Elämää puhelimen lävitse

Hyvää alkanutta vuosikymmentä! Meillä joulu ja uusivuosi sujui rauhallisissa merkeissä vieraiden kanssa ja samaa näyttävät myös puhelimella loppu- ja alkuvuonna tallennetut kuvat.

Muun muassa tällaisia ollaan touhuiltu viime päivinä.

Lokakuisen kirppuuepisodin jälkeen Roope ja Ilmo välttelivät pitkään kirppumyrkyllä suihkutettuja raapimispuita. Ilmo keksi sitten itselleen uuden lepopaikan olohuoneen sohvan selkänojalta. Uusi makuupaikka on säilyttänyt suosionsa kirppumyrkyn haihduttuakin ja raapimispuun muuttuttua takaisin kissojen kelpuuttamaksi asumukseksi.

Välillä voi loikoilla näinkin mukavasti sohvatyynyjen väliin jäävässä pienessä rakosessa. Juuri sopivasti kissan mittainen.

Roopen mielestä kesäpäivinä on parasta maata kylmää kivilattiaa vasten. Siitä herää myös sopivasti ihmisjalkojen töminään, kun kävelevät ohitse keittiöön laittamaan ruokaa.

Ilmo pohtii, että mikäköhän illallinen sieltä on tänään tulossa.

Ihan koko lomaa ei sentään vietetty sisätiloissa. Suomivieraiden kanssa tehtiin pieniä reissuja ja käytiin muun muassa katsomassa Australian eläimistöä. Heirissons-saaren kengurulle oli syntynyt pikkukengu <3

Caversham-puistossa oli virkeitä koaloita, joille ei tosiaan juotettu pullosta vettä. Metsäpalojen aikaan somessa meni viraaliksi useita kuvia, joissa juotetaan koaloille vettä juomapulloista. Koala voi kuitenkin vetää tällä tyylillä vettä keuhkoihinsa ja ilmeisesti jokin yksilö oli tähän kuollutkin :/ :/ :/ Some ja ihmiset, huokaus.

Koko pulloepisodia ei tietysti olisi edes ollut ilman itärannikon valtavan laajalle levinneitä metsäpaloja, joita täälläkin seurattiin huolestuneina ja surullisina uutisista. Sydäntä särki, miten suurta tuhoa paloista aiheutui luonnolle ja eläimille. Täällä länsirannikolla tulipaloja ei onneksi juurikaan ollut ja sää pysyi suhteellisen viileänä joulun ajan. Itärannikoltakin tuuli puhalsi savut itään ja kakkoon, joten täällä n. 3 000 - 5 000 kilometrin päässä ei kärsitty edes savuhaitoista. Australia on iso manner. Huolestuttaa kuitenkin kovasti ilmaston lämpeneminen ja muutos, mitä kohti ollaan menossa. Voi olla, että tulevina vuosina on länsirannikon vuoro palaa, jos tähän hommaan ei saada jotain tolkkua.

No, lopuksi vielä kevyempiin aiheisiin - kuvassa veikeä lisko, joka nähtiin Rottnest -saarella.

Ja vielä yksi kuva Ilmosta ja Roopesta. Kissat ovat olleet tosi hyvissä väleissä nyt pitkään ja sellaista veljellistä painiakin on ollut paljon vähemmän kuin joskus aikaisempina vuosina. Tässä bestikset nukkumassa vierekkäin.

Ötökkäkohtaamiset Australiassa

Australiasta asumismaana tuntuu monella olevan mielikuva, että kaikki liikkuva puree, pistää tai jollain muulla tavalla myrkyttää, eikä aivan suotta. Henkilökunta ei ole erityisen hyönteiskammoinen, mutta silti jättiläishämähäkkien ja torakoiden mahdollinen läsnäolo on aiheuttanut painajaisia.

Muistan, kuinka ihan ensimmäisinä viikkoina makuuhuoneesta alkoi yöllä kuulua "fläpfläpfläp" -ääntä. Oltiin varmoja, että huoneessa on vähintäänkin lentävä torakka, pieni lepakko tai jotain muuta yhtä kammottavaa, joten siirryttiin kokonaan huoneen ulkopuolelle nukkumaan, kun mitään ei löytynyt. Seuraavana aamuna aiheuttajaksi paljastui onneksi pikkuruinen yöperhonen.

