keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Veljesrakkausvideoita

Näin ystävänpäivän kunniaksi päätimme julkaista kaksi kissahellyysvideota. Vaikka Roope ja Ilmo yleisesti ottaen viihtyvätkin kameran edessä, aiheuttaa kissojen nuolemisen kuvaaminen nopean toisistaan erkaantumisen, kuten ensimmäisen videon lopussa näkyykin. Kai se on noloa esitellä julkisesti isojen poikien pehmeää puolta?

Kissat pesevät toisiaan kuitenkin usein ja tarpeeksi kameran kanssa vahdattuamme saimme pari kelvollista pätkää kuvattua kissamaisista hellyydenosoituksista. Molemmissa Ilmo on Roopen käsiteltävänä.

Hyvää ystävänpäivää kaikille neli-, kaksi-, ja muukinjalkaisille!




tiistai 13. helmikuuta 2018

Sairastelua ja eloa pönttö päässä

Huh, olipa viikonloppu. Roopen tassuvaiva parani ensin ihan hyvää tahtia, kunnes keskiviikon tienoilla löperö linja kaulurin käytön suhteen kostautui, kun toisen varpaan puoli haavasta oli auennut uudelleen. Ei siinä muu auttanut, kun asetella kauluri takaisin kissan päähän.

Miltä teistä ihmisistä tuntuisi, jos leikattaisi ämpäristä pohja pois ja eläisitte monta päivää muovinen renkula päässä?



Ensimmäinen yö kaulurin kanssa oli hermoja raastava. Ihminen heräsi useita kertoja, kun Roope kopsahteli tötterö päässään seinään ja huonekaluihin. Jossain vaiheessa yötä kolina loppui ja ihminen sai viimein nukuttua kunnolla. Aamulla selvisikin, että kissa oli onnistuneesti riuhtonut kaulurin pois itseltään ja muovihärpäke piti asetella uudelleen takaisin.

Säälitti kyllä Roope tuon kaulurinsa kanssa, erityisesti tuo kissan kiinni jääminen ovenkarmeihin ja muuhun, kun parka käveli liian läheltä. Roope ei voinut myöskään hypätä lempipaikalleen mikron eteen tähystämään, painia ollenkaan Ilmon kanssa, eikä tietystikään pestä itseään. Lähinnä kissa tyytyikin makoilemaan tai roikottamaan päätään onnettoman näköisenä. Ruoka-aikana henkilökunnan jalkoja puski karvaisen pään sijaan muoviympyrä.

Alla olevalla videolla Ilmo yrittää auttaa ahdingossa olevaa veljeään puremalla muovihärpäkkettä pois Roopen kaulan ympäriltä


Viikonloppuna kävi vielä siten, että henkilökunta sairastui johonkin norovirustyyppiseen kauhukokemukseen, jossa yhdistyi päivän mittainen aggressiivinen oksennustauti, ripuli ja kuume. Yhden kauluripotilaan lisäksi sänkyä kuluttivat vuorotellen kaksi huonovointista ihmistä. Ilmo selvisi meistä ainoana terveenä koko viikonlopun yli ja piristikin tokkuraista henkilökuntaa kehräämällä kainalossa ja muistuttelemalla ruoka-ajoista.

"Miksi kaikki vain makoilee ameeboina sängyssä eikä leiki Ilmon kanssa?"
Kyllä on helpotus olla taas terve ja syömiskykyinen! Roopekin pääsi tänään kauluristaan eroon, kun henkilökunnalla oli viimein tarpeeksi voimia tarkistaa, että tassuhaava on riittävän parantuneen näköinen. Jospa nämä sairastelut olisi nyt sairasteltu.

lauantai 3. helmikuuta 2018

Eläinlääkärin juttusilla

Nyt on Roopen tassu tarkistettu lääkärin toimesta. Ilmokin lähti mukaan henkiseksi tueksi, vaikkei lääkärikäyntitarvetta kissalla ollutkaan. Roope ja Ilmo eivät ole juurikaan olleet erossa toisistaan, niin ei haluttu nytkään jättää Ilmoa yksin kotiin tai viedä Roopea ilman veljeään vieraaseen paikkaan.

