Riiviö-Roopen aamuhulinat

Miu,

Olen Roope-kissa.

Olen yleensä tosi rauhallinen ja hyväkäytöksinen herrasmies. Tykkään jahdata kärpäsiä ja loikoilla ihmisten vieressä. Tarvittaessa saan henkilökunnan huomion isolla ”PURRR” äänellä tai kierähtämällä selälleni ja paljastamalla valkoiset vatsakarvani.

Välillä tykkään kuitenkin vähän riiviöidä ja tehdä pientä jäynää.

Kuten viime yönä, jättivät ensin hölmöt minut makuuhuoneen oven ulkopuolelle, mukamas aikainen herätys aamulla. No, en sitten nukkunut juurikaan ja kun niiden herätyskello soi viimein klo 5:50, ryntäsin innoissani ovelle. MIU! Viimeinkin leikkikavereita! Ilmokin oli nukkumassa sikeästi jossain raapimispuun kolossa. Olin ihan hirmu pirteä ja energinen ja odotin tosi paljon, että henkilökunta tulisi ulos ja saisin vähän silityksiä ja ruokaa. 

Sitten petyin, kun ovi ei auennutkaan. Yritin epätoivoisesti rapsutella ovea ja hyppiä kahvaan, mutten saanut sitä auki. Juuri kun kyllästyin ja lähdin etsimään jotain muuta jännittävää tekemistä, uninen henkilökunnan jäsen tuli vihdoin esiin makuuhuoneesta.

Kiehnäsin vähän. Jos sillä saisi vaikka sen kivan trooppisen linnun esiin, jota voisin vähän jahdata. Olispa niin kiva!

No, henkilökunta oli tyhmä ja meni vaan suoraan syömään, antamatta minulle edes ruokaa. Otti sen verran päähän, että puraisin sen varpaasta. Nehän näyttää muutenkin ihan nakeilta ja nakkeja kuuluu syödä. Henkilökunta kiljahti niin kovaa, että luikin nopeasti karkuun.

Piti sitten keksiä jotain muuta tekemistä. Onneksi olohuoneessa on se lipastolaatikko, jossa en ollutkaan käynyt aikoihin. Muistin onneksi vielä ihan hyvin, miten laatikkoon murtauduttiin. Tassulla vaan alemman kaapin ovi auki ja sitten sujuvasti lipaston takaosasta hyppy laatikkoon. Hetken pengottuani löysinkin tosi herkun: sitä tahnamaista ainetta, jota henkilökunta koittaa aina hinkata meidän hampaisiin. Haistoin tahnan lihaisan tuoksun, mutten päässyt herkuttelemaan, kun siinä oli joku typerä kuori ympärillä. Yritin repiä kuorta pois, mutta juuri sitten henkilökunta saapui vihaisena paikalle ja nosti mut pois laatikosta.

Höh, aloittelijan virhe. Pidin liian kovaa ääntä!

Tahna meni samalla takavarikkoon, mutta yritin hiipiä uudestaan laatikon uumeniin, nyt paljon hiljaisemmin ja hitaammin, jottei ne kuulisi. Siitä huolimatta kaikki paperit ja muut rapisivat niin paljon, että henkilökunta huomasi sitten kuitenkin. Kohta olin taas lattiatasolla ja laatikosta siirrettiin muutakin tavaraa toiseen piiloon. Pöh. En edes ehtinyt tarkastella, mitä kaikkea jännää siellä olis ollut.

Sen jälkeen tuli nälkä. Kello oli jo ainakin puoli seitsemän, eikä vieläkään ruokaa lautaselta. Hirmu hidasta touhua, kun pieni yksinäinen kissa näkee nälkää. Onneksi yhdeltä pöydältä löytyi lautanen, joka tuoksui tosi herkulliselta - joku sellainen suolainen, kalainen tuoksu tulvahti nenääni. Menin tietysti lipomaan siitä lautaselta jämät, mutta siinä lojui se pahuksen metallijuttu myös, jota sitten onnistuin kalisuttamaan lautasta vasten. Ja henkilökunta juoksi taas jostain paikalle! Sitten olinkin jo lattialla ja katsoin surkeana, kun herkkulautasta huuhdottiin vesihanan alla.