Ihmiset välillä kuvittelevat, että (oman) kissan voi napata syliin milloin vaan ja silitellä sitten tyytyväisenä kehräävää kissaa. No, eihän se niin mene. Suurin osa kissoista, Roope ja Ilmo mukaan luettuna, päättävät ihan itse, milloin haluavat olla sylissä ja milloin eivät.
 |
| Usein on kiva nukkua sohvalla ihmisten vieressä ilman syliä |
Ensimmäiseen puoleen vuoteen ihmisen päällä istuminen oli molemmille melko vieras käsite. Joskus satunnaisesti toinen saattoi tulla hetkeksi istahtamaan syliin, mutta jaksoi istua paikoillaan vain hetken ja nostettuna syliin vielä pienemmän hetken. Ympäristössä oli niin paljon muutakin touhuttavaa, ettei sitä vaan yksinkertaisesti ehtinyt nauttia kenenkään läheisyydestä. Voi myös olla, että veljeksinä Roope ja Ilmo kaipaavat aavistuksen verran vähemmän ihmisseuraa, koska nukkuvat usein vierekkäin ja pesevät toisiaan.
Henkilökunta olikin jo melko tottunut siihen, ettei kumpikaan kissoista ollut erityisemmin sylikissa, kun jokin muuttui. Ensin Ilmo alkoi säännöllisesti kiipeilemään syliin. Ilmo on melkoisen touhukas tapaus ja yleensä asettuu syliin ensin maukuen ja sitten isosti kehräten ja lopulta kierähtää levottomana hetken venkoiltuaan pois, mutta joskus jää myös pidemmäksi aikaa makoilemaan.
 |
| Ilmo tykkää erityisesti henkilökunnan miesosapuolen sylistä |
Tuohon aikaan Roope ei vielä ollut sylissä viihtyvä tapaus, vaan jurnutti omassa nurkassaan ja katseli etäältä, kun Ilmo kiipeili tarjolla oleviin syleihin. Marraskuun muuton jälkeen tilanne kuitenkin muuttui uuden ympäristön myötä. Roope uskaltautui useamman kerran ujosti hiipimään keittiönpöydän ääressä syövän henkilökunnan syliin. Pian kissa huomasi, että syliin tulo onkin melko kannattavaa, koska samalla keittiönpöydän äärellä saa helposti mahdollisuuden nuuhkaista pöydällä olevaa voileipää tai nuolaista vähän muruja suuhunsa - henkilökunta kun ei henno häätää tai kieltää kerrankin sylissä söpösti olevaa kissaa.
 |
| Roope-kisu rentoutuu |
Nykyisin Roope onkin jo jokapäiväinen sylissäviihtyjä ja voi joskus nukkua pitkiäkin aikoja henkilökunnan sylissä - mutta edelleenkin vain vapaaehtoisesti, tehtyään itse päätöksen syliintulosta.
Oi, on niin ihanaa, kun kissa tulee syliin! <3 Erityislaatuiseksi sen tekee juuri se, että puuha on niin omaehtoista. Meidänkään kissat eivät ole mitään mahdottomia sylivaaveja, mutta varsinkin nyt talvella Juju on tullut syliin nukkumaan useamman kerran viikossa. Ja sittenhän mä en voi liikkua mihinkään - hyrisen vain onnesta.
VastaaPoistaIhana Juju! Joo, silloin ei kyllä voi paljoa liikkua, jos kissa on sylissä. Eilen oli toinen jalka ihan puutunut ja tunnoton sylissäolon jälkeen, mutta eihän sitä voinut suoristaa kesken Roopen unien :D
PoistaHurr <3 Ihanat sylittelijät! :-)Jackson on meillä sylissä päivittäin, mutta Paavo ei oikein mahdu syliin enää muuta kuin jos ollaan maaten. Se yleensä pötköttää sitte osin sylissä ja osittain sylin yli. :D Toivottavasti Roopen ja Ilmon sylikisu vaihe pysyy päällä pitkään. :-)
VastaaPoistaVoi Paavoa :D Teidän kisut kyllä vaikuttaakin niin sylikissoilta. Roopekin on yllättävän pitkä, kun noin rentona lötköttää ja tarvitsee melkein tuollaisen risti-istunnon, että pysyy sylissä.
