Lähtö ja viime hetken leimahässäkkä

Pienet reissaajat on nyt saateltu onnistuneesti lennolle ja matka maailman toiselle puolelle alkanut. Viimeinen yö ennen matkaa nukuttiin melko huonosti. Ilmo taisi nähdä painajaisia maanantain eläinlääkärireissusta, koska maukaisi isosti Mauuuuu puoli viideltä yöllä unissaan. Tähän henkilökunta heräsi ja valvoi sen jälkeen pitkään Ilmon jatkaessa tyytyväisenä untaan.

Eilen käytiin tosiaan viimeisessä terveystarkastuksessa ennen lähtöä ja samalla ottamassa valtion viralliset ympyräleimat terveystodistukseen ja maahantuontilupaan. Kaupungin eläinlääkäri aiheutti viime hetken paniikin sanomalla, että moni on ottanut varmuuden vuoksi myös läänineläinlääkärin leimat papereihin. Ilmeisesti nämä on joskus aiemmin tarvittu, mutta jonkin voimaan tulleen lakimuutoksen myötä ei enää tarvittaisi. Itse en ollut tietysti moisesta leimatarpeesta kuullutkaan, joten siinä sitten mietittiin ja pohdittiin ja luettiin Australian vientimääräyksiä ja koko tapaaminen venyi 1,5 tunnin mittaiseksi. Eläinlääkäri kertoi myös lannistavan tarinan siitä, kuinka jonkun lemmikkieläimet olivat jääneet välilaskupaikalle Saksaan, kun jokin päivämäärä oli mennyt vanhaksi ja eläimet piti sitten lennättää takaisin Suomeen. Ja sanoi, että "olet sitten tänä vuonna meillä käynyt ensimmäinen, joka uskaltaa laittaa eläimet matkaan ilman noita leimoja". Lähdin tapaamisesta hämmentyneenä ja soittelin sitten ympäriinsä yrittäen saada varmistusta siitä, että tarvitseeko läänineläinlääkärin leimata vaiko ei. Aikaa leimojen hankkimiselle olisi ollut noin 24 tuntia, joten melko myöhään olisin ollut liikkeellä asian kanssa. Kuljetusfirman työntekijä onneksi etsi edellisten eläinkuljetusten Australiaan lähteneet paperit ja tarkisti niistä, että olivat menneet perille ilman läänineläinlääkärin leimaa - eli nyt voin olla melko luottavainen siitä, että paperit ovat kunnossa ja kaupungin/kunnaneläinlääkäri on riittävä taho leimaamaan ja allekirjoittamaan ne. Luulisi, että eläinlääkäri itse olisi pystynyt sanomaan asian varmaksi, mutta vastaaviin epäselvyyksiin toki törmää helposti, kun vientimääräykset vaihtelevat maittain, päivittyvät ja ovat joltain osin tulkinnanvaraisia.

Kissojen mukaan lähtenyt paperipino ja passit

Tämän päivän tavoitteena oli lähinnä väsyttää kissat mahdollisimman tehokkaasti ennen lentoa. Kissoja leikitettiin useampi tunti ja automatka kentälle sujuikin kohtuullisen rauhallisesti. Vielä vuosi sitten Roope ja Ilmo maukuivat suoraa kurkkua jokaisella automatkalla. Koppatotuttaminen, -ruokkiminen ja Feliwayn (kissoja kevyesti rauhoittava feromonisuihke) käyttö ovat johtaneet siihen, että kissat kyllä maukuvat edelleen, mutta vähemmän, harvemmin ja yleensä pienemmällä volyymilla verrattuna aikaisempaan. Pienen virheen kuitenkin tein siinä, että suihkutin Feliwayta ainoastaan ennen eläinlääkärireissuja, eikä oikeastaan muulloin. Lopputuloksena kissat ovat alkaneet yhdistää selvästi Feliwayn eläinlääkärireissuihin, ja esimerkiksi tänään suihkutuksen lopputuloksena oli se, että Roope ryömi sohvan alle piiloon. En sen vuoksi laittanut suihketta koppaan paria suihkausta enempää ja ihan kohtuullisen rauhallisesti kissat onneksi olivat ilmankin. Eikä Feliwayn vaikutus olisi missään nimessä koko matkaa kestänytkään.

Ilmo tähystelee lumisia puita ja Suomen lintuja - viimeinen kerta pitkään aikaan

Lähtöajan koittaessa kissat vietiin aluksi kuljetusfirman toimistolle. Siellä katsottiin vielä paperit läpi ja kiinnitettiin tarvittavat tarrat ja kunnollisempi juoma-astia kuljetuskoppaan. Kissat saivat sen ajan jaloitella valjaissa. Lopulta olikin aika lähteä terminaaliin. Kuvia herkässä ja surullisessa mielentilassa ollut henkilökunta ei juurikaan saanut napattua, paitsi tämän yhden juuri ennen kantokopan nostamista autoon ja kuljettamista kentälle.

Kissat tekevät kaksi välilaskua ja yöpyvät välissä kissahoitolassa, joten perillä Melbournessa Roope ja Ilmo ovat vasta varhain perjantaiaamuna. Päivitän kuulumisia viimeistään silloin, kun saan karanteenista tiedon, että kissat ovat päässeet onnistuneesti perille.

Koppa ja kissat lähtökunnossa

Muuttopuuhissa

Meidän edellisestä muutosta on vain vuosi aikaa ja taas mennään.

Tällä kertaa meille ei tullut viime kerrasta tuttua muuttolaatikkokuormaa. Esineet ja asiat alkoivat vain hiljalleen kadota ympäriltä. Ensin lähti sohva ja iso kiipeilypuu, mikä aiheutti pienen hämmennyksen molemmille kissoille. Sen jälkeen jäi kumminkin vielä pienempi puu, joka muutaman päivän jälkeen hyväksyttiin kelvollisena korvikkeena nukkumapaikaksi.

Ilmo avustaa hyllyjen pyyhkimisessä

Sitten lähti paljon asioita, joihin Roope ja Ilmo eivät olleet juurikaan kiintyneet. Oli oikeastaan kivaa saada lisää iltarallitilaa ja kiipeilypaikkoja.

Mikron tilalle tuli oiva kissain tähystyspaikka

Viikonlopun aikana viimein loputkin tavarat katosivat. Kissat pakattiin mukaan ja ajeltiin samaan paikkaan, jossa Roope ja Ilmo olivat täyshoidossa kesällä pari viikkoa.

"Heippa puu!"

Uudessa paikassa on mukavaa ja tällä kertaa myös osa henkilökunnasta on mukana. Toinen puolikas järjestelee jo meidän uutta kotia. Kissoista tuntui myös huomaavan, että hoitopaikka olisi ennalta tuttu. Kesällä molemmat olivat saapumisen jälkeen vähän arkoja, Roope lymyili sohvan alla ja Ilmo maukui hämmentyneenä. Nyt sopeutuminen tapahtui tosi pikaisesti ja täällä oleilemme tyytyväisinä.

Hoitopaikasta löytyi lisää tähystysmahdollisuuksia

Roope vihjaamassa henkilökunnalle, että olisi taas nälkä

Australiaan kissojen kanssa

Tuntuu tällä hetkellä vielä epätodelliselta, mutta totta se on: me kaikki muutamme ihan pian toiselle mantereelle!

Nyt kun kissojen paperit on viimein lähetetty lentojen varaamista varten ja päätös mukaan ottamisesta on siten lopullisesti lukittu, on hyvä hetki kertoa, mitä valmisteluja matka on tähän mennessä vaatinut. 

Ilmo ottaa rennosti lentokopan edessä. Kopan oveen on kiinnitetty nippusiteillä hyttysverkkoa, koska kissoilla on ollut tapana työntää tassujaan ulos rei'istä. 