Nyt kahden vuoden jälkeen hyönteisiin on tottunut paremmin, eikä äärimmäisen kammottavia otuksia ole omassa pihapiirissä ollut. Torakoita blogissa onkin jo esitelty aiemmin (torakka1, torakka2), joten seuraavassa listaa muista asumuksemme läheisyydessä kohdatuista eläinvieraistamme:

1. Parvekkeen äitihämähäkki

Edellisen asuntomme parvekkeelle pesiytyi muutama kuukausi sitten black house spider. Nuo talohämähäkit ovat lievästi myrkyllisiä, mutta yleisesti ottaen melko harmittomia otuksia, jotka pysyttelevät kiltisti yhdessä ja samassa nurkassa eivätkä juurikaan vipellä ympäriinsä. Koko on myös sietokyvyn rajalla - vähän isompi, kun Suomesta löytyvät hämähäkit, muttei mikään järkyttävän kokonen mollukka. Koska eläviä olentoja on ollut itselleni vähän vaikea tappaa, niin päätimme jättää talohämiksen rauhassa rakentelemaan seittiään.

Eräänä päivänä koittikin muutto, ja vuokranantajan listassa luki, että mahdolliset hyönteiset ja niiden rakennelmat pitää tuhota osana loppusiivousta. Kauhukseni huomasin, että hämähäkki olikin ollut naaraspuoleinen ja suihkauttaessani myrkkyä katonrajaan seitistä lähti vipeltämään kymmenittäin minihämähäkkejä. Juoksin sisään ja jouduin vetämään pitkään henkeä, ennen kuin uskalsin lähestyä seittiä myrkkypullon kanssa seittiä uudelleen.

RIP talohämähäkki :(

2. Pihalla asustava punaselkähämähäkki

Punaselkähämähäkki on toinen yleinen ihmisasutuksiin mieltynyt hyönteinen, ja sellainen asusti hetken täällä uuden talomme pihassa. Nämäkään hämikset eivät onneksi ole tarantellan kokoa. Punaselkäiset tapaukset ovat kuitenkin erittäin myrkyllisiä ja kissoille hengenvaarallisia, joten näiden kanssa on oltava varovainen.

Parvekkeen oven kulmassa ulkopuolella asustanut punaselkähämähäkki ja hänen toukkaherkkunsa

3. Kaappikoiperhoset

Viime keväänä meidän ruokakaappiin muutti intianjauhokoisa -niminen perhoslajike, joka todennäköisesti heräsi henkiin kaapissa olleesta linssipussista. Ilmo ja Roope olivat tosi innoissaan uusista perhoslemmikeistä, henkilökunta taas ei niinkään. Perhosia pörräili pahimmillaan kymmeniä ja tilanteen rauhoittaminen vaati kaikkien kaapista löytyneiden elintarvikkeiden poisheiton sekä koko kaapiston myrkyttämisen. Sen jälkeen kaapit pidettiin tyhjillään muutaman viikon ajan ja vielä myrkytyksen jälkeenkin kävi pari kertaa niin, että tyhjää kaappia avatessa vastaan porhalti perhonen jos toinenkin. BRRRRR. Hemmetin sitkeitä otuksia.

Yksi kymmenistä jauhokoisista

4. Hepokatti

Seinässämme, onneksi talon ulkopuolella, hetken asustanut hepokatti oli koko listasta harmittomin otus, mutta hui, miten iso!

5. Sammakko

Tämä listan viimeinen ei tosin ole hyönteinen, eikä sentään löytynyt meiltä, vaan air bnb -asunnon vessanpöntöstä. Sen verran säikähdyttävä kokemus oli silmäparin tuijotus aamupöntölle mentäessä, että piti nyt sekin lisätä tähän listaan:

"Moi!"

