Australiaan kissojen kanssa

Tuntuu tällä hetkellä vielä epätodelliselta, mutta totta se on: me kaikki muutamme ihan pian toiselle mantereelle!

Nyt kun kissojen paperit on viimein lähetetty lentojen varaamista varten ja päätös mukaan ottamisesta on siten lopullisesti lukittu, on hyvä hetki kertoa, mitä valmisteluja matka on tähän mennessä vaatinut. 

Ilmo ottaa rennosti lentokopan edessä. Kopan oveen on kiinnitetty nippusiteillä hyttysverkkoa, koska kissoilla on ollut tapana työntää tassujaan ulos rei'istä. 

Valmistelut alkoivat jo huhtikuun loppupuolella. Muutto ei ollut vielä tässä vaiheessa ihan varma, mutta koska lemmikkien tuontivaatimukset Australiaan ovat erittäin tiukat, kannattaa matkan suunnittelu aloittaa ajoissa epävarmuustekijöistä huolimatta. Koko vientiprosessi kestää vähintään noin seitsemän kuukautta. Täältä löytyy kätevä laskuri, jolla voi laskea matkaan kuluvan ajan ja aikatauluttaa eläinlääkärikäynnit. Täällä on 14 kohdan lista tehtävistä asioista ja tarvittavista dokumenteista ennen matkaa. 

Kissoilla oli valmiina jo mikrosirut ja yleisrokotukset, joten pääsimme suoraan hyppäämään kohtaan kolme ja rokottamaan kissat rabiesta vastaan. Sen jälkeen kissoilta otettiin toukokuussa verikoe, jolla varmistettiin, että vasta-aine rabiekselle on muodostunut. Verikokeen jälkeen täytyy vielä pysytellä poissa Australiasta 180 päivää, joten rabies ja verikoe kannattaa käydä hoitamassa hyvissä ajoin, mikäli lähdöstä voi tulla äkillinen päätös. 

Nippusiteestä tuli uusi lempparilelu

Kesäkuun alussa saimme varman päätöksen lähdöstä, joten oli myös aika edetä kissa-asioissa. Tällöin rabies-vasta-ainetestin tulokset ja muut tarvittavat paperit vietiin kunnalliselle eläinlääkärille, joka allekirjoitti ja leimasi virallisen todistuksen siitä, että kissojen verestä on löydetty tarvittava vasta-ainepitoisuus. 

Todistuksen saannin jälkeen haimme maahantuontilupaa, varasimme karanteenista paikan ja selvittelimme vaihtoehtoja kissojen kuljetukseen. Näiden vaiheiden aikana alkoi myös usean kuukauden kestänyt hermoilu siitä, että pitäisikö kissoja ottaa mukaan vai ei. Matkan pituus ja karanteenin olosuhteet jännittävät edelleen kovasti ja koko prosessi on ollut jo tähänkin mennessä henkisesti raskas, vaikka yhtään käpälää ei ole vielä viety Suomen rajojen yli. Stressiä lisää se, että eläinlääkärikäynnit, lentoliput ja karanteeni tulevat maksamaan yhteensä useita tuhansia euroja, joten vientipäätöstä täytyy punnita todella huolella ja tehdä laskelmat siitä, kuinka kuluista selviää. Lisäksi kissojen kanssa on huomattavasti hankalampi löytää perillä vuokra-asuntoa. 

Nippusiteen noutaja

Helpottavia tekijöitä päätökselle oli tieto siitä, että perillä tullaan hyvin todennäköisesti viettämään vähintään kaksi vuotta. Koska Ilmo ja Roope ovat rakkaita perheenjäseniä, olisi luopuminen ollut raskasta, joten näin on hyvä. Matkaan lähdetään kaikki yhdessä ja asioilla on tapana järjestyä.

Kissojen kuljetus päädyttiin järjestämään Travel Cargon kanssa. Eri lentoyhtiöillä ja -asemilla on erilaiset käytännöt eläinten kuljetusten suhteen, joten näin ensikertalaisina monimutkaisten vientivaatimusten viidakossa päädyttiin siihen, että tässä asiassa tarvitaan ammattilaisen apua. Australiaan ei saa tuoda lemmikkejä matkustamossa, eli viimeistään Australian lennolla eläinystävät täytyy kuljettaa ruumassa. Kissoja ei ole myöskään mahdollista nähdä Melbourneen saapumisen jälkeen ennen karanteenista vapautumista. Travel Cargolta olemme saaneet apua kuljetukseen liittyvissä asioissa jo pitkin syksyä, mutta lennot ostetaan vasta nyt. Pian täytyy myös vahvistaa alustavasti varattu karanteenipaikka. 

