Aamupalavarkaissa (video)

Roopella on pienestä pitäen ollut melko pohjaton mahalaukku ja hyvä ruokahalu. Jo blogihistoriamme kuudes postaus oli nimeltään Rohmu-Roope ja sama meno on jatkunut näihin päiviin saakka.

Vanhemmiten Roope on laajentanut kulinaristisia kokemuksiaan myös ihmisruokiin - esimerkkinä paistetut kanamunat ja spagetti bolognese maistuvat kissalle hyvin. Henkilökunnan laittaessa ruokaa Roope tulee usein puskemaan jalkoihin ja kerta toisensa jälkeen ihmettelee, miksei kissalle tälläkään kertaa annosteltu omaa pientä annosta. Sen jälkeen Roope koittaa tulla syliin istumaan ja kehräämään, jotta saisi samalla vaivihkaa nuolaista hieman lautaselta.

Suurin vääryys koko asiassa on se, että joskus henkilökunta jättää syönnin jälkeen lautaselleen vaikka kuinka paljon herkullista kastiketta tai keltuaista, ja sitäkään ei saisi kissa nuolla pois! Onneksi ihmiset ovat melko hajamielisiä ja vahingossa jättävät lautasiaan pöydälle tai tiskialtaaseen Roopen pestäväksi.

Aina ei tarvitse kuitenkaan tyytyä syömään pelkkiä tähteitä. Vuosien harjoittelun jälkeen Roopesta on kehittynyt keinoja kaihtamaton metsästäjä. Tämänkin vuoden ajalta muistuu mieleen useampi kerta, kun on hetkeksi selkänsä kääntänyt ruoka-annokselleen ja "nukkumassa" ollut Roope on napannut sopivaksi katsomansa osaset mukaansa.

Seuraavassa aihetta havainnollistava filmatisointi:

2 kg kalkkuna ja muita saaliita

Roopelta ja Ilmolta on ollut aina visusti kielletty kiipeily keittiön pöytätasoille. Joskus henkilökunta erehtyy kuitenkin jättämään esille niin oivallisia saaliita, että pöydällä on pakko käydä pienellä metsästysretkellä. Aikaisemminhan meillä on muun muassa metsästetty kauraleipää ja samoin tomaateille kävi hassusti.

Pöydän alla vaaniva Ilmo

Välipäivinä henkilökunta keksi, että ostetaanpa nyt meillekin kalkkuna. Jotenkin ei tullut mieleen, että kissat saattaisivat kiinnostua pöydällä sulamassa olleesta kahden kilon kalkkunasta. Muutaman tunnin sulamisen jälkeen olohuoneesta alkoi kuulua kummallista rapinaa. Kun henkilökunta meni paikalle katsomaan, oli jäinen kalkkuna onnistuneesti siirtänyt itsensä pöydältä lattiatasolle ja molemmat kissat yrittivät kovasti saada lintua ulos muovipussistaan.

"Mitäs jännää pöydältä tällä kertaa löytyisi?"

Varsinkin Roope oli niin tohkeissaan tapahtuneesta, että kävi tämän jälkeen monta kertaa varmistamassa, ettei pöydälle ole ilmaantunut uutta kalkkunaa. Lisäksi Roope käveli edestakaisin pöydän edessä ja sanoi kimeällä äänellään "miu! miu!" valitellen sitä harmillista tapahtumaa, ettei saanut edes maistaa elämänsä suurinta saalista, koska lintu siirrettiin nopeasti piiloon jääkaappiin.

Kalkkunan paistoa vahdittiin koko perheen voimin tarkkaavaisesti, jottei linnusta tule vahingossa ylikypsää

Tänään lattialta löytyi taas uusi, jännittävä saalis.

"Hmm. Ilmo ei kyllä tiedä, mistä tuo hedelmä tuohon tipahti"

Pieni klementiini oli myöskin löytänyt tiensä olohuoneen lattialle ja vieri oivasti, kun sitä vähän tökki tassulla.

Kauraleipää ja muovipusseja

Roope-kisu on osoittanut viime päivinä kasvaavaa kiinnostusta ihmisten ruokia kohtaan. Muutama viikko sitten ihmisen leivältä vietiin paistettu kananmuna, jota hurja saalistaja kannisteli muristen ympäri keittiötä. Samoin kananmunan alla oleva leipä ja avoin voirasia ovat herättäneet Roopessa suurta halua vähän maistella.

