Ajatuksia kissanäyttelyistä

Tiesittekö, että me kissat tai henkilökunta ei olla koskaan käyty kissanäyttelyssä?

Monta kertaa ollaan kyllä pohdittu asiaa. Suomessa asia tyssäsi kolmeen ongelmaan.

Ongelma numero 1 oli se, että henkilökunta luki näyttelyohjeita ja totesi, että näyttelyhäkkiin pitäisi hommata jostain verhot tai pahimmillaan ommella itse. Ääk. Ommella itse? Ensin pitäisi etsiä jostain ompeluohje, osata tulkita sitä oikein, mennä kangaskauppaan, ostaa kangaspala ja lankaa, lainata jostain ompelukone, mahdollisesti vielä osata ommella jotain kuminauhahärpäkkeitä tai hienoja poimutuksia tai muuta?

Ongelma numero 2 oli auton puute. Kissojen ja tarvikkeiden roudaaminen näyttelypaikalle olisi tullut melko kalliiksi taksilla.

Ongelma numero 3 oli pohdinta siitä, että mitä hyötyä näyttelyttämisestä oikeastaan olisi verrattuna vaivaan. Mitäpä se hyvejää viedä tuommoisia leikattuja kollinroikaleita näyteltäväksi, kun kasvattajakin on lopettanut kasvattamisen?

Asia on kumminkin mietityttänyt tasaisesti. Olisihan sitä mukava tutustua muihin kissaihmisiin ja ehkä joskus kaukaisessa tulevaisuudessa ottaa sijoituskissa tai vielä kaukaisemmassa tulevaisuudessa jopa ryhtyä kasvattajaksi.

Niinpä henkilökunta päätti viimein ryhdistäytyä ja on menossa ylihuomenna elämänsä ensimmäiseen kissanäyttelyyn! Ilman kissoja tosin, koska Ilmo ja Roope eivät suostu menemään yhteenkään näyttelyyn nolaamaan itseään ennen kuin henkilökunta on kunnolla koulutettu siihen, kuinka näyttelyissä oikeastaan tulisi toimia.

"Heti kun henkilökunta on koulutettu, niin tässä on valmis kissa näyteltäväksi"

Jos jollakin on linkittää hyviä artikkeleja aloittelijalle kissanäyttelyissä, henkilökunta tutustuisi hirmu mielellään.

Ainakin seuraavat käytännön asiat mietityttävät:

• Onko kellään hyviä ohjeita siitä, miten somput valmistellaan näyttelyyn? Pitääkö esim. joitain korvien karvoja trimmata, vai riittääkö pelkkä pesu ja harjaus?
• Täytyykö kissat esitellä itse, vai onko näyttelyissä aina joku henkilö, joka voi esitellä kissan, jos henkilökunnan kädet tärisee ja jalat tutisee?
• Poikien villapöksyt leikattiin lyhyemmäksi noin vuosi sitten ripuliepisodin tieltä. Huomaakohan sitä vielä? Tuleekohan siitä sanomista? :D Entä haittaako hammaskivi? Kannattaako näyttely ajoittaa siten, että hampaat on juuri putsattu eläinlääkärillä?

Ilmo: "Saako näyttelyssä lisäpisteitä, jos esittelee itsenäisesti myös mahakarvansa tuomaripöydällä?"

Lomaltapaluumaha

Tiedättekös sen tunteen, kun lomalla tulee syötyä kaikkea höttöä ja sitten ensimmäisenä arkiaamuna mahassa kiertää ja velloo?

Länsi-Australiassa oli viime maanantaina Queen's day, joka on täällä yleinen vapaapäivä. Sen kunniaksi henkilökunta päätti viedä kissat pidennetyn viikonlopun ajaksi lomailemaan kissahotelliin ja käydä muutaman päivän ajelulla etelässä. Maanantai-iltana kissat haettiin takaisin kotiin ja ilta sujui vielä ihan rattoisissa tunnelmissa.

Tiistaiaamuna tunnelma olikin sitten ihan toinen. Arkikurjuus ja lomamaha ei koittanut pelkästään henkilökunnalle, vaan Roope oli yöllä oksentanut kaksi kertaa lattialle ja ei aamulla suostunut syömään murustakaan. Henkilökunta tietysti huolestui, kun Roope vieläpä kävi kerran hiekkalaatikolla yrittämässä ilman, että mitään tuli ulos. Kissojen lääkekaapista löytyi parafiiniöljyä ja koska henkilökunta pelkäsi, että kissa on syönyt jonkun vierasesineen, sai Roope-parka sitten väkipakolla annoksen öljyä aamupalaksi normaalin liha-aterian sijaan.