Roope syö lohturaksuja loishäätöaine niskassaan

Viimeiset toimenpiteet ennen matkaa on viedä kissat kaksi kertaa sisäiseen ja ulkoiseen loishäätöön ja lopuksi vielä viimeiseen terveystarkastukseen. Ensimmäisessä loishäädössä oli tarkoitus poistattaa samalla myös hammaskivet, mutta lähieläinlääkäri ei sitten saanutkaan Roopea nukutettua, mistä kerroimme edellisessä postauksessa, joten jouduimme vielä käymään erillisen reissun hammaskivien takia. Nyt on kuitenkin kaikki terveysasiat hoidettu ja jäljellä on enää yksi eläinlääkärikäynti, jossa saadaan hoidettua listan viimeiset kohdat. 

Lähtöön on enää muutama viikko, joten tässä vaiheessa päivät ovat pelkkää pakkaamista, tavaroiden poismyymistä ja hermoilua. Temppuja me ei todennäköisesti loppuvuodesta ehditä enää opetella, koska nyt on pakko keskittyä siihen, että kissat ovat maksimaalisesti totuttautuneet lentokoppaan ja perillä taas uuteen asuntoon. Palaamme kuitenkin temppujen pariin viimeistään ensi vuoden alusta!

Valmiina lähtöön?

Kurja eläinlääkärikokemus

Tapahtui viikko sitten perjantaina. Roope-kissa kertoo: 

Aamun parhaita hetkiä on se, kun makuuhuoneesta kuuluu pientä pirinää kertoen siitä, että ihan kohta saa ruokaa! Henkilökunta on valitettavan hidas liikkeissään varhain aamulla, joten tapani on pujahtaa ovesta sisään kehräämään ja puskemaan, kunnes jotain viimein tapahtuu. Tänään heräsin hirmu aikaisin ja olin jo vähän ennen pirinä-ääntä tökkimällä kuonollani henkilökunnan poskea. Oli ihan kamala nälkä! Ikuisuudelta tuntuneen ajanjakson jälkeen henkilökunta kömpi viimein ylös ja tassuttelin reippaasti ruoka-kaapin kohdalle kertoen, että nyt olisi pienellä kissalla kova nälkä. 

"Voisin syödä vaikka kokonaisen peltopyyn!"

Ihmetykseni oli suuri, kun henkilökunta vaan touhuili omiaan jättäen minut kokonaan huomiotta. Useiden minuuttien päästä ihminen viimein lähestyi kantokoppaa ja menin rohkeasti sisään odottelemaan, kun ajattelin saavani ruokaa. Ilmo oli vähän epäileväisempi ja maukaisi varoituksena, että ruokakuppia ei näy henkilökunnan kädessä. Järkytykseksemme kävikin niin, että Ilmokin tuupattiin koppaan ja mitään syötävää ei ollut vieläkään missään! 

Koppa nousi ilmaan ja pian olimme kokonaan vieraiden hajujen paikassa hurinassa. Olin vähän närkästynyt huijauksesta ja hieman mau’uimme, vaikka olihan näitä reissuja nyt tehty aikaisemminkin. Pienen odottelun jälkeen päädyimme hyvin monenlaisille pelottaville eläimille haisevaan huoneeseen. Pääsin ulos kopasta, ja toivo heräsi hetkeksi - joko nyt saisi ruokaa? No ei. Hetkeä myöhemmin minua pideltiin kiinni ja jalkaani tuikattiin tosi inhottavan tuntuinen piikki. Se sattui ja maukaisin isoon ääneen, kun tuntui niin kipeästi.

