Ohops. Henkilökunta katsoi juuri, että koko blogihistorian aikana ei olla jätetty yhdenkään kuukauden aikana kokonaan kirjoittamatta postausta. Nyt tuli kuitenkin ensimmäinen poikkeus sääntöön, kun vaihdoimme asumustamme toiseen:
Muutimme tällä kertaa kalustamattomaan asuntoon, joten aikaa vierähti runsaasti huonekaluostoksilla. Päätimme myös säästää pakuvuokrassa, mikä tarkoitti sitä, että vanhasta asunnosta tuotiin tavaraa vähitellen, muutama laatikko kerrallaan.
Vanha puu uusissa maisemissa
Kissat tuotiin uuteen asuntoon aika varhaisessa vaiheessa, kun huonekaluja ei juurikaan sängyn lisäksi vielä ollut. Roope-parka stressaantui kaikuvassa, kalustamattomassa asunnossa sen verran, ettei nukkunut enimmäisenä yönä, vaan vaelteli ympäriinsä hämmentyneenä maukuen.
"Missä lintukatsomo? Missä sen edessä oleva aurinkoläntti? Missä ruuansulattelukolo? Missä nukkumisriepu?"
"Missä minun oma sohvallekäpertymisnurkkaus? Missä kananpyydystystaso? Missä lelulaatikko? Missä suojainen soppi piiloutumista varten?"
Roope: "SOS! Viekää kissa takaisin kotiin! Tuonne alaskaan en uskalla mennä, kun joku voi hyökätä alhaalla kimppuun." Ilmo: "Mäntti, täällähän on mahtavaa!"
Ilmo taas ihastui uuteen asuntoon välittömästi. Maantasolla olevassa asumuksessa on täällä omat haasteensa, ja kissa löysikin ensimmäisten minuuttien aikana vessan kaappiin piiloutuneen torakan. Uusi lelu ilahdutti kovasti ja kohtaamisen jälkeen henkilökunta ei olekaan löytänyt asunnosta muita torakoita. Liekö ollut ainoa yksilö, vai Ilmo rouskutellut torakan kaverit suihinsa yön pimeinä tunteina?
Ilmo: "Skannaus käynnissä. Ei havaittavaa liikettä lattialla"
Tällä hetkellä ollaan asuttu täällä jo muutamia viikkoja. Roopekin rauhoittui toisena yönä, kun kissaa leikitettiin seuraavana päivänä niin kauan, että huolestunut kissa rentoutui tuttua lelua metsästäessään.
Mimmi ja Alfred kirjoittivat jokin aika sitten mainion postauksen siitä, mitä kaikkea kummallisia sääntöjä ihmiskodissa asuessaan joutuu sietämään.
Meillä yksi säännöistä luokkaa "Täysin typerät" on, että kissojen reviirillä on oleskelukelpoinen huone, jonne ihmiset kieltävät menemästä. Tästä asiasta onkin käyty vuosien varrella monta taistelua. Vuonna 2015 noin 20 viikkoa vanha Ilmo otti niin kovat keinot käyttöön, että ihmiset lopulta heltyivät päästämään makuuhuoneeseen. Saman vuoden marraskuussa muutimme toiseen asuntoon, jossa sielläkin kissojen pääsy huoneeseen yritettiin ensin estää. Tällä kertaa Ilmo ja Roope keksivät, että liukuoven saa helposti avattua tassulla, joten huoneeseen pääsi tuolloinkin sujahtamaan melko helposti.
Vasta kolmannen muuton jälkeen makuuhuone on onnistuneesti pysynyt kissattomana alueena, mikä on ihan hyvä ihmisen mielestä, koska välillä tulee kissa-allergisia vieraita kylään nukkumaan.
Roopelle makuuhuoneeseen pääsemättömyys on nykyisin ihan ok. Alue on tarkistettu ja siellä ei ole ruokaa, miksipä siis turhaan käyttää energiaansa sinne pääsemiseen?
Ilmo ei moista sääntöä edelleenkään sulata ja yrittää vieläkin livahtaa huoneeseen oven avauduttua. Henkilökunta on tähän tottunut ja pysäyttää kissan aikeet isolla "SHHHHHHH" äänellä (sähinä tehoaa yllättävän hyvin). Vieraat taas eivät huomaa nurkassa vaanivaa kissaa ja yllättyvät, kun ovea avatessaan nilkkojen vierestä vilahtaa harmaa pörrösalama sisään. Sisäänpääsyn jälkeen Ilmo sujahtaa sängyn alle piiloon, jottei tulisi heti kannetuksi ulos huoneesta.
"Kissa ei ymmärrä!"
