Arvioitavana viisi petoeläinrotua

Ilmo ja Roope: 

Olemme olleet viime aikoina syvästi huolissamme. Sairastelut ovat täällä vain jatkuneet. Henkilökunnan naisihmiselle on tullut vakava, krooninen tauti, nimeltään KOIRAkuume! 

Voitteko kuvitella, mikä järkytys meille oli ensimmäisen kerran, kun olohuoneen ruutuun heijastettiin yhtäkkiä kuvaa kaikkialle juoksentelevista ja läähättävistä nelijalkaisista?

Roope: "Ilmeeni, kun mietin koiria"

"Koirat vaan haukkuu ja murisee ja hyppii näin kaikkea vasten"

Nyt se katsoo jatkuvalla syötöllä koiravideoita ja selailee kaiken maailman kasvattajasivuja. Me kissat olemme sitä mieltä, että on intervention aika! Nuo typerät ajatukset on pysäytettävä, ennen kuin reviirillemme ilmestyy jostain joku haiseva piski. Siispä kysyimme henkilökunnan viisi suosikkikoirarotua ja päätimme sanoa oman painavan sanamme jokaisesta, jotta ihminen tulisi järkiinsä. 

1. Bordercollie

Kuva täältä

Ilmo: Onpa iso koira maanisen näköisellä tuijotuksella :( Pieni Ilmo ei enää uskaltaisi olla ollenkaan rennosti, jos tuollainen monsteri tulisi taloon. Näen jo itseni koiran suussa tuon frisbeen tilalla. Väittävät muka, että olisi älykäs rotu, vielä pahempi juttu! Menisin piiloon ja hauva keksisi, miten kaivella viaton kissa ulos. En tykkää yhtään! 0/5 pistettä. 

Roope: Murrrr. Tuollainen rumilus ei tule minun reviirilleni. 0/5 pistettä täältäkin. 

2. Shetlanninlammaskoira

Kuva täältä

Ilmo: "Herkkähaukkuinen" ja "vieraita kohtaan varautunut". Ei kuulosta Ilmon kaverikoiralta ja aikuisena vähintään kaksi kertaa Ilmon kokoinen hirviö. 0/5 pistettä.

Roope: Järkyttävän näköinen. Tulee mieleen ihan tämä yli-innokas paimenkoira, jota vastaan olen joutunut puolustautumaan monta kertaa. Samaa väritystäkin molemmissa. 0/5 pistettä.

3. Japaninpystykorva

Kuva täältä

Ilmo: Tuosta lähtisi enemmän valkoista karvaa kuin minusta ja Roopesta yhteensä. Kuka meitä sitten harjaisi? Ilme näyttää kyllä ystävälliseltä. Ehkä tästä koirasta voisi tulla Ilmon kaveri. Varovaiset 2/5 pistettä.

Roope: Näyttää siltä, että sillä on pahat mielessä ja suukin on auki, jotta on valmiina haukkaamaan pienestä kissasta palasen. 0/5 pistettä. 

Kuva täältä

4. Chihuahua

Ilmo: Onpa hassun näköinen. Tykkäisiköhän tuo leikkiä Ilmon kanssa vai menisiköhän ihan isotteluksi ja puremiseksi? 2/5 pistettä, kun en tiedä kuvan perusteella.

Roope: Kerrankin minua reilusti pienempi koirarotu. Voisin syödä yhden pennun välipalakseni, vaikka tuskin siinä olisi paljoakaan lihaa. 3/5 pistettä. 

Kuva täältä

5. Pomeranian

Ilmo: Onpa pörröinen turkki pienellä koiralla. Tuon kaverin viereen voisin uskaltautua nukkumaan. Toki kuvittelisin mielessäni, että lähelläni olisi kaunis punainen naarassomppu, eikä arvaamattomasti käyttäytyvä hauva. 3/5 pistettä. 

Roope: Hahhahhahhhaa, onko tuo muka koira? Näyttää enemmän villasukalta. Varmaan tyhmä kuin saapas. Mielessäni on jo pari hyvää kepposta. Tuo vaan se tänne niin päästään kokeilemaan... 2/5 pistettä. 