Sama sammakko myöhemmin vapaudessa pussitusoperaation jälkeen

Uusi reviiri

Ohops. Henkilökunta katsoi juuri, että koko blogihistorian aikana ei olla jätetty yhdenkään kuukauden aikana kokonaan kirjoittamatta postausta. Nyt tuli kuitenkin ensimmäinen poikkeus sääntöön, kun vaihdoimme asumustamme toiseen:

Muutimme tällä kertaa kalustamattomaan asuntoon, joten aikaa vierähti runsaasti huonekaluostoksilla. Päätimme myös säästää pakuvuokrassa, mikä tarkoitti sitä, että vanhasta asunnosta tuotiin tavaraa vähitellen, muutama laatikko kerrallaan.

Vanha puu uusissa maisemissa

Kissat tuotiin uuteen asuntoon aika varhaisessa vaiheessa, kun huonekaluja ei juurikaan sängyn lisäksi vielä ollut. Roope-parka stressaantui kaikuvassa, kalustamattomassa asunnossa sen verran, ettei nukkunut enimmäisenä yönä, vaan vaelteli ympäriinsä hämmentyneenä maukuen.

"Missä lintukatsomo? Missä sen edessä oleva aurinkoläntti? Missä ruuansulattelukolo? Missä nukkumisriepu?"

"Missä minun oma sohvallekäpertymisnurkkaus? Missä kananpyydystystaso? Missä lelulaatikko? Missä suojainen soppi piiloutumista varten?"

Roope: "SOS! Viekää kissa takaisin kotiin! Tuonne alaskaan en uskalla mennä, kun joku voi hyökätä alhaalla kimppuun." Ilmo: "Mäntti, täällähän on mahtavaa!"

Ilmo taas ihastui uuteen asuntoon välittömästi. Maantasolla olevassa asumuksessa on täällä omat haasteensa, ja kissa löysikin ensimmäisten minuuttien aikana vessan kaappiin piiloutuneen torakan. Uusi lelu ilahdutti kovasti ja kohtaamisen jälkeen henkilökunta ei olekaan löytänyt asunnosta muita torakoita. Liekö ollut ainoa yksilö, vai Ilmo rouskutellut torakan kaverit suihinsa yön pimeinä tunteina?

Ilmo: "Skannaus käynnissä. Ei havaittavaa liikettä lattialla"

Tällä hetkellä ollaan asuttu täällä jo muutamia viikkoja. Roopekin rauhoittui toisena yönä, kun kissaa leikitettiin seuraavana päivänä niin kauan, että huolestunut kissa rentoutui tuttua lelua metsästäessään.

Melkein hylkäsivät meidät!

Ilmo kertoo: 

Yksi iltapäivä tuossa muutama viikko sitten meidät laitettiin koppaan (aina huono merkki) ja ihmiset hurauttivat meidät sillä hurisevalla jutullaan tuttuun kissahotelliin.

No eipä siinä. Ollaan oltu siellä ennenkin, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun ulkohuoneessa oli KYLMÄ! Siis TOSI KYLMÄ!

Ei kissalla ole kivaa, jos yölämpötila käy alle kymmenessä ja vettä ropisee ympärillä sen verran, että olo on kuin katoksellisessa suihkussa.

Onneksi se sisätilapuoli oli sentään lämmitetty, joten kyyhötettiin siellä sitten Roopen kanssa samassa kissapuussa monta päivää.

"Tällaisena kaupunkilaiskissana on noin ylipäätään välillä vaikea ymmärtää henkilökunnan innostusta raahata minua ulos. Ihan hyvin pärjäisin sisälläkin, enkä tarvitsisi ylimääräisiä pukimia päälleni"

Yleensä ihmiset ovat hakeneet meidät parin, kolmen yön jälkeen takaisin, mutta nyt kissahotellissa kului viikko. Ja toinenkin.

Oltiin jo Roopen kanssa vähän huolissamme, että nyt meidät on ihan oikeasti hyljätty ja jäämme seinänaapurina asuvan Pyhän Birman juttukaveriksi loppuiäksemme. Kolmannella viikolla tutut naamat onneksi ilmestyivät häkkioven taakse ja houkuttelivat takaisin koppaan.

Henkilökunta kertoo:

Elokuussa oli meillä molemmilla mahdollisuus saada sen verran lomaa, että pääsimme käymään vierailulla Suomessa. Kissat ja noin 50 pakettia krokotiiliruokaa vietiin tuoksi ajaksi tuttuun kissahotelliin. Kaikki sujui päällisin puolin ihan hyvin, mutta matka oli pidempi kuin aikaisemmat reissut ja tapahtui ensimmäistä kertaa talviaikaan, jolloin kissahotellin häkin ulkotila ei varmastikaan ollut niin mukava kuin kesällä, vaikka häkin sisätiloissa oleva osuus olikin lämmitetty.

