tiistai 19. syyskuuta 2017

3-vuotissynttärit

Arvatkaas mitä? Me ollaan jo isoja ja ihan aikuisia kissoja. Täytimme viime lauantaina kokonaiset kolme vuotta!

Ihmisten iässä oltaisi jo 28-vuotiaita, mikäli tämän jutun viittaamiin nimettömiin "asiantuntijoihin" on yhtään uskominen. Ihan paras ikä! Ollaan vielä melkoisen touhukkaita ja uteliaita, eikä mistään aikuistumisen väsymyksestä ole tietoakaan.

Synttäriherkkuja luvassa. "Laske jo se kuppi!", maukuu Roope oikealla puolella. 


Ikääntyminen on myös tuonut kivasti lisää itsevarmuutta. Nykyisin imuri ei enää juurikaan hetkauta, vaan pysyttelemme samassa huoneessa, kun tuo huriseva vihollinen nostetaan esiin. Ihmisten sylissäkin viihdytään entistä useammin. Eikös sekin ole merkki itsevarmuudesta, kun kissana osataan kertoa, että nyt kaivataan vähän silityksiä?

Synttäriherkuttelua


Muutaman uuden asian olemme oppineet ihan viime kuukausien aikana. Ilmon uusin bravuuri on hypätä välillä ihmisen olkapäälle ja tähyillä siinä niin kuin merirosvon papukaija konsanaan. Henkilökunta ei voi muuta kuin syyttää itseään, kun sen alunperin kissalle vuosi sitten opetti ja vieläpä pohdiskeli, että oppiikohan Ilmo nyt kerjäämään tempulla huomiota. Hahaa. Vastaus on: kyllä oppii!

Saimme synttärilahjaksi hiirulaisen



Roope taas on harjoitellut kovasti äänen käyttöä tässä viimeisen puolen vuoden aikana ja oppinut maukumaan paljon monipuolisemmin kuin aiemmin. Nykyisin Roopelta tulee paljon pieniä "kurr" -tyyppisiä äännähdyksiä, kun kissa on innoissaan, sekä myöskin äänekkään vaativaa "MIAU MIAU MIAU":ta aamulla, mikäli ruoka ei ole tarpeeksi nopeasti kupissa.   

Kyllä asia on niin, että kissan oppiminen ei lakkaa missään vaiheessa elämää, vaan jatkuvasti kehitetään uusia taitoja ja tehokkaampia tapoja olla vuorovaikutuksessa henkilökunnan kanssa.




17 kommenttia:

  1. Onnea sinne toiselle puolen tota ikkunasta näkyvää mäkeä vai missä se Austraali onkaan - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kiitoksia vain paljon Pepsi ja Max! Pitääpä joskus kokeilla, että löydetäänkö teidän ikkuna, jos kiivetään tuon lähellä olevan mäen toiselle puolelle.

      Poista
  2. Onnea pojat ❤️
    Meillä oli joku päivä kengurua ruoaksi, eikös niitä pompi siellä teillä ihan vapaana? Ootteko saaneet maistaa? - Sofi ja Olga

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, ollaan maisteltu kengurua ja tykätään tooosi paljon. Niitä kuulemma pomppii tuolla läheisellä saarella noin 5 kilometrin päässä.

      Poista
  3. Synttärionnea ihanille pojille!

    VastaaPoista
  4. Onnea pojat ♥ tarkoitetaan siis aikuiset :D
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitämme ♥ Ei olla enää poikia, vaan isoja kissoja ;)

      Poista
  5. Uudelta blogin seurailijalta oikein hyvää synttäriä myöhästyneesti molemmille pojille! :)

    VastaaPoista
  6. Myöhästyneet mutta sitäkin hurisevammat onnittelut meidän aussifrendeille! <3

    VastaaPoista
  7. Onnea aikuisille! Tuntuuko nyt erilaiselta, kun ootte aikuisia? Mä en oo kyl huomannu mitään eroa, vaiks mustakin tuli kesällä aikuinen.
    -Pena

    VastaaPoista
  8. Myöhäiset onnittelut hurmureille! ♥ Tuossa olkapäälle hyppimisessä on puolensa ja puolensa, enimmäkseen hyviä. Ihan mahtava tunne kun kisu hyppää korvan juureen kehräämään. ♥

    VastaaPoista
  9. Voi vitsi paljon onnea ihan superisti vaikkakin myöhässä, mut silti! Coco pelkää imuria aina se on maailman kamalain kapistus, mut Coco onkin aika herkkäpoika eikä sille mitään mahda jos vähän tutisuttaa! :D

    VastaaPoista