maanantai 30. syyskuuta 2019

Nuunuulle uutta henkilökuntaa etsimässä

Tämän vuoden Suomen Ensitreffit alttarilla -tuotantokautta ovat seuranneet meillä innolla sekä kissat että ihmiset. Syynä on tietysti sarjan tähti Nuunuu-kissa, jolle sarjassa etsitään uutta henkilökuntaa. Seuraavassa Ilmo ja Roope kommentoivat kuudennen tuotantokauden neljää ensimmäistä jaksoa.

Varoitus, teksti sisältää juonipaljastuksia jaksoista 1-4.

Jakso 1. Nuunuun esittely

Nuunuu ja hänen henkilökuntansa Olli asuvat yhdessä Lahdessa. Olli on päättänyt, että tarvitsee lisää palvelusväkeä jakamaan vastuun Nuunuun hoitamisesta, ja päätynyt etsimään uutta puolisoa televisio-ohjelman avustuksella.

Ollin ja Nuunuun välinen suhde on hioutunut saumattomaksi 13 yhteisen vuoden aikana. Kun Nuunuulla on jano ja kissa vilkaisee kraanaan päin, Olli tietää heti, mitä tehdä.
Nuunuu <3 (kuvankaappaus sarjasta)
Uudeksi henkilökunnaksi on ehdolla Katja, myöskin Lahdesta kotoisin oleva maisteri/insinööri. Katja viihtyy hyvin yksin, tykkää matkustella ja katsoa televisiota, lukea kirjoja sekä kastella viherkasvejaan.

Ilmo: Katja on söpö! Jos olisin Nuunuu, hyppäisin heti Katjan olkapäille ja sanoisin kurrnauuu. Lisäksi Nuunuulla ja Katjalla on yhteinen kiinnostuksen kohde: viherkasvit. Lupaavalta näyttää. Itsekin tykkäisin hoitaa viherkasveja Katjan tapaan, mutta jostain syystä henkilökunta on hankkiutunut niistä yksi kerrallaan eroon.

Roope: Katja sanoi, että viihtyy yksin. Se on hyvä. En kestä, jos ihmiset lääppivät liikaa. Hyvältä vaikuttaa.

Jakso 2 ja 3. Olli aloittaa Katjan perehdyttämisen

Toisessa jaksossa Katja sitoutuu henkilökunnaksi menemällä Ollin kanssa naimisiin. Sen jälkeen alkaa perehdytys kissanhoitotehtäviin. Kolmannessa jaksossa Katja käy ensimmäistä kertaa Nuunuun kotona. Katja antaa kodille arvosanaksi 7 1/2. Kun Olli kysyy, miten tilannetta voisi parantaa, Katja sanoo "Niin, en oikeen tiedä miten". Ollin ja Katjan yhteisellä koulutusmatkalla Prahaan Katja sanoo olevansa ahdistunut.

Ilmo: Nuunuun kannalta on hyvä, kun Katja huomasi ympäristössä olevat puutteet ensi hetkestä lähtien. Minusta kodissa oli liian vähän raapimispuita ja piilopaikkoja. Ehkä Katja laittaa kodin puutteet kuntoon, kunhan saa aikaa pohtia, minkä raapimispuun ostaisi?

Roope: En ymmärrä. Miten nuo ihmiset aina ahdistuvat noin pienestä?

Roope: "Okei, kyllä minuakin välillä ahdistaa. Ainakin koirat ja eläinlääkärikäynnit"
Jakso 4. Katja muuttaa Nuunuun kotiin

Jakson alussa Katja kertoo yhteenmuuton ahdistavan. Katja muuttaa Ollin luo, jotta pääsee tarvittaessa turvaan omaan kotiinsa. Olli leikkii Nuunuun kanssa. Katja näytetään kastelemassa viherkasvejaan. Olli kertoo Katjan haastavan joka asiasta, mikä on raskasta, koska voimakkaat mielipiteet aiheuttavat hänessä alemmuudentunnetta.

Kun molemmat Olli ja Katja ovat syöneet, on aika tutustua Nuunuuhun. Katja epäröi ensin kädet puuskassa, kun Olli kysyy, haluaako Katja tutustua kissaan. Paljastuu, että Katja on enemmän koira- kuin kissaihmisiä. "No voin mä", Katja lopulta myöntyy. Katja kertoo kissojen kynsien ärsyttävän. Katja kuitenkin suostuu antamaan Nuunuulle herkkuja ja kehuu lopussa Nuuunuun häntää.

First contact! (kuvankaappaus sarjasta)
Ilmo: Uusi henkilökunta tuntuu vähän pelkäävän kissoja, mutta Nuunuu ei onneksi vaikuta hätkähtävän Katjan kylmäkiskoisuutta. Tilanteessa on vielä toivoa! Nyt Katja pitäisi saada viihtymään ja tuntemaan olonsa rentoutuneeksi Ollin ja Nuunuun luona, jotta kaikilla olisi kivaa.

Roope: Huoh. Miten vasta nyt tuli ilmi, että kyseessä onkin ihminen, joka tykkää enemmän koirapedoista? En kestäisi tuota sekuntiakaan. Henkilökunta vaihtoon ja uutta tilalle.

Ilmo: "Huomenna tulee taas uusi jakso. Jännittää, että kuinkakohan tässä käy!"

8 kommenttia:

  1. Mahtavaa kommentointia! Nyt tuli uusi näkökulma ohjelman seuraamiseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Tämänvuotinen tuotantokausi olisi kyllä ollut paljon tylsempi ilman Nuunuuta.

      Poista
  2. Meillä ei oo seurattu ollenkaan tota ohjelmaa. Mitenköhän Nuunuu saa koulutettua uuden palvelijan..? Peukkuja, että onnistuu.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin viimeisimmässä jaksossa Katja silitteli jo Nuunuuta kuin olisivat pidempäänkin tunteneet. Eli hyvin ovat edistyneet :)

      Poista
  3. Mä aloin lukea tätä postausta heti, kun se putkahti ilmoille, mutta olikin pakko keskeyttää, kun tajusin, että uusi Ensitreffit-kausi on alkanut ihan mun huomaamatta! Mutta tadaa, nyt olen katsonut kaikki tähänastiset jaksot. Nuunuu on kerrassaan HURRRmaava! <3 Mutta pareja muodostettaessa kannattaisi tsekata ihan ensimmäisenä molempien kissarakkaustaso - jos se mätsää, niin sitten voisi olla muutakin yhteistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, pääsit sopivasti vielä mukaan tuotantokauden ollessa kesken :D Nuunuu on kyllä ihastuttava persoona! Ja totta, kyllä kissarakkaustaso olisi selvästi pitänyt mitata tarkemmalla mittarilla.

      Poista
  4. We are very happy to visit your blog. The kitty drinking from the sink is such a cute photo. Thanks for the pawsome share. Have a great rest of your week.
    World of Animals

    VastaaPoista
  5. Kissoilla on taito saada ihmisiä puolelleen. Toivottavasti näin on käynyt nytkin. :)

    VastaaPoista