Perillä kissasairaalassa


Tutkimushuoneessa molemmat kissat pääsivät kantokopastaan ulos. Roopelle tehtiin ensin perustarkastus, jonka jälkeen kaikki tassut tarkistettiin vuorotellen. 

Ilmosta oli hämmentävää, että Roope sai kaiken huomion lääkäriltä, eikä kukaan ollut ollenkaan kiinnostunut Ilmosta! Kissa maukui ensin pitkään lattialla yrittäen selvittää, että mikä nyt on homman nimi. Kun kukaan ei vieläkään huomioinut kissaa millään lailla, hyppäsi Ilmo lopulta tutkimuspöydälle kesken Roopen tutkimuksen ja kävi puskemassa eläinlääkäriä. 
"Moii! Tässä oon! Tarkistapa nyt ne hampaat ja painele vatsa, kuten kuuluu tehdä!"





"Ai mitä, miksei tutkita?!"






Roope ei ihan noin positiivisesti suhtautunut tassujen kosketteluun ja olisikin mielellään vaihtanut paikkoja Ilmon kanssa. 

Tassututkimuksen jälkeen Roopen kipeästä tassusta otettiin näyte teipillä. Sillä välin Ilmo keksi hypätä kissanruokahyllylle tutkimaan ruokapusseja. Touhueläin nostettiin kuitenkin nopeasti alas, jottei myytävänä olleisiin Royal Canin -pusseihin vaan pääsisi ilmestymään pieniä hampaankoloja. 

Näytteestä löytyi ainoastaan tulehdusbakteereja, joten Roopelle määrättiin antibiootit ja kauluri. Eläinlääkäri epäili, että Roope olisi astunut johonkin terävään, koska onneksi muissa tassuissa ei näkynyt merkkejä karvanlähdöstä. Hintaa tutkimukselle, lääkkeelle ja kaulurille tuli n. 120 euroa. 

Kotona kissalle sovitettiin sitten ensimmäistä kertaa kauluria. Roope oli niin onnettoman oloinen kävellessään muovitötterönsä kanssa ympäriinsä ja törmäillessään esineihin, että henkilökunta heltyi ottamaan sen toistaiseksi pois. Nyt päiväsaikaan voidaan vahtia, ettei kissa nuole takatassuaan, mutta yöksi taidetaan varmuuden vuoksi laittaa kapistus takaisin paikoilleen.
"Taas viatonta kissaa kiusataan"











perjantai 2. helmikuuta 2018

Tassuhaava

Voihan viiksikarva! Juuri kun ehdittiin hehkuttaa tammikuun alussa, että onneksi viime vuonna ei tarvinnut kertaakaan käyttää kissoja eläinlääkärissä, niin heti sattuu. 

Roopen rentoutuessa pedikyyrissään henkilökunta huomasi, että toinen takajalka ei ole ihan kondiksessa. Oikean takajalan varpaiden väliin oli yhtäkkiä ilmestynyt karvaton, hieman märkivä kohta.

Ääääk, mistäs nyt moinen varpaanvälihiertymä ilmestyi?



Tuota nuo varpaiden välit kuuluisi näyttää
Kissa ei onnu tai ole edes kummoisemmin nuollut tuota haavaa. Tosin Roope ei muutenkaan ole kovin herkästä hätkähtävä kissa. Jos hiekka tai ruoka yhtäkkiä vaihtuu, niin se ei juuri Roopen elämää hetkauta suuntaan tai toiseenkaan, joten mitäpä pieni ongelma jalassakaan. Kyllä iso kissa kivun kestää. Ilmo taas on ihan toista maata. Todennäköisesti kissa hoippuisi dramaattisesti kolmella jalallaan tai makaisi kyljellään maukuen mollisävyisesti "kurrrnauuuuu". 

Koitettiin putsata haavaa, mutta sen verran hankalassa paikassa tuo on, että huomenna menemme eläinlääkäriin. Olisi myös hyvä tietää, mistä tuollainen on tullut, mutta tärkeintä ennen kaikkea saada tassu kuntoon. 

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Ammattivalokuvaajalla kissojen kanssa

Meidän henkilökunta on näiden yhdessäolovuosien myötä osoittautunut ihan kelvollisiksi hoitajiksi, mutta välillä joku voisi suitsia noiden kummallisia päähänpistoja.

