torstai 2. huhtikuuta 2015

Yhdet turvavyövaljaat kissalle

"Ai kissalle? Heh. Yleensä näitä ostetaan kyllä koirille", totesi lemmikkieläintarvikekaupan myyjä.

Kissojen toinen automatka lähestyy ja henkilökunta kävi hetken mielijohteesta ostoksilla muistaessaan Penan suosituksen turvavyöhön kiinnitettävistä valjaista kantokopan sijaan. Eläinkaupasta ei löytynyt valjaita nimenomaan kissoille ja hintakin oli melkoisen suolainen, joten ainoastaan yhdet valjaat lähtivät kokeiltavaksi. 

Taas pientä Ilmoa kiusataan ja vieläpä uusilla valjailla


Koekissaksi turvavyövaljaille valikoitui lopulta Ilmo. Roopen mau'unta on melkein aina korkea ja vähän käheä "miu", kun taas Ilmolla on laajempi skaala erilaisia ääniä mukavasta kujerruksesta todella närkästyneeseen ja matalaan "MAAUUUUUUUUU":hun. Koska Roope on korvaystävällisemmän äänensävyn lisäksi osoittautunut lupaavan sopeutuvaiseksi kantokoppaan totuttaessa, päätettiin, että matka sujuu todennäköisemmin rauhallisissa merkeissä, mikäli Ilmolle tarjotaan valjasmahdollisuutta. 

Roopellekin piti silti pukea valjaat, kun Ilmollakin kerran oli päällä


"Mäki haluisin tollasen.."
 Valjaiden ensimmäinen sovitus oli tänään. Aiempi sisävaljastelu oli selvästi tepsinyt, koska Ilmo ei yrittänyt kertaakaan rimpuilla uusista valjaista pois, vaikka eivät istuneetkaan niin hyvin. Toki autossa tilanne voi olla eri ja henkilökuntaa jäikin mietityttämään, että olisiko parempi ajatus laittaa sopivammat Vänttiset turvavyöhön menevään kappaleeseen kiinni? Valjaat jäivät melko löysälle kainaloiden alta, joten ainakaan ulkona Ilmoa ei uskaltaisi noissa valjaissa pitää hetkeäkään. Pitää arvioida vielä uudelleen valjaiden sopivuutta ennen lähtöä.

Muitakin asioita tuli ostettua eläintarvikeliikkeestä. Matkustaminen sujuu toivottavasti mukavammin, kun palkintona on tarjolla erikoishyviä herkkuja! 

Ilmo haistaa kananmaksan minkä tahansa muovin lävitse









12 kommenttia:

  1. Olen harkinnut meidän Lillillekin turvavyövaljaita, mutta en ole vielä löytänyt sellaisia joissa uskaltaisin kissaa autoiluttaa. En halua että ne on perusvaljaat, koska kolaritilanteessa kissan kurkkuun saattaa silloin kohdistua niin kova voima että se on henki pois :/ Semmoiset "paita"-mallin valjaat vois olla varteenotettava vaihtoehto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kiinnostavalta! Onko mitään tiettyä mallia, jota olet miettinyt? Yritin vähän googlata paitavaljaita, mutta löysin vaan kaneille tarkoitettuja.

      Noissa turvavyövaljaissa on laajempi pinta-ala rintakehän kohdalla ja sen pitäisi jakaa voiman kohdistumista niin, ettei kissa kuristu. Eli siinä mielessä ovat varmaankin paremmat kuin perusvaljaat. Toisaalta huolestuttaa se, että ainakin Ruudolf-blogin löytämässä testissä http://ruudolf.org/turvavyovaljaat/ nuo valjaat suojaavat todellisuudessa valitettavan vähän ja tuossa mukana olevassa videossa näyttäisi, että ensimmäisenä pettää valjaissa kiinni oleva turvavyösolki, jolloin eläimen ilmalennon seurauksena voi käydä vaikka mitä :/ Netistä näyttäisi löytyvän myös valjaita, joissa on lenkki, joiden läpi pujotetaan koko turvavyö ja ne saattaisivat olla parempi vaihtoehto (esim: http://sleepypod.com/clickit) Tosin nuokin ovat mitoitettu koirille enkä tiedä, saisiko noita edes tilattua Suomeen.

