Ensimmäistä kertaa mökkeilemässä

Kaupunkikissat olivat viime viikolla ihmeissään, kun

1) pitkästä aikaa jouduttiin autoon! 

2) hiiviskeltiin hankalassa maastossa, jossa risut ja männynkävyt tarttuivat turkkiin. 

3) mentiin jonnekin ihan outoon paikkaan keskelle ei-mitään! Siellä oli vaan yksi huone ja tosi iso ikkuna, josta näkyi välillä koira ja muita pelottavia juttuja.

"Miten tässä ryteikössä on tarkoitus päästä etenemään?"

Automatka meni tällä kertaa tosi hyvin. Kissoja on nyt koitettu aktiivisemmin totuttaa kantokoppaan ruokailuilla ja satunnaisilla herkutteluhetkillä kopassa. Ennen matkaa leikittiin ja temppuiltiin tosi paljon ja kokeiltiin myös suihkauttaa Feliwayta koppaan. Lopputuloksena oli pientä piipitystä ja miukumista koko matkan, mutta ei sellaista "MOUUUUUUUÄÄÄÄYYYYY!!" huutoa, mitä on kuultu Ilmon suusta joskus aikaisemmilla matkoilla. Jes!

"Psst, Ilmo hei.. jos juostaan nopeasti kohti tuota mökkiä, niin päästäis jo takaisin sisään?"

Ilmo: "Roope oota, näin just jonku ison pörriäisen tuolla!" Roope: "Höh."

Mökillä oli kissojen kannalta parasta se, että ulkoilutus oli tosi helppoa verrattuna valjasteluun kerrostalolähiössä. Kissat laitettiin vaan valjaisiin, sitten ulos kiertelemään ja hiljaista luontoa riitti vaikka millä mitalla ilman autoja, pyöriä, rekkoja, asfalttia ja muita ihmisiä. Tosin viereisessä mökissä majailevaa koiraa ja taaperoa piti vähän varoa, mutta useampana päivänä pääsimme ulkoilemaan. Oispa hienoa, jos ulkona oleilu olisi aina näin vaivatonta. 

Pieni metsäkissa: Ilmo

Illalla kissat olivatkin sopivan väsähtäneitä, eivätkä juurikaan herätelleet henkilökuntaa aamulla, vaikka nukuimme kaikki samassa sängyssä. Paitsi ihan viimeisenä iltana, kun aktivointi jäi edellispäivänä vähiin, kuului korvan vierestä jo klo 5:00 iso "purrrrrr".

Väsähtäneet kissaveljekset

Mökillä oli tosi mukavaa ja toivottavasti pääsemme vielä joskus koko porukalla uudelleen!

Kohtaaminen taaperoikäisen vipeltäjän kanssa

Meillä käy muutaman kerran vuodessa pieni kaksijalkainen vipeltäjä kylässä. Kun samainen olento oli vielä kapaloiässä, niin sekä Ilmon että Roopen suhtautuminen oli yhtä välinpitämätöntä kuin vauvan itsensä kissoihin. Vähän hermostutti se ajoittain kuuluva hirmuinen huuto ja kovasti kiinnosti se tosi hieno nelipyöräinen nukkumapaikka, mutta muutoin vauva ei juurikaan herättänyt tuntemuksia.

Viime joululoman aikoihin kaikki kuitenkin muuttui, kun samainen vauveli olikin oppinut kävelemään. Pienestä nyytistä oli vuodessa kasvanut huojuva, kiljuva ja hirmuisen vikkelä! Roope-kissa seurasi hetken taaperoikäisen toimintaa ja päätyi lisäämään kyseisen kategorian inhokkilistalleen heti koirien jälkeen seuraavaksi.

Joulunaikaista käsitystä vahvisti viime viikon vierailu, jolloin vipeltäjä oli oppinut entistä paremmin juoksemaan ja sanomaan "KISSA!" Tarkkakorvainen Roope kuuli jo ulko-oven takaa pelottavan otuksen lähestymisen ja pakeni makuuhuoneen sängyn alle perimmäiseen nurkkaan, jottei joutuisi kohtaamaan kovaäänistä pikkuihmistä.

"SOS! Taaperoita kuuloetäisyydellä! Pelastakaa pieni kissa!"

Roope tuli vierailun aikana hetkeksi tarkistamaan tilanteen henkilökunnan kovalla houkuttelulla ja ruuan antamisella. Kissa parka sai pari suupalaa syötyä, mutta tärisi kovasti ja pälyili kokoajan ympärilleen, jotta näkisi arvaamattomasti käyttäytyvän kaksijalkaisen liikkeet.

