maanantai 16. maaliskuuta 2015

Valjasharjoittelua

Roope ja Ilmo ovat jo pariin otteeseen päässeet kokeilemaan uusia valjaitaan. Roope rauhalliseen tapaansa otti uuden haasteen vastaan hötkyilemättä. Valjaiden paino ei tuntunut raavaalle Roopelle miltään - enemmän kiinnostivat kaulalenkin lävitse tarjoillut herkut.

Roope omaksui nopeasti uuden, ylvään valjastyylin 
Roope pääsi parin valjaskokeilun aikana niinkin pitkälle, että valjaisiin kiinnitettiin myös talutushihna. Välillä soljesta kuuluva kilinä vähän hämmensi ja piti pysähtyä kuikuilemaan, että mikä selän päällä kolisee. Muuten Roope tassutteli sisätiloissa oikein hienosti henkilökunnan vierellä, eikä hötkyillyt ollenkaan ympärinsä.

Lattialle jätetty herkkuboksi vei kokonaisvaltaisesti Roopen huomion päällä olevista valjaista




Ilmo sen sijaan oli toista kissaa. Ilmo tuntisi taatusti herneen kymmenen patjan alta ja nyt kyseessä oli sentään isot ja painavat valjaat, jotka noin vain heitettiin Ilmo-raukan niskaan.

"Eih.. taas ne otti ne pahuksen riimut esille!"


Ilmo luhistui ensin makuuasentoon valjaiden suunnattoman painon alle, eikä suostunut nousemaan, vaikka kuinka kepeästi kutsuttiin nimeltä. Hetken makoilun jälkeen Ilmo suostui ihan vähän liikkumaan, mutta pysähtyi heti muutaman askeleen jälkeen.

"En varmasti tuu sinne, kun näitä rumia roikkuvia hihnoja joka paikassa!"



Herkuista Ilmo kiinnostui vähän, mutta hoiperteli samalla epävarmasti ympäriinsä kuin neliviikkoinen kissanpentu, eikä vaikuttanut kovinkaan innostuneelta uudesta leikistä.

"Okei...  tulin nyt tähän, mut en kato kameraan nää nolot valjaat päällä!"


Kun herkut eivät auttaneet, oli aika ottaa lelulaatikosta esiin eräs Ilmon lelukepeistä, ja kas kummaa. Mieliala muuttui hetkessä, vauhti kiihtyi nollasta sataan ja päällä olevat ikävät valjaat unohtuivat. Vanha kunnon Ilmo tuli takaisin, vaikka sitten valjaatkin päällä, ja teki taas varsin ketteriä hypähdyksiä nahkatanssittajan perässä.





4 kommenttia:

  1. Hauska miten veljeksillä on näin erilainen suhtautuminen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mutta eiköhän Ilmostakin saada vielä valjaskissa! Tai no... Saa nähdä mitä siitä sitten tulee, kun lähtee tämän kaksikon kanssa ulkoilemaan.

      Poista
  2. Hyvinhän nuo näyttää valjaissa viihtyvän.
    Mulla on Penalle toi sama kantokoppa - vinkkinä voin sanoa, että kannattaa vetoketjut sitoa kiinni jotenkin... :D Kerran on Pena onnistunut avaamaan tuota päällä olevan luukun vetoketjua aika pitkälle ennen kuin huomasin ja karkuun olis varmasti lähteny ellen olisi ensin ehtiny vetämään luukkua kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, kiitos vinkistä! Pitääpä sitoa nuo kiinni sitten, kun tulee joskus lähdettyä jonnekin.

      Poista