Henkilökunta: 

Kiitos vihjeestä, kissat. Ei tähän talouteen olla ainakaan vielä hankkimassa koiraa, mutta saahan sitä haaveilla. Eräälle tutulle kävi kauan sitten niin, että kissa järkyttyi niin paljon koiranpennun tulosta taloon, että päätti hypätä parvekelasien välistä alas (missä oli ollut aikaisemminkin aukko, josta kissa ei ollut ollut aiemmin kiinnostunut). Kissa onneksi löytyi oltuaan monta päivää kadoksissa. Koirastakin tuli ihan siedettävä kaveri lopulta, mutta helppoa aikaa ei alkutaival ollut. 

Ilmo: "Eikö kahdessa temppuilevassa kissassa ole jo riittävästi palveltavaa?"

Täällä vartioi Roope-kissa

Roope on osoittautunut jo monta kertaa pelottomaksi reviirinsä ja tilustensa puolustajaksi tosi paikan tullen. Vuosi sitten kirjoitimme siitä, kun vieras kissa tuli eteiseen, jolloin Roope hienosti selvitti tilanteen murisemalla ja tutustumalla hiljalleen uuteen tuttavuuteen.

Heinäkuussa mökillä ollessamme tuli toinen tiukka paikka eteen. Roopen ja Ilmon huoneessa oli iso ikkuna, jonka takana välillä vilahti hurjan iso harmaa petoeläin. Kissat ovat aiemminkin tavanneet samaisen koiran, eikä tutustuminen silloinkaan sujunut kovin hyvin

Siellä täällä satunnaisesti vilahteleva koiraeläin oli niin pelottava, että Ilmo ei uskaltanut ollenkaan olla ikkunan takana esillä, vaan koki parhaakseen vilahtaa sängyn alle piiloon heti, kun lähistöltä kuului kopinaa tai rapinaa.

Roope teki aluksi samaa, mutta rohkeampana kissana kyllästyi parin päivän jälkeen pyyhkimään pölyjä sängyn alta ja päätti, ettei mokoma monsteri enää saa pientä kissaa tolaltaan. Pian Roope istuskelikin ikkunan takana vahtimassa huonettaan ja murisi ja sähisi hurjasti aina, kun harmaa petoeläin tuli näköpiiriin. Murinalla oli selvästi toivottu vaikutus, koska koira ei kertaakaan tullut lähemmäksi haastamaan riitaa. 

Hurja Roope ikkunan takana valmiudessa

Viikon mittaan Roopen itsetunto kohosi. Koira pysytteli poissa ja rauha säilyi mökissä. Loppuviikosta kävi sama juttu kun eteisen peilikissan kanssa. Enää ei tarvinnutkaan murista, vaan saattoi jo ottaa ihan rennosti, vaikka koira juoksentelikin lasin toisella puolella. 

Monta koiraa ompi eessä

Nyt ilmojen (ja Ilmojenkin) vähän lämmettyä molemmat kissoista ovat päässeet viime viikkoina useamman kerran katsastamaan, millaista elämää kerrostalon takapihalta löytyy.

Roope on viimein yhdistänyt, että niillä kummallisilla sisäharjoituksilla, joissa pitää kävellä henkilökunnan jalkojen vieressä ja saa paljon herkkuja, jos koskettaa kepin päässä olevaa palloa, on jotain yhteyttä pihallaolon sääntöihin. Roope tassuttelee välillä ihan kiltisti vierellä sopivassa tahdissa ja tulee enimmäkseen kutsusta luokse ulkonakin. Henkilökunta olikin tosi riemastunut, kun Roope ensimmäistä kertaa totteli loistavasti pihalla. Ensin käytiin pieni lenkki kallion päällä, jonka jälkeen oli tarkoitus mennä kotiin, mutta Roope päättikin valita toisen polun ja sitten kierrettiin vielä koko kerrostalon ympäri hyvässä yhteisymmärryksessä. 

Ainut ongelma Roopen kanssa ulkoillessa on koirat. Roope reagoi kotioloissa sekä koiriin että koiranhajuisiin ihmisin ryntäämällä sohvan alle piiloon. Samoin ovikellon ääni aiheuttaa vieläkin Roopessa varovaisen perääntymisen sohvan taakse ja henkilökunnan pitää aina käydä erikseen sanomassa Roopelle, että on turvallista tulla esiin, koska taloon ei ole saapunut yhtään koiraa. Siispä henkilökuntaa onkin vähän pelottanut Roopen ensikohtaaminen lenkkipolulla koiran kanssa. 