"Tuolla se jo vipeltää... Valmiina pakenemaan!"

Hyvin nopeasti Roope ryntäsi takaisin turvapaikkaansa makuuhuoneen sängyn alle piiloon pelottavalta taaperoikäiseltä.

"Turvassa ollaan taas!"

Velipoika Ilmolla on, kummallista kyllä, täysin erilainen suhtautuminen. Ilmo on ihan innoissaan pienen olennon vierailuista, kellahtelee selälleen, puskee ja tassuttelee jatkuvasti taaperon perässä.

Missä taapero, siellä myös Ilmo

Ilmo aavistaa, että pikkuisessa joka paikkaan vipeltävässä ihmisessä on selvästi enemmän leikittämispotentiaalia verrattuna tylsiin vanhuksiin, jotka lähinnä istuvat ruokapöydän ääressä puhua pulpattamassa. Taaperolla olikin osittain Ilmon kanssa samanlaiset mielenkiinnonkohteet, muun muassa boinks-lelun noutaminen.

Myös pieni oranssi pallo kiinnosti molempia

Ilmo toivoisikin, että pikkuihmiset kävisivät useamminkin kylässä leikkimässä Ilmon kanssa.

Taaperosta oli hauskaa sulkea ja avata kissan kantokopan ovea. Ilmo tarkkailee touhuja vieressä

6 kk uusien temppujen parissa + kesäkuun temppu

Tammikuussa haastoimme itsemme uudenvuodenlupauksella opettamaan kissoille 12 temppua vuoden aikana. Nyt henkilökunta voi juhlallisesti todeta, että puolessa välissä ollaan! Kissat ovat tähän mennessä oppineet jo seuraavat temput:

• Maahan
• Oven sulkeminen (ainoastaan Ilmo)
• Pujotteleminen
• Pyörähtäminen
• Pystyssä seisominen
• Merkki

Vaikeimmat temput näistä olivat "maahan" ja oven sulkeminen. Niihin ei olisi riittänyt motivaatiota ja kärsivällisyyttä ilman temppuhaastetta. Uuden opettelusta on ollut sekä kissoille että henkilökunnalle kovasti hyötyä: Henkilökunta oppii yhä paremmin tulkitsemaan kissoja ja opettamaan uusia asioita. Kissat taas saavat virikkeitä, aktivointia ja oppivat ongelmanratkaisua. 

Temppu per kuukausi on tuntunut melko nopealta tahdilta, mutta alkeet ollaan ehditty oppia hyvin. Yllättävän pitkään kissat myöskin muistavat oppimansa perusteet.

Ensimmäinen 6 kk on menty näillä melko vapaamuotoisesti kuvatuilla videoilla. Mielessä on kuitenkin ollut, että voisi myös kuvata ainakin yhdelle kuukaudelle videon oppimisen edistymisestä. Lisäksi loppuvuodesta on suunnitelmissa tehdä video, jossa kissat tekisivät kaikki oppimansa temput putkeen. Loppuvuoden temppuja ei ole vielä päätetty, mutta vähintään yksi kahden kissan temppu olisi kiva opetella.

Kesäkuun temppu oli tosiaan "merkki", eli temppu, jossa kissan pitää kävellä sovitun alustan luo ja koskettaa sitä tassulla. Meidän merkiksi valikoitui valkoinen kirjekuori. Merkin avulla voisi myöhemmin opettaa eri paikkoihin menemistä tai temppuja, jotka vaativat tassukosketusta. Tempulla opeteltiin myös sitä, että kissat uskaltaisivat ottaa enemmän etäisyyttä herkkujen ollessa tarjolla.

Tällä kertaa tempun suoritti ensimmäisenä Roope. Roopella on kehkeytynyt hassu tapa kierää pari kertaa henkilökunnan ympäri, ennen kuin suostuu tekemään mitään, ja niin myös tässä tapauksessa. Videolla kuuluva paukutus ja närkästynyt mau'unta kuuluu siitä surullisesta kissasta, joka on jätetty tempun ajaksi takana olevaan huoneeseen odottelemaan.