Kotiin palattuamme sekä Ilmo että Roope olivatkin silmin nähden innoissaan ja molemmista kissoista kuului yli kahden tunnin ajan kovaääninen HURRRRPURRRRRRR, kun kissat tutkivat tuttuja paikkoja ja tajusivat olevansa taas kotona. Matkan jälkeen Roopen sylivierailuiden lisäksi myös Ilmo on viihtynyt pidempiä aikoja sylikissana.

"Nyt pysyttelen tässä etkä pääse enää koskaan IKINÄ matkustamaan!"

Juuri ennen paluulentoa Australiaan henkilökunta innostui ostamaan Mustista ja Mirristä kissoille tuliaiseksi kuivatusta lehmänmaksasta tehtyjä herkkuja, koska noita pakastekuivattuja juttuja ei ole niin helppoa löytää täkäläisistä kaupoista. Eipä noilla loma-aivoilla tullut mieleen ennen kuin lentokoneessa, että Australiaan ei tainnut saada tuoda ollenkaan kuivattua lihaa.

"Käyn tähän nukkumaan, ettet pääse enää karkaamaan"

Henkilökunta harkitsi siinä hetken ryhtyvänsä kissanherkkujen salakuljettajaksi, muttei sitten sanktioiden pelossa kuitenkaan uskaltanut, vaan merkkasi kiltisti lihat maahantulokorttiin.

Lentokentällä oli koira hommissa ja hyppelehti matkalaukkuhihnalla kulkevien laukkujen ylitse, muttei selvästikään ollut erikoistunut vielä kuivatun maksan tunnistamiseen. Ihminen kuitenkin ohjattiin matkalaukkuröntgeniin maahantulokorttimerkinnän perusteella ja siellä oleva virkailija käski ottamaan kuivatut lihat esille. Pussi ei läpäissyt seulaa ja jäi tulliin hävitettäväksi.

Henkilökunta sai mukaansa esitteen muistutukseksi, että mitäs tänne nyt saikaan tuoda ja mitä ei...

Lihan tuonti kielletty, samoin toisessa kategoriassa on kielletty kaikkien lemmikkieläinten ruokien tuonti maahan. Höh.

Somalit ja abessinialaiset terapiakissoina

On se vaan jännää tämä nykyaika. Kissankaan ei enää 2010-luvulla tarvitse tyytyä olemaan kotikissa, vaan hiirenpyydystyksen lisäksi eläimille löytyy yhä monipuolisemmin uramahdollisuuksia. On sometähtikissoja, on kissakahvilakissoja, ja... terapiakissoja!

Eläinterapia ei varmaankaan ole enää ihan tuore juttu. Henkilökunta muistaa nähneensä videoita ainakin hevosterapiasta. Ilahdutti kuulla, että nykyisin on myös olemassa kissaterapiahuoneita. Kaikki me kissojen omistajat tiedämme, miten terapeuttista kissojen seura voi parhaimmillaan olla, ja nyt siitä pääsee nauttimaan nekin henkilöt, joille ei kissaa syystä tai toisesta ole mahdollista hankkia.

Kissaterapiaa Australiassa tarjoaa ainakin mielenterveyspalveluja tuottava Psychmed. Kissaterapia maksaa 15,75 eur/tunti ja sivuston mukaan huoneessa on kissojen lisäksi mahdollisuus nauttia lämpimiä juomia, syödä keksejä ja tehdä ohjattuja meditaatio- ja mindfulness -harjoituksia. Terapeuttikissoja on tällä hetkellä kolme, somalit Harmonia ja Snowman ja abessinialainen Puck. Kissat ovat Vivace-kissalan eläköityneitä ihmisrakkaita näyttely/siitoskissoja.

