Vuosi Australiassa

Siitä on jo yli vuosi, kun henkilökunta saapui kissoineen Länsi-Australian kamaralle! Hupsuttamon henkilökunta pyysi jokunen viikko sitten kommenttiboksissa maisemakuvia. Olen vältellyt maisemakuvien lisäämistä tänne, kun tuntuisi ontolta lisätä kuvia kertomatta tarinaa kuvien takana.

Näin australiavuosipäivän kunniaksi (ja mentyä ohi) ajattelin kuitenkin poikkeuksellisesti tehdä kuvakatsauksen ja kertoa samalla lyhyesti henkilökunnan näkökulmasta, mitä kaikkea vuoteemme täällä on mahtunut.

Marraskuu - joulukuu 2016, kuherruskuukaudet

Marraskuun 2016 alku oli sen verran kylmä, ettei Suomea ollut ollenkaan vaikea jättää taakse. Henkilökunta oli lahjoittanut pois tai pakannut siististi kaikki talvivaatteensa varastoon ja kärvisteli viimeiset viikot Suomessa siskonsa kumisaappailla ja lainavaatteilla. Seurauksena tuli tietysti vuosisadan flunssa. Äänikin katosi viikoksi ja oli vielä Australian mantereelle saavuttaessa onnetonta kähinää. Onneksi hellivä 30 asteen lämpötila paransi tilanteen nopeasti.

Marraskuinen kuva kotikadun läheltä

Ensimmäisestä kahdesta kuukaudesta on enimmäkseen hyviä muistoja. Jakaranda-puut kukkivat ja hehkuivat violettia väriloistoaan ja pilviä ei näkynyt viikkoihin ollenkaan. Kissat saapuivat karanteenista terveinä ja hyväkuntoisina. Kuukausien muuttohässäkkä oli ohi.

Intian Valtameri

Puistossa käveli iibis

Perthin keskustaa

Oulu? Ei, vaan Perth. Väestö on niin laajalle pinta-alalle levittäynyt, ettei keskustassa kävellessä tule miljoonakaupunki mieleen

Tammi - maaliskuu 2017, kulttuurishokki iski

Australia on länsimainen ja monilla tavoin suomalaisille helppo kohde vierailla, mutta silti kahden kuukauden jälkeen iski kulttuurishokki ennalta-arvaamattomalla voimakkuudella. Jos tässä vaiheessa olisi ollut tarjolla maitojunavaihtoehto, niin sitä olisi varmasti tullut harkittua.

Monet pienet asiat ärsyttivät kuin teini-ikäistä: kuumuus ja kaiken vieraus noin päällimmäisenä. Kavereita ja sukulaisia, kunnollista ruisleipää ja riisipiirakoita oli kova ikävä.

Henkilökunta oli aktiivisesti hakenut töitä marraskuusta lähtien ja muutamaan kuukauteen yhdestäkään hakemuksesta ei seurannut haastattelukutsua. Usko omaan osaamiseen oli koetuksella. Usein oli tunne, että työllistyyköhän täällä koskaan. Onkohan kielitaidossani niin isoja puutteita, ettei tänne kelpaa.

Alussa ollut oma-aloitteisuus ja energisyys vaihtuivat apaattisuuteen. Blogissakin tuli lähinnä kerrottua kissojen ripulikohtauksesta.

Tässä vaiheessa erityisen usein mietti, että onneksi päädyimme ottamaan kissat mukaan. Olisi ollut kahta kauheampi olo, jos olisi vielä pitänyt arvuutella pienten eläinystävien kohtaloa kaiken muun lisäksi.

Siellä niitä työpaikkoja olisi, mutta miten sellaisen tuolta nappaisi?

Herra Rausku uiskentelemassa rantavedessä

Huhti - kesäkuu (2017), kulttuurisokki edelleen, mutta töitä sentään löytyi

Huhtikuussa viimein tärppäsi, ja ihmiselle napsahti työsopimus sähköpostiin. Helpotus oli suuri, mutta siitä vasta uuteen työkulttuuriin ja kieleen sopeutuminen todella alkoi. Olisi tehnyt mieli kelata muutama kuukausi elämästään pikakelauksella eteenpäin siihen pisteeseen, että tuntisi taas jokseenkin olevan kotonaan jossain. Alussa oli haasteita ymmärtää joidenkin henkilöiden aksenttia tai tuottaa sujuvaa puhetta vieraalla kielellä. Ensimmäinen kuukausi oli uuvuttava ja usein tuli nukuttua sohvalla ylimääräisiä päiväunia työpäivien jälkeen.

