perjantai 13. helmikuuta 2015

Jee, blogihaaste!

Kas Kissaa! -blogi haastoi meidät vastaamaan viiteen kysymykseen. Tarkoituksena on jatkaa haastetta keksimällä viisi omaa kysymystä ja haastamalla viisi uutta bloggaajaa. Ilmon ja Roopen blogituttavat näyttivät olevan jo melko hyvin haasteltuja.

Tässä kumminkin kysymysten vastaukset:

1. Oliko sinulla lapsena lemppariunilelua? Jos oli, millainen ja mikä sen nimi oli?

Haa, todellakin oli! Lemppariunileluni oli suuri valkoinen kana, jonka vieressä nukuin ihan aina. Kanan nimi oli Kaneli.

2. Mistä teostasi/saavutuksestasi olet ylpeä?

Vuosi sitten tuli pykäistyä kasaan isohko lopputyö, jota vielä lisäksi väkersin enimmäkseen iltoina ja viikonloppuina muiden töiden ohessa.

3. Jos ajassa matkustaminen olisi mahdollista, missä ajassa vierailisit?

Olisi jännää käydä katsomassa millaista elämää esimerkiksi mummoni lapsuudenkodissa on eletty 1930-luvulla. Eivät varmaan ainakaan perjantaisin löhöilleet sohvalla iPad sylissä päivittämässä kissablogia!

4.  Mikä elokuva on saanut sinut itkemään eniten?

Ainakin P.S. I love you! Joskus kävimme kaveriporukalla katsomassa sen elokuvissa ja pillitimme koko elokuvan alkupuoliskon.

5. Mikä on sitkein korvamatolaulusi ts. mikä laulu jää soimaan päähäsi pahiten?

Korvamatolauluihin on olemassa hyvä lääke. Jos joku ärsyttävä biisi soi päässä, niin tarvitsee vain sanoa itsekseen ääneen "It's a final countdown" niin jopas kappale vaihtuu välittömästi. Toki sekin jää soimaan päähään, eli siinä sitten lienee sitkein korvamatolauluni.

Kiitokset kysymyksistä!

1 kommentti: