Ulkokissoja liikkuu ainakin kaksi. Tummanharmaa on ujompi ja sen olen nähnyt vain kerran istuvan takapihan aidalla kurkkimassa meidän talon tapahtumia. Hurja Oranssi on taas korttelin kuningas/kuningatar ja erittäin närkästynyt siitä, että Hänen Hovinsa Tiluksille on ilmestynyt kaksi pilallehemmoteltua kissanpulleroa. Muutaman viikon kyräilyn jälkeen alkoi takapihan suunnalta kuulua desibelirajat rikkovaa mouruamista:
Videota kuvatessa Ilmo lähestyi oranssia karvat pörröllään, mutta maltillisen rohkeana. Melkein heti videon kuvaamisen jälkeen oranssi tuli kuitenkin takaisin kiroilemaan lisää ja hyökkäsi ovea vasten, jolloin hätistin kissan pois. Ilmokin alkoi ottaa kierroksia ja Oranssin jo häivyttyä Ilmolle iski jälkikäteisjärkytys muokkamaisesta käytöksestä ja kissa murisi ja sähisi hurjana ruokapöydän alla ja myös lähestyvälle Roopelle, joka oli pysytellyt tilanteesta kauempana. Meni useita minuutteja, ennen kuin Ilmo rauhoittui.
Toivoin, että kohtaaminen olisi jäänyt yhteen kertaan. Hurja Oranssi ei kuitenkaan niin helpolla luovuttanut, vaan ilmestyi lasin taakse hyökkäysasemiin parin päivän päästä uudelleen. Tällöin satuin itse olemaan lähimpänä oven vieressä, joten menin ulos häätämään kissaa pois pihalta. Kissa hyppäsi aidalle, muttei muutoin pelännyt ihmistä, vaan jäi siihen vielä hetkeksi juttelemaan, että kerääs nyt noi kattis muualle ja muuttakaas pois mun reviiriltä.
Kului kaksi päivää ja eilen oranssi ilmestyi taas uudelleen. Tällä kertaa lasiovikin oli kiinni, mutta Ilmo oli ensimmäisenä lasin vieressä ja kiukustumisreaktio oli paljon nopeampi kuin ensimmäisellä vierailulla. Nyt mieskin oli paikalla ja reagoi myös aika nopeasti, avaten lasioven ja hätistäen Oranssin pois. Ilmossa oli kuitenkin ehtinyt herätä kaikki raivo mitä pienestä kissasta voi löytyä, eikä siinä kiukkupuuskassa parka edes tajunnut, että toinen kissa oli jo häädetty pois. Ilmo pörhisti kaikki karvansa, murisi ja sähisi ihan hurjana ja yritti sen jälkeen hyökätä Roopen kimppuun, kun ei enää muitakaan kissoja ollut lähipiirissä :( Roope luimisteli takaisin siihen malliin, että lopulta päädyttiin kaappaamaan Ilmo hetkeksi toiseen huoneeseen, jottei ihan poissa tolaltaan oleva kissa tekisi mitään harkitsematonta.
Sen jälkeen molempia kissoja leikitettiin, jotta kiukkuenergian saisi purettua johonkin ja traumatisoinut oranssin tapaaminen unohtuisi. Kun Ilmo päästettiin huoneesta n. 10 minuutin jälkeen, kuului vieläkin kurkusta pientä murinaa, mutta tässä vaiheessa Roope jo räpytteli silmiään, kellisteli selällään ja oli muutenkin niin, että "rauhoitu nyt veli jo, minä vaan tässä", niin Ilmokin sitten lopulta rentoutui ja pääsi raapimispuun parhaalle tähystyspaikalle Roopen tyytyessä paikkaan alatasolla.
| Roope: "Ei se mokoma kissa tänne kuitenkaan pääse, siinäpähän vaahtoaa. Tai jos pääsiskin, niin eiköhän aurinkolänttejä riitä sillekin, kunhan ei erehdy mun kupista syömään" |
Nämä tapaamiset Oranssin kanssa ovat edenneet nopeasti tosi huonoon suuntaan ja kysymys kuuluukin, että mitä asialle pitäisi tehdä. Ilmo ja Roope ovat molemmat leikattu ihan pentuina, joten sen osalta ei voida paljoa muuta tehdä. Joitain ideoita pääkopassa on liikkunut. Ollaan muun muassa mietitty:
- Auttaisiko, jos pitäisi aina verhoja kiinni?
- Voisiko aidalle laittaa jotain kissakarkotetta, esim joku haju? (takapihamme on pieni ja korkean aidan ympäröimä)
- Pitäisikö koittaa tutkia Oranssin kaulapanta ja soittaa omistajalle?
- Pitäisikö hankkia ulos Feliway-haihdutin? (heh, siellä on kyllä pistorasia, mutta en kyllä tiedä haihtuisiko ulkoilmaan feromoneja niin paljon, että oranssi rauhottuisi)
- Tai auttaisiko sellainen meillä sisällä?
Ja sitten, jos noita tilanteita tulee vielä, niin
- Pitäisikö ihmisten myös jatkossa häätää oranssi pois mahdollisimman nopeasti ja uhkaavasti, jotta kissa ehkä oppisi, ettei tänne kannata tulla?
- Vai voisiko siitä olla jotain hyötyä, jos Ilmo saisi pidempään kommunikoida kissan kanssa lasin läpi? Kissat kyllä käyvät niin kovilla kierroksilla, että epäilen, ettei Ilmosta yhtäkkiä kuoriutuisi diplomaattia. Pahimmillaan poissa tilanteesta pysytellyt Roopekin liittyy oranssivihakerhoon ja siitä vasta hässäkkä voisikin syntyä?























