sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Suomivieraita ja kissahotellissa

Meillä oli juuri käymässä vieraita Suomesta. Lisäihmisten saapuessa matkalaukkuineen Roope ja Ilmo pääsivät pitkästä aikaa yöllä nukkumaan samassa tilassa henkilökunnan kanssa. Vieraat nukkuivat makuuhuoneessa, johon kissoja ei olla päästetty, jotta allergisetkin pystyisivät nukkumaan täällä ilman oireita.

Uusi järjestely aiheutti jännitystä puolin ja toisin.

Ensimmäisenä yönä kissoja huoletti hirveästi, ettei henkilökunta herää aamulla ajoissa, joten oli ihan välttämätöntä herättää ne varmuuden vuoksi maukumalla jo puoli kuudelta aamulla. Toisena yönä henkilökunta sai nukuttua vähän pidempään - mitä nyt Ilmo sai kehräyskohtauksen kolmen maissa yöllä ja tassutteli ympäriinsä nukkuvan henkilökunnan vieressä ja päällä. Lopulta Ilmo nostettiin ystävällisesti alas, jolloin kissa jatkoi kehräämistään lattialla. Siihen nukahdimme ja nukuimme kaikki sentään vähän pidempään kuin ensimmäisenä yönä.

Jännittävä asia oli myös se, että vieraat tulivat usein henkilökuntaa varomattomammin ulos makuuhuoneestaan. Ilmo piti tarkkaavaisesti ovea silmällä ja pääsikin monta kertaa onnistuneesti livahtamaan kielletylle alueelle.

"Huomio Roope! Kohde liikkumassa tuntematonta aluetta kohti! Hetki vielä ja sitten merkistä siirtyminen oven eteen."


Juuri kun olimme sopeutuneet uuteen nukkumisjärjestelyyn, päättivät ihmiset lähteä kiertelemään lähiseutuja muutamaksi päiväksi. Matkan alkajaisiksi Roope ja Ilmo vietiin samaan kissahotelliin, johon ehdimme jo joulun aikoihin tutustua.




Kissahotellissa tapasimme paljon muita kissoja, tosin turvallisen välimatkan päästä. Tylsää oli se, että Roopen ja Ilmon tämänkertaisen oleskelutilan ulko-osuus oli sisäpihaa kohden, joten maisemat eivät olleet ihan yhtä lintuisaa pusikkoa kuin viimeksi.

"Ai että siis tänne meinaat jättää? Missä esitteessä näkynyt metsämaisema?"




Tilaa kissoilla oli kuitenkin tälläkin kertaa ihan kohtuullisesti. Yllä olevassa kuvassa on ulkotila ja alla näkyy samankokoinen sisätila, jonne kissat pääsivät yläkuvassa näkyvän korituolin takana olevasta pienestä luukusta.

Roope tähyilemässä sisähuoneesta


Kotiinpaluu oli kyllä silti luksusta sekä kissojen että omistajien mielestä. On se vaan niin, että oma raapimispuu mansikka ja koti ei tunnu kodilta ilman kissoja.

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Ilmon metsästysaamu

Ilmo kertoo:

Tänään aamulla salainen unelmani kävi melkein toteen. Niin lähellä, mutta silti niin kaukana!


Henkilökunta oli juuri herännyt ja valitteli, että jokin ihmeellinen vihellys piti hereillä jo pari tuntia ennen kellonsoittoa. Olin tavanomaiseen tapaan tarkkailemassa sivusilmällä ulkoelämää, kun yhtäkkiä bongasin vihellyksen lähteen. Näin elävän linnunpoikasen aivan edessäni, ihan parin metrin päässä! Tuoretta aamupalaa! Yritin hypätä suoraan sen luo, kun en innostuksissani muistanut, että välissä oli se läpinäkyvä, kova, tyhmä asia, joka estää ulospääsyn.

Siellä se lintu vipelsi aamulla


Sen jälkeen juoksentelin hirmuista kyytiä edestakaisin, yrittäen kiihkeästi löytää salareittiä ulos pienen linnun luo. Poikanen ei näyttänyt edes osaavan lentää kunnolla. Kunhan oli vaan siinä ja tapitti minuun päin. Niin täydellinen suupala! Olisin napannut sen yhdellä pitkällä hypyllä.

Mau'uin ihmisiä paikalle, että nyt on heti pakko päästä ulos nappaamaan tuo lintunen pois kuleksimasta. Henkilökunta oli taas jälleen kerran liian kyvytön ja aikaansaamaton, ja katseli siinä ihan typeränä, kun pieni lentokyvytön linnunpoikanen kipitti hitaaaasti kohti parvekkeen reunaa ja sen jälkeen hyppäsi alas, todennäköisesti alakerran naapurin parvekkeelle.

