Roopen eläinlääkärireissu

Suunnilleen vuosi sitten Roope sai ensimmäistä kertaa elämässään rentoutua ihan yksin kotona aurinkoläikässään sillä välin, kun Ilmon hampaita raaputettiin puhtaiksi eläinlääkärissä.

No, tänä vuonna kissanherkut jaettiinkin päinvastoin, koska Ilmon hampaat todettiin rokotuskäynnillä sen verran hyväkuntoisiksi, ettei hammashuoltoa tarvinnut varata tälle vuodelle. Toisin oli Roopen kanssa ja viime viikolla kissa joutuikin uusintakäynnille.

Ilmo: "Hehee, sano niille Kissanpistimön tädeille terveisiä!"

Roope: "Minuahan ei sitten pistellä millään piikeillä. Aion pyristellä vastaan kaikin voimin."

Roopen lisäksi myös henkilökuntaa jännitti kissan jättäminen yksin hammashoitoon. Roope on kerran muutama vuosi sitten suuttunut epävarmalle eläinlääkärille niin paljon, ettei nukuttamisesta tullut yhtään mitään eikä koko hammashuoltoa voitu suorittaa. Miten tänä vuonna meni? Annetaan Roopelle puheenvuoro.

Roope:

Aamulla ei ollut kissan mieli kovin iloinen. Oli hirmuinen nälkä ja ryntäsin niin innoissani koppaan odottamaan ruokaa, etten edes huomannut moneen sekuntiin ettei sitä olekaan tulossa! Ihmiset vain tyynesti kantoivat minut ruokailukopassani hurisevaan juttuun ja sitten mentiin. Olin niin tyrmistynyt, etten oikein osannut edes mitään sanoa. Vähän maukuilin sieltä takaluukusta, että voitaisko pysähtyä pienelle välipalalle. Ja Ilmoakaan eivät mokomat tajunneet ottaa mukaan.

Kun huomasin, että ollaan Kissanpistimössä, pörhistelin karvojani ja mau'uin mollivoittoisen sävelmän. Vastauksena minut kannettiin toiseen huoneeseen ja siellä pääsin vapaaksi. Hirmuisen mukava naisihminen silitteli ja leperteli siellä minulle niin kivasti, että höpsähdin täysin! "Juu aar saats a guut boi mai daarling" ja "vi vill häv lots of fun tugetö, Roup" se sanoi ja sydämeni suli ihan kokonaan. Eikä haitannut ollenkaan, vaikka eläinlääkärinainen kutsuikin minua toistuvasti Köydeksi (Rope). Pörhistelin häntääni, tutkin paikkoja ja mietiskelin, että henkilökuntakin voisi ottaa tuon kauniin naisen keksimän kutsumanimen käyttöön. Oikeastaan siinä vaiheessa unohdin koko henkilökunnan olemassaolon kokonaan, enkä hännänpäätänikään heilauttanut, kun lähtivät huoneesta.

Sitten jäin ihanan naisen kanssa kahdestaan, nukahdin hetkeksi ja kun heräsin, hampaat olivat hieman kipeät mutta muistot hyvät. Olin vielä melko uninen ja rentoutunut, kun minut siirrettiin koppaani ja en jaksanut yhtään maukua, kun henkilökunta vei minut hurisevalla jutulla takaisin kotiin.

Kotona odotti veljeni Ilmo, joka oli ollut koko päivän huolissaan, että minne katosin. Veli oli läheisyydenkaipuussaan nukkunut henkilökunnan sylissä. Kun kerroin kokemuksestani eläinlääkärinaisen kanssa, Ilmo ei ollut uskoa korviaan, vaan sähähteli vähättelevästi vastaan. Muka haisin niin Kissanpistimölle, ettei tarinani mukavasta naisesta voinut olla totta. Sitten me vähän pörhisteltiin ja painittiin, mutta loppuillasta oltiin taas kavereita.

Ilmo polo taisi olla Roopen katoamisesta enemmän hämillään kuin Roope, ja vietti päivänsä tiiviisti henkilökunnan läheisyydessä

Veljekset erillään ensimmäistä kertaa

Ilmo:

Reilu meininki täällä taas. Ilmon sorsiminen jatkuu.

Sanan "eläinlääkäri" taisin kuulla, mutta miksei henkilökunta koskaan muista varoittaa etukäteen noista käynneistä?

Oli ihan tavallinen aamu. Roope sai ensimmäisenä ruuan koppaansa ja rouskutti sitä tyytyväisenä. Viipotin innoissani omaan koppaani aamupalan toivossa. Kun Roope söi vieressä herkkuaamiaistaan, napsautettiinkin minun koppani kiinni ja henkilökunta kantoi sen kohti hurisevaa juttua.