Viime torstaina se sitten viimein tapahtui. 

Olimme rauhassa kipitelleet noin 50 metriä takapihan ovelta polkua pitkin, kun vastaan tuli musta mopsilta näyttävä otus. Roopen ensireaktio oli aito järkytys. Roope jähmettyi paikoilleen eikä oikein osannut reagoida mitenkään. Tuijotti vaan, että "Mikä IHME tuo on?". Mopsi yritti vetää koko koiravoimallaan kohti kissaa, mutta Roope ei perääntynyt senttiäkään, jatkoi vain ällistyneenä tuijottamista. Lopulta koiranomistaja sai kiskottua mopsin toiseen suuntaan ja pääsimme jatkamaan matkaa Roopen kanssa. Huh, helpotus. 

No, tässä vaiheessa olisi ollut ehkä viisainta lähteä kotiin sulattelemaan tapaamista. Ajattelin kuitenkin, että ehkä teemme vielä pienen kierroksen, niin mopsi ei jää päällimmäisenä mieleen. 

Virhe!

Menimme noin 10 metriä eteenpäin, ja eikös sitten tullut vastaan toinen koira, tällä kertaa samanlainen yli-innokas lyhytkarvainen skotlanninpaimenkoira, josta Roopen koiratraumat ovat alunperin peräisin. Tällä kertaa ei ollut epäilystäkään, etteikö Roope olisi tunnistanut koiraa koiraksi. Tämäkin koira rynni kaikilla voimillaan kissaa kohti. Roope ei onneksi lähtenyt painelemaan paniikissa karkuun, vaan pörhisti karvansa ja yritti näyttää mahdollisimman pelottavalta. Henkilökuntaa kuitenkin jännitti sen verran, että Roope menee ihan tolaltaan koiranohitustilanteessa, että nappasi kissan syliin. 

Koiran mentyä ohi Roope-parka tärisi pelosta. Henkilökunta päätti vielä vähän jatkaa ulkoilua, jotta koiran kohtaaminen ei taaskaan jäisi ihan päällimmäisenä kissan mieleen. Onneksi koiria ei tullut enää vastaan. Roope käveli melko epävarmasti eteenpäin ja jäi jatkuvasti vilkuilemaan taakseen varmistaakseen, ettei vihollisia ole enää näkyvissä. Hetken päästä käännyttiin takaisin ja tultiin uudestaan kohtaamispaikalle, koska se oli suorin reitti kotiin. Roope kyyristyi matalaksi ja suostui hiipimään askel kerrallaan lähemmäs kohti koirapaikkaa kovan maanittelun lopputuloksena. Lopulta tuli raja vastaan, ja Roope ei enää suostunut hievahtamaan senttiäkään eteenpäin. Henkilökunta kyyditsi pelokkaan kissan takaisin kodin lämpöön ja Ilmon putsattavaksi. Jännittävää nähdä, miten seuraava lenkki sujuu näiden kokemuksien perusteella.. Pitänee kai mennä keskellä yötä lenkille, jos koirat pysyttelisivät silloin sisätiloissa.

Ilmokin lähtee oikein mielellään ulos, muttei suostu vieläkään kävelemään valjaissa, vaan saa joka kolmannen askeleen kohdalla valjashalvauksen ja kellahtaa punkkien sekaan pusikkoon. Henkilökunta odottelee innolla, että pääsee kokeilemaan Ilmolle arvonnasta voitettuja sturdeja, koska nykyiset valjaat saattavat olla jo liian pienetkin. Ilmo on kyllä jo hoksannut lyhyidenkin lenkkien hyvät puolet ja nauttisi erityisesti siitä, että voisi useammin lirkutella linnuille ilman ikkunanlasia välissä. 

Astetta rankempi viikonloppu

Roope ei ole vähään aikaan käyttänyt raapimispuun yläoksia, mutta vauhdikkaan viikonlopun jäljiltä kissa on taas katsonut parhaaksi vetäytyä ylös omaan rauhaansa tähyilemään.

"Tuun alas sitten maanantaina..."

Mikä sai rohkean Roopen pois tolaltaan?