Terapiakissa Snowman on mustahopea somali, kuva lainattu täältä

Nopealla googlaamisella en löytänyt Suomesta vastaavaa palvelua, mutta ainakin Toukovuoren palvelutalossa Porvoossa on tai oli vuonna 2016 kirjoitetun uutisen mukaan terapiaa tarjoava Maija-niminen kissa. Luulisi, että muillekin kissaterapeuteille saattaisi olla kysyntää?

Olisi kiva mennä kokeilemaan kissaterapiaa. Valitettavasti välimatka Adelaideen on vähän turhan pitkä täältä (n. 2 000 kilometriä), mutta täytyy pitää tämä mielessä, jos joskus tulee Etelä-Australiassa käytyä. Ja voihan olla, että jos konsepti toimii, niin joku perustaa vastaavan huoneen tänne Perthiin. 

"Odotellessa voimme tarjota terapiaa täällä kotioloissa... mutta ensin ruokaa, jookos?"

Max-kissan kissanhiekkapussi

Välillä ulkomailla ollessa tulee vastaan ihan tutun näköisiä ihmisiä. Aivot koittavat tunnistaa väkijoukosta tuttuja piirteitä ja hetkeksi voi erehtyä luulemaan, että entinen naapuri Matti käveli juuri vastaan.

Näköjään näin voi käydä myös kaupan kissantarvikeosastolla!

Me löydettiin täältä Australiasta ihan selvä Tassulinnan Max-kissan kaksoisolento. Jännästi myös tämän kissan nimi on Max. Kuten Tassulinnan Max, on myös Australian Max julkkis, koska poseeraa kissanhiekkapussissa. Ja hiekalle on annettu nimikin Maxin mukaan!

Tätä pussia ei voinut jättää kaupan hyllylle

Vai voisikohan olla niin, että kuvassa on peräti ihan meidän tuntema suomalainen Max? Ehkä Max on jättänyt jotain kertomatta, ja käynyt salaa täällä pentuna kuvauksissa?

(no okei. Ei kissa ihan tismalleen Maxin näköinen ole, koska Tassulinnan Max on komeampi).

"Ilmo's and Roope's cat litteriä odotellessa"

Kissa vastaan torakka

Täällä lämpimässä olisi odottanut, että torakoita tupsahtelee sisään harva se päivä, mutta jollain tuurilla olemme säästyneet torakkahavainnoista sisällä lähes kokonaan. Tuolla ulkona niitä kyllä vilistää julmetusti auringon laskettua.

Eräänä iltana viime viikolla yksi erityisen kookas yksilö oli erehtynyt väärään osoitteeseen.

Henkilökunta oli juuri katsonut geenimutanttisaalistajia vilisevän Annihilation -elokuvan, kun yhtäkkiä Ilmo hyppäsi sähäkästi jääkaapin päälle naksuttelemaan. Monsterikrokotiilihait mielessään henkilökunta hiipi paikalle vilkaisemaan, mikä sai tällä kertaa kissan kiihtyneeseen tilaan. Hetken tähystelyn jälkeen havaitsimme, että jättimäinen russakka kiipeili keittiökaapin ovea ylöspäin naamioituen taitavasti mustaan väriin. Ei kissa turhaan ollut kiihdyksissä!

Videotakin piti tietysti tästä kohtaamisesta kuvata. Jonkin verran piti editoida ääniraitaa, koska alkuperäinen sisälsi kameraihmisen kiljumista aina torakan lentäessä kohti.


Kumpi sitten voittaa, kissa vai torakka? Ensimmäisen ottelun perusteella vaikutti siltä, että kissat olivat vahvoilla. Toki Ilmon tassujen hellässä töytäisyssä voisi olla hieman enemmän iskuvoimaa, jotta örkki oikeasti tuupertuisi eikä vain vipeltäisi toiseen paikkaan.

Tilanne päättyi siihen, että torakka livisti kerrostalon ulko-oven alaraosta yhteiskäytävälle, josta ihmiset kävivät ötökän hienovaraisesti eliminoimassa. Hyvä juttu, että meillä on kaksi kissaa havainnoimassa näitä monstereita, jotta voimme jatkossakin nukkua yömme rauhassa.

"Minne Ilmon uusi kaveri meni? Pikkukaverii? Tule takaisin! Oli kiva leikkiä!"

