sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Rohmu-Roope

"Rohmu? Ai minäkö?"
Roope on suuri raksujen ystävä. Merkillä ei ole väliä - kaikki kolme merkkiä, joita kokki on kantanut eteen, ovat maistuneet ihan yhtä hyvällä ruokahalulla. Samoin Roope on usein nähty keittiössä maistelevan mietteliäänä lattialta löytyneitä murusia.

Henkilökunta on viime aikoina kiinnittänyt huomiota Roopen nopeasti kasvavaan mahanympärykseen ja päätti punnita kissan. Punnitsemisvälineenä toimi keittiövaaka, jonka päälle asetettiin Play-n-scratch -lelun monikäyttöinen pohjaosa. 
"Mikäs tää juttu nyt on?"
Roope käveli kiltisti uudelle korokkeelle
Vaaka näytti 2,56 kg. Roope punnittiin viimeksi eläinlääkärissä viitisen viikkoa sitten, ja silloin paino oli 1,77 kiloa. Ilmon massa on taas noussut 1,57 kilosta noin 2,2 kiloon. Roopelle näyttäisi tulleen lisämassaa keskimäärin 158 g viikossa, mikäli tuohon keittiövaakaan on luottamista. Ilmolla vastaava luku on 126 g. 

Internettiä selaillessa löytyi Hill'sin kasvukäyrä kissoille. Tuon mukaan pian 19. viikkoinen Roope löytyy vielä painonsa kanssa kasvukäyrältä. Rotukuvauksen mukaan somaliuros voi painaa aikuisena 4-6 kiloa ja Roopesta varmasti tulee täysikasvuisena kissana Ilmoa kookkaampi. Pitää seurailla tilannetta. Keväälle on alustavasti harkinnassa valjaslenkkejä, jos ne vähän aktivoisivat kissaa. Samoin raksujen syönnin rajoittamista on mietiskelty, muttei vielä kovimpina kasvukuukausina. 
Play-n-scratchin tupsu saa kyytiä
Jännä ajatus, että kissat saattavat vielä tuplata tästä painonsa! Välillä somput tuntuvat jo tosi isoilta täysikasvuisten vertailukohteiden puuttuessa, ja kovastihan pojat ovat kasvaneetkin. Päät eivät enää mahdu kunnolla samaan ruokakuppiin ja yhtäaikainen nostaminen on hankalampaa kuin alussa. 
Ei enää pentu, muttei vielä aikuinenkaan

3 kommenttia:

  1. On ne vaan nättejä pirpanoita! <3 Luulen, että kannattaa tarkistella pennun painoa säännöllisesti, ettei käy niinkuin meillä. En ole punninnut Oivaa kotona kuin muutamia kertoja ja välissä oli ties miten monta viikkoa, kunnes käytiin tässä vähän aikaa sitten vaa'alla. Lukemat näytti sen verran hurjia, että piti laittaa paniikkipostia kasvattajalle aiheesta "onko tää jo ihan pilalle paisunut, mitä ihmettä mä teen!". :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, voi pientä Oivaa :-) Oliko Oiva sitten lopulta normaalipainoinen? Pitää joo tosiaan punnita näitä vähän useamminkin, niin näkee miten paino tästä kehittyy.

      Poista
    2. Vähän on lipsunut pullukan puolelle, muttei peruuttamattomasti sentään. Sain kasvattajalta hyviä ohjeita ruokarutiinien muuttamisesta, niin eiköhän Oiva vielä saada sutjakampaan kuntoon ajan kanssa. :)

      Poista