"Vuosisadan kylmäverisin huijaus! Murustakaan en saanut!"

Ikinä, IKINÄ ei ole käynyt tällaista juttua, että velipoika saa kotona syödä tuoretta lihaa ja minut viedään yksin Kissanpistimöön!

Kun saavuimme perille, hetken oli oikeastaan ihan siedettävää, kun hoitaja otti minut vastaan. Henkilökunta yllättyi kovin, kun jopa rupesin kehräämään siinä silitysten lomassa. Oli oikeastaan kiva, ettei Roope ollut jakamassa huomiota ja kerrankin sain kaikki rapsutukset ja kehut vieraalta tyypiltä.

Sitten henkilökunta lähti ja ikävyydet alkoivat. Minut siirrettiin toiseen huoneeseen. Muistin Roopen vinkit ja koitin rimpuilla kaikin voimin vastaan, mutta jotenkin ne mokomat onnistuivat taas pistämään yhden piikin suoraan tassuun. Auts!

Loppukäynnistä en oikein muistakaan mitään. Henkilökunta sanoo, että olin hyvin närkästyneen kuuloinen kotiinpaluumatkalla.

Kotiin tultuani kävi ilmi, että Roope oli tietysti makoillut koko päivän aurinkoläntissään hädin tuskin huomaten, että velipoika oli kadoksissa. No, tuli se sentään moikkaamaan vähän huolestuneen oloisena, kun minut tuotiin takaisin kotiin.

Sain myös tassuuni siteen, jonka avuliaasti näpersin pois noin kahdessa minuutissa, jottei henkilökunnan tarvitsisi vaivautua 

Jos jotain ikävää, niin jotain hyviäkin puolia:

1) Hampaat ovat nyt puhtaat. Henkilökunta lupasi, että vielä tulee se päivä, jolloin Roope viedään hammashoitoon ja itse saan löhöillä tyytyväisenä kotona. MUAHHAHAHHAHAHAHHAHAA!

2) Piikin sisältämä aine oli ilmeisen tehokasta tavaraa. Loppuillan kellahtelin hyväntuulisena lattialle selälleen aina kun henkilökunta tuli vähänkin rapsuttelemaan.

Roopen tassukuulumiset

Roope:

Henkilökunta unohti eilen tyystin kertoa ne tärkeimmät uutiset höpistessään ihan jostain muista jutuista. Siispä vaadin, että tänään pitää kirjoittaa uusi postaus. 

Tassuni on nimittäin nyt sen verran terve, että kauluri on otettu pois! KURRRRNAU!

Nyt voimme poseerata taas ylväästi kaulurittomina

Parasta eläinlääkärireissulla oli se, että meidän molempien hampaat tarkistettiin. Arvatkaas mitä? Minä sain 6 kuukautta lisäaikaa ilman eläinlääkärikäyntejä, koska hampaani olivatkin niin hyvässä kunnossa. Sen sijaan Ilmo joutuu takaisin eläinlääkäriin parin viikon päästä ihan yksin. Muahhahahhahahahah!

Roope: "Ja sillä välin kun kärsit siellä lääkärissä, minä taas rentoudun kotona". Ilmo; "Nyt ei kyllä mee kissanherkut tässä perheessä ollenkaan tasan!"

Ilmo: "En halua hammaslääkäriin! Mulla on kaikki hampaat vielä suussa tallella!"

Roope: "Psst Ilmo, muistatko sen yhden kerran, kun eläinlääkärireissu jäi kesken, kun minua ei pystytty nukuttamaan. Rimpuilet vaan mahdollisimman paljon kun lähestyvät sen piikin kanssa, niin pääset pälkähästä"

Ilmo: "Hyvä idea!"

Henkilökunta kuvasi lyhyen videon meidän eläinlääkärireissulta ja loppuviikon kauluritunnelmista.

Videolla kuulette myös minun ja Ilmon mielipiteen eläinlääkärikäynnistä (se on se kohtaus, jossa juttelemme keskenämme auton peräkontissa):

Kurja eläinlääkärikokemus

Tapahtui viikko sitten perjantaina. Roope-kissa kertoo: 

Aamun parhaita hetkiä on se, kun makuuhuoneesta kuuluu pientä pirinää kertoen siitä, että ihan kohta saa ruokaa! Henkilökunta on valitettavan hidas liikkeissään varhain aamulla, joten tapani on pujahtaa ovesta sisään kehräämään ja puskemaan, kunnes jotain viimein tapahtuu. Tänään heräsin hirmu aikaisin ja olin jo vähän ennen pirinä-ääntä tökkimällä kuonollani henkilökunnan poskea. Oli ihan kamala nälkä! Ikuisuudelta tuntuneen ajanjakson jälkeen henkilökunta kömpi viimein ylös ja tassuttelin reippaasti ruoka-kaapin kohdalle kertoen, että nyt olisi pienellä kissalla kova nälkä. 