Toinen, vähemmän ravitseva intohimon kohde Roopelle on ollut muovipussit, erityisesti niiden pureskelu. Jos jostakin sattuu repsottamaan muovipussi, on Roope-kisu innolla repimässä pussiin reikiä ja pahimmillaan syömässä pussia. Henkilökunta on koittanut piilottaa kaikki pussit ja syöttää isompia ruoka-annoksia siinä pelossa, että kissaparalla onkin vain nälkä ja muovipussit ovat talossa heti raksujen ja lihan jälkeen maistuvinta ruokaa.

Tänään kävi kuitenkin moka, kun henkilökunta unohti keittiönpöydälle pussillisen Sinuhe-kauraleseleipää. Kotiin tullessa ensimmäinen havainto oli eteisen lattialla yksinään makoileva tyhjä pussi, kun vielä aamulla pussissa oli ollut lähes kokonainen reikäleivänpuolikas.

Henkilökunnan ensimmäinen ajatus oli, että minkäköhänlainen ripuli kokonaisen leivän syömisestä tulee ja toinen, että nyt niiden ruoka-annokset ovat kyllä tosissaan olleet liian pieniä.

No, sattui kuitenkin niin onnellisesti, että leipä löytyi lopulta keittiön lattialta, joskin hieman raadeltuna. Ei ollut maistunutkaan Sinuhen kauraleipä kissoille.

Henkilökunta kokosi lattialle jätetyn leipäpalapelin nähdäkseen, kuinka monta palaa oli kadonnut parempiin suihin. Leivästä oli syöty ennen kissojen väliintuloa suunnilleen kuvassa näkyvän palan verran, joten kovin suuri osuus kissoille ei ollut maistunut. Henkilökunta ei kuitenkaan muista haukanneensa leivästä suoraan palasia, joten luultavasti röpelöinen reuna on kisujen aikaansaamaa.

Jatkossa leivät pysyvät visusti piilossa ja Roopelle täytynee jättää päivän ajaksi jotain muuta viihdykettä - vaikka sitten saalistettavia raksuja raksupalloon.

"Ensi kerralla voisit jättää pöydälle pussillisen kanankauloja"

Mystinen tomaatinpurija

Henkilökunta oli valmistamassa intialaista ruokaa, kun huomasi, että joku pieni olento oli käynyt pureskelemassa kastikkeeseen varattuun tomaattiin yhdeksän pientä reikää.

Madonreikiä? Tuuletusaukkoja?

Ilmoa ei voi ainakaan epäillä rei'itetyistä tomaateista. Eihän kissaa kiinnosta kasvikset ollenkaan; Ilmo on suuri ja mahtava lintujen ja yöperhosten metsästäjä sekä lihansyöjä.

Roopekaan on tuskin ollut asialla, koska on niin tykästynyt kuivamuonaan. Roope on myös ollut viime aikoina niin kiltti kissa, että on oikein maukunut syyllisen oloisena, mikäli on vahingossa sattunut päätymään ruokapöydälle.

Ei jää siis kerrassaan muuta vaihtoehtoa, kun todeta, että SE on ollut asialla.

Mitä, SE kävi taas meillä?

Riiviö-Roopen aamuhulinat

Miu,

Olen Roope-kissa.

Olen yleensä tosi rauhallinen ja hyväkäytöksinen herrasmies. Tykkään jahdata kärpäsiä ja loikoilla ihmisten vieressä. Tarvittaessa saan henkilökunnan huomion isolla ”PURRR” äänellä tai kierähtämällä selälleni ja paljastamalla valkoiset vatsakarvani.

Välillä tykkään kuitenkin vähän riiviöidä ja tehdä pientä jäynää.

Kuten viime yönä, jättivät ensin hölmöt minut makuuhuoneen oven ulkopuolelle, mukamas aikainen herätys aamulla. No, en sitten nukkunut juurikaan ja kun niiden herätyskello soi viimein klo 5:50, ryntäsin innoissani ovelle. MIU! Viimeinkin leikkikavereita! Ilmokin oli nukkumassa sikeästi jossain raapimispuun kolossa. Olin ihan hirmu pirteä ja energinen ja odotin tosi paljon, että henkilökunta tulisi ulos ja saisin vähän silityksiä ja ruokaa. 