"MAU"

Tässä vaiheessa olin jo melkoisen närkästynyt ja nälkäinen kissa. Minut laskettiin takaisin lattialle ja yhtäkkiä olo alkoi tuntua tosi omintuiselta ja huteralta. Olisin halunnut kävellä ympäriinsä, puskea kaikki oudot hajut pois ja valitella kurjaa tilaani, mutta sitten jalat petti ja hetken olin vaan kylmässä maassa makaava vötkäle, kunnes taas sain hetkeksi jalat alleni. Ilmo katsoi siinä vieressä, että mikä mulle tuli ja meni sitten myös makuulleen viereeni ja nuolaisi pari kertaa päälakea, mutta se ei kyllä siinä tilanteessa auttanut. Ilmo sitten kuljeksi siinä ympäriinsä. Olisin halunnut myöskin viipottaa ympäri huonetta ja hypätä pöydälle, mutta käpälät eivät enää totelleet, ja siinä sitten horjahdin muutaman kerran maate, nousin pystyyn ja horjahdin taas. Olin sisäisesti pienessä paniikissa, että mitä tämä nyt on ja mikseivät jalat tottele! Lopulta en enää päässyt oikein ollenkaan ylös, niin vieras tyyppi nappasi mut syliin ja sitten mut vietiin kokonaan pois huoneesta. llmo jäi sinne huoneeseen ihan hädissään maukumaan. 

"Mitä ihmettä täällä tapahtuu?"

Oudon hajuinen tyyppi vei mut toiseen huoneeseen, jossa toinen vieras piteli mua paikoillaan. Jalat eivät edelleenkään totelleet yhtään, mutta sisältä olin vihainen ja hirmu nälkäinen kissa. Kun sen jälkeen tyyppi satutti uudelleen tökkimällä neulalla tassuun, oli mittani ihan lopullisesti täynnä. Keräsin kaiken raivoni ja viimeiset tahdonvoimani ja rääkäisin oikein isosti ja riuhtaisin tassuni irti. Tyypit yrittivät lähestyä uudelleen, mutta olin niin vihainen, ettei siitä onneksi tullut enää mitään. Raivonpuuska kannatti, koska pääsin pikaisesti takaisin koppaani rauhoittumaan ja takaisin Ilmon luo. Sen jälkeen ei enää mennyt kovin kauan, kun menimme takaisin hurisevalla jutulla kotiin. Olin ihan poikki koko kokemuksesta enkä jaksanut protestoida kun ihan pari pientä maukaisua, mutta onneksi Ilmo hoiti munkin osuuden huutamalla niin kovaa, kun pienestä kissasta lähtee ääntä. 

"Kyllä nyt on taas pientä kissaa kiusattu"

Tämän viikon perjantaina oli taas sama juttu - henkilökunta ei antanut yhtään ruokaa aamulla, joten odotin jo pahinta. Lähdön sijaan kuitenkin leikittiin pari tuntia kivaa huiskaleikkiä, niin mentiin sitten Ilmon kanssa suhteellisen kiltisti ja väsyneinä boksiin, kun sen aika tuli. Hurinaosuus oli paljon pidempi kuin viimeksi, mutta olimme myös isommassa kopassa tällä kertaa ja mau'uimme vaan ihan pienesti. 

Perillä vähän pelotti, kun taas oltiin ihan vieraiden hajujen paikassa, mutta onneksi en haistanut yhtään koiraa, vaan pelkästään kissoja. Minut otettiin ensin kopasta ulos ja sitten tuikattiin niin nopeasti piikki takatassuun, etten ehtinyt oikeastaan edes huomata muuta kuin pientä jälkikirvelyä. Sitten Ilmo vietiin odotushuoneeseen valjastelemaan ja minut laitettiin pimeään ja lämpimään paikkaan, jonne nukahdin heti. Sen jälkeen heräsin ja ikenet tuntuivat vähän helliltä, mutta muuten oli tosi kiva olo. Ilmo tuotiin myöhemmin mun kanssa samaan paikkaan. Saatiin vähän ruokaa ja tarkkailtiin jonkin aikaa potilashuoneen tapahtumia. Lopulta henkilökunta tuli hakemaan ja vaikutti tosi tyytyväiseltä. Kotimatka oltiin ihan kiltisti. Nyt illalla ja tänä aamuna ollaan juotu paljon tavallista enemmän, mutta muuten olo on ollut tosi hyvä. 

Syyskuun temppu: Hyppy olkapäälle

Kiitoksia ensin kaikille viime postauksen kommenteille! Tuntuu vähän helpommalta, kun niin moni oli lopulta sitä mieltä, että kissat kannattaisi ottaa mukaan. Kirjoittelen varmaan myöhemmin tällä viikolla lisää matkaan liittyvistä valmisteluista, mutta nyt on aika esitellä meidän syyskuun temppu.