Valmistelut alkoivat jo huhtikuun loppupuolella. Muutto ei ollut vielä tässä vaiheessa ihan varma, mutta koska lemmikkien tuontivaatimukset Australiaan ovat erittäin tiukat, kannattaa matkan suunnittelu aloittaa ajoissa epävarmuustekijöistä huolimatta. Koko vientiprosessi kestää vähintään noin seitsemän kuukautta. Täältä löytyy kätevä laskuri, jolla voi laskea matkaan kuluvan ajan ja aikatauluttaa eläinlääkärikäynnit. Täällä on 14 kohdan lista tehtävistä asioista ja tarvittavista dokumenteista ennen matkaa. 

Kissoilla oli valmiina jo mikrosirut ja yleisrokotukset, joten pääsimme suoraan hyppäämään kohtaan kolme ja rokottamaan kissat rabiesta vastaan. Sen jälkeen kissoilta otettiin toukokuussa verikoe, jolla varmistettiin, että vasta-aine rabiekselle on muodostunut. Verikokeen jälkeen täytyy vielä pysytellä poissa Australiasta 180 päivää, joten rabies ja verikoe kannattaa käydä hoitamassa hyvissä ajoin, mikäli lähdöstä voi tulla äkillinen päätös. 

Nippusiteestä tuli uusi lempparilelu

Kesäkuun alussa saimme varman päätöksen lähdöstä, joten oli myös aika edetä kissa-asioissa. Tällöin rabies-vasta-ainetestin tulokset ja muut tarvittavat paperit vietiin kunnalliselle eläinlääkärille, joka allekirjoitti ja leimasi virallisen todistuksen siitä, että kissojen verestä on löydetty tarvittava vasta-ainepitoisuus. 

Todistuksen saannin jälkeen haimme maahantuontilupaa, varasimme karanteenista paikan ja selvittelimme vaihtoehtoja kissojen kuljetukseen. Näiden vaiheiden aikana alkoi myös usean kuukauden kestänyt hermoilu siitä, että pitäisikö kissoja ottaa mukaan vai ei. Matkan pituus ja karanteenin olosuhteet jännittävät edelleen kovasti ja koko prosessi on ollut jo tähänkin mennessä henkisesti raskas, vaikka yhtään käpälää ei ole vielä viety Suomen rajojen yli. Stressiä lisää se, että eläinlääkärikäynnit, lentoliput ja karanteeni tulevat maksamaan yhteensä useita tuhansia euroja, joten vientipäätöstä täytyy punnita todella huolella ja tehdä laskelmat siitä, kuinka kuluista selviää. Lisäksi kissojen kanssa on huomattavasti hankalampi löytää perillä vuokra-asuntoa. 

Nippusiteen noutaja

Helpottavia tekijöitä päätökselle oli tieto siitä, että perillä tullaan hyvin todennäköisesti viettämään vähintään kaksi vuotta. Koska Ilmo ja Roope ovat rakkaita perheenjäseniä, olisi luopuminen ollut raskasta, joten näin on hyvä. Matkaan lähdetään kaikki yhdessä ja asioilla on tapana järjestyä.

Kissojen kuljetus päädyttiin järjestämään Travel Cargon kanssa. Eri lentoyhtiöillä ja -asemilla on erilaiset käytännöt eläinten kuljetusten suhteen, joten näin ensikertalaisina monimutkaisten vientivaatimusten viidakossa päädyttiin siihen, että tässä asiassa tarvitaan ammattilaisen apua. Australiaan ei saa tuoda lemmikkejä matkustamossa, eli viimeistään Australian lennolla eläinystävät täytyy kuljettaa ruumassa. Kissoja ei ole myöskään mahdollista nähdä Melbourneen saapumisen jälkeen ennen karanteenista vapautumista. Travel Cargolta olemme saaneet apua kuljetukseen liittyvissä asioissa jo pitkin syksyä, mutta lennot ostetaan vasta nyt. Pian täytyy myös vahvistaa alustavasti varattu karanteenipaikka. 

