Onkohan kissoilla hilsettä? oli ensimmäinen ajatus, joka putkahti päähäni. Ajattelin, että jotain roskia vain tarttunut kissan turkkiin. Tai ehkä siemeniä.
Unohdin hituset siltä illalta.
Seuraavana päivänä mies totesi, että oli nähnyt jotain mustaa Ilmon turkissa edellisenä iltana. Roope oli juuri silloin vieressäni, joten nappasin kissan kiinni ja totesin, että kas, Roopellakin on mustaa hitusta turkissa. Kääk. Roopella ei tuota hitusta kuitenkaan paljoa ollut, joten toiveikkaana ajattelin, että kyse on edelleen jostain satunnaisesta roskasta.
| Ilmo: "Turkissa vilistelee kirppusirkus ja ihminen ei huomaa mitään" |
| Tällaisia mustia hituspesälleitä löytyi karvasta erityisesti korvien ja kainaloiden lähettyviltä |
Lääkkeet vaikuttivat myös siten, että Roopen mielestä Ilmo alkoi haista niin ällölle, että Roope päästeli aina vihaista "mirr" ääntä Ilmon tullessa lähelle ja myöskin sähisi, jos Ilmo ei ottanut mirr-merkkiä tosissaan. Onhan se ymmärrettävää, ettei kovin pahalta haisevan kissan kanssa halua olla lähikontaktissa. Mietin pääni puhki, miten saan Ilmon haisemaan paremmalta. Lopulta keksin syöttää Ilmolle lohiöljyssä pyöriteltyä lihaa, mikä toimikin yllättävän hyvin. Kissat haisevat ihmisnenäänkin ihan kalalta lohiöljyä syötyään ja ilmeisesti fisulta haiseva Ilmo tuoksui Roopen mielestä tutummalle kuin kirpuntappolääke. Roopekin toki sai oman niskalitkunsa, mutta jostain syystä hajuhaitta ei häirinnyt toisin päin.
![]() |
| Ilmo nolona uimarengaskaulurissaan ja Roope vieressä toteamassa, että pahalle haisee |
Olisi tietysti ollut liian helppoa, jos ongelma olisi loppunut tähän. Kun kirput eivät enää pystyneet perustamaan kotiaan kissojen turkkiin, oli seuraavaksi kokeiltava, josko ihmisessä pystyisi asustamaan. Vastaus on onneksi ei, mutta kerran molemmat meistä löysivät kirpun iholtaan ja sen jälkeen oli uusittava koko massiivinen siivousoperaatio.
Tänään on ollut ensimmäinen kirputon päivä, eikä kissojen turkistakaan ole enää löytynyt mitään, joten jospa ongelma olisi toistaiseksi selätetty. Kissoille pitää aloittaa säännöllinen kirppulääkitys matolääkityksen lisäksi ja seuraavat viikot pitää siivota tavallista tarkemmin ja useammin. Kävimme kissojen kanssa noin kuukausi sitten pihalla ulkoilemassa ja viikko sitten eläinlääkärissä rokotuksilla, joten epäilen, että toisella noista reissuista kirppu pääsi hyppäämään turkkiin ja aloittamaan huonosti päättyneen seikkailunsa.
