Mimmi ja Alfred haastoivat meidät kertomaan blogimme tarinan jonkin aikaa sitten. Teksti meinasi jo hautautua luonnoksiin, kun en millään ehtinyt viimeistelemään tätä, mutta tässä tämä viimein tulee:
Blogin synty liittyy melko kiinteästi siihen, miksi meillä on kissoja, koska kissat innoittivat aloittamaan blogin. Henkilökunnan molemmille osapuolille Roope ja Ilmo olivat ensimmäiset lemmikkieläimet, koska molemmilla muun perheen allergiat ovat estäneet aiemmat lemmikkieläinhankinnat.
Blogia varsinaisesti kirjoittavana henkilökunnan naisosapuolena olen ollut lapsesta asti eläinrakas ja viettänyt kaikki kesäni maalla. En ole koskaan kokenut olevani erityisesti kissa- tai koiraihminen, vaan pienenä mikä tahansa lemmikkieläin olisi kelvannut. Kinusin itselleni kissaa, koiraa, ratsastustunteja, hamsteria, kania, gerbiiliä, rottaa, marsua, punakorvakilpikonnaa, sukkanauhakäärmettä, liskoa, akvaariokaloja ja jopa hämähäkkiä. Vanhemmat eivät kuitenkaan antaneet ottaa edes sauvasirkkaa, joten odotin aina kovasti, että pääsen maaseudulle lenkittämään naapurin häkissä eleleviä ulkokoiria tai silittämään sukulaisten kissoja.
Parhaat kissakaverukseni olivat mummoni omistamat maatiaisveljeskissat. Tiku oli oranssi kissa, jolla oli töpöhäntä, kun Takulla taas oli kuusi varvasta. Tiku ja Taku olivat jostain lähiseudun navetasta kotoisin ja tuotiin mummolle, koska toinen vaihtoehto olisi ollut perinteisempi hukuttaminen. Veljekset olivat tosi kilttejä kissoja, joita kanniskelin ympäriinsä ja harjasin joskus salaa omalla kammallani, kun varsinkin Tikun turkki oli välillä takkuinen.
 |
| Tikusta ja Takusta löytyi kaksi vanhaa kuvaa. Tässä on Tiku-kisu ihan pienenä, mutta jo mummolassa. Tikulla oli tapana imeä jalkaansa ja kehrätä, ja nyt jälkikäteen epäilen tavan johtuneen siitä, että tämän kokoinen pentu ei voi mitenkään olla vielä luovutusikäinen. |
 |
| Toinen vanha kuva kissoista vähän vanhempana, jossa Taku on piiloutunut sandaaliin :) Ilmeisen ujo kissa poseeraamaan kameralle. |
Näistä ajoista kesti viitisentoista vuotta, ennen kun olin viimein vuoden takaisessa tilanteessa, jossa lemmikkieläimen hankinta tuntui ensimmäistä kertaa sopivalta ja mahdolliselta. Koirakin olisi voinut olla vaihtoehto, mutta ajatus jokapäiväisestä ulkoiluttamisesta työn ohella tuntui sen verran raskaalta, että päädyimme kissaan.
Sopivaa kissarotua miettiessä tuli lueskeltua jo paljon kissablogeja, esimerkiksi
herra Mäykysen valloittavaa ja uraauurtava päiväkirjaa. Bengalin hankinta oli itselläkin aluksi mielessä, mutta Youtube-videot kovaäänisistä tapetteja repivistä ja tavaroita pudottelevista bengaleista saivat harkitsemaan jotain helpompaa rotua. Satuin eräänä päivänä junassa lukemaan Incat-foorumin keskustelua ja inspiroiduin sen pohjalta ensimmäistä kertaa somaleista. Somali vaikutti kuvauksien perusteella astetta helpommalta, ja silti aktiiviselta ja oppivaiselta kissalta. Kissan puheliaisuus mietitytti aluksi, mutta ainakin Youtube-videoissa ääni kuulosti ihan kivalta. (Ja nyt kokemuksen myötä voin sanoa, että huomattavasti kissoista puheliaampi Ilmo osaa maukua sekä oikein sievästi että erittäin rasittavasti - tosin jälkimmäistä ääntä kuulee ainoastaan automatkoilla ja Ilmo ei onneksi ole oppinut hyödyntämään äänekkyyttään esim. keskellä yötä)
Hopeasomppu ei ollut mikään vaatimus, vaan esimerkiksi punainenkin olisi ollut hyvä vaihtoehto, mutta Walimain-kissalassa sattui samoihin aikoihin olemaan tuloillaan olevia pentuja. Kasvattaja asui myöskin sen verran lähellä, että saatoimme käydä tutustumassa muihin hopeasomaleihin ennen kuin pennut olivat edes syntyneet. Ajatus kirjoittaa omaa blogia vahvistui samoihin aikoihin, kun kissojen luovutusikä lähestyi. Melko harva kaverini oikeastaan omistaa lemmikkejä, joten blogi tuntui siinä mielessä hyvältä kanavalta, että samoista asioista kiinnostuneet löytäisivät jutut tätä kautta, mutta sisältöä ei kumminkaan tuputeta kenellekään. Ja samalla tietysti kaikki kuvat ja tekstit jäisivät itselleni muistoiksi.
Noin pari viikkoa kissojen kotiutumisen jälkeen löysin tarpeeksi aikaa sille, että perustin blogin. Samalla uskallauduin ensimmäisiä kertoja kommentoimaan niitä blogeja, joita olin aiemmin lukenut jo anonyymisti. Olen kirjoittanut kaikki blogin tekstit alusta saakka, mutta mies on toiminut taustatukena ja ottanut pienen osan kuvista. Kevättalvella myös matkustelin paljon töiden vuoksi, jolloin osa kissoille tapahtuneista asioista oli miehen kokemia ja kertomia.
Blogin kehityksessä ei vuodessa ole mielestäni tapahtunut kovin suuria muutoksia. Juttuja pulpahtelee mieleen arkisista tapahtumista ja jonossa on enemmän tekstejä kuin ehdin julkaista. Iloinen yllätys minulle on ollut se, miten mukava yhteisö kissabloggaajat ovat ja miten kivoja kommentteja olen blogiini saanut. Olisikin hauska osallistua tulevaisuudessa johonkin blogitapahtumaan. Olen myös vähän innostunut kissanäyttelyistä blogien myötä, ja miettinyt jo muutaman kuukauden, että kokeilisin näyttelyä ainakin kerran, jotta koen, millaista se on omien kissojen kanssa. Katsotaan, miten käy.
Koska haaste on jo jonkin aikaa kiertänyt blogeissa ja tosi moni on jo tämän tehnyt, en haasta ketään, mutta jätän ohjeet tähän siltä varalta, että kiinnostuneita osallistujia vielä löytyy:
1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen).
2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.
3. Haasta mukaan neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen.
4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.
5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina-haasteen käynnisti: kototeko-blogi.
