Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauva. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 5. elokuuta 2020

Kissojen Titanic ja muita kuulumisia

Kurrnau kaikille ja eloisaa elokuuta! 

Meillä jäi viime kuukauden postaukset tekemättä, mutta saatiin sentään yksi pieni elokuvanpätkä kuvattua. Tällä kertaa Ilmo ja Roope pääsivät ihan tosissaan näyttelemään, kun tehtiin oma kissaversio meidän yhdestä kaikkien aikojen lempielokuvastamme Titanic. 

Muutoin meillä on ollut rauhallinen talvi täällä menossa. Henkilökunnan naisihminen ei mene enää töihinjuttuun, vaan on seuraavan 11 kuukauden ajan kotona hoitamassa meitä. Ja ehkä vähän myös uutta perheenjäsentämme, jonka oletetaan saapuvan seuraavien viikkojen aikana. Toistaiseksi tuo mini-ihminen on ollut varsin harmiton tapaus mahan sisällä, joten eihän se paljoa voi meidän elämää mullistaa, eihän?
 Ilmo seuraa aamu-uutisista Victorian osavaltion koronaviruspäivitystä
Onneksi Länsi-Australiassa ei ole ollut moneen viikkoon sisäisiä tartuntoja, niin voidaan elellä täällä rauhallisin mielin. Toivottavasti Suomessakin säilyy tartuntatilanne maltillisena. 

maanantai 30. maaliskuuta 2020

Vauvauutisia!

Tittidii. Meille tulee elokuussa uusi perheenjäsen. Se ei ole koira, vaikka henkilökunnalla onkin välillä ollut tuo kummallinen tauti nimeltä koirakuume. Ei, tällä kertaa kyseessä on ihan oikea pikkuihminen!

Vaikka minityyppi loikoileekin vielä henkilökunnan masussa, on hänellä ollut jo oma vaikutuksensa kissojen arkeen. Vielä pari kuukautta sitten naisihminen oli niin huonovointinen, että kömpi se harva yö tai päivä oksentamaan ja sen jälkeen kissojen viereen nukkumaan. Ilmo ja Roope molemmat sopeutuivat heti uudistuneeseen unirytmiin. Ilmo hoiti mielellään yövuoron ja varhaisen aamuvuoron nukkuen huonovointisen henkilökunnan vieressä. Roope taas kävi mieluiten tervehtimässä iltapäiväunilla olevaa ihmistä.

Kun olo huono, kissa on avuksi
Toinen vaikutus on ollut se, ettei mahan päällä voi enää samaan tapaan tassutella! Alkuraskaudessa vatsan seutu oli niin herkkää aluetta, että ihminen kielsi kokonaan sen päällä kiipeilyn. Nyt taas maha on jo sen verran pömppö, että entinen pehmeä tassuttelupatja on muuttunut omituiseksi kumpareeksi. Roope on ollut muutoksesta harmissaan ja ollut ihmisen sylissä aiempaa vähemmän, kun ei ole löytänyt sopivaa asentoa ilman, että saa ensin leipoa masua.

"Höh, kaikkea sitä.. "
Mutta taitaa olla niin, että ne kaikista isoimmat muutokset ovat vasta edessäpäin!

Lopuksi vielä pohdintaa minihenkilön blogi-identiteetistä ja sukulaisuussuhteesta kissoihin. Koska ihminen kutsuu itseään henkilökunnaksi, ajatteli hän ensin, että vauvasta tulisi minihenkilökunta. Totuus taitaa olla kuitenkin se, että kestää vuosi tai pari, ennen kuin kissat ehtivät kouluttaa uuden tyypin tehtävään soveltuvaksi. Toisaalta Roope ja Ilmo ovat välillä varsinaisia kissalapsia, joten vauvasta voisi tulla kissojen pikkuveli? Mutta sitten taas Ilmo on myös selvä setämieskissa, joten jos Ilmoa kutsuukin sedäksi, ei vauva voine olla Ilmon veli?

Setämies Ilmo
Tällaisia tärkeitä ajatuksia ihminen pohtii iltaisin mielessään. Katsotaan, mihin nimitykseen päädymme sitten, kun henkilö saapuu keskuuteemme.