lauantai 4. helmikuuta 2017

Mahaongelmista toipuminen ja uusi aarre

Ensin lyhyet kuulumiset parin viikon takaisiin vatsaongelmiin.

Mahavaivat eivät ihan jääneet perjantaiaamuun, vaan jatkuivat jokseenkin lauantaihin saakka. Juuri kun Roope vaikutti olevan vähän paremmassa kunnossa iltaa kohden, meni Ilmon maha uudelleen sekaisin ja raukka juoksi jatkuvasti hiekkalaatikolla. Tuli myös todettua, ettei kaksi pitkäkarvaista ripulikissaa ja kokolattiamatto ole hyvä yhdistelmä. Molempien villapöksyt piti trimmata pikavauhtia hieman lyhyempään shortsimuotoon, kun mattoon alkoi ilmestyä kiihtyvään tahtiin ruskeita rantuja. Toki villahousut ovatkin olleet vähän liian kuumat näihin keleihin.

Tälle aineelle löytyi kysyntää 




Vaivat menivät kuitenkin onneksi saman viikonlopun aikana ohitse. Lauantaina henkilökunta keitti molemmille kananlihaa, mitä tuli aluksi annettua liian iso annos kerrallaan ja se tulikin sitten samantien yläteitse ulos. Siitä viisastuneena annoimme pieniä suupaloja pitkin päivää ja sillä saatiin vatsa taas normaaliin toimintakuntoon. 

Toipilaskisuille piti tilata netistä lisää ruokaa, joten samalla tuli tilattua uusi lelu. Pitkä, värikäs fleecenaru näytti hauskalta. Henkilökunta myös arveli, että erityisesti Roope saattaisi kiinnostua nauhasta. Roopella on hyvin valikoiva lelumaku, mutta aikaisemmin itse kankaasta leikattu fleecepala sytytti kissan useaksi viikoksi. 




Kävikin sitten niin, että uusi lelu herättää niin suuria tunteita, että muutoin harvoin ja kiltin hiljaisesti miukuva Roope innostuu aina maukumaan kovaan ääneen, kun uusi, ihana pitkulaisriepu nostetaan kaapista esiin. Alla olevassa pimeähkössä videossa pieni ääninäyte.


Lelusta on saatu iloa irti jo usean illan ajan. Muutoinkin kyllä tuntuu, että Roope on ollut täällä vähän aktiivisempi ja riehakkaampi kissa kuin mitä aikaisemmin kotona Suomessa. Ehkä lisääntynyt valonmäärä on vaikuttanut kissaan positiivisesti.

"My preciousssss"

16 kommenttia:

  1. Tosi kivan näköinen lelu sulla Roope! Nyt mä oon vähän kade sun lelusta ja siitä että siellä on lämmin! - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo, me aina välillä kurkataan zooplus.fi:tä tai Mustin & Mirrin sivuja ja huokaillaan, kun siellä on niiiin hyvät valikoimat kaikkia kissatarvikkeita! Täällä on paljon suppeammat, mutta aina välillä osuu aarteita kohdalle :)

      Poista
  2. Ihanaa kuulla, että oletta jälleen kunnossa ja jaksatte riehua!
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
  3. Rannut kokolattiamatossa ovat varmasti tosi kivoja. :'D Ihanaa, ettei ripuli kestänyt kuitenkaan tuon kauempaa.

    Huippu uusi lelu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kauhukokemus. :D Onneksi ne saa tuollaisilla aineilla pois.

      Poista
  4. Hyvä, että on kunnon aineet maton pesuun; tuollaista kun aina kissaperheissä sattuu.
    Kiva nauhalelu, ihan pisti innosta hihkumaan! (Ei olla sitten yhtään kateellisia shortsikeleistä, ei yhtää, ei, ei, ei ...!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän vaan epäilyttää kissataloudessa tuo, että täytyy suihkauttaa tujua vaahtoa mattoon ja antaa kuivua siihen. Toivottavasti ei sisällä mitään allergisoivia ainesosia.

      Poista
  5. Kauhean hitaasti sä sen lelun sait käyttöön, toisilla oli hermo mennä ♥

    Kiva kuulla, että mahat on nyt kunnossa ja matolle on löytynyt oivat pesuaineet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, henkilökunnassa on se ongelma, että tekee kaikki tärkeät asiat niin hitaasti!

      Poista
  6. Hyvä, että massut on kunnossa taas. Hauska lelu, leikkijän äänet sai Punkun mulkoilemaan läppäriä kiukkuisesti. :D

    VastaaPoista
  7. Voi villahousujen menetystä, olivat niin hienot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa ne vielä joskus kasvaisivat entiseen kuosiinsa. Aika pitkään pärjäiltiin niin hyvin niiden kanssa.

      Poista
  8. Ihanaa että kana sai vatsan rauhoittumaan ♥ Ja voi miten kivannäköinen lelu ja ihana mauku ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kana oli hyvää, kun sitä antoi tarpeeksi pieninä annoksina :)

      Poista