      Poista
    2. http://www.petenkoiratarvike.com/kissat/tuote/kissan-valjassetti-karlie-xxl/11217/
      Tämän tyylisiä, ei nyt ehkä ihan XXL-koossa kuitenkaan, Lilli saattais loukkaantua... :D Jotkut ovat kokeilleet niitä kaneilla käytettäviä valjaita ja todenneet nekin ihan toimiviksi, joten täytyy harkita josko ostaisi sellaisetkin kokeiluun. Niiden kanssa saa vaan olla sitten entistä tarkempi oikeasta koosta.
      Ja tottahan tuo on, että turvallisin paikka kissalle olisi varmasti omassa kuljetuskopassaan autolla matkustettaessa, mutta loukkaantumisriskinsä sielläkin on. Joten meillä mennään kissan fiiliksen mukaan, Lilli on ainoa jota uskallan turvavöissä edes kuljettaa, muut tyytykööt kuljetushäkkiin :)

      Poista
    3. Ja näköjään Zooplussallakin on noita paitavaljaita (http://www.zooplus.fi/shop/kissat/luukut/valjaat/465484) mutta noiden kestävyydestä en kyllä menisi takuuseen...

      Poista
    4. Joo, nuo Karliet vaikuttais kyllä ihan hyvälle (eri koossa). Pitääpä tutkia noita paitavaljaita tarkemmin ensi kerralla, kun käy eläintarvikeliikkeessä.

      Poista
  2. Penalla on Vänttiset päällä ja sitte toi turvavöihin kiinnitettävä pätkä ja hyvin on toiminu. En viitsiny ostaa niitä varsinaisia turvavyövaljaita kun oli niin isoja ja arvokkaita...
    Rauhallisia matkoja teille!
    -ihminen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuolla kaupassa ei ollut niitä pelkkiä turvavyöpätkiä. Kätevää kyllä, jos jostain on saanut pelkästään niitä. Ja hyvä tietää, että Vänttisten kanssa on toiminut hyvin!

      Ihminen kiittää ja välittää toivotuksen myös kissoille! :)

      Poista
  3. Käytättekö ollenkaan Zooplussaa? Siellä nimittäin on kissojen turvavyö tosi huokealla hinalla: http://www.zooplus.fi/shop/kissat/kuljetus_matkustus/kuljetusboksit/142824.

    Penan innoittamana meillekin hankittiin Madamelle turvavyö, koska se stressaa niin paljon matkustusta että vietämme matka-ajan ensin sydäntä riipivän pelokkaan naukumisen voimin ja sitten onkin jo kakinhajun vuoro...


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, kieltämättä aikamoinen hintaero! Ollaan tilattu käytännössä melkein kaikki tarvikkeet kissoille Zooplussalta, mutta en ole huomannut noita ollenkaan tilauksia tehdessäni. Lisäksi tein viimeisimmän tilauksen niin myöhään, että herkut ennättivät loppua ja piti hakea samalla niitä reissuun mukaan.

      Hyvä tietää noista. Tilaankin tuollaiset ensi kerralla Roopelle.

      Poista
  4. Toivottavasti teillekin on apua valjaista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli niistä ainakin vähän.. Kirjoitan vähän myöhemmin miten meillä sujui valjaiden kanssa.

      Poista
  5. Meillä on toiminut tämä http://www.mustijamirri.fi/tuote/rukka-form-polar-seatbelt-25-mm-30%E2%80%9350-cm/030067/
    ja vänttiset.

    VastaaPoista