PoistaIhanat pojat! ♥ Meillä Leela on ainoa sylikissa, joka omaehtoisesti tulee syliin. Haftaa ja Tiitusta voi sylitellä aina välillä ja molemmat nauttivat siitä, mutta se on tehtävä seisten. Jos kissa sylissä istuu alas, ei kissaa enää ole sylissä. :)
VastaaPoistaNoin meilläkin oli aikasemmin. Mukavaa, että Leela on vähän erilainen ja tulee myös syliin :)
PoistaIhanat sylittelijät. Meillä Punkku viihtyy sylissä välillä pitkiäkin aikoja, Pena tulee monesti hetkeksi ja pesee siinä samalla ihmisen nassua kunnes taas siirtyy muihin puuhiin.
VastaaPoistaPenasta on tullut huolehtivainen kissa, kun hoitaa sekä Punkkua että ihmistä. :)
PoistaOnpa Roope mahtavasti levittäytynyt koko pituuteensa ♥ Sylikissuus on niin ihanaa, mutta eritoten sille antaa painoarvoa kun se ei ole itsestäänselvyys. Nora on tosi syliperso, nytkin nukkuu sylissäni. Raku on alkanut talven tullen tulemaan vähän normaalia useammin syliin ja Haikukin innostuu joskus. Haikulla meni pari vuotta ennen kuin se uskalsi/halusi tulla vapaaehtoisesti syliin. Sitten se oppikin, että sylihän on kiva paikka eikä mitään pahaa tapahdu. :) Yhäkin se on kuitenkin tosi herkästi lähdössä sylistä pois, esim. jos vähänkin korjaan asentoani Haiku jännittyy heti.
VastaaPoistaNiin on! Ja siksi onkin hyvä olla monta kissaa :) Jotkut kissat kun eivät tule ollenkaan syliin tai viihtyvät siinä vaan pieniä hetkiä. Ihana Nora, kun tulee nukkumaan syliin.
PoistaIhania sylikissoja <3 Meillä pojat pentuina nukahteli aina syliin ja syli oli ihan paras paikka. Nyt kissat on varmaan liian isoja syliin kun eivät kovin viihdy, mutta kuitenkin aina ovat sohvalla ihan vieressä tai kainalossa. Miehen syliin Coco kyllä välillä hyppää, mut se onkin semmnen isin poika :D Olisipa ihana saada kunnon sylikissa <3
VastaaPoistaPitäis olla isompi syli :D Meilläkin Ilmo on kyllä ihan isin poika. Onneksi on myös toinen kissa.
PoistaIsältä peritty piirre, että olen pienestä lähtien oleskellut sylissä ja ihmisten päällä. Välillä jos ihminen yrittää livistää jääkaapille romahdan mielenosoituksellisesti takaisin syliin. ei tarvitse lähteä kesken toisten lepohetken. Peto-Paavo on myös sylikissa, ollut jo pienestä. Parasta jos ihmisessä on vähän läskiä l. selluliitti ja isännän paisunut maha ovat hyviä paikkoja, samoin selkäpuoli käy aluseksi. Istuu vieraidenkin sylissä mielellään
VastaaPoistaJoo, Peto-Paavolla, Roopella ja Ilmollahan on erittäin ihmisrakas isoisä Oliver, joka kiipeili mielellään vieraidenkin hartioille kehräämään ja kuolaamaan. Oliverin tavanneena en sinänsä ihmettele, että lapsenlapsistakin tuli lopulta sylikissoja, vaikka hetki siinä menikin. Söpöä, että myös Viggobatman tykkää pehmeistä ihmissyleistä :)
Poista