sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Viikonlopun herätyskello

Henkilökunta ja Ilmo ovat pääseet viimein sovintoon makuuhuoneen iltakäytöstä.

Kissat ajavat edelleen iltarallinsa klo 22-01 välillä, mutta ovat jo lähes oppineet, ettei nukkuva henkilökunta halua osallistua yöjuoksuihin. Kun makuuhuoneen ovi ensimmäistä kertaa avautui kolmisen viikkoa sitten, heräili henkilökunta yöllä sihen, että Ilmo tai Roope hyppi iloisesti peiton päällä. Nyt kissat tietävät viimein, että makuuhuoneeseen pitää hiipiä hiljaa ja olla siivosti, jos siellä haluaa pysytellä koko yön.

Pieni yörallikissa Ilmo



Sen sijaan viikonloppuaamuista osapuolilla on edelleen erimielisyyksiä. Ilmoa huolettaa henkilökunnan äkisti kasvava unentarve ja arkiaamuisen piipityksen puuttuminen. Koska kissa ei ole saanut selville, minne silityksiä ja märkäruokatarjontaa tarkoittava herätysääni katoaa viikonlopun ajaksi, on Ilmo itse päättänyt sijaistaa herätyskelloa tarvittaessa.

Mikäli Ilmo on jätetty yöllä oven ulkopuolelle, alkaa viimeistään yhdeksän jälkeen aamulla kuulua oven takaa pikkuhiljaa voimistuva "mjau, miau, MJAUU...". Jos taas makuuhuoneen ovi on jätetty auki, aloittaa Ilmo maukumisen sijaan aamulla tyytyväisen kovaäänisen kehräämisen.

Tänään henkilökunta heräsi jo totuttuun tapaan Ilmo-kellon "PURRRRRRRRRR" -ääneen klo 7.20. Kun Roope päätti vielä tehostaa kehruuherätyksen vaikutusta jahtaamalla peiton alla olevia polvia, päätyivät molemmat kissat lopulta huoneen ulkopuolelle henkilökunnan jatkaessa aamu-uniaan.

Koska Ilmo-kellon herätys ei tuottanut toivottua lopputulosta, päättivät kissat olla omatoimisia aamuruokinan suhteen. Kun henkilökunta viimein kömpi ylös kymmenen jälkeen, oli tiskipöydällä olleen ruokakupin päällä oleva lautanen siirtynyt mystisesti sivuun. Ruokakuppi ammotti tyhjillään, eikä sulamassa olleesta kanankaulasta jäänyt jäljelle edes märkää länttiä.

Henkilökunta mietiskeli hetken, että minkäköhänlainen oma-aloitteisen aamuruokailun seurauksena syntynyt kanankaulasotku mahtaa löytyä jostakin nurkasta. Hetken etsinnän jälkeen henkilökunta bongasi kuitenkin lihapalan kissojen ruokintapaikalta, vieläpä siististi aseteltuna ruokinta-alustalle. Kissat olivat todenneet, ettei kokonainen kaula ole vieläkään syötäväksi kelpaavaa muonaa ja päättivät odottaa kärsivällisesti kokin heräämistä.

Kun aamulla herää aikaisin, mahtuu päivän puuhailuihin parit nokoset

4 kommenttia:

  1. Aikamoisen yllätyksen olivat järjestäneet. :D On teillä söpöt varaherätyskellot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja olisin kuvitellut, että kanankaulasta olisi syöty edes jotain, kun se oli kerta onnistuttu metsästämään.. :D Ja onneksi kehräys on ihana ääni herätä! Hmm, saisikohan tuon Ilmon jotenkin opetettua niin, että herättäisi noin myös arkiaamuina...

      Poista