Mikä järisyttävä pettymys!

Säntäilin vauhkona ympäriinsä ja harmitti niin kovasti, kun meni mainio tilaisuus ohi tassujen. Silmissä näkyi se pieni, avuton paisti, jota kantaisin nyt varovaisesti suussani, jos asiat olisivat menneet hyvin.

Sitten kipitin makuuhuoneeseen ja näin kärpäsen. Iso, PULLEA KÄRPÄNEN! 


Piti maukaista, että Roope Roopeee, nyt paikalle metsästämään, niin saadaan se kiinni! Roope löntysteli siihen ja oli ihan tylsänä vieressä, että Ilmo, ei se ole mikään kärpänen. En uskonut veljeäni hetkeäkään, vaan säksätin ötökälle vimmatusti.





Henkilökuntakin tuli lopulta paikalle, kun olin jonkin aikaa vaaninut siinä. Maukaisin henkilökunnalle, että voisivat vähän tarjota apuaan, kun kärpänen on niin korkealla.


Henkilökunta sitten nappasi mut syliin, jolloin pääsin lähemmäksi kärpästä ja vihdoin täppäsin sen* kiinni voitokkaasti tassullani. Eivät tämän kissan metsästystaidot nyt ihan ruosteessa ole, kun jotain sain sentään napattua!

*Henkilökunnan jälkihuomautus. Se kärpänen oli tosin kiinnitystulppa.


keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Tee se itse: kissanherkut

Viime postauksessa henkilökunta valitteli sitä, ettei täältä meren ja aavikon välistä ole oikein tahtonut löytyä kissoille soveltuvia herkkuja koulutustarpeisiin.

Penan ja Punkun ihminen laittoi sitten meille kivan vinkin Piivin postauksen itsetehdyistä herkuista, jossa ideana on itse kuivattaa pieneksi paloiteltua lihaa tai kalaa uunissa. Ajoitus oli loistava, koska meiltä juuri loppui tämänhetkiset kissanherkut. Kaupasta ei löytynyt kuivatukseen halpaa lohta tai muutakaan paneroimatonta pakastekalaa, mutta sen sijaan broilerin sydämiä ja kivipiiraa löytyi, joten päätettiin rohkeasti kokeilla kuivattaa niitä. Kotona juolahti mieleen pakkaseen unohtunut köntti kananrintaa, joka päätyi myös palasiksi pellille.

Näillä alkuun







Pilkoin ensin aineksia pieniksi paloiksi pellille ja sen jälkeen laitoin uuniin, jossa olivat 200 asteessa n. 30 min. Sen jälkeen kääntelin ja pidin vielä n. 10 min, koska eivät tuossa vaiheessa näyttäneet täysin kuivuneilta. Tein ainoastaan yhden testipellillisen ja loput lihat paloittelin raakana syötäviksi annoksiksi pakkaseen. Kananrinta oli toisella pellillä ja sen kuivattamisessa kesti vähemmän aikaa, n. 25 min kääntelyineen.

Valmiina uuniin





Uunin jälkeen sisäelinsatsi näytti tältä:









Ja broileripalat tältä:



Valmistusprosessi aiheutti odottavia maukaisuja ja lopputulostakin syötiin hyvällä ruokahalulla. Sydän ei toiminut henkilökunnan näkökulmasta niin hyvin, koska rasvaisempaa sisäelintä olisi ehkä pitänyt joko pitää pidempään uunissa tai esipaistaa / keittää, jotta paloista olisi saanut ihan todella kuivia. Lisäksi kissat joutuivat rouskuttelemaan sisäelinpalasia vähän pidempään, mikä voi olla hampaiden kannalta hyvä, mutta aiheuttaa koulutushetkiin ylimääräistä keskittymisen herpaantumista. Jatkossa voisikin kokeilla pelkkää kivipiiraa vähän pienempinä palasina.

Lähes rasvaton broilerin rinta taas toimi tosi hyvin. Paloista tuli kevyitä, kuivia, helposti pureskeltavia ja kissojen mielestä herkullisia.

"Mmm. Ytimekäs lihan tuoksu, mukavan rapea suutuntuma. Täys kymppi."





