Arvatkaas mitä? Me ollaan jo isoja ja ihan aikuisia kissoja. Täytimme viime lauantaina kokonaiset kolme vuotta!
Ihmisten iässä oltaisi jo 28-vuotiaita, mikäli tämän jutun viittaamiin nimettömiin "asiantuntijoihin" on yhtään uskominen. Ihan paras ikä! Ollaan vielä melkoisen touhukkaita ja uteliaita, eikä mistään aikuistumisen väsymyksestä ole tietoakaan.
Synttäriherkkuja luvassa. "Laske jo se kuppi!", maukuu Roope oikealla puolella.
Ikääntyminen on myös tuonut kivasti lisää itsevarmuutta. Nykyisin imuri ei enää juurikaan hetkauta, vaan pysyttelemme samassa huoneessa, kun tuo huriseva vihollinen nostetaan esiin. Ihmisten sylissäkin viihdytään entistä useammin. Eikös sekin ole merkki itsevarmuudesta, kun kissana osataan kertoa, että nyt kaivataan vähän silityksiä?
Synttäriherkuttelua
Muutaman uuden asian olemme oppineet ihan viime kuukausien aikana. Ilmon uusin bravuuri on hypätä välillä ihmisen olkapäälle ja tähyillä siinä niin kuin merirosvon papukaija konsanaan. Henkilökunta ei voi muuta kuin syyttää itseään, kun sen alunperin kissalle vuosi sitten opetti ja vieläpä pohdiskeli, että oppiikohan Ilmo nyt kerjäämään tempulla huomiota. Hahaa. Vastaus on: kyllä oppii!
Saimme synttärilahjaksi hiirulaisen
Roope taas on harjoitellut kovasti äänen käyttöä tässä viimeisen puolen vuoden aikana ja oppinut maukumaan paljon monipuolisemmin kuin aiemmin. Nykyisin Roopelta tulee paljon pieniä "kurr" -tyyppisiä äännähdyksiä, kun kissa on innoissaan, sekä myöskin äänekkään vaativaa "MIAU MIAU MIAU":ta aamulla, mikäli ruoka ei ole tarpeeksi nopeasti kupissa.
Kyllä asia on niin, että kissan oppiminen ei lakkaa missään vaiheessa elämää, vaan jatkuvasti kehitetään uusia taitoja ja tehokkaampia tapoja olla vuorovaikutuksessa henkilökunnan kanssa.
Viime kesäkuulta löytyi muutama hauska, julkaisunarvoinen otos, kun viime postausta tehdessä tuli käytyä läpi vähän vanhempia kuvia.
"Saalis näkyvissä kello kahdessatoista"
Henkilökunta päätti kesäkuussa kerrankin ennakoida ja osti kaikessa viisaudessaan tornituulettimen välttääkseen kesän 2014 kohtalon: 35 asteen sisälämpötilan ja kauppojen tyhjentyneet tuuletinvarastot. No, tuuletinta ei sitten tietenkään tarvittu juuri ollenkaan, mutta onneksi mukana tuli mainio pahvitunneli.
Saalis kiinni!
Hiiri puristettuna tiukasti tassun alle ja vierestä Ilmon touhuja kurkkiva Roope-kissa
Varsinkin Ilmo piti kovasti tunnelin hiiriä houkuttelevista ominaisuuksista. Ilmon ei tarvinnut muuta kuin vahtia tunnelin toisella puolella, kun saaliseläin toisensa jälkeen kipitti tunnelin sisään.
"Mites iso tää tunnelin suu nyt olikaan"
"Kaksi hiirulaista! Valmiina hyökkäykseen!"
Hiirihavainnon jälkeen Ilmo vaani sopivaa tilaisuutta odotellen tunnelin suuaukolla, kunnes syöksyi pieniä otuksia kohden kuolettavan äänettömästi.
Ilmo - kaikkien hiirien kauhu
Ja lopulta nappasi saaliin tiiviisti tassujensa alle.
Kiipelissä on.
