lauantai 1. syyskuuta 2018

Melkein hylkäsivät meidät!

Ilmo kertoo: 

Yksi iltapäivä tuossa muutama viikko sitten meidät laitettiin koppaan (aina huono merkki) ja ihmiset hurauttivat meidät sillä hurisevalla jutullaan tuttuun kissahotelliin.

No eipä siinä. Ollaan oltu siellä ennenkin, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun ulkohuoneessa oli KYLMÄ! Siis TOSI KYLMÄ!

Ei kissalla ole kivaa, jos yölämpötila käy alle kymmenessä ja vettä ropisee ympärillä sen verran, että olo on kuin katoksellisessa suihkussa.

Onneksi se sisätilapuoli oli sentään lämmitetty, joten kyyhötettiin siellä sitten Roopen kanssa samassa kissapuussa monta päivää.

"Tällaisena kaupunkilaiskissana on noin ylipäätään välillä vaikea ymmärtää henkilökunnan innostusta raahata minua ulos. Ihan hyvin pärjäisin sisälläkin, enkä tarvitsisi ylimääräisiä pukimia päälleni"
Yleensä ihmiset ovat hakeneet meidät parin, kolmen yön jälkeen takaisin, mutta nyt kissahotellissa kului viikko. Ja toinenkin.

Oltiin jo Roopen kanssa vähän huolissamme, että nyt meidät on ihan oikeasti hyljätty ja jäämme seinänaapurina asuvan Pyhän Birman juttukaveriksi loppuiäksemme. Kolmannella viikolla tutut naamat onneksi ilmestyivät häkkioven taakse ja houkuttelivat takaisin koppaan.


Henkilökunta kertoo:

Elokuussa oli meillä molemmilla mahdollisuus saada sen verran lomaa, että pääsimme käymään vierailulla Suomessa. Kissat ja noin 50 pakettia krokotiiliruokaa vietiin tuoksi ajaksi tuttuun kissahotelliin. Kaikki sujui päällisin puolin ihan hyvin, mutta matka oli pidempi kuin aikaisemmat reissut ja tapahtui ensimmäistä kertaa talviaikaan, jolloin kissahotellin häkin ulkotila ei varmastikaan ollut niin mukava kuin kesällä, vaikka häkin sisätiloissa oleva osuus olikin lämmitetty.

Kotiin palattuamme sekä Ilmo että Roope olivatkin silmin nähden innoissaan ja molemmista kissoista kuului yli kahden tunnin ajan kovaääninen HURRRRPURRRRRRR, kun kissat tutkivat tuttuja paikkoja ja tajusivat olevansa taas kotona. Matkan jälkeen Roopen sylivierailuiden lisäksi myös Ilmo on viihtynyt pidempiä aikoja sylikissana.

"Nyt pysyttelen tässä etkä pääse enää koskaan IKINÄ matkustamaan!"
Juuri ennen paluulentoa Australiaan henkilökunta innostui ostamaan Mustista ja Mirristä kissoille tuliaiseksi kuivatusta lehmänmaksasta tehtyjä herkkuja, koska noita pakastekuivattuja juttuja ei ole niin helppoa löytää täkäläisistä kaupoista. Eipä noilla loma-aivoilla tullut mieleen ennen kuin lentokoneessa, että Australiaan ei tainnut saada tuoda ollenkaan kuivattua lihaa.
"Käyn tähän nukkumaan, ettet pääse enää karkaamaan"
Henkilökunta harkitsi siinä hetken ryhtyvänsä kissanherkkujen salakuljettajaksi, muttei sitten sanktioiden pelossa kuitenkaan uskaltanut, vaan merkkasi kiltisti lihat maahantulokorttiin.

Lentokentällä oli koira hommissa ja hyppelehti matkalaukkuhihnalla kulkevien laukkujen ylitse, muttei selvästikään ollut erikoistunut vielä kuivatun maksan tunnistamiseen. Ihminen kuitenkin ohjattiin matkalaukkuröntgeniin maahantulokorttimerkinnän perusteella ja siellä oleva virkailija käski ottamaan kuivatut lihat esille. Pussi ei läpäissyt seulaa ja jäi tulliin hävitettäväksi.

Henkilökunta sai mukaansa esitteen muistutukseksi, että mitäs tänne nyt saikaan tuoda ja mitä ei...


