilmoitusta näistä kahdesta, mutta jos jostain löytyisi täydellinen koti kissoille, oli mielestäni syytä todella vakavasti harkita sitä vaihtoehtoa, että kissat jäisivät tänne)

Onko kokemuksia vastaavasta tilanteesta?
Tai muita ajatuksia?













lauantai 24. syyskuuta 2016

Täällä vartioi Roope-kissa

Roope on osoittautunut jo monta kertaa pelottomaksi reviirinsä ja tilustensa puolustajaksi tosi paikan tullen. Vuosi sitten kirjoitimme siitä, kun vieras kissa tuli eteiseen, jolloin Roope hienosti selvitti tilanteen murisemalla ja tutustumalla hiljalleen uuteen tuttavuuteen.

Heinäkuussa mökillä ollessamme tuli toinen tiukka paikka eteen. Roopen ja Ilmon huoneessa oli iso ikkuna, jonka takana välillä vilahti hurjan iso harmaa petoeläin. Kissat ovat aiemminkin tavanneet samaisen koiran, eikä tutustuminen silloinkaan sujunut kovin hyvin




Siellä täällä satunnaisesti vilahteleva koiraeläin oli niin pelottava, että Ilmo ei uskaltanut ollenkaan olla ikkunan takana esillä, vaan koki parhaakseen vilahtaa sängyn alle piiloon heti, kun lähistöltä kuului kopinaa tai rapinaa.

Roope teki aluksi samaa, mutta rohkeampana kissana kyllästyi parin päivän jälkeen pyyhkimään pölyjä sängyn alta ja päätti, ettei mokoma monsteri enää saa pientä kissaa tolaltaan. Pian Roope istuskelikin ikkunan takana vahtimassa huonettaan ja murisi ja sähisi hurjasti aina, kun harmaa petoeläin tuli näköpiiriin. Murinalla oli selvästi toivottu vaikutus, koska koira ei kertaakaan tullut lähemmäksi haastamaan riitaa. 

Hurja Roope ikkunan takana valmiudessa




Viikon mittaan Roopen itsetunto kohosi. Koira pysytteli poissa ja rauha säilyi mökissä. Loppuviikosta kävi sama juttu kun eteisen peilikissan kanssa. Enää ei tarvinnutkaan murista, vaan saattoi jo ottaa ihan rennosti, vaikka koira juoksentelikin lasin toisella puolella. 

perjantai 16. syyskuuta 2016

Kaksivuotissynttärit

Voi pojat, mehän ollaan jo 2-vuotiaita. Tuntuu kuin edellisestä synttäripostauksesta olisi vaan hetki aikaa!

Synttäreiden kunniaksi Ilmo-kissa pääsi haastateltavaksi. Kissa ei oikein arvostanut henkilökunnan hölmöjä kysymyksiä ja lopussa Ilmo toteaakin, että laita se kamera jo pois.



2-vuotispäivän kunniaksi teimme myös listan siitä, miten olemme vuodessa muuttuneet verrattuna 1-vuotiaaseen Roopeen ja Ilmoon:

1. Olemme yhä enemmän sylikissoja

Nuorempina meillä ei ollut aikaa ollenkaan istuskella kenenkään sylissä, mutta nykyisin se on ihan parasta ajanvietettä!
Ilmo syleilemässä








































2. Hampaissa on hammaskiveä

2-vuotissynttäreiden kunniaksi pitäisi varata aika ensimmäistä kertaa hammaskiven poistoon. Hampaita on pesty jonkin verran, mutta se on kaikkien mielestä vähän kurjaa puuhaa, niin jotenkin kummasti se aina unohtuu... Sairauksia meillä ei onneksi ole ollut. Toivotaan, että näin olisi jatkossakin. 


3. Olemme ihan hitusen laiskempia ja kookkaampia

Meistä on tullut ihan aikuisen kissan kokoisia ja vähän rauhallisempia. Pyykkitelineen päälle ei tulisi enää mieleen hypätä. Iltarallit toki ajetaan vielä ihan entiseen malliin.

Päiväpesulla



4. Meillä on vähän eri koukut kuin vuosi sitten 

Ilmo ei enää vihersisusta ihan niin paljoa kuin nuorempana, minkä voi toki selittää se, ettei jäljellä oikeastaan olekaan enää muuta kuin pari parvekkeella kissoilta turvassa olevaa tomaattia.. Roope ei enää levittele leipäpusseja lattialle, mikä voi toki johtua siitä, että henkilökunta on viimein oppinut piilottamaan kissoilta kaikki muovipussit.