Videota kuvattaessa onnistuin sekoittamaan kissoja, kun pyysin yhtäkkiä istumaan kissojen vasta kävellessä merkin luo. Varsinkin Roope meni tuosta tosi hämmentyneeksi, kun oli keskittynyt koskettamaan merkkiä ja yhtäkkiä pyydetäänkin ihan jotain muuta.. Seuraava merkki ei sujunutkaan enää niin hyvin, kun Roope meni epävarmaksi eikä enää oikein tiennyt, mitä halutaan. Kouluttajan pitäisi malttaa paremmin mielensä ja opettaa selvemmin yksi asia kerrallaan, eikä hötkyillä liikaa. Videot ovat siitä niin mainioita, että huomaa samalla itse tekemänsä virheet.

Kaupunkiluonnon pelottava petolintu

Ihana kesä on saapunut ulkoiluhommineen. Tässä kuussa ollaan päästy elämämme ensimmäistä kertaa piknikille! Piknikkeihin kuuluu erilaisia syötäviä ja maahan levitettävä alusta. Henkilökunnan tehtävänä on istua alustalla, mutustaa ruokaa ja pidellä kiinni valjaista, kun me taas tassuttelemme ristiin rastiin ja varmistamme samalla uuden ympäristön soveltuvuuden lepopaikaksi.

Ilmo-kissa pohdiskelee, mihin suuntaan lähtisi vai odottelisiko sittenkin, jos saisi pari herkkua

Kaupunkiluonto on nimittäin epävarma ja yllätyksellinen. Viime vuonna kerroimme jo kohtaamisista koirien kanssa ja inhottavista punkeista, joten varovainen on syytä olla, kun kotiovestaan astuu ulos.

Hiipimällä eteenpäin

Tälläkin kertaa sattui jotain epätavallista. Olimme molemmat juuri tutkimassa läheistä pusikkoa, kun kuului veret seisauttava ääni. "KRAAAK! KRAAAK! KRAAAK! KRAAK!" Menimme vilauksessa ruohikkoon makaamaan paikoillemme jähmettyneinä, jottei edessä vaaniva petoeläin huomaisi meitä. Silti tuo kammottava ääni vain jatkui ja jatkui!

Pusikossa piilossa

Aikamme zoomailimme kohdetta kissansilmillämme, kunnes Ilmo havaitsi, että kohde ei olekaan edessämme, vaan ylhäällä! Korkealla puussa meitä vaani valtavankokoinen mustanharmaa haukkaeläin*, joka piti tuota kovaa meteliä.

Kammottava petoeläin

Havainnon jälkeen Roope sai tarpeekseen ulkoilusta ja kissa marssi yksiselitteisesti kantokoppaansa. Piknikkiä voitaisi jatkaa jonain muuna päivänä, kun petolinnut olisivat taas poistuneet.

Roope: "Nyt äkkiä pois täältä! En kestä sekuntiakaan!"

*Henkilökunnan jälkihuomautus: se lintu oli siis varis.

Epäonnistuneita yhteiskuvia

Tällä viikolla kolahti postiluukusta kauan odoteltu Somakiss -yhdistyksen jäsenlehti, jossa oli pari tuttua poikaa kansikuvamalleina. Ilmo ja Roope pääsivät myös vastaamaan lehden ystäväkirjapalstalle.

"Ketä noi mun näköiset tyypit on?"

Päälle vuoden blogiurasta huolimatta pojilla on vielä harjoittelemista poseerauksissa ja kuvaajalla opettelemista kameran kanssa. Välillä saattaa osua kameran kanssa oikeaan paikkaan oikealla hetkellä, mutta kahden kissan tarkoituksenmukainen yhtäaikainen kuvaaminen on yllättävän haastavaa! Ja mitä poseeraukseen tulee - jokaisessa kuvassa ei vaan ehdi olla kovin fierce, kun ympärillä on jatkuvasti muutakin kiinnostavaa meneillään.

Alla muutamia näytteitä kansikuvausten lopputuotoksista:

Tässä ollaan nätisti vierekkäin, mutta Ilmo näki jotain tosi kiinnostavaa juuri kuvanottohetkellä

Roope: "Mikä tuolla vilahti?" Ilmo: "Ai mikä? Missä??"

Kameran tarkennusruutu jätti Ilmon huomioimatta

Vierekkäin kyhjöttäminen ei nappaa kovin pitkään..

"Nyt menoks Roope, ei tässä enää ehdi istuskella"

Ilmo: "Mun jalka jäi matkalle!"

:P

Roope: "Pidä poseeraukses." Ilmo: "Nam, anna jo niitä herkkuja!"

<3