sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Uusi reviiri

Ohops. Henkilökunta katsoi juuri, että koko blogihistorian aikana ei olla jätetty yhdenkään kuukauden aikana kokonaan kirjoittamatta postausta. Nyt tuli kuitenkin ensimmäinen poikkeus sääntöön, kun vaihdoimme asumustamme toiseen:

Muutimme tällä kertaa kalustamattomaan asuntoon, joten aikaa vierähti runsaasti huonekaluostoksilla. Päätimme myös säästää pakuvuokrassa, mikä tarkoitti sitä, että vanhasta asunnosta tuotiin tavaraa vähitellen, muutama laatikko kerrallaan.

Vanha puu uusissa maisemissa


Kissat tuotiin uuteen asuntoon aika varhaisessa vaiheessa, kun huonekaluja ei juurikaan sängyn lisäksi vielä ollut. Roope-parka stressaantui kaikuvassa, kalustamattomassa asunnossa sen verran, ettei nukkunut enimmäisenä yönä, vaan vaelteli ympäriinsä hämmentyneenä maukuen.

"Missä lintukatsomo? Missä sen edessä oleva aurinkoläntti? Missä ruuansulattelukolo? Missä nukkumisriepu?"


"Missä minun oma sohvallekäpertymisnurkkaus? Missä kananpyydystystaso? Missä lelulaatikko? Missä suojainen soppi piiloutumista varten?"







Roope: "SOS! Viekää kissa takaisin kotiin! Tuonne alaskaan en uskalla mennä, kun joku voi hyökätä alhaalla kimppuun." Ilmo: "Mäntti, täällähän on mahtavaa!"


Ilmo taas ihastui uuteen asuntoon välittömästi. Maantasolla olevassa asumuksessa on täällä omat haasteensa, ja kissa löysikin ensimmäisten minuuttien aikana vessan kaappiin piiloutuneen torakan. Uusi lelu ilahdutti kovasti ja kohtaamisen jälkeen henkilökunta ei olekaan löytänyt asunnosta muita torakoita. Liekö ollut ainoa yksilö, vai Ilmo rouskutellut torakan kaverit suihinsa yön pimeinä tunteina?

Ilmo: "Skannaus käynnissä. Ei havaittavaa liikettä lattialla"




Tällä hetkellä ollaan asuttu täällä jo muutamia viikkoja. Roopekin rauhoittui toisena yönä, kun kissaa leikitettiin seuraavana päivänä niin kauan, että huolestunut kissa rentoutui tuttua lelua metsästäessään.

15 kommenttia:

  1. Mahtavaa, vaikkette laatikossa päässeetkään muuttamaan! Koti näyttää tosi hienolta; raput hippaan, torakkakaveri odottamassa, tilaa, takapiha! Hännät pystyssä molemmilla, joten ei paha 😸 Eka yö on aina jännin paikassa kuin paikassa - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, onneksi nyt ollaan sopeuduttu ja se on kyllä kivaa, kun on paljon tilaa, mitä tutkia. Ilmolla on varsinkin riittänyt puuhaa, kun nyt pitää vahtia sekä etu- että takapihan ikkunasta näkyviä lintuja.

      Poista
  2. Onnea uuteen kotiin!
    Luomuruokaa, mahtavaa! (Ehkä ei henkilökunnan mielestä 😀)
    Näyttää kivalta asumukselta, portaissa on kiva leikkiä jahtausleikkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Luomuruoka on kaikista parasta, vaikka tosin tuo torakka maistui vähän pahalle. Haaveilen pienistä linnuista ja hiiristä.

      T: Ilmo

      Poista
  3. Onnea uuteen asuntoon! :) Onpas se kivan näköinen! Mekin haluttaisiin toinen kerros - mutta torakkaa me ei haluta. Tai ehkä Nuppu haluaa! :-D Onneksi Ilmo on noin hurja metsästäjä, niin teidän ei tarvitse pelätä, vaikka asuntoon saapastelisi joskus toinenkin ötökkä tuntosarviaan heiluttelemaan! Brr....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Ja juu, onneksi Ilmo on yleensä löytänyt hyönteiset ennen henkilökuntaa :)

      Poista
  4. Vautsi miten tilava asumus ja mitkä näköalat pihalle! Toivottavasti niitä ötököitä ei ihan valtoimenaan ilmesty, vaikka Ilmo ehkä niistä ilahtuisikin.. :) Nuo matotetut portaat tulee olemaan ihan huippu ravirata Ilmolle ja Roopelle <3 Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Portaat on kyllä kivat. Henkilökunta on myös heitellyt lelua tuonne yläpäähän ja sitten me juostaan hakemaan sieltä, hauska leikki! Eikä pari lisäötökkääkään haittaisi.

      -I & R

      Poista
  5. Hiukka upee toi teidän uusi kämppä. Siis mikään ei oo niin siistiä kuin ötöjen metsästys. Onko mitään muita kivoja ötöjä ollu? Lentäviä?
    - Rudi -

    Onko rappusia kiva juosta ylös ja alas?
    - Eppu -

    Näkeekö rappusista hyvin, että mitä ruokaa on tulossa..?
    - Pate & Eddie -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti kirjoittaa ihan oma postaus meidän ötököistä. Ei niitä onneksi ole ihan kamalan paljon ollut.
      -Ihminen

      Rappuset on ihan huiput, mutta ne ei oikein sovellu tähystyspaikaksi, kun sieltä ei näe ruokakaapille asti. Tuo raapimispuu on toiminut paremmin ja yleensä lymyilläänkin siellä.
      -I & R

      Poista
  6. Onnea uuteen kotiin ja toivottavasti teillä ei ole siellä loputon buffetti noita luomuherkkuja ;)

    VastaaPoista
  7. Ai teillä on noin päin. Meillä kissat pistetään vesikupin kanssa vessaan siksi aikaa kun tavarat siirtyy, ja kissat siirtyy viimeisenä. Sama toisessa päässä. Kissat vessaan ja sen verran tavaroiden purkua että saadaan kodin tuoksua ilmaan. Ja sitten kaksikko pääsee tutkimaan uutta reviiriä. Hyvin on mennyt!

    Teille onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, tuo ehdottamasi järjestys olisi kyllä paljon parempi kissojen kannalta. Tämä kerta oli vaan erilainen siksi, kun muutettiin tavaroita henkilöautolla loota kerrallaan pidemmän ajanjakson aikana. Siinä vaiheessa ei myöskään nukuttu enää vanhassa kämpässä, jossa toisaalta myös vuokranantaja piti päivisin näyttöjä, niin oli helpompi siirtää kissat uuteen paikkaan.

      Poista
  8. Oih, onpa tilavan näköinen asunto!! :) Nousiko neliömäärä? Tosi hienosti häntä pystyssä poitsut tutkii avaran asunnon. ♥ Nuo portaat on varmasti super! Meille ne ei taida enää olla, vaikka joskus semmoisestakin haaveilin. Tuntuu, että Koda lentäisi portaat päivittäin alas kun se on sellainen sählä. xD

    VastaaPoista