maanantai 29. helmikuuta 2016

Helmikuun temppuilut: Oven sulkeminen

Helmikuu hujahti ohi ja on aika paljastaa, mitä meidän kuukauden tempulle, eli oven kiinni laittamiselle kuuluu.
Tyytyväisen väsyneet temppuilijat lepäämässä



Jo viime kuun videolla nähty iloinen sählinki jatkui edelleen innokkaiden tekijöiden kanssa. Kissoja yritettiin kouluttaa erillisissä tiloissa, mutta tuo tapa ei edelleenkään oikein toimi toisen kissan keskittyessä liikaa toisen puuhasteluihin oven takana. Lopulta kun näytti siltä, että Ilmo tönii kaapinovet kiinni niin, että hitaamman Roopen häntä tai tassut meinaavat jäädä väliin, päätettiin kissoilta pyytää suoritusta selkeästi vuorotellen. Helpoiten tämä onnistui niin, että Roope sai touhuta jotain ihan muuta ja Ilmo (joka oli jo oppinut alkeet) suoritti oven kiinnilaittoa. Seurauksena oli se, että Roope-kisu ei tällä kertaa oppinut temppua, mutta oppi sen sijaan odottelemaan kärsivällisemmin omaa vuoroaan. Temppu ei myöskään tuntunut olevan Roopelle kovin luonteva, kun taas Ilmo oppi sen hetkessä, joten pitää keksiä ensi kuulle jotain paremmin Roope-kisullekin sopivaa.

"Jo ois aikakin.. Ilmo vie kaikki herkut ja huomion"






Oven kiinnilaiton kouluttaminen oli suhteellisen suoraviivaista, tai sitten henkilökunta oli vaan laiskistunut, eikä jaksanut koittaa tällä kertaa niin kekselijäitä metodeja kuin viimeksi. Apuna käytettiin nyt kosketuskeppiä, jolla oli helppo ohjata muutenkin jatkuvasti takajaloilleen nousevan Ilmon suuntaa. Eniten meni aikaa siihen, että Ilmo oppi työntämään kaapin oven kiinni, eikä vaan nousemaan takajaloilleen kaappia vasten. Ovena käytettään vessan kaapin ovia, koska ne olivat kissalle tarpeeksi kevyitä ja sopivan kokoisia. Aluksi kävi mielessä, että olisi kouluttanut Ilmon sulkemaan myös huoneiden välillä olevia ovia, mutta asunnon leveät ovet tuntuivat kissalle niin massiivisilta ja arvaamattomilta, että ajatuksesta luovuttiin. Samoin lipastot olivat vähän hankalia ja Ilmo suhtautuikin kuukauden lopussa laatikoihin varsin nuivasti, kuten näette alla olevan videon reaktiosta. :D

Itse video kuvattiin taas kerralla purkkiin -meiningillä. Kutsuin kissat suoritusten välissä huoneen ulkopuolelle, koska Ilmolla on tapana hypätä kaapin ovea vasten heti, kun avaan sen. Huoneesta poistaminen varmistaa, että Ilmo suorittaa tempun oikeasta ärsykkeestä (mikä on siis tässä tapauksessa käsky, eikä se, että ovi avataan).

Lopuksi itse videoon:

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Haaste - kategorioiden lempparit

Purrmurr -blogi haastoi meidät kertomaan FIFé-kategorioiden lempiroduista. Eli eiku tuumasta toimeen ja googlaamaan, että mitäs kissarotuja noihin kategorioihin kuuluukaan.

Kategoria 1: No niin, tämä oli heti ihan hirvittävän vaikea. Pyhä birma, ragdoll ja turkkilainen van ovat kaikki olleet jossain vaihessa suosikkirotujani, joten kuinka tehdä valinta kolmen parhaan kesken?

Pitkällisen pohdinnan jälkeen kallistun pyhään birmaan perustellen sillä, että rodulla on niin kiehtova historia temppelikissana ja Malinka Kuuntytär oli pienenä yksi lempikirjoistani.
Ah, jäänsininen katse ja vangitsevan valkoiset tassut. Kuva otettu täältä




Kategoria 2: Tästä kategoriasta ei taas löytynyt pitkäaikaista suosikkia, vaan useita tasavertaisen miellyttäviä vaihtoehtoja. Valinta osuu american curliin. Tämä rotu ei ollut vielä muutama vuosi sitten kovinkaan tuttu, vaan tullut esille Pikkupedot -blogin Noran ja Ragnarin touhuja seuraillessa. Curlien aktiivisen älykäs ja seurallinen luonne ihastuttaa, kuten myös ketteryys ja sopusuhtaisuus ulkonäössä.

American curleissa on myös hyvä ominaisuus nuo lukuisat mielenkiintoiset värimuunnokset. Kuva otettu täältä.


Kategoria 3: Kolmoskategoria on myöskin vähän hankala. En ole juurikaan tavannut tämän kategorian kissoja livenä, joten esimerkiksi bengalin, ocicatin ja egyptinmaun välillä on sen vuoksi hankala valita. Näiden villin näköisten rotujen lisäksi ohituskaistalta kiihdyttää burma, jonka luonnekuvauksen kiintymys ja "koiramaisuus" kuulostaa itselleni sopivalta rodulta. Valitsen nyt kumminkin bengalin erityisen aktiivisen luonteensa ja persoonallisuutensa vuoksi.

Kuva täältä








Kategoria 4: Tämä oli ehdottomasti helpoin kategoria, eli valintani on tietysti somali. Somalissa miellyttää viekas ulkonäkö ja lempeä, vauhdikas ja viisas luonne.