"Taas sillä on sellainen ilme, että kohta ollaan lähdössä tai tulossa tai puunaamassa hampaita tai lyhentämässä metsästysteriä"






Yksi marraskuinen päivä jäi erityisesti mieleen.

Oli taas eräs niistä päivistä, kun meidät houkuteltiin ensin herkkujen avulla koppaan. Pakkohan sinne oli mennä niiden herkkujen vuoksi, kun ei pientä naposteluhetkeä halua väliinkään jättää. Kohta sitten oltiinkin jo ulkona ja siinä ahtaassa hurisevassa jutussa, jossa on tullut kyllä tosi paljon oltua nyt viime kuukausina. 

Siinä mentiin piiitkä matka. 

Sitten pysähdyttiin ja mentiin johonkin tilaan. 

Meidät päästettiin muka vapaaksi ensin, mutta napattiinkin sitten kiinni.

Roope ja minä oltiin hermostuneita, kun ei ihan tiedetty, että ollaanko nyt siellä typerässä paikassa, jossa työnnetään piikkejä tassuihin, vai jossain muualla. 

Sitten tulikin joku vieras tyyppi sellaisen samanlaisen vempeleen kanssa, jolla henkilökunta aina välillä osoittelee meitä. 

Kuului räps räps räps räps räps räps. 

"Hirmuisen raskasta tämä blogikissan elämä"
Kotona tykkään olla kuvattavana ja katson sitä vempainta mielelläni, mutta tuolla vieraassa paikassa se ympäristö kieltämättä hermostutti! En saanut yhtään tutkia aluksi, että onko nurkan takana jotain epämiellyttäviä yllätyksiä, esimerkiksi koiria, imureita, petolintuja. Siksi muutaman räpsäyksen jälkeen oli pakko viestiä henkilökunnalle, että nyt malli tarvitsee pienen tauon, ja rimpuilin itseni vapaaksi. Löysin juuri sopivan sohvan, jonka alle pääsin väijymään nurkkia, prosessoimaan tilannetta ja muutenkin hengähtämään hetkeksi. 

Roope otti tilanteen vähän rennommin. Se vieras tyyppi olikin jostain saanut käsiinsä sen lempilelun, niin kivahan niillä oli siinä leikkiä. Kun Roope oleili siellä räpsyjen ja valojen ympäröimänä, niin minäkin rohkaistun tulemaan sieltä sohvan alta esiin ja sainkin sitten muutaman herkun. 

Sen jälkeen käänneltiin ja kutsutiin ja käskettiin istumaan ja pidettiin sylissä ja tuli lisää räpsräpsräsyjä, kunnes lopulta lähdettiin takaisin kotiin. 

"Ihan kiva homma, mutta voitaisko ensi kerralla lähteä hiirijahtiin eikä mihinkään ihmisten räpsjuttuun? 






Henkilökunta kertoo:  

Jo pidemmän ajan on ollut mielessä, että olisi kiva saada koko perheestä yhteiskuva, kissoineen kaikkineen. Sattumoisin saimme autonhuollosta lahjakortin valokuvaamoon, johon sisältyi noin 30 minuutin kuvaussessio ja valitsemamme printtikuva ilmaiseksi. Wau!

Mikään kiva ei tietystikään ole oikeasti ilmaista. Tämän mainostempauksen juju oli siinä, että 30 minuutin kuvauksen lopputuloksista sai tosiaan vain yhden, pienikokoisen kuvan ilmaiseksi. Muista sessiossa otetuista kuvista olisi joutunut maksamaan isoja summia, n. 200 eur/printtikuva, digikopiot n. 300 eur/kuva, sellainen iso usean kuvan sommitelma yli tonnin. Hinnoittelu perustui siihen, että kun kuvaaja käyttää aikaansa ja vaivaansa ja räpsii 30 minuutissa kymmenittäin onnistuneita otoksia, on hankalaa lähteä kuvaamosta yksi ainoa ilmainen printtikuva mukanaan. Paitsi näin pihinä suomalaisena...

