lauantai 3. lokakuuta 2015

Parhaat lelut juuri nyt

Kissojen suosikkilelut vaihtuvat aina ajoittain. Osa leluista onkin säilytyksessä lipastolaatikossa, osa lojuu siellä täällä lattialla ja osan Ilmo ja Roope ovat omatoimisesti piilottaneet esimerkiksi sohvan tyynyjen väliin. Jotkut leluista pidetään leikkihetkiä lukuunottamatta kissojen ulottumattomissa, mutta niidenkin suhteen mieltymykset vaihtelevat kausittain.





Ilmo tykkää leikkiä paljon kaikenlaisilla leluilla, mutta juuri tällä hetkellä suuri lemppari on trooppisen linnun värisillä sulilla varustettu kepakko. Lelu oli viimeksi viime talvena hittituote, mutta unohdettiin sen jälkeen moneksi kuukaudeksi laatikonpohjalle, kun kissat innostuivat enemmän narun päässä olevista killuttimista.




Nyt henkilökunta päätti kokeilla taas kepin toimivuutta ja erityisesti Ilmo oli tosi innostunut, kun pääsi taas höyhentämään trooppisia sulkia.



Höyhenkeppi on myös siitä hauska, että Ilmo suostuu aina välillä noutamaan kepin ja tuomaan sen takaisin henkilökunnan heitettäväksi.




Tosin sitten taas välillä sulilla on kiva leikkiä ihan omassa rauhassa, eikä Ilmo liikauta korvaansakaan, kun henkilökunta koittaa ehdottaa, että kepin voisi heittää uudelleen noudettavaksi.

Roope-kisu innostuu paljon Ilmoa harvemmin leikkimään omatoimisesti, mutta nyt on löytynyt lelu, jota Roope on jo monena päivänä kanniskellut suussan...






Pala fleece-kangasta on sopivan isokokoinen saalis, mukavan pehmoinen suussa ja mikä parasta, velikissa ei ole tästä lelusta yhtään kiinnostunut, joten Roope saa rauhassa leikkiä omalla fleecellään.



Kun fleeceä on tarpeeksi riepotellut ympäriinsä, voi lelun säilöä mahan alle piiloon, jottei kangasriepu pääse vahingossa katoamaan päiväunien aikana.

18 kommenttia:

  1. Tuollainen sulkahuiska on sitten kiva! Varsinkin kun se on ollut välillä ihmisen jemmassa ja saa taas leikkiä sillä! Mutta fleece..? Villajutut on kyllä kivoja (lapaset, villasukat..)! - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo fleece on sopivan kokoinen suikale, niin sitä on kiva kanniskella suussa :) Villa vois olla vielä kivempi! Meillä on aika vähän villajuttuja ollut esillä, niin voi olla, ettei pojat ole vielä päässeet siksi niin villan makuun.

      Poista
  2. no ei oo fleesen riekale, se on KÄÄRME!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, no käärme kyllä kuulostaa katu-uskottavammalta saaliilta kuin fleece-riepu :D

      Poista
  3. Ilmo on kyllä fiksu, kun noutaa kepakon! Sulkakepukat on tosi kivoja, mutta meijän palvelija ei vaan tykkää, kun ne sulat irtoo heti ja se pelkää, että mä syön ne... -Alfred

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin pidetään nuo huikat piilossa, jos henkilökunta ei ole vahtaamassa vieressä. Noita sulkia irtoaa aika helposti ja kissat mielellään myös syövät niitä.

      Poista
  4. Höyhenkepit on ihan parasta, emäntä heittää niitä aina mulle ja minä kilttinä poikana ne haen takaisin! Tietty niitä pitää ensin vähän vaania, ei voi vaan käydä hakemassa ;)
    - Cru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Cru, että teet myös tuota. Höyhenkeppiä noutava kissa on niin söpö näky! Ja ihmiset pääsee helpolla, kun voi vaan makoilla olkkarin lattialla ja heitellä keppiä noudettavaksi ;)

      Poista
  5. Kissojen aarteet on niin hassuja. :-D Musta on huvittavaa aina seurata, mihin saalis milloinkin kiikutetaan jemmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jemmoista vois kirjoittaa oman postauksensa! Välillä löytyy noita leluja tosi hauskoista paikoista, esim. vaatekaapista pyyhkeiden välistä.

      Poista
  6. Pöpö rakasti noita huiskia pienempänä, mutta nyt se tuntuu tykkäävän enemmän naru- ja pallonheittoleikeistä. Maku muuttuu kun kissa kasvaa ilmeisesti. Huiskat on kyllä loistoja energian purkuun, joten toivonkin että Pöpö taas jossain vaiheessa niistä innostuisi uudestaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän Pöpökin vielä innostu jossain vaiheessa :)

      Poista
  7. Meillä on nyt menossa sellanen vaihe, että ei mikään lelu jaksa kiinnostaa kahta sekuntia kauempaa, mutta noi huiskalelut on aiemmin olleet ihan parasta mitä maailmasta löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pena taitaa olla nyt vähän vallattomalla ja lyhytjänteisellä tuulella. Varmaan myöhemmissä elämänvaiheissa taas lelutkin alkaa kiinnostaa enemmän. :)

      Poista
  8. Mahtava fleeceriepu, varsinainen aarre! :) Ja huiskat, ne vaan jaksaa aina viihdyttää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Roopelle pitää kokeilla joskus jotain toisenkinlaista riepua ja testata, onko juju tuo nimenomainen fleece vai kelpaisiko joku muukin.

      Poista