Ilmosta Pyydystä Ilmo sängynalta on hauska leikki. Pari kertaa henkilökunta on onnistunut nappaamaan kissan käsin tai kutsumalla kissaa nimellä. Ilmo on kuitenkin oppinut nopeasti, että kannattaa piiloutua syvemmälle sängyn uumeniin, jotta huoneessaoloaika pitenee.
On kuitenkin yksi keino, jolla Ilmon saa kerta toisensa jälkeen pikaisesti ulos huoneesta. Sen keinon (ja muutama muun ei-niin-toimivan) kuvasimme oheiselle videolle:
On jo 2019! Ihminen kirjoitti vuosi Australiassa -postauksen noin vuosi sitten, joten kun jo kaksi vuotta hurahti täyteen, pitänee sarjaa jatkaa osa kakkosella. Tällä kertaa sain myös viimein mukaan otoksia koalasta :D
Sitä ennen pieni kuva-arvoitus ja vastaus blogihiljaisuuteen. Täällä tuli vietettyä uusivuosi, mutta arvaatteko mikä maa on kyseessä (vastaus löytyy postauksen lopusta):
Okei, nyt henkilökunta meni ihan sivuraiteille. Me kissat ei oltu mitään lampaita katsomassa, vaan tutun hoitotädin kissahotellissa
Tammi - toukokuu: Kärvistelyä ja toipumista
Alkuvuodesta oli tuulista. Edellinen määräaikainen työsopimus päättyi joulukuuhun, eikä sitä jatkettu, joten täytyi etsiä uusia hommia. Jossain vaiheessa valvoin jo öitä miettien paluuta Suomeen, kun mikään hakemus ei tuntunut oikein edistyvän minnekään. Toisaalta oli ihan kivakin vain olla, lukea kirjoja, katsoa tv:tä, mietiskellä elämää. Edellinen työrupeama oli aika rankka ja tuntui, että tarvitsin pienen palautumistauon.
Täällä on melko paljon metsäpaloja, tai "bush firejä", kuten paikalliset näitä kutsuvat. Harvemmin taivaalle nousee ihan näin paljon savua
Kävelyllä Rottnest Islandilla
Söpöjä koiria naapuritalon pihalla? Ei, vaan dingoja eläintarhassa
Valkoista hiekkaa pohjoiseen ajaessa Perthistä
Pinnacles -kivimuodostelmien keskellä voisi kuvata scifi-elokuvan
Scifi-teemaa jatkaen samaan elokuvaan voisi kuvata ufoja, jotka ääntäisivät samoin kuin oheisen videon Australian harakka Kesä - lokakuu: Totuttelua uuteen
Ennen kuin ehdin pakata laukkuni, kissani, ja hypätä lentokoneeseen, tulikin eräänä päivänä soitto, joka käänsi suunnan ja pääsin takaisin töihin. Uudet hommat ovat olleet mieluisia ja ensimmäistä kertaa moneen vuoteen on tuntunut siltä, että tasapaino töiden ja arjen välillä on asettunut kohdilleen. Energiaa on kerrankin jäänyt omille jutuille ja projekteille.
Töihin pääsy oli hyvä, koska samoihin aikoihin Ilmon oksentelut pahenivat ja pelkäsin, että eläinlääkärissä täytyy käydä laajemmissa tutkimuksissa. Eliminaatiodieetti on kuitenkin toiminut hyvin ja kana/kalkkunaruokia syöttäessä ruoka on pysynyt sisällä.
Elokuussa käväisin Suomesssa, tosin ihan liian lyhyen aikaa. Ensi kesäksi olisi haaveissa vähän pidempi loma, kaksi tai kolme kokonaista viikkoa.
Takaisin Australiaan oli kiva palata, vaikka tänä vuonna tuntui, että täkäläinen talvi kesti ja kesti. Vielä lokakuun lopulla hytisin sisällä paksun peiton alla, kun yöt olivat välillä kylmiä ja tuulisia.
Lokakuussa juhlistimme melkein kahta vuotta Australiassa ostamalla ensimmäisen oman huonekalumme: työpöydän. Vuokra-asuntomme täällä on kalustettu ja blogiakin oli kirjoiteltu tähän asti keittiöpöydän ääressä. Kalustettu asunto oli tosi järkevä päätös, koska on ollut useamman kerran mietinnässä muuttaa täältä pois, jos asiat eivät järjesty. Nyt kahden vuoden jälkeen alkaa olla kuitenkin siinä pisteessä, että kaipaa myös jotain omaa ympäristöönsä - omaa sänkyä kaikista eniten!
Keväällä Ilmo ja Roope pääsivät kokeilemaan ikkunavahtikissan elämää, kun vuokrasimme loma-asunnon viikonlopuksi
Joskus voi tulla vastaan kenguru iltakävelyllä
Maisema Perthin lähistöllä olevalta kukkulalta
"Moi!"
