keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Peloton kiipeilijäkissa

Muita kissablogeja lukiessaan henkilökunta välillä mietiskeli, että meidän kissat eivät taida olla kovin kiipeileväistä sorttia. Molemmat kipusivat ketterästi raapimispuun ylimmälle tasolle, mutta siihen se sitten jäikin.

Näin oli tilanne siihen asti, kunnes saapui vuosi 2018.

Nyt neljättä ikävuottaan lähestyessä Ilmosta on tullut pieni marakatti. Kiipeilyinnostus alkoi eräänä tammikuisena siivouspäivänä. Kuvassa näkyvä roskis oli väliaikaisesti siirretty jääkaapin eteen. Siitäpä Ilmo nopeasti keksi, että kun hyppää roskiksen päälle, niin pääsee ponnistamaan jännään uuteen paikkaan jääkaapin päälle.

Siivouksen jälkeen roskis siirrettiin takaisin omalle paikalleen. Ilmo harmistuneena ensin istui jääkaapin edessä ja sanoi monta kertaa "kurrnauu", jos henkilökunta olisi tajunnut siirtää portaan takaisin uudelle paikalleen niin, että siitä pääsisi takaisin jääkaapin päälle tähyilemään. No eiväthän ne mitään tajunneet. Itse piti mittailla ja sen jälkeen rohkaistua hyppäämään, ja onnistuihan se niinkin, ilman porrasta. Tuon päivän jälkeen Ilmo on päivittäin pompannut tähyilemään jääkaapin päälle.

Paras tähystyspaikka! Etenkin, kun velikissa ei ole vielä oppinut tänne hyppäämään
Jääkaapin päällys taisi kehittää sen verran kissan rohkeutta ja ponnistusvoimaa, että uusia, vastaavia tähystyspaikkoja alkoi yllättäen löytyä ympäri asuntoa. Ensimmäisenä kissa keksi kiivetä alakuvassa näkyvän ilmastointilaitteen päälle. Sinne pääsi näppärästi raapimuspuun kautta, joka tosin hyvin nopeasti siirrettiin toisaalle. Henkilökuntaa nimittäin hirvitti, että kokeilun seurauksena tulee rytinällä alas sekä laite että kissa. Onneksi Ilmo ei sentään tuon päälle oppinut hyppäämään ilman raapimuspuun tarjoamaa ponnistusalustaa.

Potentiaalinen tähystyspaikka. Rakennusihmisille terveisiä, että Ilmo toivoisi, että nämä kiinnitettäisi hieman alemmas tuolta katonrajasta katsottuna. Olisi kissalle paremmin tilaa, eikä tarvitsisi ryömiä.
Seuraava kiipeilypaikka löytyi kylpyhuoneesta. Ilmo päätti eräänä aamuna, että kaipaa vähän enemmän haastetta ja päätti ponkaista vessan altaan päältä suihkukaapin päälle tasapainoilemaan. Kuvaa ei tästäkään tilanteesta saatu, koska henkilökunta oli varma, että kissa mätkähtää alas kyljelleen ja oli hätääntyneenä kädet ojossa valmiina nappaamaan ylhäältä tipahtavan Ilmon. Onneksi kissa taisi itsekin todeta, että lasiseinästä ei saanut kovin hyvää otetta kynsillä, joten hurjapäätä ei ole toistamiseen nähty tasapainoilemassa suihkukaapin päällä.

Ilmon kolmas tasapainoilupaikka
Viimeisin kiipeilypaikka löytyi sekin raapimispuun avustuksella. Olohuoneessa on parvekkeen oven yläpuolella tuollainen verhotanko, johon henkilökunta ei ollut kiinnittänyt pahemmin huomiota ennen kuin Ilmo löytyi eilen sen päältä kiipeilemästä. Katonrajassa kulkevasta cat walkista tuli hetkessä uusi suosikkipaikka, vaikka hieman hankalan ohueksi sekin oli suunniteltu, kun jutun päällä ei mahtunut pyörähtämään ympäri ja raapimispuuhun täytyi peruuttaa takaisin. Sen verran heikosti kiinnitetyltä tuo myöskin vaikutti, että henkilökunta päätyi taas olemaan tylsä ja huumorintajuton ja kieltämään kissalta kaiken hauskan kiipeilyn siirtämällä raapimispuun toisaalle.

