2 kg kalkkuna ja muita saaliita

Roopelta ja Ilmolta on ollut aina visusti kielletty kiipeily keittiön pöytätasoille. Joskus henkilökunta erehtyy kuitenkin jättämään esille niin oivallisia saaliita, että pöydällä on pakko käydä pienellä metsästysretkellä. Aikaisemminhan meillä on muun muassa metsästetty kauraleipää ja samoin tomaateille kävi hassusti.

Pöydän alla vaaniva Ilmo

Välipäivinä henkilökunta keksi, että ostetaanpa nyt meillekin kalkkuna. Jotenkin ei tullut mieleen, että kissat saattaisivat kiinnostua pöydällä sulamassa olleesta kahden kilon kalkkunasta. Muutaman tunnin sulamisen jälkeen olohuoneesta alkoi kuulua kummallista rapinaa. Kun henkilökunta meni paikalle katsomaan, oli jäinen kalkkuna onnistuneesti siirtänyt itsensä pöydältä lattiatasolle ja molemmat kissat yrittivät kovasti saada lintua ulos muovipussistaan.

"Mitäs jännää pöydältä tällä kertaa löytyisi?"

Varsinkin Roope oli niin tohkeissaan tapahtuneesta, että kävi tämän jälkeen monta kertaa varmistamassa, ettei pöydälle ole ilmaantunut uutta kalkkunaa. Lisäksi Roope käveli edestakaisin pöydän edessä ja sanoi kimeällä äänellään "miu! miu!" valitellen sitä harmillista tapahtumaa, ettei saanut edes maistaa elämänsä suurinta saalista, koska lintu siirrettiin nopeasti piiloon jääkaappiin.

Kalkkunan paistoa vahdittiin koko perheen voimin tarkkaavaisesti, jottei linnusta tule vahingossa ylikypsää

Tänään lattialta löytyi taas uusi, jännittävä saalis.

"Hmm. Ilmo ei kyllä tiedä, mistä tuo hedelmä tuohon tipahti"

Pieni klementiini oli myöskin löytänyt tiensä olohuoneen lattialle ja vieri oivasti, kun sitä vähän tökki tassulla.

Riiviö-Roopen aamuhulinat

Miu,

Olen Roope-kissa.

Olen yleensä tosi rauhallinen ja hyväkäytöksinen herrasmies. Tykkään jahdata kärpäsiä ja loikoilla ihmisten vieressä. Tarvittaessa saan henkilökunnan huomion isolla ”PURRR” äänellä tai kierähtämällä selälleni ja paljastamalla valkoiset vatsakarvani.

Välillä tykkään kuitenkin vähän riiviöidä ja tehdä pientä jäynää.

Kuten viime yönä, jättivät ensin hölmöt minut makuuhuoneen oven ulkopuolelle, mukamas aikainen herätys aamulla. No, en sitten nukkunut juurikaan ja kun niiden herätyskello soi viimein klo 5:50, ryntäsin innoissani ovelle. MIU! Viimeinkin leikkikavereita! Ilmokin oli nukkumassa sikeästi jossain raapimispuun kolossa. Olin ihan hirmu pirteä ja energinen ja odotin tosi paljon, että henkilökunta tulisi ulos ja saisin vähän silityksiä ja ruokaa. 

Sitten petyin, kun ovi ei auennutkaan. Yritin epätoivoisesti rapsutella ovea ja hyppiä kahvaan, mutten saanut sitä auki. Juuri kun kyllästyin ja lähdin etsimään jotain muuta jännittävää tekemistä, uninen henkilökunnan jäsen tuli vihdoin esiin makuuhuoneesta.

Kiehnäsin vähän. Jos sillä saisi vaikka sen kivan trooppisen linnun esiin, jota voisin vähän jahdata. Olispa niin kiva!

No, henkilökunta oli tyhmä ja meni vaan suoraan syömään, antamatta minulle edes ruokaa. Otti sen verran päähän, että puraisin sen varpaasta. Nehän näyttää muutenkin ihan nakeilta ja nakkeja kuuluu syödä. Henkilökunta kiljahti niin kovaa, että luikin nopeasti karkuun.

Piti sitten keksiä jotain muuta tekemistä. Onneksi olohuoneessa on se lipastolaatikko, jossa en ollutkaan käynyt aikoihin. Muistin onneksi vielä ihan hyvin, miten laatikkoon murtauduttiin. Tassulla vaan alemman kaapin ovi auki ja sitten sujuvasti lipaston takaosasta hyppy laatikkoon. Hetken pengottuani löysinkin tosi herkun: sitä tahnamaista ainetta, jota henkilökunta koittaa aina hinkata meidän hampaisiin. Haistoin tahnan lihaisan tuoksun, mutten päässyt herkuttelemaan, kun siinä oli joku typerä kuori ympärillä. Yritin repiä kuorta pois, mutta juuri sitten henkilökunta saapui vihaisena paikalle ja nosti mut pois laatikosta.

