torstai 5. huhtikuuta 2018

Takaisin kotiin

Hässäkkä ohi! Remontti kesti lopulta onneksi vain neljä päivää, ja maanantai-iltana pääsimme viimein muuttamaan takaisin kotiin. Kävimme ensi töiksemme hakemassa Roopen ja Ilmon hoidosta. Autossa oli kaksi kiukkuista maukujaa ja molemmat kissat vaikuttivat siltä siltä, että äkillinen reissuputki oli raskaan remonttipäivän päätteeksi ollut viimeinen pisara. 

"Nyt ihan oikeasti hei.. Ensin se vesihirviö, sitten hurisevaan juttuun, sen jälkeen kissaparka suljetaan häkkiin ja sitten uudelleen hurisevaan juttuun! Nyt Ilmo pysyttelee loppupäivän täällä piilossa julmalta maailmalta"
Ilta oli muutenkin hämmentävä. Paikka oli tavallaan ihan tuttu ja silti niin vieras. Esineet olivat väärissä paikoissa. Koko lattia lemusi tosi omituiselle! Joku oli jättänyt tähystyspuun läpinäkyvän seinän taakse. Sitä piti kaapia pitkään ennen kuin henkilökunnalla välähti, että puun voisi vaikka nostaa takaisin sisään oikealle paikalleen. 

Onneksi yön yli nukuttuamme olo tuntui taas kotoisalta. Aamulla oli jälleen vastassa onnellinen kehruuduetto. 

"PURRRR PURRR, saisko jo ruokaa?"
"Aah, leuan alta rapsuttaminen on maailman parasta!"





Vähän jäi henkilökuntaa mietityttämään, että onko pienoinen silmien kutina ja aivastelu alkavia flunssan merkkejä vaiko matosta pölisseen pölyn aikaansaannosta. Luottamusta ei myöskään herättänyt se, että remonttia ei sen kummemmin lopputarkastettu. Vuokra-asunnonvälitysfirma vaan totesi, että tarkkailkaa seiniä - niihin kuulemma tulee sitten parin kuukauden sisällä mustia pisteitä, jos maton alle on jäänyt kosteutta ja hometta. 

20 kommenttia:

  1. Ihana kun pääsitte niin nopeasti kotiin! Silmien kutina kuulostaa pahalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Onneksi ei ole enää kutissut, niin saattoi olla, että täällä vain pölisi kaikenlaista tuon remontin jäljiltä. Ainakin keittiötasot olivat täynnä jotain pientä hitusta.

      Poista
  2. No toivottavasti ei tule mustia pisteitä seiniin!
    Aivan ihana tuo viimeinen kuva, miten voikin kissa olla noin kertakaikkisen onnellisen näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roope tykkää hirmuisesti, kun sitä rapsuttelee leuan alta <3

      Poista
  3. Huh huh, että mustia pisteitä seiniin...! Siellä päin ei tuo home näköjään ole niin iso juttu kuin täällä, mutta silmäoireet ei ole kiva asia. Toivottavasti kaikki menee parhain päin.
    Ihana rapsutuskuva ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, täällä nämä talot vuotaa tai "hengittää" sen verran, että kaiketi niitä homeoireita olisi vähemmän, vaikka hometta olisikin. Voi olla, ettei hometta myöskään sen vuoksi pääse niin helposti syntymään, kun rakenteita ei ole pahemmin eristetty. Ja toki tuo kesän usean kuukauden kuivuus myös auttaa.

      Poista
  4. Nopeesti pääsitte takaisin kotia. Toivottavasti siellä ei oo homemörköjä kamuina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli ihan kiva, että lopulta tarvitsi olla vain neljä päivää pois kotoa. Toivotaan, ettei mustia pisteitä ilmesty minnekään!

      Poista
  5. Ihanaa että pääsitte kotiin! Toivottavasti nyt säästytte lisämurheilta, eiköhän tuossa ollut jo jännitystä tarpeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan.. Vähän vielä jännitetään, että saataisiko me vuokranalennus noilta päiviltä, kun ei pystytty asumaan ollenkaan kotona.

      Poista
  6. Hienoa, että pääsitte jo kotiin. Melko suurpiirteistä remonttitouhua: tarkkailkaa mustia pisteitä seinässä...huh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä. Suomessa olen kuullut yhdestä vesivahinkoasunnosta ja siellä muistaakseni porasivat rakenteisiin ja mittasivat sen jälkeen, ettei varmasti jäänyt kosteutta. Täällä ei näköjään ole ihan niin tarkkaa puuhaa.

      Poista
  7. No voi! Onpa teillä ollut koettelemuksia! Ja mikä sähinä uhkaillut kissaparkoja. Onneksi onnellisen hymyn käynnistyspiste oli tallessa leuan alla.

    VastaaPoista
  8. Tässäpä hyvä uutinen <3
    Toivon nyt kyllä ihan älyttömästi, että niitä täpliä ei ala ilmaantumaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mekin! Toki vuokra-asunnossa on se hyvä puoli, että tästä pääsee melko helpolla pois, jos jotain terveysongelmia ilmenee.

      Poista
  9. Voi, miten autuas rapsutusilme vikassa kuvassa! <3 Toivottavasti saatte jatkaa kotiutumista ilman kutinoita, flunssia tai täpliä!!!

    VastaaPoista
  10. Oli varmasti omituista, itse kullekin! Kyllä se siitä ajallaan tasoittuu ja reippaat pojat kun jo yön jälkeen olivat omia itsejään. :) Nyt vaan tarkkana kuin porkkana seinien kanssa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pitää silmäillä tarkasti. Ja voi olla, että muutamme tästä pois elokuussa, kun on muutamia muitakin ongelmia ollut tämän asunnon kanssa.

      Poista