Tässä viimein koala! Koalat nukkuvat 20 tuntia päivässä, joten näin ne hereillä vasta neljännellä eläintarhakäynnilläni
"Minkäköhän lehden söisi seuraavaksi?"
Marraskuu:
Ja niin se vuosi taas vierähti.
Marras-joulukuun vaihteessa saimme pysyvän viisumin, joten näyttää siltä, että jäämme koalamaahan oleskelemaan ainakin toistaiseksi. Saa nähdä, mitä kaikkea jännää vuosi 2019 tuo tullessaan!
Kevään kukkaloistoa Kings Parkissa
Hiekkadyyni pohjoisessa Lancelinissa
Onnellisia koiria juoksentelemassa koirarannalla auringonlaskun aikaan (Roope: "Missä kissaranta??? Miksi rantoja tehdään koirille muttei kissoille?" Ilmo: "Miksi koirat olisivat onnellisia jättimäisessä hiekkalaatikossa? Sinne kuuluu tehdä tarpeet"
Palmurivistö Perthin keskustan lähellä
"Meillä ei ole kiire pois. Täällä aurinkoläikkien lämmössä on hyvä olla"
Ps. Se ensimmäisen kuvan lammas oli yksi Uuden-Seelannin 60 miljoonasta.
Kuten henkilökunta kertoi pari kuukautta sitten, kokeilimme marraskuussa tiputtaa kissanhoitoon kuluvan muovin määrän mahdollisimman minimiin. Nyt kokeilukuukausi on ohi ja aika kertoa, miten onnistui ja miten ei, mitkä käytännöt vakiintuivat käyttöön ja missä asioissa emme muovista päässeet eroon yrityksistä huolimatta.
Kissojen ruokinta
Ruuan ostaminen
Ruokinta oli ehdottomasti kaikista haastavin osuus. Ajatuksena oli ensin ottaa kauppaan mukaan oma astia ja pyytää siihen sopivia aineksia lihatiskiltä. Ongelmaksi muodostui se, ettei sisäelimiä löytynyt ainakaan isoimmista marketeista ollenkaan. Ottaen myös huomioon Ilmon aikaisemmat mahaongelmat, päätimme lopulta pysyä tutuissa ja turvallisissa aineksissa. En halunnut jättää sisäelimiä kokeilun vuoksi pois ruokavaliosta, joten päädyimme ostamaan niitä muovitettuina, koska parempaa vaihtoehtoa ei löytynyt.
"Entäs jos me käytäis tuolla ulkona metsästämässä?"
Broilerin koipea, reittä ja rintaa tuli kuitenkin ostettua omaan kippoon. Aluksi lihatiskillä meinasi iskeä en mää kehtaa olla vaivaksi ujous ja ensimmäisestä kaupasta luikinkin häntä koipien välissä karkuun, koska lihatiskin edessä oli paljon ihmisiä ja en uskaltanut siinä väenpaljoudessa kaivella omaa purkkiani esiin. Seuraavassa kaupassa onnistui onneksi paremmin.
Lihan pyytäminen omaan astiaan toimi ihan hyvänä rohkeusharjoituksena, mutta vakiintunutta käytäntöä siitä ei tainnut muodostua. Oli vaikea arvioida, kuinka paljon kannelliseen muovitörppööni mahtui lihaa (ja toisaalta en halunnut mennä tiskille valtaisan purkkikokoelman kanssa), joten usein tuli pyydettyä melko pieniä annoksia, jotka loppuivat nopeasti.
Huomasin myös, että usein lihat otettiin tiskistä muovipussilla, joten eipä siinä paljoa maailma pelastunut, jos se muovipussi päätyi roskiin sen jälkeen, kun kissojen lihat oli siirretty purkkiin.
Koska kerralla tuli ostettua melko pieniä määriä, kävi myös muutaman kerran niin, kissojen liha oli lopussa ja kaupassa tuli käytyä niin myöhään illalla, että lihatiski oli jo mennyt kiinni.
Ruuan säilöminen
Onneksi muut osa-alueet sentään sujuivat paremmin. Lihojen säilöminen purkittamalla oli niin vaivatonta, että jää meillä ehdottomasti tavaksi kokeilukuukauden jälkeenkin.
Aiemmin lihaoperaatio on alkanut sillä, että joutuu aukomaan kymmenittäin pakastepusseja. Nyt tästä vaiheesta pääsi kokonaan eroon, kunhan vaan nosti kaapin perukoille kerätyt entiset pastakastikepurkit pöytään. Purkit kestivät myös hyvin pakastamisen ja tiskikonepesun. Otin purkin sulamaan pakasteesta edellisiltana ja seuraavana aamuna liha oli juuri sopivan sulanutta, jotta kissoille sai kaiveltua syötävää.
