sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Viljaa, lihaa ja teippiä

Kissojen ruokavalio on koostunut viime aikoina vähän liiankin monipuolisista ainesosista. Ensimmäiset ruuat ostettiin täällä melko hätäisesti, eikä meidän lähettyvillä ole lemmikkieläintarvikkeita myyvää liikettä. Kotiin saapui Ziwipeaksia, joka oli hyvä löytö ja maistuu ongelmitta molemmille kissoille, mutta sen lisäksi 3 kg kuivaruokaa, jossa sitten olikin vähän yllättäen vain surkeat 35% kanaa ja ainesosaluettelossa toisena aineena maissi ja kolmantena vehnä. 

"Parasta ois, kun sais itse metsästää syötävänsä"


Henkilökunta sitten kuitenkin päätti, että nyt kun on kolme kiloa ruokaa niin kokeillaan edes, että miten ruoka kissoilla toimii. Melko pian kissojen ulosteet alkoivat haista ihan todella, todella pahalta. Niin kamalalta, että tiesi hyvin, kummalla tarpeella kissa oli käynyt, vaikka välissä oli ovi ja itse oli asunnon toisessa päädyssä. Kun muutaman päivän päästä vielä Roopen villapöksyihin tarttui epämääräisen tahmeaa, ruskeaa löysää, oli kokeilut kokeiltu ja aika siirtyä takaisin raakapainotteiseen ruokavalioon. 



Pienen tutkinnan jälkeen huomasi, että Australiassa on ihan kattava raakaruokatarjonta. Tosin kaikki kuljetusfirmat eivät toimita pakasteita kaikkiin osavaltioihin, niin sen suhteen pitää olla tarkkana. Löydettiin paikallinen toimija, jolta tilattiin minimitilaus 40 dollarilla (28 euroa). Tuolla hinnalla saimme 3 kg naudan sydäntä, 2 kg broilerijauhelihaa, 2 kg kanankauloja, 2 kg naudan poski/kielisekoitusta ja 1 kg naudan maksaa. Sydämet ja maksa olivat rennosti pakattuina vaan muovipussiin ilman mitään etikettiä, niin piti jonkin aikaa tiirailla muovin läpi, että erotti sisäelimet toisistaan. 

Ilmo tutkii Ikea-kassissa tuotua saalista
Näistä pitäisi saada vielä laskettua optimaalinen sekoitus ja ehkä lihaa tarvitaan lisää noiden sisäelinten lisäksi. Myös lisäravinteet pitäisi tarkistaa. Tällä hetkellä on kalaöljyä ja sinkkiä, mutta muut vielä puuttuvat. Henkilökunta tuotti raakaruuasta noin parikymmentä kokeilupussia joissa oli kanankaula, pala sydäntä ja vähän poskisekoitusta ja ihan hitunen maksaa, ja suosio oli kyllä huikea. Voi olla, että verhojen nakertelukin johtui pureskeltavan puutteesta, koska molemmat rouskuttelivat luita niin antaumuksella. Seuraavana aamuna tarjoiltiin taas Ziwipeaksia, jonka syötyään Ilmo meni edellispäivän raakaruokintapaikkalle ja sanoi monta kertaa "kurrnau", minkä henkilökunta tulkitsi siten, että raakaruokatarjoilu oli ollut kissalle enemmän mieleinen. Ulosteiden haju katosi suunnilleen vuorokaudessa sen jälkeen, kun viljaraksujen antaminen oli lopetettu. 

Ilmo rentoutuu ja tuulettaa tassuaan parvekelasiaidan alta


Tänään Roope päätti vielä hieman laajentaa ruokavaliotaan ja meni syömään pitkähkön pätkän kirkasta teippiä. Teippi oli liimattu kiinni, mutta kissa ilmeisesti nappasi hampailla kiinni repsottavasta kulmasta ja repäisi teipin irti. Purkkiparsaa ei tietenkään ollut tajunnut ostaa, parafiiniöljystä puhumattakaan ja näitä ainesosia on sunnuntai-iltana vaikea saada täältä. Kissa kuitenkin onneksi oksensi teipin ulos ja toivomme täällä kovasti, että oksennettu pätkä oli kokonainen. Roope oli muutaman tunnin vähän apaattisen oloinen, mutta nyt puolisen tuntia leikkinyt ja syönyt ihan normaalisti, joten toivottavasti vaara on ohitse. 