Hyppy olkapäälle on temppu, jonka opettamista kissoille olen miettinyt tosi pitkään. Roopen ja Ilmon vaari Oliver oli tunnettu siitä, että kissa rakasti vieraitakin ihmisiä. Oliverin erikoisuus oli asettautua sulavasti eteisen piirongin päältä juuri sisään saapuneiden olkapäälle purisemaan tyytyväisenä. Henkilökunnallakin oli ikimuistoinen vastaanotto mennessään ensimmäistä kertaa tutustumaan Ilmon ja Roopen kasvattajaan, kun heti eteiseen tultaessa Oliver-kissa hyppäsi hetkeäkään epäröimättä hartioille kehräämään.

Ilmossa on välillä samankaltaisia piirteitä ja jonkin verran pohdiskelin sitä, että oppiikohan Ilmokin kerjäämään huomiota samalla tapaa, jos opetan kissalle tämän tempun. Huoli taisi kuitenkin olla turha, koska ainakin toistaiseksi Ilmo on tyytynyt olemaan sylissä ja hyppää hartioille ainoastaan käskystä.

Aloitimme temppuharjoittelun käyttämällä tuolia apuna. Kissat opettelivat ensin hyppäämään tuolin päälle nostetun jalan päälle. Ilmo oppi tuon osuuden nopsaa ja vaati sen jälkeen muutaman harjoittelukerran, ennen kun uskaltautui hyppäämään olkapäälle. Ensimmäisen onnistuneen hypyn jälkeen kissa kehräsi niin lujaa, ettei kovempaa purr-ääntä Ilmosta varmaan lähdekään.

Sen jälkeen koitin pari kertaa sulkea Ilmon toiseen huoneeseen, jotta voisin keskittyä Roopen opettamiseen, mutta Ilmo moukui oven ulkopuolella niin kovaäänisesti ja närkästyneenä, ettei Roopen yksityisopettamisesta tullut sitten oikein mitään. Viime kuukausina Ilmo on antanut treenata oven toisella puolella suhteellisen rauhassa, mutta jotenkin tämä temppu oli Ilmosta niin ihana, ettei kissa kestänyt sitä, että se niin tylysti suljettiin sen jälkeen pois porukasta.

Temppu oli Roopelle vähän haastavampi. Kissa on melkein kilon painavampi kuin Ilmo jo pelkästään reidellä vaappuminen ei aluksi ollut yhtään Roopen juttu. Saati sitten se, että siitä vielä ponnistaisi huterammalle olkapäälle. Tilaakaan ei oikein ollut, kun Ilmo-apina kiipesi nopeasti roikkumaan hartioille ensimmäisenä. Harjoiteltiin sitten Roopen kanssa reidelle/tuolin selkänojalle hyppäämistä, ja nuo kissa oppikin tosi hyvin. Parhaimmillaan Roopen etutassut kävivät olkapäällä, mutta sitä en saanut videolle toistettua. Ei tuosta enää paljoa jäänyt puuttumaan, että Roopekin olisi hypännyt hartioille, mutta vähän enemmän oltaisi tarvittu treenausaikaa.



Lopuksi vielä linkit edellisiin temppuihin:

• Maahan
• Oven sulkeminen (ainoastaan Ilmo)
• Pujotteleminen
• Pyörähtäminen
• Pystyssä seisominen
• Merkki
• Tassun anto ja pallon liikuttaminen

Maailman vaikein päätös

Vaihteeksi vähän vakavampaa tekstiä, johon toivoisin erityisen paljon rakentavia mielipiteitä ja kommentteja.

Kun Roope ja Ilmo päätettiin adoptoida pieninä ja rakkaina kissanrääpäleinä 14-viikkoisena, ei henkilökunnalla ollut aavistustakaan, missä tilanteessa nyt kahden vuoden päästä oltaisi.

Nyt tilanne on se, että henkilökunta on muuttamassa parin kuukauden päästä töiden vuoksi 15 000 kilometrin päähän Suomesta, mikä on noin ihmiselämän näkökulmasta katsottuna ainutlaatuisen hieno tilaisuus.

Ensin ihminen tarmollaan ja läpivientikyvykkyydellään päätti, että kissapojat lähtevät mukaan kaukaiseen maahan. Kuitenkin asiat ovat menneet niin, että mitä lähempänä lähtöpäivä on, sitä enemmän henkilökunta on alkanut epäröidä kissojen mukaan ottamista. 

Suurin epäröinnin syy on se, että onko kyseessä ihmisten itsekeskeinen päähänpinttymä eläinten omistamisesta vai eläinten suurinta hyvinvointia ajava päätös?