Koska maksaa jää usein yli, kuivatin ja pakastin maksapalat erikseen, jotta niistä riittäisi useammaksi viikoksi ilman, että tarvitsee ostaa uutta maksapakkausta.
Videomateriaalia lihojen purkittamisesta:
Hiekkalaatikko
Hiekka
Suurin osa kauppojen hiekkavalikoimasta on täällä pakattu muoviin. Kävin tutkimassa kahden eläinkaupan valikoimat. Toisessa ainoa pahviin pakattu merkki oli Ökö Plus (täkäläisittäin nimi on Cat's Best). Toisesta taas löytyi paikallinen merkki:
Ostimme paketit molempia. Kissat tottuivat ihan ongelmitta molempiin, koska viime aikoina on muutenkin tullut ostettua betoniittia enemmän noita biohajoavia merkkejä. Cat's Best on tuotteena parempi ja pitää hajut yllättävän hyvin poissa, mutta toisaalta The All Natural on paikallinen, joten sitä ei lennätetä tänne Euroopasta saakka. Molemmissa siis hyvät ja huonot puolensa ja riippuen siitä missä kaupassa käymme tekemässä ostoksia, todennäköisesti molempia tulee jatkossakin käytettyä.
Hiekan hävittäminen
Oma komposti olisi tähän tarkoitukseen ihan loistava. Koska meillä ei ole (vielä) kompostia, niin ostin kaupasta paperisia pusseja (nimellä eväspussi), joihin kippasin jätökset ja paakut ja kiikutin kerrostalon käytävällä olevaan roskakuiluun. Suomessa jätökset voisi tällä menetelmällä viedä biojätteeseen. Tällä tavoin hävittäminen oli helppoa, joten eiköhän sama käytäntö jatku kokeilun jälkeenkin.
Sanan "eläinlääkäri" taisin kuulla, mutta miksei henkilökunta koskaan muista varoittaa etukäteen noista käynneistä?
Oli ihan tavallinen aamu. Roope sai ensimmäisenä ruuan koppaansa ja rouskutti sitä tyytyväisenä. Viipotin innoissani omaan koppaani aamupalan toivossa. Kun Roope söi vieressä herkkuaamiaistaan, napsautettiinkin minun koppani kiinni ja henkilökunta kantoi sen kohti hurisevaa juttua.
"Vuosisadan kylmäverisin huijaus! Murustakaan en saanut!"
Ikinä, IKINÄ ei ole käynyt tällaista juttua, että velipoika saa kotona syödä tuoretta lihaa ja minut viedään yksin Kissanpistimöön!
Kun saavuimme perille, hetken oli oikeastaan ihan siedettävää, kun hoitaja otti minut vastaan. Henkilökunta yllättyi kovin, kun jopa rupesin kehräämään siinä silitysten lomassa. Oli oikeastaan kiva, ettei Roope ollut jakamassa huomiota ja kerrankin sain kaikki rapsutukset ja kehut vieraalta tyypiltä.
Sitten henkilökunta lähti ja ikävyydet alkoivat. Minut siirrettiin toiseen huoneeseen. Muistin Roopen vinkit ja koitin rimpuilla kaikin voimin vastaan, mutta jotenkin ne mokomat onnistuivat taas pistämään yhden piikin suoraan tassuun. Auts!
Loppukäynnistä en oikein muistakaan mitään. Henkilökunta sanoo, että olin hyvin närkästyneen kuuloinen kotiinpaluumatkalla.
Kotiin tultuani kävi ilmi, että Roope oli tietysti makoillut koko päivän aurinkoläntissään hädin tuskin huomaten, että velipoika oli kadoksissa. No, tuli se sentään moikkaamaan vähän huolestuneen oloisena, kun minut tuotiin takaisin kotiin.
Sain myös tassuuni siteen, jonka avuliaasti näpersin pois noin kahdessa minuutissa, jottei henkilökunnan tarvitsisi vaivautua
Jos jotain ikävää, niin jotain hyviäkin puolia:
1) Hampaat ovat nyt puhtaat. Henkilökunta lupasi, että vielä tulee se päivä, jolloin Roope viedään hammashoitoon ja itse saan löhöillä tyytyväisenä kotona. MUAHHAHAHHAHAHAHHAHAA!
2) Piikin sisältämä aine oli ilmeisen tehokasta tavaraa. Loppuillan kellahtelin hyväntuulisena lattialle selälleen aina kun henkilökunta tuli vähänkin rapsuttelemaan.