Kaikki alkoi perjantaina, kun ovikello soi ja taloon tuotiin pieni ihmistä muistuttava olento ja pyörien päällä kulkeva pesäkolo. Uusi omituisesti liikahteleva pömpylä oli aluksi varsin kiinnostava, tuoksui kivasti maidolle ja päästeli vähän kissamaisia äännähdyksiä. Samoin vauvan mukana ilmaantuneet rattaat vaikuttivat hyvältä nukkumapaikalta - harmi vaan, kun jatkuvasti oli joku ihminen kieltämässä lähempää tarkastelua. Aluksi kaikki meni mukavasti, mutta yhtäkkiä pehmeä jokeltelu vaihtui ikäväksi raivohuudoksi.

Missä palaa?

Ilmo ei juurikaan välittänyt huudosta, mutta Roope käveli levottomasti ympäriinsä ja istui välillä makuuhuoneen oven edessä ja välillä parvekkeen oven edessä riippuen, mistä kiljunta kulloinkin kuului. No, lopulta väsähtänyt vauveli lähti äitinsä kanssa ja rauha palasi huoneeseen - mutta vain hetkeksi. 

Seuraavana päivänä ovikello soi taas. Tällä kertaa ovesta tuli sisään jotain ihan suunnattoman pelottavaa. Roope ja Ilmo ryntäsivät kauhuissaan sängyn alle ja yrittivät olla hengittämättä, jottei vihollinen löytäisi heitä. Jonkin aikaa kissat kyyhöttivät piilossa, mutta sen jälkeen sängyn vieressä hyppelehtivä lelu sai ajatukset siirtymään hetkeksi pois harmaasta hirviöstä. Pitäähän ruokaa nyt metsästää, vaikka lähettyvillä vaaniikin vaara. Henkilökunta nappasi kissat syliinsä ja siirsi olohuoneeseen. Iso peto oli kuitenkin entistä pelottavampi, kun näköyhteys uusiutui ja kissat ryntäsivät tällä kertaa sohvan alle piiloon. Toinen henkilökunnasta yritti jonkin ajan kuluttua tutustuttaa Roopea sylissä tähän lempeään koiraeläimeen. Kissalle oli kuitenkin liikaa paimenkoiran keskustelunaloitukset ja Roope rimpuili itsensä täysin voimin vapaaksi, kadotakseen taas sohvan alle Ilmon seuraksi.

"Pliis.. viekää se monsteri jo pois!"

Koira sai lopulta oman nurkkauksensa ja kissat pysyttelivät loppuvierailun ajan olohuoneessa näköyhteyden ulottumattomissa.

Koiruli jäi keittiöön, kun kissat eivät halunneet tehdä lähempää tuttavuutta

Ja ihan niin kuin koirassa ei olisi jo ollut tarpeeksi... Henkilökunta pääti kaivaa vielä samana iltana toisen ikävän otuksen kaapista ja kotirauha oli taas mennyttä.

Iloinen Imuri ei ole kissojen mielestä kovin hauska otus

Sunnuntaiaamu sujui rauhallisesti ruokaa mussuttaessa, kunnes puoliltapäivin ovikello soi TAAS. Roopen hermot olivat riekaleina, muistoissa vielä eilinen jättiläisen ilmestyminen eteiseen, ja reaktio oli välitön syöksy sängyn alle. Eteisestä kuului kuitenkin vain vaaratonta ihmisten rupattelua, jolloin Roope uskaltautui hiippailemaan nurkan taakse tähyilemään.. kun yhtäkkiä ovikello soi UUDESTAAN.

Sietämätöntä! Uusi syöksy sängyn alle turvaan!

Piilossa oli hyvä olla, kunnes llmon röyhkeä uskallus pysytellä olohuoneessa alkoi ärsyttää. Roope ei kuitenkaan oikein uskaltanut tulla sängyn alta pois, ja epätietoisuus eteisen turvallisuudesta raastoi niin paljon, että lopulta reaktio oli isoääninen ja närkästänyt "MJAU, MIAU, MJAUUUU!".

Henkilökunta meni hätiin ja houkutteli hämmentyneen kissan sängyn alta kuivatuilla kanaherkuilla ja vakuutteli, että olohuone ja eteinen ovat molemmat täysin turvallisia.

Sen jälkeen Roope oli taas lähes oma itsensä ja suostui vieraidenkin syliteltäväksi. Rankan viikonlopun jälkeen uni on maistunut tavallista paremmin ja iltarallit siirrettiin myöhemään ajankohtaan.

Huh, onneksi kohta on maanantai.