"Voisin syödä vaikka kokonaisen peltopyyn!"

Ihmetykseni oli suuri, kun henkilökunta vaan touhuili omiaan jättäen minut kokonaan huomiotta. Useiden minuuttien päästä ihminen viimein lähestyi kantokoppaa ja menin rohkeasti sisään odottelemaan, kun ajattelin saavani ruokaa. Ilmo oli vähän epäileväisempi ja maukaisi varoituksena, että ruokakuppia ei näy henkilökunnan kädessä. Järkytykseksemme kävikin niin, että Ilmokin tuupattiin koppaan ja mitään syötävää ei ollut vieläkään missään! 

Koppa nousi ilmaan ja pian olimme kokonaan vieraiden hajujen paikassa hurinassa. Olin vähän närkästynyt huijauksesta ja hieman mau’uimme, vaikka olihan näitä reissuja nyt tehty aikaisemminkin. Pienen odottelun jälkeen päädyimme hyvin monenlaisille pelottaville eläimille haisevaan huoneeseen. Pääsin ulos kopasta, ja toivo heräsi hetkeksi - joko nyt saisi ruokaa? No ei. Hetkeä myöhemmin minua pideltiin kiinni ja jalkaani tuikattiin tosi inhottavan tuntuinen piikki. Se sattui ja maukaisin isoon ääneen, kun tuntui niin kipeästi.

"MAU"

Tässä vaiheessa olin jo melkoisen närkästynyt ja nälkäinen kissa. Minut laskettiin takaisin lattialle ja yhtäkkiä olo alkoi tuntua tosi omintuiselta ja huteralta. Olisin halunnut kävellä ympäriinsä, puskea kaikki oudot hajut pois ja valitella kurjaa tilaani, mutta sitten jalat petti ja hetken olin vaan kylmässä maassa makaava vötkäle, kunnes taas sain hetkeksi jalat alleni. Ilmo katsoi siinä vieressä, että mikä mulle tuli ja meni sitten myös makuulleen viereeni ja nuolaisi pari kertaa päälakea, mutta se ei kyllä siinä tilanteessa auttanut. Ilmo sitten kuljeksi siinä ympäriinsä. Olisin halunnut myöskin viipottaa ympäri huonetta ja hypätä pöydälle, mutta käpälät eivät enää totelleet, ja siinä sitten horjahdin muutaman kerran maate, nousin pystyyn ja horjahdin taas. Olin sisäisesti pienessä paniikissa, että mitä tämä nyt on ja mikseivät jalat tottele! Lopulta en enää päässyt oikein ollenkaan ylös, niin vieras tyyppi nappasi mut syliin ja sitten mut vietiin kokonaan pois huoneesta. llmo jäi sinne huoneeseen ihan hädissään maukumaan. 

"Mitä ihmettä täällä tapahtuu?"

Oudon hajuinen tyyppi vei mut toiseen huoneeseen, jossa toinen vieras piteli mua paikoillaan. Jalat eivät edelleenkään totelleet yhtään, mutta sisältä olin vihainen ja hirmu nälkäinen kissa. Kun sen jälkeen tyyppi satutti uudelleen tökkimällä neulalla tassuun, oli mittani ihan lopullisesti täynnä. Keräsin kaiken raivoni ja viimeiset tahdonvoimani ja rääkäisin oikein isosti ja riuhtaisin tassuni irti. Tyypit yrittivät lähestyä uudelleen, mutta olin niin vihainen, ettei siitä onneksi tullut enää mitään. Raivonpuuska kannatti, koska pääsin pikaisesti takaisin koppaani rauhoittumaan ja takaisin Ilmon luo. Sen jälkeen ei enää mennyt kovin kauan, kun menimme takaisin hurisevalla jutulla kotiin. Olin ihan poikki koko kokemuksesta enkä jaksanut protestoida kun ihan pari pientä maukaisua, mutta onneksi Ilmo hoiti munkin osuuden huutamalla niin kovaa, kun pienestä kissasta lähtee ääntä. 

"Kyllä nyt on taas pientä kissaa kiusattu"

Tämän viikon perjantaina oli taas sama juttu - henkilökunta ei antanut yhtään ruokaa aamulla, joten odotin jo pahinta. Lähdön sijaan kuitenkin leikittiin pari tuntia kivaa huiskaleikkiä, niin mentiin sitten Ilmon kanssa suhteellisen kiltisti ja väsyneinä boksiin, kun sen aika tuli. Hurinaosuus oli paljon pidempi kuin viimeksi, mutta olimme myös isommassa kopassa tällä kertaa ja mau'uimme vaan ihan pienesti. 