Oloa kohensi se, että jonkin verran uusia kaverisuhteita oli jo syntynyt, eikä ollut enää niin yksinäinen olo, mitä ihan alussa oli.

Kello neljän ruuhka Perthissä

Paikalliset joutsenet ovat mustia

Kyllä, siinä on kengu! Ihan Perthin keskustan lähellä on Heirisson -niminen saari, jossa tämä kaveri asustaa vapaana

Moi, tulin poseeraamaan!

Australialainen kimppakyytipalvelu

Heinäkuu - syyskuu (2017), hiljattainen sopeutuminen

Heinäkuussa alkoi helpottaa. Olin etukäteen kuullut, että Australian talvi on monille yllättävä kauhistus. Asunnoissa voi laskea lämpötila alle 15 asteeseen ja sisällä hytiseminen synnyttää kovan kaipuun takaisin Suomeen.

Todellisuus ei ollut onneksi niin paha. Kerrostaloasuntomme on kohtuullisen tiiviisti rakennettu, joten lämpötila oli siedettävä siitä huolimatta, että emme ollenkaan lämmittäneet asuntoamme säästääksemme lämmityskustannuksissa. Joinakin iltoina tuli istuskeltua sisällä kevyttoppatakki päällä ja villasukat olivat koko talven ajan sisällä jalassa, mutta välillä ilma lämpeni muutamaksi päiväksi, joten mitään yhtenäistä kolmen kuukauden paleluputkea emme onneksi kokeneet.

Mies lähti talvella muutamaksi viikoksi kesäiseen Suomeen. Jääminen siksi ajaksi Australiaan harmitti vähän, mutta ei niin paljoa, kun olin etukäteen arvellut. Omat, uudet rutiinit ja kuviot olivat selvästi muodostumassa ja tunnemyrskyt tasaantumassa.

Puistokävelyllä Kings Parkissa

Auringonlasku joella ja paikallinen pelikaani

Korallipuu kukkii keväällä

• 
  

Isokokoisia lintuja tulee usein vastaan lenkkeillessä

"Tässäpä vähän kuivattelen siipiäni"

Kaverukset puussa

Kukkaisloistoa

Kesäisen lämmin päivä elokuussa

Lokakuu - marraskuu (2017)

Pari viimeisintä kuukautta ovat sujahtaneet nopeasti. Yhtäkkiä sitä vaan huomaa, että vuosi mennä hujahti ja täällä yhä ollaan. Suomeen on välillä ikävä, ainakin tiettyjä asioita Suomesta. Kavereita ja läheisiä eniten.

Jouluna tulee tehtyä ensimmäinen reissu Suomeen kokonaiseen vuoteen. Jännä nähdä, mitä tuntemuksia se herättää.

Usein ihmiset kyselevät täällä ja Suomessakin, että milloin me aiotaan palata Suomeen. Vaikea vastata, kun asia riippuu niin monista asioista, mutta ainakin toistaiseksi aiomme pysytellä täällä puolella maapalloa. Ei sitä oikein itsekään tiedä, mihin suuntaan tulevat vuodet vievät.

Lisää punaisena kukkivia puita

Callistemon, eli pulloharjapuu 

Pensaatkin kukkivat keväällä

Tämä söpö otus on quokka. Quokkia asuu ainoastaan muutamalla saarella Länsi-Australian edustalla

Quokkia ei saa tietenkään ruokkia, mutta sipsipussin rapina houkuttelee usein monta uteliasta pikkuotusta paikalle. Näiltä ei voi välttyä, jos retkeilee läheisellä Rottnest Islandilla

Ps. Koalasta minulta ei oikein löytynyt hyvää kuvaa blogiin laitettavaksi. Pitäähän sitä jotain jättää ensi vuoteenkin :-) Koala-parat ovat uhanalaisia ja niitä ei täällä länsirannikolla muutoinkaan luonnonvaraisina ole, ainoastaan eläintarhoissa.