lauantai 22. elokuuta 2015

Aamupahoinvointia

Henkilökunnan monipuoliseen tehtävänkuvaan kuuluu muun muassa kissojen oksennusten siivoaminen. Roope ja Ilmo eivät kovinkaan paljoa ole oksennelleet, ehkä keskimäärin pari kertaa kuussa.

Viime keskiviikkona henkilökunnan toinen osapuoli oli ruokkinut kissat aamulla ja lähtenyt jo töihin, kun toinen herättyään löysi riemuksensa olohuoneesta kaksi isoa kasaa puuromaista töhnää. Lähemmän tarkastelun jälkeen selvisi, että lattialta oli löytynyt kissojen lähes sulamaton broileriaamupala. Molemmat kisut söivät päivä- ja iltaruuat kumminkin ihan normaalisti.

Seuraavana aamuna henkilökunnan aamuvirkumpi osapuoli ruokki kissat vähän aiemmin ja päätyi itse todistamaan, kun Roope oksensi aamulihat ensin olohuoneen matolle, sitten eteisen matolle ja lopuksi yökki vielä keittiönkin matolle. Siivouksen aikana Roope-kisu vetätyi pöydän alle makoilemaan hieman apaattisena, ja vaisu reaktio herkkulaatikon avaamiseen paljasti, että kissalla taisi nyt oikeasti olla huono olo. Henkilökunta yritti tarjoilla vähän märkäruokaa, mutta Roope kävi vain pikaisesti nuuhkaisemassa ja palasi sen jälkeen turvapaikkaansa pöydän alle. Reaktiosta huolestuneena henkilökunta pystyi onneksi jäämään kotiin tarkkailemaan kissaa ja miettimään, pitäisikö lähteä eläinlääkäriin. Roope yökki vielä pari kertaa, mutta söi muutaman tunnin kuluttua jo kuivaruokaa ja loppupäivän ihan normaalisti, tosin kissa oli vaisumpi kuin yleensä.



Henkilökunta pohdiskeli, että olisikohan ruokavalion muutos voinut olla tähän syynä? Ruokailukerrat harvennettiin kolmeen jo yli kaksi viikkoa sitten, mutta tällä viikolla raakaruuan pitoisuutta on lisätty. Henkilökunta päätti varmuuden vuoksi syöttää muutaman päivän kissoille pelkästään teollista ruokaa.

Perjantaiaamuna Roope oli taas oma itsensä, eli istuskeli lavuaarissa henkilökunnan laittautuessa ja rallitteli ruokaa odotellessaan ympäri asuntoa. Aamuruokaa annettaessa Roope ei kuitenkaan suostunut syömään märkäruokaa ollenkaan, mikä oli melkoisen epäroopemaista. Raksut kumminkin maistuivat, ja illalla meni alas vähäinen määrä märkäruokakin.



Tänään aamulla kupissa oli taas märkäruokaa ja sama juttu: Roope ei koskenutkaan ruokaan, joten kokki toi lopulta kiltisti tilalle kuivaruokaa. Henkilökunta pohdiskeli, että ehkä aamunirsoilu johtuu nyt siitä, kun torstaina huonovointiselle kissalle tarjottiin märkäruokaa - ehkä Roope nyt yhdistää märkäruuan hajun aiempaan pahaan oloon?

Oksentelu ja huonovointisuus loppuivat kuitenkin torstaihin ja nyt Roope on onneksi vaikuttanut voivan hyvin.

2 kommenttia:

  1. Tekipä Roope tarkkaa työtä kun aina oksensi matolle. :DD Siitä on yllä aina kovin onnellinen, jos sattuu osumaan lattialle. Tosi kurja kun oksentelua jatkui noin pitkään ja se vaikutti kisuunkin. :/ Toivottavasti oksut pysyy pois kun alatte taas lisätä raakaruuan määrää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin nyt on mennyt monta päivää taas hyvin, ja ollaan jo syötetty raakaakin. Eli eiköhän tämä taas tästä :)

      Poista