Lihan tuonti kielletty, samoin toisessa kategoriassa on kielletty kaikkien lemmikkieläinten ruokien tuonti maahan. Höh.






tiistai 21. elokuuta 2018

Se hiljaisempi ja vaatimattomampi kissoista

Meillä ollaan vuosien varrella usein ihmetelty (ja huokaistu helpotuksesta), kuinka kaksi veljeskissaa samasta pentueesta voivat olla luonteeltaan niin erilaiset.

Roopellakin on välillä villit hetkensä, mutta enimmäkseen kissa loikoilee aurinkolänteissä tai sohvalla ja antaa Ilmon hoitaa verhojen pureskelut, sohvien raapimiset ja lelujen piilottamiset. Roopella on kuitenkin löhöilyn ja syömisen lisäksi omat kiinnostuksen kohteensa, näihin kuuluu mm.


Koska viime aikojen videot ovat lähinnä kertoneet Ilmon touhuiluista, ansaitsi rauhallisempi Roope ihan oman videonsa:


sunnuntai 5. elokuuta 2018

Eliminaatiodieetti Down Under

Töttöröö!

Noin kuukausi sitten avauduttiin meidän epäonnistuneesta eläinlääkärireissusta. Ilmo oli oksentanut kesäkuussa 16 kertaa, jonka jälkeen kissa kiikutettiin eläinlääkäriin. Tutkimuksista ei tullut kuitenkaan yhtään mitään, kun Ilmo ei suostunut ojentamaan kaulaansa pistettäväksi verikoetta varten.

Roope (taustalla): (Piiitkä haukoitus) Taas se jaksaa jauhaa noista Ilmon ongelmista... huoh. 


Aloitettiin kuitenkin eläinlääkärin neuvosta eliminaatiodieetti ja päätös osoittautuikin tosi hyväksi. Dieetti alkoi kolme viikkoa sitten. Ruokavaliomuutoksen jälkeen Ilmo on oksentanut vain kerran yhden karvamöykyn, mikä on huikea muutos verrattuna edelliseen tahtiin.

Huraaaaa!

Eliminaatiodieetin idea on se, että eläimelle syötetään vain yhtä proteiinilähdettä, jota kissa ei ole koskaan aikaisemmin syönyt, eikä näin ollen ole tuolle lihalle allergisoitunut. Yleisimmin eliminaatiota käytetään iho-ongelmiin ja olinkin melko skeptinen, että voikohan tuo auttaa tähän meidän tapaukseen.

Lihavaihtoehtoja tutkiessa päädyttiin lopulta niinkin eksoottiseen eläimeen, kun krokotiiliin, koska sitä sai ostettua suoraan eläinkaupan pakastealtaasta, ja tuossa ruuassa ei tosiaan ole muita proteiininlähteitä joukossa. Mietittiin, että valmis ruoka on kuitenkin paljon helpompi tässä tapauksessa, jotta kissa saa varmasti kaikkia tarvitsemiaan ravintoaineita.
Huurteista krokoa


Yksi annos, kiitos!
Nyt Ilmo on popsinut uutta murkinaa mutinoitta kolme kertaa päivässä. Roopelle on syötetty omaa ruokaa ja kopparuokinnalla varmistettu se, ettei Ilmo käy Roopen kupilla. Koko loppuelämää ei ole tietystikään tarkoitus syöttää Ilmolle veden petoja, vaan suunnilleen 8 viikkoa aloitellaan tällä dieetillä. Sen jälkeen kokeillaan lisätä uusia eläimiä ruokavalioon liha kerrallaan ja katsotaan, miten käy.






torstai 2. elokuuta 2018

Ilmo, suuri metsästäjä

Henkilökunta on jo pitkään miettinyt (olemattoman) kuvauskalustonsa päivittämistä. Tällä viikolla tapahtui viimein se hetki, kun vanha pikkukamera vaihtui ihan oikeaan järjestelmäkameraan. Kuvaustoiminnoissa on vielä paljon, paljon opettelemista, mutta jo nyt pienen harjoittelun jälkeen voi sanoa, että laatu parani ihan huimasti!

Varsinkin videon lopun klippejä tuijoteltiin täällä ihan ällistyneenä - miten voikin kissan koko olemus karvoineen kaikkineen tallentua noin tarkasti ja hienosti?

perjantai 20. heinäkuuta 2018

Luonnosarkiston helmiä (vai sikoja?)

Jokaiselle bloggaajalle on lienee tuttua se, kuinka luonnoksiin tulee naputeltua lupaavia postausaloituksia, jotka syystä tai toisesta jäävät pelkiksi luonnoksiksi.