Kuvassa rotua edustaa Ilmo





Jos somalia ei lasketa, niin heti somalin jälkeen hännänkärjen mittaisen matkan päässä suosikkini olisi abessinialainen.

Muut, ei FIFé -hyväksytyt rodut: En tiedä näitä oikein entuudestaan, joten vaikea sanoa näistä suosikkia. Sanotaan, että kaikki ne suloiset tuntemani maatiaiskissat, joita ei syystä tai toisesta voitaisi välttämättä rekisteröidä eurooppalaisiksi.

Ruokaa kantokopassa

Suunnilleen siitä lähtien, kun raksubaari laitettiin kiinni ja kissojen säännöllinen ruokinta kolme kertaa päivässä aloitettiin, on meillä ollut pieniä ongelmia siinä, että Roope puolustaa ruokaansa ja käy välillä häätämässä Ilmon pois ruokakupiltaan syöden samalla loput Ilmon ruuasta. 

Ilmo ei niin välitä tapella ruuasta ja antaa solidaarisesti rippeet nälkäisemmälle veljelleen

Asiasta kirjoitettiin jo toukokuussa, jolloin saimme kommenteissa hyviä neuvoja siitä, että kannattaisi kokeilla kissojen ruokintaa kantokopassa. Sen jälkeen tilanne kuitenkin helpottui edellisessä asunnossa, kun Ilmo sai ruokansa korkeammalla takan päällä ja Roopella oli oma nurkkauksensa takan alapuolella. Uudessa asunnossa ei ole takkaa eikä henkilökunta keksinyt muuton jälkeen kissojen syömissopua edistävää ruokailuratkaisua, joten oli aika ostaa Ilmolle oma ruokailutila. 

Uusi ruokailuhuone
Uusi kantokoppa on toiminut todella hyvin ruokailutilanteiden rauhoittajana. Ilmo oli aluksi vähän hämmentynyt kantokopparuokinnasta, mutta tottui melko nopeasti. Nykyisin Ilmo ryntää ihan itsekseen koppaan, kun henkilökunta tuo ruokaa ja avaa jopa oven tassullaan itselleen, jos ei mahdu luikahtamaan oven raosta sisään. 


Kantokopan ovi laitetaan kiinni syömisen ajaksi. Henkilökunta voi juoda rauhassa aamukahviaan ja Ilmo ilmoittaa pienellä kurnau-äänellä tai raapimalla kopan ovea, kun syömiset on hoidettu. Roopekin on lopettanut murinansa, kun tietää, ettei muita nälkäisiä kissoja ole lähettyvillä. 

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Kissojen nimeämisestä

Muutama päivä sitten mobiililaitteesta löytyi hauska lista, joka toi mieleen sen, kuinka hankalaa Roopen ja Ilmon nimeäminen olikaan kissojen kotiuduttua vuosi ja 1,5 kk sitten.

Tyttökissalle olisi ollut helpompi keksiä nimiä, mutta jotenkin uroskissalle nimen keksiminen tuntui vaikealta, saati sitten, kun piti nimetä kaksi kissaa samanaikaisesti. Kasvattajakin oli yrittänyt auttaa pulmaa nimeämällä kissat selkeillä nimillä, mutta alkuperäiset Taavi ja Kaapo olivat foneettisesti melko lähellä toisiaan, niin tuntui tarpeelliselta ainakin harkita uusia nimiä.

Nimien pohdinnan tueksi selailtiin nimikirjoja ja googlailtiin tähtien, näyttelijöiden, kreikkalaisten jumalien, muiden kissojen ja jopa koirien (!) nimiä.

Ilmo sai lopulta nimensä ensimmäisenä. Ilmo löytyi suomalaisten nimien nimikirjasta ja jotenkin kuvasi osuvasti meidän pikkuruista, reippaana touhuilevaa kissaa.

Pieni 16-viikkoinen Ilmo laatikoiden keskellä
 Ilmo ei ollut meille ennestään tuttu nimi. Ilmon nimeäminen Ilmoksi onkin aiheuttanut hauskoja uusia mielleyhtymiä erilaisissa tilanteissa:


"Jo on Ilmoja pidellyt"
Roopen nimeäminen oli huomattavasti vaikeampaa ja kestikin muutaman päivän, ennen kuin lopulliseen nimeen päädyttiin. Roopen ulkoasu oli pienestä pitäen jotenkin maskuliinisempi, joten kissalle yritettiin keksiä miehekkäämpää nimeä. Ensimmäinen kannatusta saanut ehdotus oli Arnold, mutta lempinimi "Arska" särähti niin paljon korvaan, että mietinnät jatkuivat vielä.

Pieni Arnold-kisu?

Muita listalla olleita nimiä olivat mm. Domino, Neo, Pavlov, Osiris, Artemis, Paju ja Schrödinger, mutta näistäkään ei oikein mikään vaihtoehto lyönyt itseään läpi.

Pitkän harkinnan jälkeen päädyimme Roopeen, koska vaikka nimi oli melko tavanomainen, kaikista pöydällä olleista ehdotuksista kissa vaan jotenkin näytti eniten Roopelta.

Roope-kisu
Myöhemmin tosin huomattiin, että pentukissan ulkonäkö voi pettää. Roope on myöhemmässä iässään rotevammasta olemuksestaan huolimatta osoittanut sellaisia mammanpoikapiirteitä, että kissaa on myöhemmin kutsuttu myös lempinimillä "syli-Santtu" ja "Eppu".