Kissojen kuljettaminen noin pitkän matkan aiheuttaa kovasti huolta. Kuljettamisesta vastaa Travel Cargo, joka on ammattilainen eläinkuljetuksissa. Ensimmäinen lento olisi noin 2,5 tuntia, jonka jälkeen kissat yöpyvät Hollannissa ja jatkavat vielä kaksi lentoa, joiden arvioidut kestot ovat jotain kymmenen tunnin luokkaa, välissä välilasku. Kissoja on kovasti totutettu matkustamaan, mutta silti tuo kesto on ihan hurjan pitkä. 

Perillä kissat joutuvat olemaan 10 päivää karanteenissa. 

Koko matka olisi aikamoinen kokemus pienelle eläinparalle. 

Mukaanottamista puoltaisi se, että ajatus luopua kahdesta perheenjäsenestä tuntuu käsittämättömän vaikealta. Kissat kuljettaisi ammattitaitoinen henkilökunta, jotka ovat huolehtineet lukuisten muiden kissojen, koirien, mustekalojen, pikkupandojen ja ties minkälaisten eläinten kuljetuksesta maapallon toiselle puolelle. Meillä ei myöskään ole lähipiirissä ihmisiä, jotka pystyisivät huolehtimaan kissoista kahden tai useamman vuoden ajan, joten jostain pitäisi löytää tuntematon, erityisen pätevä ja motivoitunut henkilökunta kahdelle vilkkaalle somalipojalle. 

Kävi asiassa miten tahansa, on meillä todella isoja muutoksia edessä. :(

Mitä tekisit vastaavassa tilanteessa?
Onko lennolle mitään vinkkejä?
Onko ajatuksia siitä, mitä muita vaihtoehtoja tilanteessa voisi olla?
Mitä kautta kissoille voisi löytää sopivan hoitopaikan / omistajan Suomessa kahdeksi vuodeksi (tai yli)? (en voi kuvitellakaan, että jättäisin mihinkään "myydään" -palstalle ilmoitusta näistä kahdesta, mutta jos jostain löytyisi täydellinen koti kissoille, oli mielestäni syytä todella vakavasti harkita sitä vaihtoehtoa, että kissat jäisivät tänne)

Onko kokemuksia vastaavasta tilanteesta?
Tai muita ajatuksia?

Täällä vartioi Roope-kissa

Roope on osoittautunut jo monta kertaa pelottomaksi reviirinsä ja tilustensa puolustajaksi tosi paikan tullen. Vuosi sitten kirjoitimme siitä, kun vieras kissa tuli eteiseen, jolloin Roope hienosti selvitti tilanteen murisemalla ja tutustumalla hiljalleen uuteen tuttavuuteen.

Heinäkuussa mökillä ollessamme tuli toinen tiukka paikka eteen. Roopen ja Ilmon huoneessa oli iso ikkuna, jonka takana välillä vilahti hurjan iso harmaa petoeläin. Kissat ovat aiemminkin tavanneet samaisen koiran, eikä tutustuminen silloinkaan sujunut kovin hyvin

Siellä täällä satunnaisesti vilahteleva koiraeläin oli niin pelottava, että Ilmo ei uskaltanut ollenkaan olla ikkunan takana esillä, vaan koki parhaakseen vilahtaa sängyn alle piiloon heti, kun lähistöltä kuului kopinaa tai rapinaa.

Roope teki aluksi samaa, mutta rohkeampana kissana kyllästyi parin päivän jälkeen pyyhkimään pölyjä sängyn alta ja päätti, ettei mokoma monsteri enää saa pientä kissaa tolaltaan. Pian Roope istuskelikin ikkunan takana vahtimassa huonettaan ja murisi ja sähisi hurjasti aina, kun harmaa petoeläin tuli näköpiiriin. Murinalla oli selvästi toivottu vaikutus, koska koira ei kertaakaan tullut lähemmäksi haastamaan riitaa. 

Hurja Roope ikkunan takana valmiudessa

Viikon mittaan Roopen itsetunto kohosi. Koira pysytteli poissa ja rauha säilyi mökissä. Loppuviikosta kävi sama juttu kun eteisen peilikissan kanssa. Enää ei tarvinnutkaan murista, vaan saattoi jo ottaa ihan rennosti, vaikka koira juoksentelikin lasin toisella puolella.