lauantai 15. heinäkuuta 2017

Uudet lämmittelypaikat

Talvi jatkuu meillä edelleen. Sää on ollut ihan kohtalaisen miellyttävä - välillä on aurinkoisempaa ja välillä sateisempaa - mutta sisällä on jatkuvasti kylmä, koska yöt ovat viileitä. 

Asunnot Australiassa eroavat Suomen taloista siten, että täällä ei ole tarjolla palelevalle kissalle patteria, jonka päällä lämmitellä. Meillä ainoa kotia lämmittävä laite on ilmalämpöpumppu, ja sitäkään ei oikein viitsi käyttää, kun sähkö on kallista ja lämpö menisi kuitenkin saman tien harakoille, kun ei ole tuplaikkunoita tai kunnollisia eristeitä. 

Yöllä Roope ja Ilmo käpertyvätkin usein vierekkäin kissapuuhun nukkumaan ja onneksi pienen etsiskelyn jälkeen asunnosta on löytynyt muutama muukin mieluisa paikka lämmitellä.



Erityisesti Roopen uudeksi suosikkitekemiseksi on muodostunut makoilu tietokoneen keskusyksikön päällä. Kone lämpenee erinomaisen mukavasti ihmisen näpytellessä siinä vieressä. Kun nälkä koittaa, voi myös vahingossa täpätä tassullaan koneen virran sammuksiin, jotta henkilökunta heräisi virtuaalimaailman aiheuttamasta horroksestaan ja muistaisi tarjota ruuan ajoissa.

"Mikäs noista johdoista pitikään vetäistä irti..."
Vaikka uusi oleskelupaikka ei olekaan erityisen leveä, on myös ainakin kerran molemmat kissat nähty yhtä aikaa käpertyneenä koneen päällä. Kuvatodistetta aiheesta ei ole kuitenkaan vielä saatu otettua. 


Ilmokin vierailee satunnaisesti tietokoneen päällä lämmittelemässä, mutta kissalla on myös oma erikoispaikkansa pyykkitornin päällä. 

"Moi"
Jos henkilökunta on unohtanut pyykkitornin edessä olevat liukuovet kiinni, kuuluu oven edestä usein Ilmon vieno "Kurrrnauuu!" ja rämpsrämpsrämpsrämps, kun Ilmo koittaa hienovaraisesti kommunikoida henkilökunnalleen, että reitti pyykkitornin päälle pitää ehdottomasti pitää kissalle avoimena.

Erityisesti pyykkipäivinä kuivausrumpu kuumenee oikein mukavasti ja päälle muodostuu mainio lepäilypaikka kissalle.


16 kommenttia:

  1. Ne kuuluisat parhaat paikat. :D Roope on oikea taktikko, mikä win-win -paikka olla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä. Tuossa on ihan aitiopaikka vahtia ihmisten liikkeitä. Ei vahingossakaan nuku, jos henkilökunta päättää kävellä kohti ruokakaappia. :D Ja nelisen kertaa on tassu osunut tuohon virrankatkaisupainikkeelle. Mokoma.

      Poista
  2. Kissat on kyllä ihan mestareita löytämään ne parhaat lämpöpaikat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jotenkin ne etsii ja hoksaa ne lämpimimmät kohdat asunnosta.

      Poista
  3. Ihania pötköttelijöitä♥ Muistan kun joskus pikkulikkana mentiin mummulaan ja ensiksi piti päästä silittelemään kissaa...löytyi aina tuvasta leivinuunin päältä, oli sitten kesä tai talvi:) Kauniita kesäpäiviä sinne!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia samoin sinne! Leivinuuni ois kyllä huikea paikka oleskella. Lämmin, korkealla ja yleensä vielä ihan aitiopaikalla tähyillä, mitä keittiössä tai olohuoneessa tapahtuu.

      Poista
  4. Hyvä saada oikeaa tietoa toisen pallonpuoliskon sääoloistakin. Sitä vaan kuvittelee, että siellä on aina kesä ja lämmin (no, luulo perustuu Australian avointen katseluun tv:stä tammikuussa...).
    Kätevää, että teillä on kuitenkin kissoja varten hommattu tuollaiset lämpöpaikat, ihmiset voivat aina laittaa villasukat jalkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, täällä on joka päivä villasukat ja nukutaan paksun untuvapeiton alla :) Välillä täällä on talvellakin (Suomen kesällä) aurinkoista ja vähän yli 20 astetta, mutta yöllä voi laskea alle 10 asteeseen ja sitten palelee.

      Poista
  5. Jos alkaa anturat viilentyä, niin kyllä nokkelat kissat keinot keksivät. :) Ihan samaa olen kuvitellut kuin Sofin ja Olgan mami, enkä ajatellut, että siellä teidän kulmilla joutuisi koskaan hytisemään. Milloinkas siellä kääntyy talvi taas kevääksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuu on vielä viileähkö, mutta syys-lokakuussa taas lämpenee ja marraskuu on jo tosi aurinkoinen ja sateeton.

      Poista
  6. Auts, nyt kuuluu pojille hommata lisää lämmitystä, semmonen eläimille tarkoitettu "lämpötyyny". Tai hih, miten olisi pienet makuupussit/mökit. Ei lämmin luita riko, mutta hrrr kylmän kanssa onkin toisin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaiset ois kyllä tarpeellisia! Jossain vaiheessa yritin katsellakin kaupasta, mutten oikein löytänyt sopivia. Pitäis tehdä uusi reissu.

      Poista
  7. On niin hassua että siellä on kylmä! Onneksi lämmittelypaikkoja löytyy kissoille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ja on niin hassua, että Suomessa on kesä nyt :) On kummallista nähdä aurinkoisia ja kesäisiä kuvia Suomesta, kun täällä sataa vettä ja aurinko laskee jo puoli kuuden aikoihin.

      Poista
  8. Kai teillä on päivisin suht lämmintä, onhan. Onneksi teillä on mahtiturkit. Täällä pitäisi olla kesä lämpimillään, mutta ihminen joutui vakavissaan miettimään pistääkö tulen uuniin heinäkuussa, luopui siitä sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, päivisin on usein suunnilleen 15-20 astetta. Takki päällä tarkenee ulkona hyvin. Kuulin, että Suomessakin on ollut vähän viileä kesä. Jospa se siitä vielä elokuuksi lämpenisi.

      Poista