Kissa ei kuitenkaan vaikuttanut apaattisuuden lisäksi muutoin kipeältä, joten henkilökunta meni pariksi tunniksi töihin ja tuli sitten takaisin kotiin tarkistamaan Roopen tilanteen. Kissa olikin selvästi paremmalla tolalla ja suostui syömään. Henkilökunta jo melkein huokaisi helpotuksesta, mutta kuinka ollakaan, Ilmo aloitti vuorostaan oksentamisen. Molemmilla kissoilla meni myöskin maha löysälle.

Pahimmat oireet menivät onneksi päivässä ohi. Henkilökunta epäilee vatsavaivojen johtuvan äkillisestä ruokavalionmuutoksesta. Aiemmin meiltä on nimittäin viety hoitopaikkaan sekä omat raksut ja märkäruuat. Pari kuukautta sitten kuitenkin käytännössä lopetimme kuivaruuan oston, koska muutamat kokeilut viljattomien raksujenkaan kanssa eivät ole olleet erityisen onnistuneita, joten kissojen tämän hetkinen ruokavalio koostuu pelkästään raakaruuasta ja Ziwipeakin/Applawsin märkäruuasta. Nyt kissoja vietäessä hoitoon henkilökunnalla oli mukanaan pelkkää märkäruokaa, eikä kissoja jättäessa tajunnut kommunikoida, että kuivaruokaa ei sitten muuten kannata kissoille syöttää. No, kissathan olivat ilolla popsineet annettuja viljaraksuja ja siitä sitten mahdollisesti nuo mahaongelmatkin johtuivat. Täytyy olla ensi kerralla selväsanaisempi noiden ruokinta-asioiden suhteen.

Karvanvaihtoviikot

Täällä puolen maapalloa on keväistä. Parvekkeella on taas miellyttävää kuunnella paikallisen korpin määkimistä ja aurinko paistaa mukavasti turkkiin. Enää ei tarvitse kyyhöttää tietokoneen keskusyksikön päällä, kun lämmin on jo muutenkin. Oikeastaan alkoi jo olla sen verran tukala olo, että jonnekin ne talven aikana kasvatetut ylimääräiset villat piti pudottaa:

"Oho?"

"Ainakin puolet mun villahousuista!"

Jos vaikka ensi talveksi kutoisi irronneesta karvasta yhdet ylimääräiset pöksyt?

3-vuotissynttärit

Arvatkaas mitä? Me ollaan jo isoja ja ihan aikuisia kissoja. Täytimme viime lauantaina kokonaiset kolme vuotta!

Ihmisten iässä oltaisi jo 28-vuotiaita, mikäli tämän jutun viittaamiin nimettömiin "asiantuntijoihin" on yhtään uskominen. Ihan paras ikä! Ollaan vielä melkoisen touhukkaita ja uteliaita, eikä mistään aikuistumisen väsymyksestä ole tietoakaan.

Synttäriherkkuja luvassa. "Laske jo se kuppi!", maukuu Roope oikealla puolella. 

Ikääntyminen on myös tuonut kivasti lisää itsevarmuutta. Nykyisin imuri ei enää juurikaan hetkauta, vaan pysyttelemme samassa huoneessa, kun tuo huriseva vihollinen nostetaan esiin. Ihmisten sylissäkin viihdytään entistä useammin. Eikös sekin ole merkki itsevarmuudesta, kun kissana osataan kertoa, että nyt kaivataan vähän silityksiä?

Synttäriherkuttelua

Muutaman uuden asian olemme oppineet ihan viime kuukausien aikana. Ilmon uusin bravuuri on hypätä välillä ihmisen olkapäälle ja tähyillä siinä niin kuin merirosvon papukaija konsanaan. Henkilökunta ei voi muuta kuin syyttää itseään, kun sen alunperin kissalle vuosi sitten opetti ja vieläpä pohdiskeli, että oppiikohan Ilmo nyt kerjäämään tempulla huomiota. Hahaa. Vastaus on: kyllä oppii!