Hinnastosta masentumatta soittelin kuvaamoon, että onnistuisiko perhepotretti kahdesta kissasta ja ihmisestä. Nyt olisi riskitön tilaisuus testata, että miten tuollaisen yhteiskuvan ylipäätään saisi onnistumaan. Kuvaamolle sopi, varattiin kuvausaika ja sovittuna ajankohtana hurautimme paikalle Roopen ja Ilmon kanssa.

Kuvaussession alussa oli pieniä ongelmia. Jouduimme odottelemaan ulkona edellisten kuvausten päättymistä. Päästyämme sisään studioon kuvaaja vaikutti kiireiseltä, joten nappasimme kissat suoraan kopasta syliimme ja istuimme sohvalle poseeraamaan. Virhe! Molemmat kissat rimpuilivat kuin viimeistä päivää, eikä ensimmäisestä yrityksestä saatu varmasti yhtäkään hyvää otosta.

Pian siinä tajusi, että pitää ottaa askel taaksepäin ja päästää kissat ensin rauhassa tutkimaan studiota, jotta rauhoittuisivat ja pysyisivät hetken nätisti paikoillaan. Ilmo säihkähti ensimmäistä kuvausyritystä sen verran, että meni useaksi minuutiksi piiloon sohvan alle. Stressaantuneista kissoista lähtee myös melkoisesti karvaa, ja pieni studio oli hetkessä kissojen karvoittama, kun veljekset juoksentelivat ympäriinsä. Henkilökunnan naisosapuolelle oli myöskin osunut päälle hame, joka suorastaan imaisi kaikki karvat itseensä, joten lopun kuvakulmat piti valita siten, ettei hame näy ollenkaan.

Sillä välin, kun kissat tekivät tuttavuutta studion kanssa, räpsäisi kuvaaja muutaman valokuvan meistä. Siinä ajassa Roope oli jo sen verran rohkaistunut, että kuvaaja koitti ottaa kissasta muutaman yksilökuvan. Mukana olleet herkut ja lelut tulivat tarpeeseen. Studion lasiseinät suoraan kadulle olivat vähän ongelmalliset, koska kissat välillä säikkyivät sitä, kun joku ohikulkija käveli lasin takana. Onneksi Ilmokin lopulta rentoutui hieman tutustuttuaan paikkoihin, ja pääsimme ottamaan lisää yhteiskuvia.

Roope ja Ilmo eivät juurikaan tottele stressaavissa tilanteissa tai vieraissa paikoissa. Kuvaustilanteessa kumminkin huomasi, että kouluttamisesta ja blogihommista oli ollut se hyöty, että tiesi niksejä, joilla kissojen huomion sai kiinnittymään samaan pisteeseen. Kokonaisuudessaan onnistuneen yhteispotretin metsästys oli kyllä haastavaa. Piti yrittää pitää oma ilme iloisena, kuunnella kuvaajan ohjeita ja keskittyä pitämään kissat paikoillaan ja rentoina. Kuvausten loputtua mietitytti, että tulikohan tuossa ajassa oikeasti yhtään hyvää otosta.

Lopputuloksia päästiin katsomaan noin viikko kuvausten jälkeen. Kissoista oli saatu muutama tosi onnistunut yksilökuva, jotka korkean hinnan takia jäivät kuitenkin valokuvaamoon. Yhteiskuvien joukosta ei löytynyt yhtään täydellistä otosta, mutta kaksi hyvää. Toisessa henkilökunnalla oli onnistuneet ilmeet, mutta erityisesti Ilmo näytti siltä, että oli parhaillaan rimpuilemassa kaikin voimin karkuun. Toisessa taas ihmishymyt olivat aavistuksen verran teennäiset, mutta Roope ja Ilmo näyttivät levollisilta.

Päädyimme jälkimmäiseen kuvaan, ja lopputulos on tässä, ta-daa (rajasin kasvomme pois kuvasta): 

Otin valokuvan printtikuvasta ja sen vuoksi värit eivät ole ihan kohdillaan









Lopputulos oli yllättävän kiva ottaen huomioon kuvauksiin käytetty aika. Ehdottomasti voisi ottaa joskus uudelleenkin kaikesta sählingistä huolimatta, ehkä päivittää tämä nykyinen kuva sitten joskus 5-10 vuoden päästä.