Sitten petyin, kun ovi ei auennutkaan. Yritin epätoivoisesti rapsutella ovea ja hyppiä kahvaan, mutten saanut sitä auki. Juuri kun kyllästyin ja lähdin etsimään jotain muuta jännittävää tekemistä, uninen henkilökunnan jäsen tuli vihdoin esiin makuuhuoneesta.

Kiehnäsin vähän. Jos sillä saisi vaikka sen kivan trooppisen linnun esiin, jota voisin vähän jahdata. Olispa niin kiva!

No, henkilökunta oli tyhmä ja meni vaan suoraan syömään, antamatta minulle edes ruokaa. Otti sen verran päähän, että puraisin sen varpaasta. Nehän näyttää muutenkin ihan nakeilta ja nakkeja kuuluu syödä. Henkilökunta kiljahti niin kovaa, että luikin nopeasti karkuun.

Piti sitten keksiä jotain muuta tekemistä. Onneksi olohuoneessa on se lipastolaatikko, jossa en ollutkaan käynyt aikoihin. Muistin onneksi vielä ihan hyvin, miten laatikkoon murtauduttiin. Tassulla vaan alemman kaapin ovi auki ja sitten sujuvasti lipaston takaosasta hyppy laatikkoon. Hetken pengottuani löysinkin tosi herkun: sitä tahnamaista ainetta, jota henkilökunta koittaa aina hinkata meidän hampaisiin. Haistoin tahnan lihaisan tuoksun, mutten päässyt herkuttelemaan, kun siinä oli joku typerä kuori ympärillä. Yritin repiä kuorta pois, mutta juuri sitten henkilökunta saapui vihaisena paikalle ja nosti mut pois laatikosta.

Höh, aloittelijan virhe. Pidin liian kovaa ääntä!

Tahna meni samalla takavarikkoon, mutta yritin hiipiä uudestaan laatikon uumeniin, nyt paljon hiljaisemmin ja hitaammin, jottei ne kuulisi. Siitä huolimatta kaikki paperit ja muut rapisivat niin paljon, että henkilökunta huomasi sitten kuitenkin. Kohta olin taas lattiatasolla ja laatikosta siirrettiin muutakin tavaraa toiseen piiloon. Pöh. En edes ehtinyt tarkastella, mitä kaikkea jännää siellä olis ollut.

Sen jälkeen tuli nälkä. Kello oli jo ainakin puoli seitsemän, eikä vieläkään ruokaa lautaselta. Hirmu hidasta touhua, kun pieni yksinäinen kissa näkee nälkää. Onneksi yhdeltä pöydältä löytyi lautanen, joka tuoksui tosi herkulliselta - joku sellainen suolainen, kalainen tuoksu tulvahti nenääni. Menin tietysti lipomaan siitä lautaselta jämät, mutta siinä lojui se pahuksen metallijuttu myös, jota sitten onnistuin kalisuttamaan lautasta vasten. Ja henkilökunta juoksi taas jostain paikalle! Sitten olinkin jo lattialla ja katsoin surkeana, kun herkkulautasta huuhdottiin vesihanan alla. 

Sähinää ja murinaa ruokailupaikalla

Kissojen ruokailusta ei ole tullut raportoitua hetkeen, joten tässä vähän katsausta nykytilaan. Roope ja Ilmo olivat pentuina vielä kohtalaisen nirsoja tapauksia ja kieltäytyivät kohteliaasti muun muassa possun sydämestä, broilerista, lohesta ja pakastehiiristä. Kissat tottuivat kuitenkin kanankauloihin melko nopeasti, ja niitä tarjoillaan edelleenkin muutaman kerran viikossa. Muita kestomenestyjiä ovat olleet Miamorin märkäruokapussit, joita kiireinen kokki syöttää ajan säästämiseksi erityisesti arkena kissoille. Raksuja (Applawsia tai Canagania) on ollut kissoille tarjolla jatkuvasti, viimeisimmät pari kuukautta aktivointikupista.

