maanantai 4. maaliskuuta 2019

Ötökkäkohtaamiset Australiassa

Australiasta asumismaana tuntuu monella olevan mielikuva, että kaikki liikkuva puree, pistää tai jollain muulla tavalla myrkyttää, eikä aivan suotta. Henkilökunta ei ole erityisen hyönteiskammoinen, mutta silti jättiläishämähäkkien ja torakoiden mahdollinen läsnäolo on aiheuttanut painajaisia.

Muistan, kuinka ihan ensimmäisinä viikkoina makuuhuoneesta alkoi yöllä kuulua "fläpfläpfläp" -ääntä. Oltiin varmoja, että huoneessa on vähintäänkin lentävä torakka, pieni lepakko tai jotain muuta yhtä kammottavaa, joten siirryttiin kokonaan huoneen ulkopuolelle nukkumaan, kun mitään ei löytynyt. Seuraavana aamuna aiheuttajaksi paljastui onneksi pikkuruinen yöperhonen.

Nyt kahden vuoden jälkeen hyönteisiin on tottunut paremmin, eikä äärimmäisen kammottavia otuksia ole omassa pihapiirissä ollut. Torakoita blogissa onkin jo esitelty aiemmin (torakka1, torakka2), joten seuraavassa listaa muista asumuksemme läheisyydessä kohdatuista eläinvieraistamme:

1. Parvekkeen äitihämähäkki

Edellisen asuntomme parvekkeelle pesiytyi muutama kuukausi sitten black house spider. Nuo talohämähäkit ovat lievästi myrkyllisiä, mutta yleisesti ottaen melko harmittomia otuksia, jotka pysyttelevät kiltisti yhdessä ja samassa nurkassa eivätkä juurikaan vipellä ympäriinsä. Koko on myös sietokyvyn rajalla - vähän isompi, kun Suomesta löytyvät hämähäkit, muttei mikään järkyttävän kokonen mollukka. Koska eläviä olentoja on ollut itselleni vähän vaikea tappaa, niin päätimme jättää talohämiksen rauhassa rakentelemaan seittiään.

Eräänä päivänä koittikin muutto, ja vuokranantajan listassa luki, että mahdolliset hyönteiset ja niiden rakennelmat pitää tuhota osana loppusiivousta. Kauhukseni huomasin, että hämähäkki olikin ollut naaraspuoleinen ja suihkauttaessani myrkkyä katonrajaan seitistä lähti vipeltämään kymmenittäin minihämähäkkejä. Juoksin sisään ja jouduin vetämään pitkään henkeä, ennen kuin uskalsin lähestyä seittiä myrkkypullon kanssa seittiä uudelleen.

RIP talohämähäkki :(
2. Pihalla asustava punaselkähämähäkki

Punaselkähämähäkki on toinen yleinen ihmisasutuksiin mieltynyt hyönteinen, ja sellainen asusti hetken täällä uuden talomme pihassa. Nämäkään hämikset eivät onneksi ole tarantellan kokoa. Punaselkäiset tapaukset ovat kuitenkin erittäin myrkyllisiä ja kissoille hengenvaarallisia, joten näiden kanssa on oltava varovainen.

Parvekkeen oven kulmassa ulkopuolella asustanut punaselkähämähäkki ja hänen toukkaherkkunsa

3. Kaappikoiperhoset


Viime keväänä meidän ruokakaappiin muutti intianjauhokoisa -niminen perhoslajike, joka todennäköisesti heräsi henkiin kaapissa olleesta linssipussista. Ilmo ja Roope olivat tosi innoissaan uusista perhoslemmikeistä, henkilökunta taas ei niinkään. Perhosia pörräili pahimmillaan kymmeniä ja tilanteen rauhoittaminen vaati kaikkien kaapista löytyneiden elintarvikkeiden poisheiton sekä koko kaapiston myrkyttämisen. Sen jälkeen kaapit pidettiin tyhjillään muutaman viikon ajan ja vielä myrkytyksen jälkeenkin kävi pari kertaa niin, että tyhjää kaappia avatessa vastaan porhalti perhonen jos toinenkin. BRRRRR. Hemmetin sitkeitä otuksia.

Yksi kymmenistä jauhokoisista


4. Hepokatti

Seinässämme, onneksi talon ulkopuolella, hetken asustanut hepokatti oli koko listasta harmittomin otus, mutta hui, miten iso!


