Näytetään tekstit, joissa on tunniste saalistajat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste saalistajat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. marraskuuta 2020

Saaliin loppusijoituspaikka

Roope on löytänyt itselleen uuden oleskelupaikan kissapuun alalokerosta mini-ihmisen saapumisen jälkeen. 

Tänne luolaan on hyvä mönkiä piiloon, mikäli tilanne käy liian uhkaavaksi. Ympärillä olevat pehmustetut seinät vaimentavat mukavasti kissan herkille korville sopimattomia ääniä. Reiästä voi kurkistella varovaisesti, onko reitti jo selvä. 

Turvapaikkaan voi myöskin koittaa piilottaa taidolla ja viekkaudella metsästetyt asiat. Kuten esimerkiksi rapisevan jutun, joka löytyi viime viikolla ihmisten ruokapöydältä. Harmi vaan, jostain kumman syystä metsästys ei sujunut kovinkaan äänettömästi ja rapinaan havahtunut henkilökunta juoksi paikalle poimimaan saaliin parempaan talteen. 

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Suljetun lipastolaatikon mysteeri

Henkilökunta on viime päivinä ihmetellyt miten on mahdollista, että kissat ovat löytyneet olohuoneesta leikkimästä sulkakepillä, joka on huolellisesti takavarikoitu kissoilta kuvassa näkyvään ylempään lipastolaatikkoon. Työpöydän laatikko näyttää siltä, ettei siihen olisi koskettukaan, mutta salaperäisesti sisällä ollut sulkakeppi on teleportannut itsensä laatikon uumenista olohuoneen lattialle.

Ilmo mittailee katseellaan salaperäistä lipastonlaatikkoa
Ensin henkilökunta epäili, että olisi työntänyt kepin vähän liian pitkälle laatikossa niin, että kepin saisi jotenkin napattua työpöydän takaa. Kurkistus työpöydän taakse selvensi kuitenkin, että laatikko on täysin umpinainen takaa päin.

Tänään henkilökunta söi kaikessa rauhassa aamupalaa keittiössä, kun yhtäkkiä havaitsi, että kissoja ei näy eikä kuulu missään. Roope ja Ilmo tykkäävät seurasta ja torkkuvatkin melkein aina samassa huoneessa ihmisten kanssa. On siis löytynyt jotain todella kiinnostavaa tekemistä, mikäli kissat jaksavat lymyillä pitkään toisessa huoneessa.

Ja selvisihän se lopulta, kuinka tässä tapauksessa Roope on onnistunut metsästämään laatikkoon piilotettuja leluja olohuoneen lattialle:

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Viisi syytä omistaa kaksi kissaa

Henkilökunnalle oli melko selvää heti kissanhankintapäätöksen jälkeen, että kotiin tulee kaksi kissaa. Kun somput otettiin vielä samasta pentueesta, auttoi kasvattaja valitsemaan yhteensopivat veljekset. Tässä muutamia hyviä puolia siinä, että Ilmo ja Roope asustavat saman katon alla: 

1. Kaksi kissaa aktivoivat toisiaan

Somalikissat ovat sen verran seurallisia otuksia, että keksisivät enemmän kollinkoukkuja, jos viettäisivät koko pitkän työpäivän yksin. Roope ja Ilmo purkavat paljon energiaa keskenään vaanimalla ja jahtaamalla toisiaan. Kissat myös painivat usein ja leikkivät välillä yhtä aikaa samalla lelulla.
"Kohde I näkyvissä.. valmistaudutaan hyökkäykseen"
2. Kissat pitävät huolta toisistaan

Erityisesti kisujen ensimmäisinä päivinä uudessa kodissa veljekset saivat turvaa toisistaan vieraassa ympäristössä. Roope ja Ilmo myös pesevät toisensa huolellisesti ja nukkuvat välillä vierekkäin. Kerran kävi niin, että Ilmo jäi vahingossa suljetun oven taakse vessaan. Roope alkoi heti pyöriä maukuen jaloissa, että "käykääs hei nyt päästämässä se parka ulos sieltä".

"Pistäs veli viis tähän tassuun!"
3. Sylikissoja on todennäköisemmin tarjolla

Roope ja Ilmo ovat välillä melko touhukkaita vipeltäjiä, eivätkä millään jaksaisi istua sylissä tai edes samalla sohvalla, kun olisi niin paljon muutakin kiinnostavaa tekemistä. Parhaimmillaan kuitenkin sattuu niin, että ensin Ilmo nukahtaa syliin ja sen jälkeen Ilmon kyllästyttyä Roope tulee vierelle sohvalle kiehnäämään.
Pieni hilleri-Ilmo nukahti syliin (ja kirjoittajalla on tyylikkäät pyjamahousut jalassa..)
Rapsuta-mua-jo -Roope tuli sohvalle nukkumaan
4. Kissojen eroavaisuudet täydentävät toisiaan

Ilmo on tosi motivoitunut naksutinkoulutettava ja oppii uusia temppuja nopeasti. Toisaalta Roope taas on uusissa tilanteissa rohkeampi ja yleensä paljon Ilmoa rauhallisempi. On hauska havainnoida, kuinka kissat reagoivat vähän eri tavalla eri tilanteisiin ja molemmilla on oma persoonansa. Jos toinen ei niin tykkäisikään jostakin, on mahdollista, että toinen kissa tykkää.

"No niin, nyt istun. Missä palkka?"
5. Kaksi kissaa hoitaa melkein siinä ajassa missä yhdenkin

Kahta kissaa voi helposti leikittää yhtäaikaa ja koulutuskin samaan aikaan onnistuu jo melko hyvin. Kaksi ruokakuppia pesee helposti siinä missä yhdenkin. Samoin kolme hiekkalaatikkoa käy läpi nopeasti, kun suurin osa tehdään kuitenkin yhteen laatikkoon. Yleisesti ottaen helposti käsiteltävän kissan hoitorutiinit voi tehdä melko lyhyessä ajassa, jolloin ei ole suurta eroa siinä, että leikkaako yhden vai kahden kissan kynnet. 

"Taivaalla lentää jokin värikäs trooppinen lintu.."