Roope tutkaili hetken Ilmon puuhia, mutta totesi sitten, että vähemmän liikkuvaisia saaliseläimiä on mukavampi metsästää... tai oikeastaan niiden viereen voi kellahtaa ottamaan pienet torkut.
Paikallaan pysyttelevä hiirikaveri ja ihanan aurinkoinen karvamatto ovat Roopen mieleen
Roopen ja henkilökunnan sunnuntaihin kuuluu usein rentoutumishetki sohvalla. Henkilökunta selailee yleensä mobiililaitteellaan blogeja ja Roope nukkuu jalkojen juuressa päiväunet.
Tänään henkilökunnan laitteesta sattui ikävästi loppumaan akku, mutta nukkuvaa Roopea ei viitsinyt herättää nousemalla sohvalta. Onneksi kamera oli käden ulottuvilla.
"ZZZzzz"
"Mitäs räpsit sillä? Nyt nukutaan..."
"zzzzz"
Roope oli niin uninen, ettei huomannut, kun pieni hiiri kiipesi kissan kainaloon
Roope ja Ilmo ovat varsin ehtiväisiä kissoja ja keksivät mielellään itselleen viihdyttävää tekemistä. Tiskipöytä on ollut uutena saavutettuna korkeustasona erityisen jännittävä paikka kiipeillä henkilökunnan kielloista huolimatta. Induktioliedestä kuluu mukavia piippauksia ja välillä pöydällä olevista kupeista löytyy miellyttäviä jugurtin jämiä.
Tällä viikolla kissat onnistuivat myös avaamaan keittiön hanan keskellä yötä. Epäselväksi jäi, oliko tavoitteena kylpy vaiko vedenjuonti, koska kauhukaksikko oli jo viattoman näköisinä ihan muissa touhuissa, kun henkilökunta riensi sulkemaan juoksevan hanan.
Henkilökunta ei jaksa aina työpäivän jälkeen ehkäistä kissatuhoja juoksemalla huiskalelu kädessä ympäri taloa, joten vaihtoehtoisia energianpurkamistapoja on ideoitu vähitellen. Esittelen tässä niistä kolme:
1. Lelujen piilottaminen
Tylsistäkin leluista tulee kiehtovampia, jos ne piilottaa osittain. Henkilökunta on laittanut pieniä leluhiiriä puoliksi huovan alle, muihin koloihin, tai esimerkiksi avonaiseen ja tyhjään laskiaispullarasiaan, joista kissat mielellään metsästävät lelut esiin.
Toinen vaihtoehtoinen tapa on koota ensin lelut viereen vaikkapa sohvalle ja heitellä niitä hiljalleen raapimuspuun syövereihin.
Mobiililaitteiden pelit ovat niin koukuttavia, että kissatkin viihtyvät hetken virtuaalikalojen seurassa.
Videon lopussa Roope tosin kyllästyy ja päättää valita oman taktiikkansa kalojen näppäilyyn.
3. Laser-lelut
Laser on ihan paras väline kissojen kanssa. Voit itse heittäytyä sohvalle laserpointterin kanssa ja katsoa, jaksavatko kissat juosta pidempään laserin perässä mitä sinä jaksat osoitella laserilla.
Laser on myös viihdyttävä väline, jos joku on vahingossa mennyt nukahtamaan sohvalle. Kissat voi kätevästi houkutella kävelemään nukkuvan henkilön päällä laserin avulla.
Roope vaanii pieniä punaisia pisteitä
Lopuksi vielä video laseria jahtaavista kissoista:
Kuten Ilmon kuvauksessakin todetaan, henkilökunta on ollut jo pitkään tietoinen siitä, etteivät Ilmo ja vahva kissanminttu sovi hyvin yhteen. Jo ensimmäisinä päivinä kissojen tulon jälkeen muutamien lelujen käyttöä piti rajoittaa. Ilmosta ei tullut näiden lelujen kanssa pelkästään maassakierivä ja kuolaava, vaan myös valtavan omistushaluinen ja mustasukkainen. Ilmo leikki hetken omalla lelullaan, kävi sen jälkeen ryöstämässä Roopenkin lelun ja juoksi sen jälkeen sekopäisesti ympäriinsä puolustaen molempia lelujaan.