Roope tykkäsi myös herkuista. Ilmo koittaa ujuttautua vieressä apajille

Lihojen säilyvyyden suhteen epäilen, että ainakaan tuo sydänsatsi ei säilyisi kovin montaa päivää. Siispä nykertelin suurimman osan herkuista annospusseihin pakkaseen. Nopean testin perusteella pakastettu herkku näyttäisi maistuvan kissoille samoin kuin juuri pelliltä otettu versio.
Kissainhemmottelupussit



lauantai 25. helmikuuta 2017

10. temppu - Esitä kuollutta

Vuonna 2016 meillä oli kova tavoite opetella kissojen kanssa 12 temppua vuoden aikana. Päästiin yhdeksään asti, jonka jälkeen muuttopuuhat keskeyttivät opettelun muutamaksi kuukaudeksi, mutta nyt ollaan vähitellen aloitettu taas uudelleen.

Netistä löytää inspiroivia videoita, joissa eläimet ovat touhuamassa jotain ja "bang" -äänen kuultuaan kierähtävät selälle makaamaan. Ajattelin ensin, että esitä kuollutta / selällään makaaminen olisi Roopelle ja Ilmolle mahdoton opittava, kun lähtötilanne oli se, että maassakin vilpeltäjät malttoivat pysyä käskystä vain muutaman sekunnin. Viikkojen kärsivällisen harjoittelun jälkeen tilanne on se, että Ilmo kellahtaa makuulta kyljelleen ja välillä käväisee selällään. Roope taas ei ole oikein tajunnut kääntyilyn ja vääntyilyn pointtia, mutta makoilee vieressä henkisenä tukena.



Ihan Oscarin arvoinen Ilmon suoritus ei vielä ole ja räsykooma-asentoon on myöskin matkaa. Olisi hienoa saada nuo takajalatkin mukaan temppuun, mutta niiden liikkuessa kissa herkästi kiepsahtaa kokonaan ympäri.

"No eikös tämä jo lasketa selällään makaamiseksi? Missä herkku?

Videolla pieni näyte tämänhetkisestä osaamistasosta. On muuten ikävä Cosman ja Thriven kuivattuja nameja. Ollaan kokeiltu kahta eri paikallista merkkiä, mutta eivät kyllä ole olleet noiden tasoisia. Ensimmäisistä Ilmolle tuli nopeasti huono olo ja näistä toisista Roope ei erityisemmin innostu. Jospa me jostain löydettäisi noita ilmakuivattuja.

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Aussieläinsairaalan elämää tv:stä

Kun henkilökunnan naishenkilö oli nuori, oli hänen unelma-ammattinsa eläinlääkäri. Pienenä tuli luettua kaikki kirjastosta löytyneet James Herriotin kirjat ja tv-viikon kohokohta oli tiistain Elämäni eläimet. Vuosien kuluessa haaveet vaihtuivat toisiin ja eläinlääketieteelliseen ei lopulta tullut edes haettua. Vanha innostus eläinlääkäreistä kertoviin sarjoihin syttyi kuitenkin uudelleen, kun Australian Netflixistä löytyi ohjelma nimeltä Bondi Vet, joka kertoo Sydneyssä toimivan kahden eläinsairaalan tapahtumista. Osa jaksoista löytyy myös Youtubesta.

Sarja on mukavan australialaisväritteinen ja kun ei ole moniin vuosiin tullut katsottua eläinsairaalan elämästä kertovia sarjoja, onnistui 1. tuotantokausi herättämään monenmoisia tuntemuksia. Seuraavassa esittelen sarjasta muutamia mieleenpainuneita asioita (sisältää juonipaljastuksia!): 

1. Suloiset villieläimet

Australian luonto on ihmeellinen ja täällä ei voi välttyä näkemästä kenguruja, opossumeja tai papukaijamaisia lintuja. Näin oli myös eläinsairaalassa. Hoidossa kävi ainakin kaksi pikkuruista emonsa menettänyttä kengurunpoikasta, pingviinejä, erikoisia lintuja ja vesinokkaeläin.

Tässä pieni emonsa menettänyt kengu saa hoitoa. Kaikki kuvat kuvakaappauksia sarjasta


2. Lemmikkieläimille vaaralliset hyönteiset

Australian luonnosta löytyy myös monenlaisia myrkyllisiä otuksia - hämähäkkejä, käärmeitä, meduusoja, jne. Itärannikolla yksi yleinen eläintenomistajien vihollinen näyttäisi olevan sarjassa monta kertaa vastaantullut Australian paralysis tick (mikäköhän lienee suomeksi? Halvaannuttajapunkki?), joka voi hoitamattomana aiheuttaa lemmikkieläimen kuoleman. Punkin myrkky halvaannuttaa lihaksiston ja eläinsairaalaan tulleet koiraparat eivät enää pystyneet kävelemään tai syömään punkin purtua. Jaksossa 2 iso samojedinkoira joudutaan ajelemaan kokonaan karvattomaksi, jotta punkki saadaan varmasti poistettua koirasta.

