Heheii pitkästä aikaa! Me ei koskaan suunniteltu lopettavamme bloggaamista, mutta kaikki tylsät ihmisjutut ovat pitäneet henkilökunnan kiireisenä, eikä aikaa koneen ääressä istumiselle ole oikein ollut. Ajattelimme kuitenkin, että ainakin näin kerran vuodessa olisi kiva käydä kirjoittamassa vähintään jokin kuulumispostaus ja kurkistamassa, mitä muille kissoille ja heidän henkilökunnilleen kuuluu.
Meille ei ole tapahtunut isompia muutoksia sitten viime kerran. Täällä samassa paikassa vietämme edelleen makoisia kissanpäiviä. Enimäkseen tähystämme puussa ympäristön tapahtumia ja hyppäämme alas, kun jotain kiinnostavaa tapahtuu. Roopen erikoisosaamisalue on edelleen ihmisruokien metsästäminen keittiönpöydältä, kun taas Ilmo on enemmän kartalla naapuruston linnuista, hyönteisistä ja tuulessa liikkuvista lehdistä.
 |
| Oma puu paras puu, tämä kyseinen jo vuodesta 2016 alkaen |
Jonkin verran olemme vanhentuneet tässä vuosien varrella, lähinnä siten, ettei enää ihan jokainen lelu jaksa kiinnostaa ja veljenkin kanssa olemme enimmäkseen vaan tosi hyviä ystäviä. Veljespainimatseja tulee paljon, paaaaaaljon vähemmän kuin ollessamme nuoria.
Henkilökunnan kuulumisista sen verran, että tässä viime kuukausina naishenkilön mahaan on alkanut kasvaa uusi tyyny, mikä on erityisesti ollut Roopen mieleen. Nyt kun kumparelaskettelusta on kokemusta jo aikaisemman 9 kuukauden osalta, tulee kissa mielellään kummun päälle kehräämään varsinkin iltaisin.
Ilmo taas haaveilee, että pääsisi takaisin omaan huoneeseensa nukkumaan. Meidän toinen makuuhuone oli Ilmon käytössä öisin ennen ensimmäisen vauvan syntymää ja on nyt melkein kolmen vuoden ajan ollut lapsen hallussa. Ilmo yrittää yhä välillä livahtaa iltaisin huoneeseen, mutta valitettavasti taapero itse ei ole ainakaan vielä innostunut öisestä kissavieraasta unikaverina, kun on koko elämänsä tottunut nukkumaan ilman kissoja unipupun vieressä. Kissa on siten joutunut viettämään yönsä olohuoneen sohvalla Roopen vieressä. Aamuisin Ilmo menee kuitenkin uudelleen koputtelemaan taaperon huoneen ovelle ja silloin vastaanotto onkin yleensä parempi. Joinain aamuna henkilökunta on herännyt siihen, että lapsen huoneessa on valot päällä ja iloinen jutustelu meneillään lapsen ja kissan välillä.
Enimmäkseen meillä on perhe-elämä sujunut leppoisasti. Lapsen ollessa 1,5 - 2,5 -vuotta oli tosin vaihe, jolloin sai tarkemmin seurata jälkikasvunsa tekemisiä ja pitää huolta siitä, ettei hän tylsyyksissään vedä kissoja hännästä tai jahtaa takaa. Nyt taas yli 2,5-vuotiaana on taas helpompi vaihe meneillään, kun lapsen empatiakyky alkaa kehittyä ja hän ymmärtää paremmin mikä tuntuu kissoista hyvältä tai pahalta. Taapero osallistuu myös ihan mielellään kissojen hoitoon ja antaa ruokaa aamuisin, joten uuden henkilökunnan kouluttaminen on hyvällä mallilla.
 |
| "Moi vaan kaikille" T. Ilmo |
 |
| "Onko pöydältä tippunut lihanpala? Ai pitäisi katsoa kameraan? Ei nyt ehdi" - Roope |
