maanantai 14. marraskuuta 2016

Seitsemän päivää vielä

Selailin muutama päivä sitten kissaikävissäni vanhoja kuvia puhelimestani ja löysin samalla Roopesta ja Ilmosta ennenjulkaisemattomia otoksia. Kissat taitavat olla näissä kuvissa ihan vasta meille saapuneita, eli noin 14 viikkoisia.
Pienenä oli kivaa nukkua masut vastakkain

Ilmo hoitaa Roopea



Viime yönä tuli karanteenista sähköpostia, että tarkastukset on nyt tehty, kaikki hyvin, ja kissat pääsevät pois suunnitellusti 21.11. eli ensi viikon maanantaina. Samassa sähköpostissa tuli mukana pyyntö varata ajankohta, jolloin kissat noudetaan. Ajankohtaa varatessani tuolloin keskellä yötä huomasin Ilmon tietoihin ilmestyneen laskun, jossa oli kuvauksena "Recovery of Airline handling". Mietin tietysti heti ensimmäisenä päässäni, että Ilmon kohdalla on jouduttu tekemään jotain ylimääräisiä eläinlääkäritoimenpiteitä matkan jälkeen ja laskun kuvaus tarkottaisi suomeksi "Toipuminen lentoyhtiön käsittelystä".

Onneksi asia ei kuitenkaan ollut näin, vaan recovery tarkoitti tässä tapauksessa perimistä. Eli kyseessä oli siis maksu siitä, että kissat nostetaan pois koneesta ja rekisteröidään saapuneeksi. Maksu laskutetaan karanteenilta ja sen jälkeen karanteeni perii saman summan maahantuojalta. Eli kaikki edelleen ihan hyvin. Henkilökunta vaan täällä hermoilee...



No, onneksi on enää tosiaan viikko ja sen jälkeen kissat pääsevät pois!

17 kommenttia:

  1. Tässähän rupee jo itsekin laskemaan päiviä... Kyllä on pojat varmaan onnessaan kun näkevät teidän tulevan hakemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että kaikki on mennyt odotetusti. Kissoja ei kai saa käydä katsomassa ennen kuin pääsevät karanteenista? Ne epäilemättä ihmettelevät mihin ja keiden käsiin ovat oikein joutuneet, mutta uuteen kotiin pääsyn jälkeen kaikki on varmaan taas hyvin. Toivottavasti ne syövät hyvin siellä karanteenissa (omien kissojeni syömisistä olisin tuossa tilanteessa vähän huolissani, koska ne ovat niin ronkeleita). Nämä ovat niin kauniita kisuja, tuo harmaa/hopea taitaa olla aika epätavallinen väri somalille.

      Poista
    2. Enää kuusi päivää. Ja huomenna viisi. Ja ylihuomenna neljä. :)

      Joo, Australian karanteenissa ei enää nykyisin saa käydä vierailulla. Aiemmin karanteeni oli paljon pidempi (muistaakseni 30 päivää) ja silloin sai vielä käydä katsomassa eläimiä. Vuonna 2014 pituus onneksi lyhennettiin 10 päivään. Ilmo ja Roope ovat onneksi olleet melko hyviä syömään. Ilmo on vähän nirsompi, mutta on aikaisemminkin syönyt esim. eläinlääkärissä ollessaan, niin luulisin, että kissat syövät myös ihan hyvin karanteenissa.

      Somalien värien hopeamuunnokset ovat tosiaan harvinaisempia. Väri on hankalampi kasvattaa sen vuoksi, että väristä on vaikea saada puhdasta ilman, että tummempi väri haalistuu tai väriin tulee punertavasävyistä rufismia. Samoin geneettistä monimuotoisuutta on vaikeampi saavuttaa, koska hopeakissoja on vähän verrattuna muihin väreihin. Suomessa ei taida olla tällä hetkellä enää yhtään hopeasomppujen kasvattajaa.

      Poista
  2. Voi mitä ihania kuvia! Niin sööttejä pieniä karvapalleroita. Onhan ne vieläkin sööttejä, mutta näissä kuvissa oikein erityisen sööttejä. :)
    Voin vaan kuvitella miten pitkältä tämä viimeinen viikko tuntuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mäki olin ihan, että "ooooo niin söpöt!" Kissanpennut ovat niin hupsuja riiviöitä. ♥

      Poista
  3. No onpas omituisesti kirjattu laskulle, itsellenikin tuli ensimmäisenä mieleen kaikkea mahdollista muuta, mitä ilmaisulla oli sitten oikeasti tarkoitettu :O

    Onneksi maanantaihin ei ole enää pitkä aika! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä. Onneksi karanteeni vastasi nopeasti kyselyyn, kun ihmettelin, että mitäköhän siellä on nyt tapahtunut. Ja kaikista ylimääräisistä hoidoista pitäisi kyllä muutenkin tulla omistajalle ilmoitus.

      Poista
  4. Odottavan aika on varmasti pitkä, mutta äkkiä se maanantai kuitenkin tulee! :)

    VastaaPoista
  5. Vajaa viikko menee yleensä nopeasti. Mahtaakohan pojat näyttää henkilökunnalle jonkinlaista protestia. Äitinsä lähti murjottamaan sängyn alle kun mami ja pentu palasivat lähes kuukauden ulkomaan reissulta. Kissa ei normaalisti koskaan osoita mieltään, vaan on aina kiltti. Peto sen sijaan oli ihan normaali. Katit olivat kuitenkin kotonaan ja saaneet nauttia isännän seurasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun oltiin kesällä kaksi viikkoa poissa ja oltiin hakemassa kissoja hoidosta, niin Roope ryömi sohvan alle murjottamaan meidät nähtyään ja pysytteli sitten siellä jonkin aikaa. Ruualla sai kuitenkin houkuteltua pois. :)

      Olisin odottanut samanlaista käytöstä karanteenin jälkeen, mutta taisi olla tällä kertaa suurempi helpotus palata tuttujen ihmisten luo, kun Roope kehräsi tyytyväisenä pian jälleennäkemisen jälkeen.

      Poista
  6. Onpa helpotus, että Roopen ja Ilmon pitkä matka on nyt onnistuneesti taitettu! :) Harmi, ettei kissoille voi soitella, että "mitkäs on fiilikset?" ja "ei mee enää kauan, kun ollaan taas yhdessä"! Mutta hyvin nuo kaverukset varmaan toisiaan siellä tsemppaavat. Oletko jo itsekin koaloiden ja kenguruiden seassa, vai onko matka vielä edessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olen itsekin :) Viikonloppu on jo täällä vierähtänyt kesäisissä merkeissä.

      Poista
  7. ihania pikku kissejä <3 Onneksi pääsette hakemaan kisut jo melkein ihan kohta! Ja toivotaan että poitsuilla on karanteenissa hyvät oltavat :--) Kohta te pääsette taas kaikki saman katon alle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, eiköhän ne olleet ihan ok:t ainakin, kun sieltä tultiin hyväkuntoisina pois.

      Poista
  8. Herranen aika, ei kai se 2 viikkoa vielä voi olla mennyt! Apuva! :D Aivan mahtava juttu, että kisuilla on mennyt karanteenissa hyvin ja jo huomenna pääsevätkin sieltä pois ja perhe on taas koossa. ♥ ♥ ♥ Kisut ovat varmasti onnessaan nähdessään tutut kasvot pitkän reissun jälkeen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika menee nopsaa! Joo, kissat vaikuttivat tyytyväisen kehrääväisiltä jälleentapaamisen jälkeen.

      Poista