Vuosi Australiassa

Siitä on jo yli vuosi, kun henkilökunta saapui kissoineen Länsi-Australian kamaralle! Hupsuttamon henkilökunta pyysi jokunen viikko sitten kommenttiboksissa maisemakuvia. Olen vältellyt maisemakuvien lisäämistä tänne, kun tuntuisi ontolta lisätä kuvia kertomatta tarinaa kuvien takana.

Näin australiavuosipäivän kunniaksi (ja mentyä ohi) ajattelin kuitenkin poikkeuksellisesti tehdä kuvakatsauksen ja kertoa samalla lyhyesti henkilökunnan näkökulmasta, mitä kaikkea vuoteemme täällä on mahtunut.

Marraskuu - joulukuu 2016, kuherruskuukaudet

Marraskuun 2016 alku oli sen verran kylmä, ettei Suomea ollut ollenkaan vaikea jättää taakse. Henkilökunta oli lahjoittanut pois tai pakannut siististi kaikki talvivaatteensa varastoon ja kärvisteli viimeiset viikot Suomessa siskonsa kumisaappailla ja lainavaatteilla. Seurauksena tuli tietysti vuosisadan flunssa. Äänikin katosi viikoksi ja oli vielä Australian mantereelle saavuttaessa onnetonta kähinää. Onneksi hellivä 30 asteen lämpötila paransi tilanteen nopeasti.

Marraskuinen kuva kotikadun läheltä

Ensimmäisestä kahdesta kuukaudesta on enimmäkseen hyviä muistoja. Jakaranda-puut kukkivat ja hehkuivat violettia väriloistoaan ja pilviä ei näkynyt viikkoihin ollenkaan. Kissat saapuivat karanteenista terveinä ja hyväkuntoisina. Kuukausien muuttohässäkkä oli ohi.

Intian Valtameri

Puistossa käveli iibis

Perthin keskustaa

Oulu? Ei, vaan Perth. Väestö on niin laajalle pinta-alalle levittäynyt, ettei keskustassa kävellessä tule miljoonakaupunki mieleen

Tammi - maaliskuu 2017, kulttuurishokki iski

Australia on länsimainen ja monilla tavoin suomalaisille helppo kohde vierailla, mutta silti kahden kuukauden jälkeen iski kulttuurishokki ennalta-arvaamattomalla voimakkuudella. Jos tässä vaiheessa olisi ollut tarjolla maitojunavaihtoehto, niin sitä olisi varmasti tullut harkittua.

Monet pienet asiat ärsyttivät kuin teini-ikäistä: kuumuus ja kaiken vieraus noin päällimmäisenä. Kavereita ja sukulaisia, kunnollista ruisleipää ja riisipiirakoita oli kova ikävä.

Henkilökunta oli aktiivisesti hakenut töitä marraskuusta lähtien ja muutamaan kuukauteen yhdestäkään hakemuksesta ei seurannut haastattelukutsua. Usko omaan osaamiseen oli koetuksella. Usein oli tunne, että työllistyyköhän täällä koskaan. Onkohan kielitaidossani niin isoja puutteita, ettei tänne kelpaa.

Alussa ollut oma-aloitteisuus ja energisyys vaihtuivat apaattisuuteen. Blogissakin tuli lähinnä kerrottua kissojen ripulikohtauksesta.

Tässä vaiheessa erityisen usein mietti, että onneksi päädyimme ottamaan kissat mukaan. Olisi ollut kahta kauheampi olo, jos olisi vielä pitänyt arvuutella pienten eläinystävien kohtaloa kaiken muun lisäksi.

Siellä niitä työpaikkoja olisi, mutta miten sellaisen tuolta nappaisi?

Herra Rausku uiskentelemassa rantavedessä

Huhti - kesäkuu (2017), kulttuurisokki edelleen, mutta töitä sentään löytyi

Huhtikuussa viimein tärppäsi, ja ihmiselle napsahti työsopimus sähköpostiin. Helpotus oli suuri, mutta siitä vasta uuteen työkulttuuriin ja kieleen sopeutuminen todella alkoi. Olisi tehnyt mieli kelata muutama kuukausi elämästään pikakelauksella eteenpäin siihen pisteeseen, että tuntisi taas jokseenkin olevan kotonaan jossain. Alussa oli haasteita ymmärtää joidenkin henkilöiden aksenttia tai tuottaa sujuvaa puhetta vieraalla kielellä. Ensimmäinen kuukausi oli uuvuttava ja usein tuli nukuttua sohvalla ylimääräisiä päiväunia työpäivien jälkeen.