14 kommenttia:

  1. Mahtavia kiipeilypaikkoja sinulla Ilmo! Miksi ihmisten pitää aina kieltää kaikki parhaimmat paikat kuten korkeat laatikkopinot? Aivan mahtava kyttäysmaisemakin sinulla! - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korkea laatikkopino kuulostaa mahtavalta! Maisema on kyllä ihan kiva, vaikka täytyy myöntää, että vielä mieluummin katsoisin lintuja vilisevää metsämaisemaa.

      T: Ilmo

      Poista
  2. Ihan ekaks pitää todeta, että upea maisema teillä on!
    Kaikenlaisia kivoja kiipeilypaikkoja sitä löytyykin, meillä yksi lempparipaikoista on liesituuletin, se ei nyt kauhean korkealla onneksi ole, mutta kyllä vähän pelottaa, että se tulee ryminällä alas, kun viisi ja puoli kiloa Punkkua tömähtää siihen päälle. Suomessa meillä oli tuollainen vastaava kolo jääkaapin päällä, siihen oli pakko tehdä este, koska Punkkuhan pyrki sen kautta jääkaapin taakse, ja siellä olisi saattanut käydä huonosti joko kissalle tai jääkaapille, ehkä jopa molemmille. Kannattanee siis kurkata, että siellä ei ole kissalle sopivaa reittiä, ainakin jos olette vähänkään samanlaisia panikoijia, kuin tämä ihminen täällä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisema on kyllä kiva. Tosin kaupunki uhkaa rakentaa tuohon 12-kerroksisen kerrostalon eteen, että saa nähdä, onko sama maisema vielä muutaman vuoden päästä :D Tuo jääkaappi on onneksi sen verran lähellä seinää, että siellä ei vaikuttanut olevan kissan mentävää reittiä, mutta hyvä kyllä aina tarkistaa nämä!

      Poista
  3. Aikamoisia ketteryyttä vaativia kiipeilypaikkoja! Raapimapuun siirrolla voi näköjään olla yllättäviäkin vaikutuksia. :D Pomppukin Ilmolla on aika mittava ainakin verrattuna meidän tiskipöytäsankareihin (=maksimikorkeus) :D Maisemat ikkunasta on kyllä hulppeat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaistun Mimmiin ja Alfrediin. En ymmärrä, miten joku on noin energinen, että jaksaa pomppia tiskipöytää korkeammalle. Sitä paitsi kaikki oleellinen (ihmisten jättämät ruuantähteet) löytyy siitä tiskipöydältä.

      T: Roope

      Poista
  4. Pakittamalla mäki tuun verholistan päältä, eikä se haittaa yhtään.
    - Pate -

    Kiipeily on tyhmää, ei sieltä ylhäältä mitään enempää nää. Se on vaan pelottavaa...
    - Eppu -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niin Pate, kuulostaa kivalta!
      - Ilmo

      Samaa mieltä Epun kanssa.
      -Roope

      Poista
  5. Oih, mikä maisema, jonka marakatti kruunaa! 8-) Matkakuume iski taas pahemman kerran!! Meilläkin on pitänyt sisustaa tuohon tapaan, eli liian uskaliaita kiipeilyreittejä karttamalla. Ja meillä on ollut tylsästi kaikenmoisia kyhäelmiä liesituulettimen päällä, jottei Juju hyppelisi sitä kautta hyllyjen päälle... Kurrrmouuuuhan siitä aluksi tuli, mutta onneksi paha mieli sitten unohtui. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, nopeasti kissat keksivät jotain uutta puuhaa ja harmistus unohtuu :)

      Poista
  6. Melkoista taiteilua tuo verholistan päällä heiluminen. Teillä on hienot urbaanit näkymät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä saa tosiaan olla tarkkana, ettei tassu vahingossa lipsahda ohi!

      Poista
  7. Hih, loistavaa Ilmo! :D Jääkaapin päällinen näyttääkin tosi kivalta tähystyspaikalta. Meilläkin varmasti oltaisiin siellä enemmän, jos edessä ei olisi lautaa, joka tekee hyppyradan turhan ahtaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, se on ainakin siitä kätevä, että Ilmo pystyy tarkkailemaan keittiössä ruuan valmistusta ilman, että on tiellä tai ruokapöydillä. Roopelle on sitten oma tähystyspaikkansa mikron edessä.

      Poista