Höh, aloittelijan virhe. Pidin liian kovaa ääntä!

Tahna meni samalla takavarikkoon, mutta yritin hiipiä uudestaan laatikon uumeniin, nyt paljon hiljaisemmin ja hitaammin, jottei ne kuulisi. Siitä huolimatta kaikki paperit ja muut rapisivat niin paljon, että henkilökunta huomasi sitten kuitenkin. Kohta olin taas lattiatasolla ja laatikosta siirrettiin muutakin tavaraa toiseen piiloon. Pöh. En edes ehtinyt tarkastella, mitä kaikkea jännää siellä olis ollut.

Sen jälkeen tuli nälkä. Kello oli jo ainakin puoli seitsemän, eikä vieläkään ruokaa lautaselta. Hirmu hidasta touhua, kun pieni yksinäinen kissa näkee nälkää. Onneksi yhdeltä pöydältä löytyi lautanen, joka tuoksui tosi herkulliselta - joku sellainen suolainen, kalainen tuoksu tulvahti nenääni. Menin tietysti lipomaan siitä lautaselta jämät, mutta siinä lojui se pahuksen metallijuttu myös, jota sitten onnistuin kalisuttamaan lautasta vasten. Ja henkilökunta juoksi taas jostain paikalle! Sitten olinkin jo lattialla ja katsoin surkeana, kun herkkulautasta huuhdottiin vesihanan alla. 

Vilahdus aamuhämärässä

Vaatekaapissa rapisee

Ilmon ja Roopen kodissa on kaksi huonetta, joiden ovet yritetään pitää kissoilta suljettuina. Toinen on vaatehuone, toinen makuuhuone. Lisäksi kaapit ja laatikot pyritään pitämään kissattomina alueina.

Kolmen viikon kissanpäivien jälkeen henkilökunta on todennut, ettei pieniä seikkailijoita ole helppo sulkea ovien ulkopuolelle.

Ensimmäiseksi mirrit pääsivät livahtamaan vaatehuoneen paratiisiin. Pyykkejä edestakaisin vievä ihminen ei jaksanut olla turhan tarkka oven jokakertaisesta sulkemisesta, jolloin tehtävä oli kohtalaisen yksinkertainen. Iso määrä piiloluolia ja hyllyjä oven avautuessa häkellyttivät aluksi sekä Roopen että Ilmon, jolloin omistajan oli helppo kauhaista pienet karkulaiset syliinsä ja viedä ulos. Mutta kas vain, kun on kerran nähnyt huoneen täynnä aarteita, alkaa kissan päässä raksuttaa. Kaikki säilössä olevat lelut! Kissanhiekkapussit! Seikkailuseinät!

Eipä mennyt pitkään, kun kisut jo hoksasivat, että hän ken menee sisään, tulee myös yleensä nopeasti ulos. Kun ovi sattuu aukeamaan, hiippailevat Roope ja Ilmo nyt kyttäämään oven eteen. Kun ovi aukeaa toisen kerran, vilahtavat kissat sisään ja ryntäävät hyllyn alle henkilökunnan ulottumattomiin.

No, vaatehuoneen ovea kissat eivät sentään vielä osaa avata. Toisin on asia liukuovellisen kaapin kanssa, jonne kissat onnistuivat pääsemään seuraavaksi.

Kissannaamapyyhe

Vaatehuoneen ja -kaapin jälkeen oli selvää, että kissat kiinnostuisivat myös makuuhuoneesta. Tämä huone oli kuitenkin paremmin vartioitu, eikä ovea jätetty ihan koska tahansa auki.

Eräänä arkiaamuna viime viikolla henkilökunnan toinen puolisko heräsi tavanomaisesti herätyskellonsa soittoon. Torkutettua pari kertaa aamu-uninen ihminen avasi makuhuoneen oven raahustaakseen ulos, ja hädin tuskin väsymykseltään edes huomasi pientä, harmaata salamaa, joka singahti jalkojen ja oven välistä huoneeseen. Ilmo-kissa oli onnistunut ensimmäistä kertaa laskemaan tassunsa makuuhuoneen lattialle ja kehräsi voitonriemusta, kun kissaa kannettiin takaisin eteiseen.

Tapahtuneen jälkeen Ilmo, ja Ilmon innostamana myöskin Roope, ovat käyneet öisin vaativia ostoneuvotteluja makuuhuoneen oven takana. Jos nyt pienet kissatkin voisivat omistaa pienen pläntin henkilökunnan makuuhuoneesta, tai saada edes esittelykierroksen!