5. Sammakko

Tämä listan viimeinen ei tosin ole hyönteinen, eikä sentään löytynyt meiltä, vaan air bnb -asunnon vessanpöntöstä. Sen verran säikähdyttävä kokemus oli silmäparin tuijotus aamupöntölle mentäessä, että piti nyt sekin lisätä tähän listaan:

"Moi!"




Sama sammakko myöhemmin vapaudessa pussitusoperaation jälkeen

15 kommenttia:

  1. Emme osaa sanoa miksi emäntä haukkoo tuossa vieressä henkeään, sillä noihan olisi kivoja leikkikavereita! - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me tykätään kans, vaikka meillä onkin vähän eri mieltymykset. Ilmolle kelpaa nuo isommatkin ötökät ja Roope tykkää ehkä enemmän pienemmistä.
      -I & R

      Poista
  2. Noi on kyllä noi ötökät sellaisia steroideilla kyllästettyä kokoa, että mun päivät menisi kauhusta täristen jollain tuolilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, joku hyöty talvestakin on, kun rikkoo tehokkaasti hyönteisten kasvukauden, eivätkä pääse kasvamaan noin valtavan isoiksi :D

      Poista
  3. Sammakkohan on suorastaan sympaattinen suurperheelliseen hämähäkkiin verrattuna :) En ehkä siltikään pöntöstä sitä haluaisi löytää.

    Onneksi näitä kotoisia öttiäisiä voi kissojen antaa (enimmäkseen) huoletta popsia pahimpaan nälkäänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sammakko oli meidänkin mielestä söpö! Joo, täällä pitää vähän katsoa perään kun kuuluu säksätystä nurkasta, että mikäs siellä nyt tällä kertaa on.

      Poista
  4. Hui, mutta tuo on toki ymmärrettävää siinä ilmastossa. Täällä talven jälkeen partsilla henkiin heräävät kärpäset ovat suuri ilo 😀
    Sammakko on söpö, mutta ehkä vessanpöntöstä kurkkiessaan hieman jännittävä...

    VastaaPoista
  5. Tää on tosi ihana postaus! :D Kaikenlaista eläjää on teille tullut vastaan, sammakko on oikein symppis ja hepokatti on tosi komea! Myrkyllinen hämähäkki ei kyllä niiinkään innosta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tykkäsit :) Nuo eläjät tuovat kyllä positiivisessa mielessä ihan jännitystä elämään. Seuraavia odotellessa :D

      Poista
  6. Huiiii, mahdattokohan te pojat aina muistaa kattoa, ettette vaaan missään tapauksessa rouskuttele mitään myrkkyötöjä?!
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiiä malttaako, kun en tunnista niitä myrkyllisiä ja kaikki ötökät on niiiiiin kiehtovia. Henkilökunnan hommaa selvittää, mikä liikkuva ei pure kissaa.
      -Ilmo

      Poista
  7. Krääh, mitä ötököitä! :-o Komppaan Tarun kommenttia! On se kyllä kumma, että mitään söpöjä, karvaisia ja terävähampaisiakaan otuksia en pelkää, mutta ajatuskin torakasta tai tuosta hämiksestä saa kirkumaan! Esim. nyrkin kokoinen koala (jos sellaisia olisi) saisi oikein mielellään kiivetä mun pään päälle, mutta vastaavankokoisella hämähäkillä on ehdoton lähestymiskielto tuhannen kilometrin päässä. Tuo sammakko on ihan symppis, mutta en kyllä silti ehkä haluaisi tehdä lähempää tuttavuutta senkään kanssa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, niinpä. Jotain luotaantyötävää noissa hyönteismaailman edustajissa kyllä on. Ehkä ero on siinä, kun pikkuruinen koala tuskin onnistuisi hengenvaarallisesti puraisemaan.

      Poista
  8. Australiassa todellakin "know your enemies" pitää paikkaansa, hitsi kun kissat itse ei osaa erotella mihin voi koskea ja mistä kannattaa pysyä kaukana! Teillä on varmaan eläinlääkäri pikanäppäimissä hyönteisvaralta? :'D

    Sammakko on söpö, mutta enpä haluaisi sen tulevan vastaan ihan tuossa ympäristössä. :o

    VastaaPoista