10 kommenttia:

  1. Aika hyvät valikoimat näyttää siellä olevan. Ei pääse pojat nälkään kuolemaan. :) Toivottavasti teippi tuli kokonaisuudessaan ulos... Kummallista, että kissat niin tykkää teipistä.
    Viimeisestä kuvasta näkee vähän maisemaa teidän parvekkeelta, ei näytä yhtään huonolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei voi käsittää miten teippi maistuisi niin hyvin! Ja se on niin ihanaa ensin repäistä irti ja sitten mussuttaa suuhun. Nam nam. Onneksi mitään jälkioireilua ei ole ilmennyt, eli eiköhän se sieltä tullut ulos.

      Poista
  2. Melko edulliset raakasapuskathan sieltä saa. Kymmentä kiloa kaksi kissaa syö aika pitkään. Teipin syöminen on kyllä ikävää. Toinen kissoistani on myös ihastunut liimajuttuihin, olen siirtänyt parvekkeelle muuten kivan pahvilaatikon, joka on harmillisesti teipillä kasassa. Ja yhtenä yönä jompi kumpi oli repinyt muovipussia komeron oven raosta, kasa suikaleita lojui oven edessä. Varmuuden vuoksi tuputin reilun annoksen kissanmallasta molemmille. - Oletteko löytäneet lähistöltä sopivan eläinlääkärin hätätapausten varalle? Itse olisin varmaan sen verran vainoharhainen, että kävisin opettelemassa reitinkin valmiiksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meilläkin piti kaikki Zooplussan, ym. pahvilaatikot ensin poistaa teipeistä ja niiteistä ennen kun niitä uskalsi jättää kissojen ulottuville :) Tietty monet pahvilootat on juuri teipattu kasaan ja sitten niitä ei voikaan enää käyttää. Meillä on onneksi tuossa 1,5 km päässä Cat Hospital, jota varmaan käyttäisimme. Toivottavasti emme joudu siellä käymään, paitsi rokotus ym. tarpeissa.

      Poista
  3. Hyvä, että sapuskapuoli on kunnossa ja pojille maistuu.
    On tosiaan komeat näkymät parvekkeelta, asutte varmaan aika korkealla ja merikin näkyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kolmas kerros, niin ei nyt ihan hirveän korkealla, mutta talo on rinteessä ja siitä tulee lisäkorkeutta. Oikeastaan tuo vesi on Perthin läpi virtaava Swan River. Mukavat näkymät on ja kissatkin tykkäävät päivystää parvekkeella valjaissaan.

      Poista
  4. Onneksi saitte raakaa! Meillä välillä cocon pyllyyn jää tahmaa vaikka ruokavalio on ollut pitkäään ihan sama :/ Kummallinen katti! Ja hyvä että teipit oksennettiin ulos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inhottavia joo nuo tahmat :-( Varsinkin pitkäkarvaisilla kissoilla. Joo, onneksi Roopen oksennusrefleksi toimi hyvin ja teippi tuli ulos ilman kummempia temppuja!

      Poista
  5. Onpa mahtava, että raakaa on hyvin saatavissa! :) Jännä, että Ziwiä saa noinkin kaukana! Tuli muuten mieleen, että kissojen raakisryhmässä on aikoinaan kirjoitellut joku Australiassa raakaileva tyyppi. Siellä kuulemma saa kengurua varsin halvalla ja kaikennäköisiä erikoisia muitakin herkkuja kuului kisun ruokavalioon. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuo Facebook-ryhmä? Kiva tietää, pitääkin liittyä sinne! Ziwiä ilmeisesti purkitetaan tuolla Uudessa Seelannissa, niin se ei oo ihan kohtuuttoman kaukana tästä, missä asutaan. Vaan 7 tunnin lento :D

      Poista