"Ruokaa!"

Kuukausi tai pari sitten henkilökunta kokkaili itselleen lohta ja päätti antaa kissoille pienen maistiaisen. Yllätykseksi molemmat söivät tyytyväisenä kaikki palat ja nuolivat vielä kupinkin. Sen jälkeen tarjoiltiin possun sydäntä ja sekin kelpasi. Jokin on muuttunut ja raa'at ruuat maistuvat nykyisin paremmin. Kissojen pysyvien hampaiden vaihtumisella voi olla merkitystä, kun lihaa on helpompi pureskella.

Samaan aikaan kiinnostus on myös lisääntynyt henkilökunnan ruokia kohtaan. Aamiaislautasen paistetun kananmunan jämät ovat herkkua, mikäli silmä vaan välttää. Eräänä sunnuntaina Roope rohmusi nyhtöpossut suoraan paistinpannulta (mikä ei onneksi ollut enää kuuma) - sepä siitä possusta sitten. Onneksi kissan maha ei mennyt sekaisin. Vesi kyllä maistui illalla tavanomaista paremmin.

Koska raaka ja ilmeisesti kaikki muukin on nykyisin herkkua, on kokki lisännyt possun sydäntä tai kanankauloja vähän useamminkin kissojen lautaselle. Pidemmän aikavälin tavoitteena on muuttaa suhdetta raakapainotteisemmaksi. Ruokintatilannetta on kuitenkin hankaloittanut se, että Roope on viime viikkoina alkanut dominoida Ilmoa kuppien äärellä. Kun esimerkiksi aktivointikuppiin lisätään raksuja, Roope haluaa syödä ensin omassa rauhassa ja mulkoilee, murisee tai välillä jopa sähisee Ilmon kauemmaksi, mikäli pikkuveli yrittää samalle apajalle.

"Täällä vartioin minä!"

Raksujen suhteen ongelma ei ole niin iso, koska Roope päästää Ilmon sen jälkeen syömään, kun on ensin itse rouskutellut raksuista osuutensa. Isoin haaste viime viikkoina on ollut kanankaulatarjoilu. Vaikka kokki jakaa kanankaulat kahteen kuppiin ja niiden välillä on aktivointilaudan verran hajurakoa, murisee ja mulkoilee Roope silti sen verran pahasti pureskellessaan kanaa, että Ilmo ei uskalla enää syödä Roopen kanssa yhtäaikaa. Roopen ruokahalu on taas kohtuullisen hyvä, joten käy herkästi niin, että syötyään omansa, kissa jatkaa Ilmon kupilla ja syö vielä puolet veljenkin ruuasta.

Henkilökunta yritti ensin ratkoa ongelmaa laittamalla Ilmon syömään eri huoneeseen, mutta kissa lähinnä hämmentyi tilanteesta eikä sitten oikein osannut syödä, ja Roopekin tuli pian miukumaan oven taakse.

Sen jälkeen ruokintakuppien välistä etäisyyttä on kasvatettu saman huoneen sisällä. Ilmon kuppi vaihdettiin myös korkeammalle tasolle, jotta Roope ei pystyisi kontroloimaan niin tarkasti kahta eri kuppia. Tämä asettelu auttoi jonkin verran, vaikka Roope murisee edelleen ja jatkaa myös syömistä usein Ilmon kupista oman kupin tyhjentämisen jälkeen. Ilmo syö yleensä vähän pienempiä annoksia kerralla ja käy ruokailujen välillä katselemassa lintu-tv:tä tai tarkistamassa, mitä henkilökunta tekee. Roopella on siis varsin monta tilaisuutta tyhjentää myös toinen kuppi.

Tilanne on tämä lähinnä silloin, kun kissat syövät ruokaa, joka vaatii enemmän pureskelua. Miamorin mössöt eivät aiheuta samanlaisia tunnereaktioita ja märkäruokaa voi syödä kiltisti vaikka kylki kyljessä kiinni.

Takana oleva Roope vahtii etualalla syövää Ilmoa. Kuvassa näkyy kuppien paikka ja etäisyys toisistaan ennen muutoksia

Olisiko blogin lukijoilla hyviä ehdotuksia, kuinka ruokailutilanteita saataisi rauhoitettua edelleen?