Oloa kohensi se, että jonkin verran uusia kaverisuhteita oli jo syntynyt, eikä ollut enää niin yksinäinen olo, mitä ihan alussa oli.

Kello neljän ruuhka Perthissä

Paikalliset joutsenet ovat mustia

Kyllä, siinä on kengu! Ihan Perthin keskustan lähellä on Heirisson -niminen saari, jossa tämä kaveri asustaa vapaana

Moi, tulin poseeraamaan!

Australialainen kimppakyytipalvelu

Heinäkuu - syyskuu (2017), hiljattainen sopeutuminen

Heinäkuussa alkoi helpottaa. Olin etukäteen kuullut, että Australian talvi on monille yllättävä kauhistus. Asunnoissa voi laskea lämpötila alle 15 asteeseen ja sisällä hytiseminen synnyttää kovan kaipuun takaisin Suomeen.

Todellisuus ei ollut onneksi niin paha. Kerrostaloasuntomme on kohtuullisen tiiviisti rakennettu, joten lämpötila oli siedettävä siitä huolimatta, että emme ollenkaan lämmittäneet asuntoamme säästääksemme lämmityskustannuksissa. Joinakin iltoina tuli istuskeltua sisällä kevyttoppatakki päällä ja villasukat olivat koko talven ajan sisällä jalassa, mutta välillä ilma lämpeni muutamaksi päiväksi, joten mitään yhtenäistä kolmen kuukauden paleluputkea emme onneksi kokeneet.

Mies lähti talvella muutamaksi viikoksi kesäiseen Suomeen. Jääminen siksi ajaksi Australiaan harmitti vähän, mutta ei niin paljoa, kun olin etukäteen arvellut. Omat, uudet rutiinit ja kuviot olivat selvästi muodostumassa ja tunnemyrskyt tasaantumassa.

Puistokävelyllä Kings Parkissa

Auringonlasku joella ja paikallinen pelikaani

Korallipuu kukkii keväällä

• 
  

Isokokoisia lintuja tulee usein vastaan lenkkeillessä

"Tässäpä vähän kuivattelen siipiäni"

Kaverukset puussa

Kukkaisloistoa

Kesäisen lämmin päivä elokuussa

Lokakuu - marraskuu (2017)

Pari viimeisintä kuukautta ovat sujahtaneet nopeasti. Yhtäkkiä sitä vaan huomaa, että vuosi mennä hujahti ja täällä yhä ollaan. Suomeen on välillä ikävä, ainakin tiettyjä asioita Suomesta. Kavereita ja läheisiä eniten.

Jouluna tulee tehtyä ensimmäinen reissu Suomeen kokonaiseen vuoteen. Jännä nähdä, mitä tuntemuksia se herättää.

Usein ihmiset kyselevät täällä ja Suomessakin, että milloin me aiotaan palata Suomeen. Vaikea vastata, kun asia riippuu niin monista asioista, mutta ainakin toistaiseksi aiomme pysytellä täällä puolella maapalloa. Ei sitä oikein itsekään tiedä, mihin suuntaan tulevat vuodet vievät.

Lisää punaisena kukkivia puita

Callistemon, eli pulloharjapuu 

Pensaatkin kukkivat keväällä

Tämä söpö otus on quokka. Quokkia asuu ainoastaan muutamalla saarella Länsi-Australian edustalla

Quokkia ei saa tietenkään ruokkia, mutta sipsipussin rapina houkuttelee usein monta uteliasta pikkuotusta paikalle. Näiltä ei voi välttyä, jos retkeilee läheisellä Rottnest Islandilla

Ps. Koalasta minulta ei oikein löytynyt hyvää kuvaa blogiin laitettavaksi. Pitäähän sitä jotain jättää ensi vuoteenkin :-) Koala-parat ovat uhanalaisia ja niitä ei täällä länsirannikolla muutoinkaan luonnonvaraisina ole, ainoastaan eläintarhoissa.