Muitakin punkkilajeja täältä löytyy. Pitää kyllä hommata kissoille ulkoinen loishäätö, jos joskus pääsevät ulkoilemaan. Eräässä jaksossa oli kohtaus, jossa tieltä löytyy pieni vesinokkaeläin. Ozzieksi nimetty otus on vähän huonokuntoinen, ja raukan ihosta löytyykin sitten yli 80 punkkia. Yyääh. En ole yleensä kovin herkkä, mutta punkkien poistoa katsoessa piti hetkeksi sulkea silmät. Vieläkin piirtyy verkkokalvoille kuva noista inhottavista verenimijäpalluroista.

Ozziella oli huono päivä



3. Tietämättömät/välinpitämättömät ihmiset

Sarjaa katsellessa suretti se, miten iso osa eläinten vaivoista on ihmisten aiheuttamia tai olisi ollut jotenkin ennaltaehkäistävistä. Eräässä jaksossa esimerkiksi 1,5 vuotias kissa tuotiin klinikalle tutkittavaksi. Selvisi, että kisuparalla oli kissaleukemia eli FeLV, eikä siihen ole parannuskeinoa. Jos omistaja olisi ymmärtänyt rokotuttaa kissansa, lemmikki olisi saanut hyvin todennäköisesti paljon pidemmän elämän.

Toisessa jaksossa klinikalle tuotiin pieni, 8-viikkoinen kissanpentu, joka oli kuolemaisillaan sisäloisiin sen vuoksi, ettei kissaa oltu madotettu tai rokotettu. Kissa oli annettu pois 7-viikkoisena. Pentu selvisi, mutta suretti kyllä pienen, hengestään taistelevan eläinparan puolesta. Kissojen alin luovutusikä on 12 viikkoa ja ensimmäinen loishäätö olisi pitänyt antaa jo 2-3 -viikon ikäisenä.

Surua aiheuttivat myös sarjassa näkyneet piittaamattomasti jalostetut koirat. Esillä oli kultainen noutaja, jolla oli niin vinkurat jalat, ettei koira pystynyt kunnolla kävelemään, ja toinen koira, jolla oli niin paljon ylimääräistä ihoa naamassa, että koirasta olisi tullut sokea ilman leikkausta. Molemmat saatiin kuntoon, mutta ihan käsittämätöntä, miten vastuuttomasti eläimiä vieläkin jalostetaan, ja miten lukuisat ihmiset tukevat pentutehtailua ja ylijalostusta ostamalla epämääräisissä olosuhteissa kasvatettuja tai sairaita koiria (ja myös kissoja).

4. Pahoinpidellyt eläimet

Yksi eniten mieltä järkyttävistä tapahtumista oli eläinsairaalaan tuotu huonokuntoinen, märkä ja hypotermiasta kärsivä kissa. Eläinparka oli laitettu kantokoppaansa, jonka jälkeen kissa oli yritetty hukuttaa heittämällä koppa mereen :( Voi vaan kuvitella, millaisia kauhunhetkiä kissa on kokenut kylmässä merivedessä lukittuna koppaansa. Onneksi joku ohikulkija näki tilanteen, poimi kopan vedestä ja vei nopeasti eläinlääkäriin.

Melkein hukkunut kissa taistelemassa hengestään



Tarinalla oli kuitenkin onnellinen loppu. Tuotantokauden lopussa selviää, että eläinlääkäri on itse adoptoinut täpärästi pelastuneen kissan ja nimennyt hänet Georgeksi.

George viettää kissanpäiviä uudella reviirillään





5. Kissamainen tähystäjäkoira

Loppuun jotain iloisempaa. Sarjassa eläinlääkäri auttoi myös omistajia pääsemään eroon lemmikkien ongelmakäyttäytymisestä. Mieleen jäi erityisesti koira, jolla oli tapana karata takapihan aidatulta pihalta. Hauva kiipesi kissamaisesti pystysuoraa tiilimuuria pitkin liaania apuna käyttäen muurin päälle tähystämään ja hyppäsi siitä ketterästi vielä naapuritalon katolle.

Karkurikoira kiipeämässä. Ei kyllä uskoisi, että pääsee noin korkean muurin päälle



Muuri tietysti korjattiin siten, ettei koira päässyt enää kiipeämään, mutta jottei pienestä tähystäjäkoirasta tulisi onneton, sai hän myös oman vartiotorninsa pihalle, jotta pääsee tarkastelemaan edelleen naapuruston tapahtumia.

Uusi tähystyspaikka ja onnellinen loppu