Saimme synttärilahjaksi hiirulaisen

Roope taas on harjoitellut kovasti äänen käyttöä tässä viimeisen puolen vuoden aikana ja oppinut maukumaan paljon monipuolisemmin kuin aiemmin. Nykyisin Roopelta tulee paljon pieniä "kurr" -tyyppisiä äännähdyksiä, kun kissa on innoissaan, sekä myöskin äänekkään vaativaa "MIAU MIAU MIAU":ta aamulla, mikäli ruoka ei ole tarpeeksi nopeasti kupissa.   

Kyllä asia on niin, että kissan oppiminen ei lakkaa missään vaiheessa elämää, vaan jatkuvasti kehitetään uusia taitoja ja tehokkaampia tapoja olla vuorovaikutuksessa henkilökunnan kanssa.

Kanapalan metsästäminen - Viisi askelta tavoitteen saavuttamiseksi

Roope kertoo:

Ihmisten kanssa asuessa ei mieltymykset ja mielipiteet osu aina yksiin. Henkilökunta on esimerkiksi jo vuosia koittanut jankuttaa, ettei keittiön pöytätasoilla saisi olla. Niinpä me huomaavaisina kissoina ollaan opittu pysyttelemään poissa pöydältä henkilökunnan ollessa läsnä.

Se, että me kokonaan luovuttaisi noiden tasojen päällä oleskelusta, on ihmisten rajoittuneita aivoituksia. Olisi tosi epäkissamaista käytöstä olla tarkistamatta tasoa, jolle nostetaan päivittäin talon parhaat herkut. Siispä kaupunkilaiskissankin on tärkeä pysytellä valppaana ja hioa jatkuvasti taitojaan paremmaksi, jotta selviytyy henkilökunnan vaatimusten ja omien mielihalujen aiheuttamassa ristitulessa. Sinnikkyys palkitaan. Viimeisen parin kuukauden kokeilut ovat esimerkiksi osoittaneet, että vaikkei pöytätasoilla saa viettää aikaansa, niin mikron edessä jostain syystä saa. Ota noista sitten selvää.

Tällä viikolla sain viimein palkinnon, kun hyppäsin taas kerran pöytätasolle ja sain napattua mehevän kananrintafileen suoraan paistinpannulta. Kana suussa säntäsin nopeasti karkuun ja koitin syödä sitä mahdollisimman nopeasti tuolin alla, mutta valitettavasti henkilökunta huomasi aikeeni ja nuo ahneet rohmut nappasivat kanan suoraan suustani. Pieni kissa ei voi ymmärtää! Mokomat muka tarvitsevat kaikki rasvassa paistetut, mehevät kanat itselleen, ja kissalle riittäisi pelkkä pieni nöppönen sulatettua lihaa?

Jotta motivaatio taitoa ja pitkää pinnaa vaativien asioiden saavuttamiseksi pysyisi yllä, voi seuraavista keinoista olla hyötyä:

1. Määritä tavoitteesi

Määrittele itsellesi mieluisa tavoite, jonka haluaisit saavuttaa seuraavien vuosien aikana, esimerkiksi "Mahdollisimman ison lihakimpaleen nappaaminen ja syöminen henkilökunnan huomaamatta".

2. Tee päivittäin pieniä asioita tavoitteidesi toteutumisen eteen

 Tee esimerkiksi jotakin seuraavista:

• Vahdi henkilökunnan liikkeitä tarkasti, kun he laittavat ruokaa. 
• Hypi kielletyille pöytätasoille päivittäin, jotta ketteryytesi säilyy ja näet paremmin, onko pöydälle jäänyt saalistettavia asioita
• Odota kärsivällisesti. Vielä joku päivä tapahtuu virhe, ja silloin kissa saa viimein palkinnon. 

3. Älä lannistu vastoinkäymisistä

Esitä suloista ja viatonta ja kokeile seuraavana päivänä uudestaan. Ja sitä seuraavana. Älä koskaan lakkaa yrittämästä. Edes silloin, kun kana viedään suoraan suusta. Huomenna on uusi päivä.

4. Muista pyytää apua ja auttaa kaveriasi

Joskus neljä silmäparia näkee paremmin kuin kaksi. Ilmon avustaessa on varmaa, että huomataan heti, kun saalis jää viimein pöydälle metsästettäväksi.

5. Lepää välillä ja muista ottaa rennosti

Taitoa vaativien koettelemusten jälkeen on hyvä ottaa pitkät nokoset.