keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Kissan oksentaminen, osa 2

On kulunut jo kaksi kuukautta siitä, kun aloitimme tarkemman seurannan Ilmon mahaongelmien vuoksi. Olisi mahtavaa todeta, että ruuan pulauttelut olisivat loppuneet tai edes reippaasti vähentyneet, mutta ei.
Pulauttelukissan edustuskuva


Trio MiuMau ja Herra Nilsson -blogin Taru kirjoitti kissan IBD:stä ja täällä ollaankin pohdiskeltu, että onkohan Ilmollakin tuo katala tulehduksellinen suolistosairaus.

Muutaman otteeseen olen ollut jo käsi puhelimella varaamassa aikaa eläinlääkärille, mutta sitten kumminkin päätynyt miettimään, että "jospa vielä kokeiltaisi sitä tai tätä", lähinnä sen vuoksi, kun on tiedossa, ettei noiden oksentelujen syyn diagnosointi ole kovin helppoa tai halpaa. Akuutti tilanne ei ole kyseessä, kun Ilmo voi muutoin hyvin ja on pirteä, ei arista mitään paikkaa, syö hyvin, ja nyt painoakin on tullut 200 grammaa lisää kahdessa kuukaudessa, kun syöntikertoja lisättiin. Takaraivossa kuitenkin kuiskii nalkuttava ääni, joka sanoo, että kissa eläinlääkärille ja heti.

Oksennuskerroissa ei huhti- ja toukokuun välillä ollut juurikaan eroa. Jonkin verran määrät vähenivät seurannan aloittamisen jälkeen, koska pelkästään maaliskuun lopussa oli melkein yhtä paljon oksentamista, kuin koko huhtikuun aikana yhteensä. Tuo 5-6 päivää kuukaudessa ei välttämättä kuulosta isolta määrältä, mutta kun vertaa velikissa Roopeen, niin Roope oksentaa ehkä kerran kuussa jos sitäkään. Eli veljeen verrattuna Ilmon oksennusmäärät ovat kyllä moninkertaiset:

Maaliskuun loppu (22.3. - 31.3.)

  • Oksensi kolmena eri päivänä, yhteensä 7 kertaa

Huhtikuu

  • Oksensi viitenä eri päivänä, yhteensä 9 kertaa

Toukokuu

  • Oksensi kuutena eri päivänä, yhteensä 9 kertaa

Edellisen seurantapostauksen lopussa luettelin muutamia käytäntöjä, joita ollaan otettu käyttöön oksentelukertojen vähentämiseksi. Näiden lisäksi saatiin hyviä vinkkejä kommenttiboksissa, ja ollaan otettu käyttöön myös seuraavat toimenpiteet:

  1. Raakalihan pilkkominen ihan pieniksi paloiksi. Tämä oli tosi hyvä vinkki! Ilmo ei ole tainnut oksentaa raakaa kertaakaan sen jälkeen, kun aloitin lihojen nipertämisen pienemmiksi paloiksi. Tosin vaatii hermoja ja aikaa. 
  2. Kanankaulojen pois jättäminen. Yritin näitä tarjoilla vielä huhtikuussa (kun ei millään malttaisi heittää pois, kissat tykkäävät niistä, jne.), mutta lopetin silloin, kun Roopekin kerran ne puklautti ulos, vaikka oksentaa todella harvoin Ilmoon verrattuna. Eli kanankauloja ei tällä hetkellä syötetä ollenkaan. 
  3. Herkkujen pois jättäminen. Australiasta on ollut haastavaa löytää noita pakastekuivattuja, aidosta lihasta tehtyjä herkkuja. Viimeksi tilasin iHerbistä, mutta kun sieltä ei tule oikein muuta tilattua, niin herkkuvarastot hupenevat nopsaa ja kissoille on tullut syötettyä vähän kaikkea, mitä on sattunut kaupasta löytymään, jossa lukee "grain free". Kun toukokuussakaan oksennuskerrat eivät vähentyneet, päätin, että kokeillaan nyt tämänkin asian kanssa tiukkaa linjaa, ja jatkossa syötetään pelkästään pakastekuivattuja tai itse tehtyjä herkkuja.
  4. Maitohappobakteerit. Täältä ei valitettavasti löytynyt Ninan suosittelemaa Anicol 4-Legsiä, mutta löysin toisen DigestiCare60 -nimisen valmisteen, jossa on tosin vähän eri koostumus kuin tuossa Anicolin tuotteessa. Jauhetta sekoitetaan ruuan sekaan aamulla ja illalla. Aloitin tuotteen antamisen vasta toukokuun toisella viikolla, joten en pysty vielä täysin sanomaan, onko tuotteesta ollut hyötyä vaiko ei. Positiivinen juttu on se, että nirso Ilmo ihan mielellään syö ruokaa, johon noita probiootteja on sekoitettu, eli valmisteen antaminen ei vaatinut sen suurempia temppuja. 
Vielä ainakin yksi kokeilun arvoinen ässä löytyy hihasta. Nyt kesäkuun koittaessa aiotaan vielä lisäksi: 