Roope syö lohturaksuja loishäätöaine niskassaan

Viimeiset toimenpiteet ennen matkaa on viedä kissat kaksi kertaa sisäiseen ja ulkoiseen loishäätöön ja lopuksi vielä viimeiseen terveystarkastukseen. Ensimmäisessä loishäädössä oli tarkoitus poistattaa samalla myös hammaskivet, mutta lähieläinlääkäri ei sitten saanutkaan Roopea nukutettua, mistä kerroimme edellisessä postauksessa, joten jouduimme vielä käymään erillisen reissun hammaskivien takia. Nyt on kuitenkin kaikki terveysasiat hoidettu ja jäljellä on enää yksi eläinlääkärikäynti, jossa saadaan hoidettua listan viimeiset kohdat. 

Lähtöön on enää muutama viikko, joten tässä vaiheessa päivät ovat pelkkää pakkaamista, tavaroiden poismyymistä ja hermoilua. Temppuja me ei todennäköisesti loppuvuodesta ehditä enää opetella, koska nyt on pakko keskittyä siihen, että kissat ovat maksimaalisesti totuttautuneet lentokoppaan ja perillä taas uuteen asuntoon. Palaamme kuitenkin temppujen pariin viimeistään ensi vuoden alusta!

Valmiina lähtöön?

Kurja eläinlääkärikokemus

Tapahtui viikko sitten perjantaina. Roope-kissa kertoo: 

Aamun parhaita hetkiä on se, kun makuuhuoneesta kuuluu pientä pirinää kertoen siitä, että ihan kohta saa ruokaa! Henkilökunta on valitettavan hidas liikkeissään varhain aamulla, joten tapani on pujahtaa ovesta sisään kehräämään ja puskemaan, kunnes jotain viimein tapahtuu. Tänään heräsin hirmu aikaisin ja olin jo vähän ennen pirinä-ääntä tökkimällä kuonollani henkilökunnan poskea. Oli ihan kamala nälkä! Ikuisuudelta tuntuneen ajanjakson jälkeen henkilökunta kömpi viimein ylös ja tassuttelin reippaasti ruoka-kaapin kohdalle kertoen, että nyt olisi pienellä kissalla kova nälkä. 

"Voisin syödä vaikka kokonaisen peltopyyn!"

Ihmetykseni oli suuri, kun henkilökunta vaan touhuili omiaan jättäen minut kokonaan huomiotta. Useiden minuuttien päästä ihminen viimein lähestyi kantokoppaa ja menin rohkeasti sisään odottelemaan, kun ajattelin saavani ruokaa. Ilmo oli vähän epäileväisempi ja maukaisi varoituksena, että ruokakuppia ei näy henkilökunnan kädessä. Järkytykseksemme kävikin niin, että Ilmokin tuupattiin koppaan ja mitään syötävää ei ollut vieläkään missään! 

Koppa nousi ilmaan ja pian olimme kokonaan vieraiden hajujen paikassa hurinassa. Olin vähän närkästynyt huijauksesta ja hieman mau’uimme, vaikka olihan näitä reissuja nyt tehty aikaisemminkin. Pienen odottelun jälkeen päädyimme hyvin monenlaisille pelottaville eläimille haisevaan huoneeseen. Pääsin ulos kopasta, ja toivo heräsi hetkeksi - joko nyt saisi ruokaa? No ei. Hetkeä myöhemmin minua pideltiin kiinni ja jalkaani tuikattiin tosi inhottavan tuntuinen piikki. Se sattui ja maukaisin isoon ääneen, kun tuntui niin kipeästi.