Perillä vähän pelotti, kun taas oltiin ihan vieraiden hajujen paikassa, mutta onneksi en haistanut yhtään koiraa, vaan pelkästään kissoja. Minut otettiin ensin kopasta ulos ja sitten tuikattiin niin nopeasti piikki takatassuun, etten ehtinyt oikeastaan edes huomata muuta kuin pientä jälkikirvelyä. Sitten Ilmo vietiin odotushuoneeseen valjastelemaan ja minut laitettiin pimeään ja lämpimään paikkaan, jonne nukahdin heti. Sen jälkeen heräsin ja ikenet tuntuivat vähän helliltä, mutta muuten oli tosi kiva olo. Ilmo tuotiin myöhemmin mun kanssa samaan paikkaan. Saatiin vähän ruokaa ja tarkkailtiin jonkin aikaa potilashuoneen tapahtumia. Lopulta henkilökunta tuli hakemaan ja vaikutti tosi tyytyväiseltä. Kotimatka oltiin ihan kiltisti. Nyt illalla ja tänä aamuna ollaan juotu paljon tavallista enemmän, mutta muuten olo on ollut tosi hyvä. 

Rokotuksilla ja muita kuulumisia

Henkilökunnalla oli menneellä viikolla auto lainassa, joten oli sopiva hetki napata kissat kyytiin ja ajella eläinlääkäriin tehosterokotuksille. Henkilökunta ei ollut käynyt koskaan aiemmin eläinlääkärissä, joten oli jännittävää nähdä, kuinka kissat käyttäytyvät vieraan ihmisen käsittelyssä. 

Ilmo teki sekä autossa että odotushuoneessa kaikille ympärillä oleville kuulijoille selväksi, kuinka väärin on ahtaa aktiivinen somalikissa pieneen kantokoppaan. Roope suhtautui asiaan rauhallisemmin, joten pääsi myös ensimmäisenä tutkimuspöydälle. Ympärillä leijuva koiranhaju ja vieras ympäristö alkoivat kuitenkin hitusen jännittää, joten Roope meinasi muutaman kerran livistää pöydältä ja karvaa levisi ympäriinsä, kun henkilökunta piteli hieman hermostutta kissaa paikoillaan. Syliin Roope kuitenkin rauhoittui, joten sai sitten lopulta rokotuksenkin siinä. 

Roopella oli ihan hitunen hammaskiveä, joten pitää seurailla suuta tarkemmin ja aktivoitua jälleen hampaidenpesussa. Syys- ja lokakuussa leuassa riehunut kissan akne oli onneksi viimein kadonnut. Purua harjailtiinkin pois melkein kuukauden päivät - leuka oli aina välillä parempi, mutta sitten akne levisi leukaan uudelleen, kun harjaaminen jätettiin muutamaksi päiväksi. Lopulta puhdistusaineen vaihto Betadineen auttoi ja sen jälkeen akne hävisi kokonaan vajaassa viikossa. 

Ilmo taas käyttäytyi kuin vanha konkari, kun viimein pääsi ahdistavasta kopastaan ulos, ja antoi reippaasti eläinlääkärin tunnustella ja tutkia. Painoa Ilmolla oli eläinlääkärin puntarin mukaan 3,85 kg, kun taas velipoika on melkein kilon painavampi (4,8 kg). Ilmolla ei myöskään ollut hammaskiveä. Paluumatka sujui jälleen raivokkaan maukumisen säestyksellä, joten rokotukset eivät näyttäneet aiheuttavan juurikaan väsymystä. 

Muita kuulumisia tältä viikolta: rakas raapimispuu ei näköjään kestänyt purkamista ja kokoamista, koska toinen riippumatto tuli räminällä alas ja Ilmo sen mukana. Onneksi putoamisesta ei seurannut kissalle mitään vahinkoa. Sen jälkeen molemmat kissat ovat ahtautuneet jäljellä olevaan riippumattoon päivittäin nukkumaan ja henkilökunta on käynyt huolestuneena tutkimassa suositun lepopaikan kantokykyä, joka näyttäisi toistaiseksi ihan kestävältä, mutta eipä noista täysin tiedä. Aika lienee säästää uutta puuta varten ja toivoa, että tuo entinen halpismalli kestäisi edes täyden vuoden verran.

Lepopaikka numero 1 on säilyttänyt suosionsa kuukaudesta toiseen