5. Lopettaa Ziwipeakin antaminen. Ziwipeak on ollut jo pidempään kissojen pääasiallinen ravintoaine niinä päivinä, kun raakaruuan valmistaminen on tuntunut liian haastavalta ja aikaa vievältä. Toukokuussa kuitenkin kaikki oksentelut olivat Ziwipeakia, ja tuo märkäruoka sisältää kikherneitä, joten voisiko tässä olla joku yhteys... 

Täyspainoinen raakaruokinta on ollut meille haaste Australiaan muuton jälkeen. Suomessa oli täydellinen ruokintarutiini - työpäivän jälkeen Kampiin ostelemaan Maukas-pötköjä ja viereiseen ruokakauppaan hankkimaan lihatarvikkeita ja niistä sitten meditatiivinen iltaleikkely pakasteeseen kotosalla tutulla kaavalla. Täällä olen vieläkin vähän hukassa sopivan rutiinin kanssa, kun muun muassa luista jauhettua lihaa ei ole löytynyt oikein mistään, missä normaalisti käy ostoksilla. 

Nyt kauppoihin on onneksi alkanut ilmestyä tällaisia valmis-raakapakkauksia: 











Tuollainen yksi pötkylä menee juuri sopivasti puoliksi kahden kissan kerta-annokseksi, ja kikherneet puuttuvat ravintoainelistalta, joten kokeillaan näitä seuraavaksi. 

Seuranta jatkuu ja katsotaan taas kuukauden päästä, tuoko ruokavalion viilaaminen edistystä Ilmon mahaongelmiin!

"Ilmo kyllä se siitä."


12 kommenttia:

  1. Massuvaivat ei oo kivoja, ei. Toivottavasti Ilmo sulle löytyy pian ratkaisu. Mulla itellä on ollu löysä vatta hyvin herkässä ja nyt palvelija on tainnu löytää myös meille kaikille sellaset ruuat mistä mun vatta ei mee löysälle. Toivottavasti tuo uusi löytö tekee saman sun oksuille.
    - Eddie -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, teilläkin on pitänyt etsiä sopivaa ruokavaliota. Hyvä juttu, jos on löytynyt sellaiset ruuat, jotka sopivat!

      Poista
  2. Voihan oksu sentään, toivottavasti ratkaisu löytyy.

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti oksut vähentyy uuden ruuan myötä. Aika hyvältä näyttää tuo ainesosaluettelo, saispa täältäkin tuollaista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuollaisia ruokia soisi kyllä tulevan lisää markkinoille! On se lihan pilkkominen kumminkin sen verran työlästä puuhastelua.

      Poista
  4. Onpa hyvä, että lihanpilkkomisvinkistä oli apua, mutta harmi, ettei vaiva ole kuitenkaan hellittänyt ainakaan kovin merkittävästi. Meillä syödään Ziwiä, kun se on ainoa ruoka, joka pitää masun hyvänä ja maistuu molemmille. Onhan se kikherne outo ainesosanen, mutta muuten kyllä Ziwi vaikuttaa mun mielestä laadukkaalta ruoalta. Me toivotetaan vähempipukluisia aikoja Ilmolle! Ihania kuvia pojista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, varsinkin täkäläisistä märkäruuista tuo Ziwipeak on kyllä laadukkainta, mitä ollaan kokeiltu. Harmittaa tuo kikherne sen vuoksi, että ruoka muutoin hipoo täydellisyyttä.

      Poista
  5. MÄ pidän kovasti peukkuja, että lääke löytyy ruuasta eikä suolistossa ole mitään IBD-vikaa.

    VastaaPoista
  6. Kaikki mihin vähänkään näyttää olevan yhteys, kannattaa jättää pois. Jos ei pelkkä ZiwiPeakin poisto auta, niin kannattaa myös tarkkailla tuleeko oksut jonkun tietyn eläimen tai eläimenosan syönnin jälkeen (esim. sydän on monelle helposti pahaa oloa aiheuttava ruoka). Tämä varmaan mainittiin jo edellisessä aiheeseen liittyvässä julkaisussa, mutta en pääse tarkastamaan poistumatta sivuilta, joten tulkoot mahdollisesti kommenttina nyt uudestaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo eipä mitään, hyvä ottaa tämäkin huomioon sitten, kun aloittaa taas syöttämään muita lihoja uudelleen.

      Poista