"MAU"

Tässä vaiheessa olin jo melkoisen närkästynyt ja nälkäinen kissa. Minut laskettiin takaisin lattialle ja yhtäkkiä olo alkoi tuntua tosi omintuiselta ja huteralta. Olisin halunnut kävellä ympäriinsä, puskea kaikki oudot hajut pois ja valitella kurjaa tilaani, mutta sitten jalat petti ja hetken olin vaan kylmässä maassa makaava vötkäle, kunnes taas sain hetkeksi jalat alleni. Ilmo katsoi siinä vieressä, että mikä mulle tuli ja meni sitten myös makuulleen viereeni ja nuolaisi pari kertaa päälakea, mutta se ei kyllä siinä tilanteessa auttanut. Ilmo sitten kuljeksi siinä ympäriinsä. Olisin halunnut myöskin viipottaa ympäri huonetta ja hypätä pöydälle, mutta käpälät eivät enää totelleet, ja siinä sitten horjahdin muutaman kerran maate, nousin pystyyn ja horjahdin taas. Olin sisäisesti pienessä paniikissa, että mitä tämä nyt on ja mikseivät jalat tottele! Lopulta en enää päässyt oikein ollenkaan ylös, niin vieras tyyppi nappasi mut syliin ja sitten mut vietiin kokonaan pois huoneesta. llmo jäi sinne huoneeseen ihan hädissään maukumaan. 

"Mitä ihmettä täällä tapahtuu?"

Oudon hajuinen tyyppi vei mut toiseen huoneeseen, jossa toinen vieras piteli mua paikoillaan. Jalat eivät edelleenkään totelleet yhtään, mutta sisältä olin vihainen ja hirmu nälkäinen kissa. Kun sen jälkeen tyyppi satutti uudelleen tökkimällä neulalla tassuun, oli mittani ihan lopullisesti täynnä. Keräsin kaiken raivoni ja viimeiset tahdonvoimani ja rääkäisin oikein isosti ja riuhtaisin tassuni irti. Tyypit yrittivät lähestyä uudelleen, mutta olin niin vihainen, ettei siitä onneksi tullut enää mitään. Raivonpuuska kannatti, koska pääsin pikaisesti takaisin koppaani rauhoittumaan ja takaisin Ilmon luo. Sen jälkeen ei enää mennyt kovin kauan, kun menimme takaisin hurisevalla jutulla kotiin. Olin ihan poikki koko kokemuksesta enkä jaksanut protestoida kun ihan pari pientä maukaisua, mutta onneksi Ilmo hoiti munkin osuuden huutamalla niin kovaa, kun pienestä kissasta lähtee ääntä. 

"Kyllä nyt on taas pientä kissaa kiusattu"

Tämän viikon perjantaina oli taas sama juttu - henkilökunta ei antanut yhtään ruokaa aamulla, joten odotin jo pahinta. Lähdön sijaan kuitenkin leikittiin pari tuntia kivaa huiskaleikkiä, niin mentiin sitten Ilmon kanssa suhteellisen kiltisti ja väsyneinä boksiin, kun sen aika tuli. Hurinaosuus oli paljon pidempi kuin viimeksi, mutta olimme myös isommassa kopassa tällä kertaa ja mau'uimme vaan ihan pienesti. 

Perillä vähän pelotti, kun taas oltiin ihan vieraiden hajujen paikassa, mutta onneksi en haistanut yhtään koiraa, vaan pelkästään kissoja. Minut otettiin ensin kopasta ulos ja sitten tuikattiin niin nopeasti piikki takatassuun, etten ehtinyt oikeastaan edes huomata muuta kuin pientä jälkikirvelyä. Sitten Ilmo vietiin odotushuoneeseen valjastelemaan ja minut laitettiin pimeään ja lämpimään paikkaan, jonne nukahdin heti. Sen jälkeen heräsin ja ikenet tuntuivat vähän helliltä, mutta muuten oli tosi kiva olo. Ilmo tuotiin myöhemmin mun kanssa samaan paikkaan. Saatiin vähän ruokaa ja tarkkailtiin jonkin aikaa potilashuoneen tapahtumia. Lopulta henkilökunta tuli hakemaan ja vaikutti tosi tyytyväiseltä. Kotimatka oltiin ihan kiltisti. Nyt illalla ja tänä aamuna ollaan juotu paljon tavallista enemmän, mutta muuten olo on ollut tosi hyvä. 