Tilalle on tullut uusia harrastuksia. Erityisesti aamuisin Ilmo mielellään tiirikoi auki kaapinovia ja ottaa torkut mahdollisimman pehmeän ja karvoja puoleensa vetävän vaatekappaleen päällä. Roope taas on vaihteeksi omaksunut aamuisen herätyskellon roolin: Ensin oven takaa kuuluu "PAM PAM PAM skriits skraats" ja kun liukuovi on viimein avautunut, tulee kissa isosti kehräten tökkimään kuonollaan poskeen, jos ruoka ei ole ollut riittävän nopeasti kupissa.

5. Juttelemme enemmän

Kuten synttärivideoltakin näkyy, erityisesti Ilmon ilmaisuvoima on kehittynyt ja keskusteluja käydään muun muassa aamuisin ja iltaisin ennen ruoka-aikaa.





sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Tassujen käyttöä kesän temppujen parissa

Taas olemme temppuilleet, vaikkakin tosin vähän laiskemmin kuin alkuvuonna. Nyt ollaan jo vähän jäljessä uudenvuodenlupauksesta 12 temppua/vuosi, joten loppuvuodelle on tiedossa sitten enemmän hommia.

Heinäkuuksi piti keksiä jotain helppoa, joka soveltuisi myös mökillä opeteltavaksi. Päätettiin, että olisi hyvä treenata vaihteeksi tassutekemistä, joten opetin kissoille tassun antamisen siten, että tassu laitetaan nyrkin päälle. Aiemmin kissat ovat osanneet antaa tassua enemmän high fiven tyyppisesti, mutta tuokin taito tuntuu vähän ruostuneen pitkän tauon päälle.

Tassukissa Ilmo







Tassutekemistä jatkettiin myös elokuussa, jolloin opeteltiin koskemaan palloa tassulla. Aluksi molemmat kissat koskivat mieluummin palloon nenällään ja kesti jonkin aikaa, ennen kun Ilmo keksi huitaista palloa tassullaan.



Roope taas osoittautui varsin sitkeäksi nenäkissaksi. Tassun annossa Roope ei oikein halunnut nostaa tassua tarpeeksi korkealle, joten luovutin jossain vaiheessa tempun suhteen. Palloakin kissa suostui koskemaan vain nenällään. Roopen mielestä on turha nähdä liikaa vaivaa, kun herkkuja ropisee jo ihan muutenkin.



Kuvasin vielä toisena päivänä videon, jossa molemmat tekevät yhtä aikaa. Ilmo ei vielä oikein osaa yhdistää liikettä käskyyn, vaan tuntuu pitävän merkkinä sitä, että pallo lasketaan kissan eteen. Roope koskee tosi hienosti palloon kuonollaan ja temppua voisi edelleen kehittää myös siihen suuntaan, että vain liikkuvasta pallosta saa palkan.

Videolta huomasin myös sen, että etenkin Ilmo on epätavallisen passiivinen, mikä johtunee siitä, että Cosmat ovat loppu ja tässä tehdään ihan tavallisella kuivamuonalla. Ei ole yhtään niin hyvää kuin kuivattu kana! Pitää koittaa pian hankkia uusia herkkuja, koska syyskuun aikana olisi kiva opetella jotain haastavampaa.


Tässä vielä linkit edellisiin videoihin:


sunnuntai 28. elokuuta 2016

Kissahalaus ja suppilovahvero

Täällä taas! Lomalta paluusta on jo vierähtänyt pari viikkoa, joten aika päivitellä elokuun kuulumisia.

Parin viikon oleilu täyshoidossa sujui kissoilta ihan mukavasti ja ongelmitta. Tosin sen verran jännää vieraassa paikassa oli, että nukkuessa piti mennä vähän tavanomaista lähemmäs kaveria.
Veljesrakkauskissat
Henkilökunnan paluun jälkeen Ilmo käveli tervehtimään häntä pystyssä ja makoili sen jälkeen rennosti hoitopaikan sohvan käsinojalla, kun henkilökunta vaihtoi kuulumisia. Roopen reaktio oli ihan toinen: kissa vilkaisi lyhyesti henkilökuntaa ja käveli sen jälkeen mielenosoituksellisesti sohvan alle murjottamaan. Kupillinen ruokaa kuitenkin lepytti kissan ja illalla onneksi kehräiltiin jo ihan normaaliin tapaan.

