Näytetään tekstit, joissa on tunniste synttäriherkut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste synttäriherkut. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Kissojen 4-vuotissynttärit (sis. synttärivideon)

Niin ne vuodet vaan rullailee eteenpäin. Tänään täytimme kokonaiset 4 vuotta.



Meillä ei ole aiempina vuosina järjestetty kissojen synttäreitä kovin pitkän kaavan mukaan. Tällä kertaa henkilökunta inspiroitui kuitenkin Jun's Kitchenin mainioista kokkailuvideoista YouTubessa (esimerkiksi tämä Sushi for Cats -video, aaaaww!) ja päätti, että tekaisee oman kissanherkkutekovideon. No, parodiahan siitä meinasi tulla (henkilökunnan veitsenkäyttötaidoissa on vielä hiomista), mutta editoinnilla saatiin kelpo tuotos kasaan.

Yhteistyö näyttelijöiden kanssa sujui tälläkin kertaa erinomaisesti. Ainut pieni välikohtaus sattui kuvauksissa, kun Roope ei tykännyt alkuperäisestä käsikirjoituksesta ja päättikin improvisoida sulkemalla Ilmon vessan kaappiin niin, että häntä jäi oven väliin. Onneksi ovi oli sen verran löysä, että sekä kissa että häntä ovat edelleen toimintakykyiset. Ensi kuvauskerralle Ilmo on kuitenkin esittänyt toiveensa stunttikissasta tai vähintäänkin vaarallisen työn lisästä.

Päätimme myös viimein perustaa oman YouTube-kanavan, koska edelliset videot on julkaistu listaamatta niitä, eli ilman kanavaa. Koska Kollinkoukkuja on kryptinen englanninkieliselle yleisölle, valikoitui meidän kanavan nimeksi Purrsome Brothers, koska eikös me olla melko Purr, Handsome ja myös Brothers. Kanavaa pääsee seuraamaan tästä linkistä ja koitan jossain välissä latailla sinne vanhojakin juttuja.

Pidemmittä löpinöittä sitten itse videoon: