sunnuntai 20. tammikuuta 2019

2 vuotta Australiassa

On jo 2019! Ihminen kirjoitti vuosi Australiassa -postauksen noin vuosi sitten, joten kun jo kaksi vuotta hurahti täyteen, pitänee sarjaa jatkaa osa kakkosella. Tällä kertaa sain myös viimein mukaan otoksia koalasta :D

Sitä ennen pieni kuva-arvoitus ja vastaus blogihiljaisuuteen. Täällä tuli vietettyä uusivuosi, mutta arvaatteko mikä maa on kyseessä (vastaus löytyy postauksen lopusta):

Okei, nyt henkilökunta meni ihan sivuraiteille. Me kissat ei oltu mitään lampaita katsomassa, vaan tutun hoitotädin kissahotellissa

Tammi - toukokuu: Kärvistelyä ja toipumista

Alkuvuodesta oli tuulista. Edellinen määräaikainen työsopimus päättyi joulukuuhun, eikä sitä jatkettu, joten täytyi etsiä uusia hommia. Jossain vaiheessa valvoin jo öitä miettien paluuta Suomeen, kun mikään hakemus ei tuntunut oikein edistyvän minnekään. Toisaalta oli ihan kivakin vain olla, lukea kirjoja, katsoa tv:tä, mietiskellä elämää. Edellinen työrupeama oli aika rankka ja tuntui, että tarvitsin pienen palautumistauon.

Täällä on melko paljon metsäpaloja, tai "bush firejä", kuten paikalliset näitä kutsuvat. Harvemmin taivaalle nousee ihan näin paljon savua













Kävelyllä Rottnest Islandilla
Söpöjä koiria naapuritalon pihalla? Ei, vaan dingoja eläintarhassa
Valkoista hiekkaa pohjoiseen ajaessa Perthistä
Pinnacles -kivimuodostelmien keskellä voisi kuvata scifi-elokuvan

Scifi-teemaa jatkaen samaan elokuvaan voisi kuvata ufoja, jotka ääntäisivät samoin kuin oheisen videon Australian harakka

Kesä - lokakuu: Totuttelua uuteen

Ennen kuin ehdin pakata laukkuni, kissani, ja hypätä lentokoneeseen, tulikin eräänä päivänä soitto, joka käänsi suunnan ja pääsin takaisin töihin. Uudet hommat ovat olleet mieluisia ja ensimmäistä kertaa moneen vuoteen on tuntunut siltä, että tasapaino töiden ja arjen välillä on asettunut kohdilleen. Energiaa on kerrankin jäänyt omille jutuille ja projekteille.

Töihin pääsy oli hyvä, koska samoihin aikoihin Ilmon oksentelut pahenivat ja pelkäsin, että eläinlääkärissä täytyy käydä laajemmissa tutkimuksissa. Eliminaatiodieetti on kuitenkin toiminut hyvin ja kana/kalkkunaruokia syöttäessä ruoka on pysynyt sisällä.

Elokuussa käväisin Suomesssa, tosin ihan liian lyhyen aikaa. Ensi kesäksi olisi haaveissa vähän pidempi loma, kaksi tai kolme kokonaista viikkoa.

Takaisin Australiaan oli kiva palata, vaikka tänä vuonna tuntui, että täkäläinen talvi kesti ja kesti. Vielä lokakuun lopulla hytisin sisällä paksun peiton alla, kun yöt olivat välillä kylmiä ja tuulisia.

Lokakuussa juhlistimme melkein kahta vuotta Australiassa ostamalla ensimmäisen oman huonekalumme: työpöydän. Vuokra-asuntomme täällä on kalustettu ja blogiakin oli kirjoiteltu tähän asti keittiöpöydän ääressä. Kalustettu asunto oli tosi järkevä päätös, koska on ollut useamman kerran mietinnässä muuttaa täältä pois, jos asiat eivät järjesty. Nyt kahden vuoden jälkeen alkaa olla kuitenkin siinä pisteessä, että kaipaa myös jotain omaa ympäristöönsä - omaa sänkyä kaikista eniten!
Keväällä Ilmo ja Roope pääsivät kokeilemaan ikkunavahtikissan elämää, kun vuokrasimme loma-asunnon viikonlopuksi




Joskus voi tulla vastaan kenguru iltakävelyllä
Maisema Perthin lähistöllä olevalta kukkulalta
"Moi!"
Tässä viimein koala! Koalat nukkuvat 20 tuntia päivässä, joten näin ne hereillä vasta neljännellä eläintarhakäynnilläni


"Minkäköhän lehden söisi seuraavaksi?"



Marraskuu:

Ja niin se vuosi taas vierähti.

Marras-joulukuun vaihteessa saimme pysyvän viisumin, joten näyttää siltä, että jäämme koalamaahan oleskelemaan ainakin toistaiseksi. Saa nähdä, mitä kaikkea jännää vuosi 2019 tuo tullessaan!

Kevään kukkaloistoa Kings Parkissa
Hiekkadyyni pohjoisessa Lancelinissa
Onnellisia koiria juoksentelemassa koirarannalla auringonlaskun aikaan (Roope: "Missä kissaranta??? Miksi rantoja tehdään koirille muttei kissoille?" Ilmo: "Miksi koirat olisivat onnellisia jättimäisessä hiekkalaatikossa? Sinne kuuluu tehdä tarpeet"
Palmurivistö Perthin keskustan lähellä


"Meillä ei ole kiire pois. Täällä aurinkoläikkien lämmössä on hyvä olla"










Ps. Se ensimmäisen kuvan lammas oli yksi Uuden-Seelannin 60 miljoonasta.

14 kommenttia:

  1. Oooo mitä kuvia! Uusi Seelanti oli varmaan hieno ja erilainen kohde! Nuo maisemat ja eläimet; kenguru❤️, koala 🐨❤️.. Harakan ääneen Pepsi ja Max käänsivät äänen kohti minua :D Kiitos kuvista ja kuulumisista, lisää odotetaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi-Seelanti oli kyllä ihan omanlaisensa. Vähän samoja piirteitä kuin Norjassa, mutta samalla paljon trooppisempaa kasvillisuutta, sademetsiä ja sellaista, vaikka onkin viileämpi ilmasto kuin Australiassa.

      Poista
  2. Onko siitä jo kaksi vuotta! Kylläpä aika kuluu nopeasti.
    Hienoa, että työjutut järjestyvät ja elämä muutenkin siellä down under.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, niin se aika vaan hurahtaa kun taaksepäin katsoo.

      Poista
  3. Jo kaksi vuotta! Niin se aika vaan vierähtää. Upeita eläimiä kaikki, mutta kyllä se upein on tuossa viimeisessä kuvassa. :)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihania kuvia!

    Onnea töiden jatkumisesta! :)

    VastaaPoista
  5. No nyt vihdoin koala oikein videon kera! <3 Ja se on I-HA-NA! <3 Olipas taas muutenkin elvyttävää katsella Australian ja Uuden-Seelannin maisemia (ja kuunnella robottilintua!), kun täällä Suomessa vain pakkanen paukkuu ja lumi tuiskuaa. Nyt mulla on vuorostaan menossa tuollainen rauhallinen mietintähetki, mikä sulla oli vuosi sitten, ja palautuminen on tosiaan oikein tarpeellista. Toivottavasti mullakin lähtee sitten uusi suunta hahmottumaan.

    Onpa hyvä, että Ilmolle on löytynyt sopiva ruokavalio! Toivottavasti tämä vuosi etenee yhtä mukavissa merkeissä ja tulossa on kaikkea kivaa siellä kengujen ja muiden eksoottisten otusten seassa! :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että sielläkin löytyy uusi suunta! Työttömyys osaa olla kyllä välillä tosi stressaavaa, kun tulotaso laskee eikä oikein tiedä milloin asiat muuttuvat. Mutta sitten taas paljon hyviäkin puolia löytyy, kuten se, että saa aamulla nukkua niin pitkään kuin haluaa ja on enemmän aikaa tehdä haluamiaan asioita.

      Poista
  6. Onneksi löysit uusia töitä nopsaan! :) Täällä nyt vähän samassa tilanteessa, työttömyyttä takana 1 kk, mutta onneksi "oman alan hommia" (mistä kokemus, muttei koulutusta) on tarjolla jatkuvasti meidän alueella, mutta myös sitä kilpailua riittää. Oisi kyllä jo kiva päästä takaisin töihin, että tulotaso olisi vakaa. Ekaa kertaa nyt tämän iki-ihanan aktiivimallin piirissä....

    Näyttääpä nuo dingot tosi paljon peruskoirilta! Hämäisi minut täydestä, jos tulisi luonnossa vastaan. :D

    On siellä kyllä ihan superjättejä hiekkalaatikoita, jonne kisut ei pääse! :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, dingot kai myös risteytyvät koirien kanssa, mikä ei ole kovin hyvä, kun seurauksena voi olla arvaamatonta käytöstä ja se voi myös vaikeuttaa tuon alkuperäisen dingon suojelua.

      Toivottavasti sielläkin löytyy pian uusia, mukavia töitä :)

      Poista
  7. Ihana kuulla, kuinka asiat selviytyvät ja kiitos näistä kuvista !

    Mulla asuu mun emigroitunut tätini ja siellä syntyneet serkut Aucklandissa ja haaveissa olisi päästä siellä käymään jossain vaiheessa. Vähän huonolta näyttää, koska joku ei osaa säästää ja joidenkin eläinlääkärimaksut syövät kaikki rahat ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on ollut kyllä kurjaa tuuria noiden eläinlääkärikäyntien kanssa :/ Toivottavasti tilaisuus käydä tulee vielä joskus!

      Poista