Syyskuun temppu: Hyppy olkapäälle

Kiitoksia ensin kaikille viime postauksen kommenteille! Tuntuu vähän helpommalta, kun niin moni oli lopulta sitä mieltä, että kissat kannattaisi ottaa mukaan. Kirjoittelen varmaan myöhemmin tällä viikolla lisää matkaan liittyvistä valmisteluista, mutta nyt on aika esitellä meidän syyskuun temppu.

Hyppy olkapäälle on temppu, jonka opettamista kissoille olen miettinyt tosi pitkään. Roopen ja Ilmon vaari Oliver oli tunnettu siitä, että kissa rakasti vieraitakin ihmisiä. Oliverin erikoisuus oli asettautua sulavasti eteisen piirongin päältä juuri sisään saapuneiden olkapäälle purisemaan tyytyväisenä. Henkilökunnallakin oli ikimuistoinen vastaanotto mennessään ensimmäistä kertaa tutustumaan Ilmon ja Roopen kasvattajaan, kun heti eteiseen tultaessa Oliver-kissa hyppäsi hetkeäkään epäröimättä hartioille kehräämään.

Ilmossa on välillä samankaltaisia piirteitä ja jonkin verran pohdiskelin sitä, että oppiikohan Ilmokin kerjäämään huomiota samalla tapaa, jos opetan kissalle tämän tempun. Huoli taisi kuitenkin olla turha, koska ainakin toistaiseksi Ilmo on tyytynyt olemaan sylissä ja hyppää hartioille ainoastaan käskystä.

Aloitimme temppuharjoittelun käyttämällä tuolia apuna. Kissat opettelivat ensin hyppäämään tuolin päälle nostetun jalan päälle. Ilmo oppi tuon osuuden nopsaa ja vaati sen jälkeen muutaman harjoittelukerran, ennen kun uskaltautui hyppäämään olkapäälle. Ensimmäisen onnistuneen hypyn jälkeen kissa kehräsi niin lujaa, ettei kovempaa purr-ääntä Ilmosta varmaan lähdekään.

Sen jälkeen koitin pari kertaa sulkea Ilmon toiseen huoneeseen, jotta voisin keskittyä Roopen opettamiseen, mutta Ilmo moukui oven ulkopuolella niin kovaäänisesti ja närkästyneenä, ettei Roopen yksityisopettamisesta tullut sitten oikein mitään. Viime kuukausina Ilmo on antanut treenata oven toisella puolella suhteellisen rauhassa, mutta jotenkin tämä temppu oli Ilmosta niin ihana, ettei kissa kestänyt sitä, että se niin tylysti suljettiin sen jälkeen pois porukasta.

Temppu oli Roopelle vähän haastavampi. Kissa on melkein kilon painavampi kuin Ilmo jo pelkästään reidellä vaappuminen ei aluksi ollut yhtään Roopen juttu. Saati sitten se, että siitä vielä ponnistaisi huterammalle olkapäälle. Tilaakaan ei oikein ollut, kun Ilmo-apina kiipesi nopeasti roikkumaan hartioille ensimmäisenä. Harjoiteltiin sitten Roopen kanssa reidelle/tuolin selkänojalle hyppäämistä, ja nuo kissa oppikin tosi hyvin. Parhaimmillaan Roopen etutassut kävivät olkapäällä, mutta sitä en saanut videolle toistettua. Ei tuosta enää paljoa jäänyt puuttumaan, että Roopekin olisi hypännyt hartioille, mutta vähän enemmän oltaisi tarvittu treenausaikaa.



Lopuksi vielä linkit edellisiin temppuihin:

• Maahan
• Oven sulkeminen (ainoastaan Ilmo)
• Pujotteleminen
• Pyörähtäminen
• Pystyssä seisominen
• Merkki
• Tassun anto ja pallon liikuttaminen