sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Kissat talovahtina

Muutettuamme kerrostalosta maan tasalle on elämään tullut yksi huoli murehdittavaksi lisää: Miten kävisi, jos meille murtauduttaisi? Ja erityisesti, miten kissoille kävisi?

En ole vertaillut Suomen ja Australian rikostilastoja, mutta tuntuu, että täällä on enemmän omaisuuteen kohdistuvaa rikollisuutta. Kerrostalossa asuessamme alakerran parkkihallista vietiin kerran auto. Toisena yönä joku tunkeutui ala-ovesta sisään, tiirikoi auki ala-aulassa olleet postilaatikot ja tuhosi kaiken löytämänsä postin. Valitettavan moni tuttu on myös joutunut asuntomurron kohteeksi.

Toivottavasti tässä talossa varashälytin ja suhteellisen rauhallinen sijanti pitää murtovarkaat poissa. Suurikokoinen koiravahti voisi olla kätevä lisä varkaiden pelotteluun. Ja täytyy muistaa, että Roopekin on osoittanut soveltuvuutta vahtikissaksi, ainakin vuosia sitten Suomessa kesämökillä ollessamme.

Oli miten oli, aihetta piti tietysti käsitellä soveltuvalla tavalla, eli tekemällä tilanteesta dramatisoitu video:

13 kommenttia:

  1. Hurja video; siinä olisi pitänyt olla varoitus ei heikkohermoisille 😁 Ihan kylmänväreet tulivat selkään 😲 Loistava roolisuoritus kaikilta osapuolilta!

    VastaaPoista
  2. Nyt oli kyllä jännittävin kissavideo IKINÄ! :-o Onneksi Roope ja Ilmo ovat hurrrrjasti karrrrjuvia kotileijonia! Tuo kenkävoron kaataminen oli upea suoritus – ja hiiren elvyttämisestä kilisee roppakaupalla hellytyspisteitä! <3 Tämä oli parempi filmi kuin ainutkaan leffateatterissa pyörivä, joten tehkäähän näitä lisää! :) T. Hupsut tai/ja Ahneet :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näitä on kyllä hauska tehdä silloin, kun inspiraatio iskee :D Kiva kun tykkäsitte!

      Poista
  3. Kunnon vahtikissat! Mietin vaan, että mitähän siellä on naapurit tuumailleet, kun joku hiippailee pihalla sukka päässä. :D
    Tosi hyvä video.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valittiin sen vuoksi tuo takapihan ovi, ettei tartte selitellä naapureille :D

      Poista
  4. Todella hyvä video! Meitä jäi vaan mietityttämään, että oli se dumpattu..?
    Huiiii, toivottavasti oikeesti ei ikinä kenenkään kotiin mee moista rosmoa.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ei! Ainakin Roopen osuuden taisi jälkiäänittää joku toinen karvainen monsteri täällä studiossa.

      Poista
  5. Olihan tää parempi leffa kuin muutamat viime aikoina elokuvateatterissa katsomani. Huimat suunnittelut vaatinut ja hieno toteutus. Me kaikki täällä taputetaan karvaisia ja karvattomia tassujamme! <3

    VastaaPoista
  6. Wau, Oscar -ehdokkuus on selvä! Onko Hollywoodista jo kyselty Roopen ja Ilmon aikatauluja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo vielä, mutta kytätään tässä puhelimen ääressä jos soitto tulisi joku päivä :D

      Poista
  7. Tosi hyvä video. Mahtavat murinat Ilmolla. Näitä lisää.

    VastaaPoista