Ilmon lempihiirulaiset. Oikealla erityisen kissanminttuinen, vasemmalla korvikehiiri
Kissanminttua tuntuu olevan todella monessa kissanlelussa, eivätkä ihan kaikki aiheuta kummempia reaktioita. Viimeksi tilatussa kissantarvike-erässä sattui tulemaan kuitenkin mukana erityisen ihania ja ihmisnenäänkin vahvalle tuoksuvia värikkäitä hiirulaisia. En tiedä johtuneeko henkilökunnan aiemmista lelujen takavarikoinneista vaiko Roopen läsnäolosta, mutta Ilmo murisee aina hurjasti saadessaan lelun tassuihinsa, kuin pieni koira. Allaolevassa videossa kuuluu vähän murinaa.
Kun Ilmo toteaa, ettei kukaan ole nappaamassa lelua heti pois, murinakohtaus laantuu ja sitten hiirellä on todella kiva leikkiä, ja leikkiä jaksaisi vaikka kuinka pitkään! Roope ei kiinnosta, ruoka ei maistu, eikä Ilmo lotkauta korvaansakaan henkilökunnan kutsuhuudoille niin kauan kun hiiri on näköpiirissä.
Yleensä ei mene kuitenkaan kauaakaan, kun lelu vaihtuu salakavalasti tylsänhajuiseen korvikehiireen ja ihanat, värikkäät hiirulaiset katoavat täysin ympäristöstä. Henkilökunta ei ole kovin innoissaan Ilmon murinasähinäviestinnästä tai siitä, kuinka Roope-kissa on aina vähän hämillään kun pikkuveli katoaa ihan omiin maailmoihinsa.
Ja taas ilmestyi tilalle tylsä, hännätön korvikehiiri
Ilmon ja Roopen henkilökohtainen kokki on koittanut vaivihkaa hivuttaa herrojen lautasille muutakin, kun pelkkää pussiruokaa. Epäonnistuneiden lohi-, broileri- ja possunsydänkokeilujen jälkeen kanankaula yllättäen maistuikin, tosin ainoastaan Roopelle. Ilmo peitteli epäilyttävät lihansa huolella ja kieltäytyi syömästä, kunnes hyvin koulutettu tarjoilija toi tilalle uuden annoksen Miamoria.
Koska kanankauloissa oli kuitenkin lupaava alku, keksi ovela kokki ujuttaa niitä seuraavana päivänä märkäruuan kokoisissa paloissa märkäruokakastikkeen sekaan. Nyt maistui Ilmollekin, vaikka osa paloista pitikin tiputtaa lattialle, kun ihan loputtomiin ei vaan jaksa pureskella. No, Roope söi sitten nekin palat.
Aamupala. Nam nam.
Tänään kissoilla oli edessään uusi ruokahaaste, kun henkilökunnan kissanomistajakaverit toivat pojille iltapalaksi oikean hiiren (toim. huom. kyseessä siis eläinkaupoissa ruuaksi myytävä pakastehiiri). Ilmo kävikin uteliaasti läpsimässä ja nuuhkaisemassa kupissaan kellottavaa hiirulaista, muttei tuntunut millään ymmärtävän, että jyrsijää voisi jotenkin syödäkin. Hiiret ovat kissanomistajakavereiden Urho-kissan suurinta herkkua, ja maalla syntynyt Urho olikin heti hiiren nähtyään ymmärtänyt, miten hiiri syödään. Kaupungissa syntynyt rotukissa tyytyi kuitenkin vain koskettamaan hiirulaista tassullaan ja ravisti sen jälkeen tassustaan pois omituisen, niljakkaan tunteen.
Lopulta kokki päätti suorittaa hiirelle saman toimenpiteen, mitä kanankauloille. Hiirtäkin tuli siis maisteltua, mutta suurin osa syödystä ruuasta taisi olla taas maagista Miamor-kastiketta.