Henkilökunta tutkaili juuri omaa arkistoaan ja totesi, että varsinkin videopostaukset tuuppaavat jäämään julkaisematta. Videoiden kuvaaminen ja editointi on huippukivaa hommaa, mutta vie myös melkoisesti aikaa. Joskus videota katsellessa toteaa, että tämä ei ehkä sittenkään ollut postauksen arvoinen juttu... Välillä videolle tallentuu omaa älämölöä tai likaiset sukat, joita ei sitten saakaan editoitua kätevästi pois. Toisena kertana videon saa tehtyä loppuun, mutta homma jämähtää siinä vaiheessa, kun tuotos pitäisi ladata tubeen ja naputella teksti.

No, tänään henkilökunta ajatteli laskea hieman rimaa, koska totesi, että muutama ihan kelpo otoskin löytyi joukosta. Seuraavassa viisi viimeisen vuoden aikana kuvattua videota, jotka melkein jäivät julkaisematta:

1. Vaakatemppu. Viime kuukausien aikana ollaan tarkkailtu, ettei Ilmon paino lähde tippumaan, ja siitä tietysti tuli idea, että opettaa kissan käymään vaa'alla itse. Ilmo oppi tempun nopeasti, ja Roopekin oman osansa istua henkisenä tukena vaa'an vieressä.

Idea oli muutoin mainio, mutten oikein keksinyt, miten Ilmon saisi istumaan vaa'alla siten, ettei digitaalinäyttö peittyisi. Siispä opettelu jäi lopulta hieman puolitiehen.



2. Tassuisuuskoe ja raksunsyöntikilpailu. Temppuilulinjalla jatketaan. Tällä kokeella oli tarkoitus selvittää kissojen tassuisuutta. Samalla ajattelin, että raksujen nappaaminen putkesta on hauska kisa Ilmon ja Roopen välillä ja tämän videon tyyliin selvitän, kumpi syö raksut nopeammin.

Homma meni kuitenkin vähän plörinäksi. Lasi ei ollut riittävän painava pitämään vessapaperihylsyjä pystyssä, joten Ilmo kaatoi lasin melkein joka kerta, kun tassunsa sinne sujautti. Roope taas ei innostunut kaivelemaan raksuja ollenkaan, vaan tyytyy miukumaan henkilökunnalle, että ottakaa nyt hyvät ihmiset ruoka pois vessapaperirullasta.



3. Tee-se-itse piilopaikka. Luin jostain vinkin, että kissat saavat kivan oleskelupaikan, kun pahvilaatikon ympärille pujottaa vanhan t-paidan. Tätähän piti tietysti kokeilla itsekin videokameran kanssa. Harmi vaan, lopputuloksena oli monta minuuttia pahvilaatikon ympärillä hyöriviä kissoja, joista kumpikaan ei sujahtanut sisään, kuten oli tarkoitus. Liekö ollut paidan värissä vai hajussa jotain vikaa, kun tästä säälittävästä installaatiosta ei oikein innostuttu? Yksi kohokohta videolta kuitenkin löytyi, joka editoitui tähän lopputuotokseen - paitapahvilaatikon sisään lentää hiirilelu, jota Ilmo innostuu mäiskimään tassullaan t-paitaseinää vasten.



4. Korppi parvekkeella. Viime kesänä parvekkeelle lennähti pari australiankorppia. Täkäläiset korpit ovat sen verran isoja kavereita, ettei henkilökunnalla ollut täyttä varmuutta, saalistivatko kissat lasin takana olevia korppeja vaiko korpit kissoja.

Todella älykkäitä lintuja nuo kuitenkin ovat. Henkilökunta intoutui heittämään ikkunasta parvekkeelle keitetyn kananmunan keltuaisen, ja oli kiehtovaa seurata, kuinka korpit vähitellen hivuttautuivat lähemmäs ja lopulta uskaltautuivat nappaamaan tarjotun ruuan. Jännästi myöskin seuraavana päivänä, lähes tismalleen samaan kellonaikaan, korppipariskunta tuli uudelleen parvekkeelle katsomaan, josko sitä saisi tänäänkin ruokaa tarjoiltuna suoraan nokan eteen.

Koko korppivierailun videojulkaisu lopahti editointi-innostuksen puutteeseen, mutta tästä pätkästä välittyy hyvin tunkeilijoiden aiheuttama jännittynyt tunnelma:




5. Ilmon silityshetki. Viimeisenä vielä video meidän sunnuntaiaamusta. Ilmo on usein kaikista eniten sylikissa aamuisin ja tykkää tulla rintakehän päälle kehräämään.