Paluu arkeen on sujunut ihan hyvin ja viilenneet säät ovat onneksi tuoneet jotain kivaakin mukanaan: valtavan määrän sieniä! Henkilökunta on tullut välillä kotiin omituiselle haisevan sangon kanssa. Roopen ja Ilmon tehtävänä on ollut eliminoida kaikki sienten joukosta hyppivät hirvikärpäset ja muut öttiäiset.

Kissapartio valmiina toimimaan!

Koska suppilovahvero ei ollut aiemmin tuttu laji kissoille, halusi Ilmo myös tehdä hieman lähempää tuttavuutta sienen kanssa:

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Onnelliset lomakissat

Lomalla on helppo hymyillä
Heinäkuu oli tosi huippu kuukausi! Ruoka- ja silityspalvelun taso nousi mukavasti, kun henkilökunta ei karannut ihan niin usein eteisen oviaukosta. Lisäksi satunnaiset helteet nostivat olohuoneen lämpötilaa sen verran, että otettiin tosi rennosti.

Ilmo nautiskelee
Vastapainoksi heinäkuun koto- ja mökkeilyoleskeluille henkilökunta katosi juuri pariksi viikoksi pois maisemista, mutta onneksi Roope ja Ilmo pääsivät siksi aikaa täyshoitoon henkilökunnan siskon luokse, jossa lomatunnelmat jatkuvat.

Viime kuun lopussa olisi pitänyt myös postata heinäkuun temppu, mutta henkilökunnalla oli muka niiiin kiire pakkaushommissa ja muissa, ettei temppuvideota ehditty kuvata. Höh! Palailemme siis asiaan tämän kuun puolella.

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Ensimmäistä kertaa mökkeilemässä

Kaupunkikissat olivat viime viikolla ihmeissään, kun

1) pitkästä aikaa jouduttiin autoon! 
2) hiiviskeltiin hankalassa maastossa, jossa risut ja männynkävyt tarttuivat turkkiin. 
3) mentiin jonnekin ihan outoon paikkaan keskelle ei-mitään! Siellä oli vaan yksi huone ja tosi iso ikkuna, josta näkyi välillä koira ja muita pelottavia juttuja.

"Miten tässä ryteikössä on tarkoitus päästä etenemään?"




Automatka meni tällä kertaa tosi hyvin. Kissoja on nyt koitettu aktiivisemmin totuttaa kantokoppaan ruokailuilla ja satunnaisilla herkutteluhetkillä kopassa. Ennen matkaa leikittiin ja temppuiltiin tosi paljon ja kokeiltiin myös suihkauttaa Feliwayta koppaan. Lopputuloksena oli pientä piipitystä ja miukumista koko matkan, mutta ei sellaista "MOUUUUUUUÄÄÄÄYYYYY!!" huutoa, mitä on kuultu Ilmon suusta joskus aikaisemmilla matkoilla. Jes!

"Psst, Ilmo hei.. jos juostaan nopeasti kohti tuota mökkiä, niin päästäis jo takaisin sisään?"




Ilmo: "Roope oota, näin just jonku ison pörriäisen tuolla!" Roope: "Höh."


Mökillä oli kissojen kannalta parasta se, että ulkoilutus oli tosi helppoa verrattuna valjasteluun kerrostalolähiössä. Kissat laitettiin vaan valjaisiin, sitten ulos kiertelemään ja hiljaista luontoa riitti vaikka millä mitalla ilman autoja, pyöriä, rekkoja, asfalttia ja muita ihmisiä. Tosin viereisessä mökissä majailevaa koiraa ja taaperoa piti vähän varoa, mutta useampana päivänä pääsimme ulkoilemaan. Oispa hienoa, jos ulkona oleilu olisi aina näin vaivatonta. 

Pieni metsäkissa: Ilmo


Illalla kissat olivatkin sopivan väsähtäneitä, eivätkä juurikaan herätelleet henkilökuntaa aamulla, vaikka nukuimme kaikki samassa sängyssä. Paitsi ihan viimeisenä iltana, kun aktivointi jäi edellispäivänä vähiin, kuului korvan vierestä jo klo 5:00 iso "purrrrrr".

Väsähtäneet kissaveljekset

Mökillä oli tosi mukavaa ja toivottavasti pääsemme vielä joskus koko porukalla uudelleen!